Ja Kasaikin vasta 40 ja silti kympin kärjessä vaan... :alppu:Jokohan se Happosen ura oli tässä?Ikääkin jo 28.
Ahonen tuossa sanoi että ens viikonlopun Rukan kisoista selviää ilmestyykö uusia menestysjunnuja ja mahollisia sellasia mukaan mäkiviikolle. Toivotaan parasta.Missä on Suomen superjunnut?Ennenhä niit tuliku sieniä sateella.
Tiistaina leikkauksessa olleen Janne Happosen kausi on ohi. Kuopiolaisen polvesta löytyi ulkokierukan takasarvivamman lisäksi ongelmia myös ristisiteestä.
- Magneettikuvissa nähdyn kierukkavamman lisäksi myös polven ristiside oli mennyt lähes kokonaan poikki, Happosen henkilökohtainen valmentaja Pekka Niemelä kommentoi puhelimitse Yle Urheilulle.
- Leikkaus onnistui hyvin, mutta tämän kaltaisissa vammoissa toipuminen kestää mahdollisesti jopa puoli vuotta, joten Happosen kausi on ohi, maajoukkueen päävalmentaja jatkoi.
Leikkauksesta toipuva käänsi heti katseen pitkälle tulevaisuuteen.
- Mennään positiviisella mielellä eteenpäin. Paranemisennusteet kuulostivat lupaavilta. Nyt keskitytään kuntoutukseen ja laitetaan miehen polvi takaisin kuntoon, Happonen kommentoi Finnjumpingin tiedotteessa.
Paha sanoa kuinka kauan jaksaa Happonen lyödä päätä seinään. Polvi mennyt nyt jo kolme kertaa, ja tulee menemään paskaks vielä useasti, jos meinaa hyppelyä jatkaa.Mistä sinä noin päättelit, että ura olisi ohi?
Itsekin ristisideleikkauksen läpikäyneenä voin kertoa että se on morjens kovien ponnistusten lajeissa. Itseltä jäi lentopallit siihen, vaikka se jotenkuten kestikin.Mistä sinä noin päättelit, että ura olisi ohi?
Ei nuoria mikään mäkihyppy kiinnosta. Ei siellä isot rahat pyöri. Valitettavaa faktaa.Ahonen tuossa sanoi että ens viikonlopun Rukan kisoista selviää ilmestyykö uusia menestysjunnuja ja mahollisia sellasia mukaan mäkiviikolle. Toivotaan parasta.
No onhan mäkihypyn palkkiot kyl noussu verrattuna 80-lukuun.Ei nuoria mikään mäkihyppy kiinnosta. Ei siellä isot rahat pyöri. Valitettavaa faktaa.
http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=JP&raceid=3554Tänään karsinta! Veikkauksia monta suomalaista jatkaa?
0.Tänään karsinta! Veikkauksia monta suomalaista jatkaa?