2013,38, a life to go.
Flirtti tökkii. Tätä on nyt tullut puntaroitua että mitä ja miksi. Töissä tapaan yhden kivan naisen milteipä päivittäin. Mukavasti lähti jo alunalkaen syksyllä juttua molemmilta ja läpänheitoksi ihan siten kun taidetaan molemmat tajuta työyhteisön dynamiikka paremmin kuin yleensä.
Mimmi on reilusti kymmenen vuotta ainakin nuorempi kuin minä. Aivan ihastuttava nuori maisteri! Nyt huomaan että ei enää lähde tästä osoitteesta flirtti siten kuin aiemmin, eli joka päivä ja ei enää piristy kuten aina pelkästään kasvoista ja kivoista naljailuista.
Ei siinä mitään. Varmaankin alitajunta torppaa ettei lähde keho hölmöilemään. Tulispa tuo järjenääni tasaisena kuitenkin. Toisena päivänä ihan kympillä mukana, toisena varuillaan ja kravatti suorassa sekä virkamiehisen asiallinen kollegalle.
Harmittaa että kun viralliseksi heittäytyy, niin nainen on jotenkin pettyneen oloinen ja ehkä jotenkin korostaa sitten samaa virallisuutta. Siis näin tulkitsen.
Muistan kun parikymppisenä ihmisalkuna kuuntelin Faith No Morea ja diggasin kovasti mm. biisistä
Midlife Crises. Ajattelin että mitään tuollaista ei voi tapahtua minulle ainakaan, eikä olekaan tapahtunut, ainakaan fyysisesti. Henkinen rapistuminen alkaa ehkä jo orastamaan. Huolestuttaahan se.
Mut vielä ei ole kumminkaan hinkua hankkia moottoripyörää tai Audia. Jos olisi hieman rohkeampi niin näyttävälle pukille pääsisi ihan ilmankin. Mutta ehkä sinänsä tässä se riskinhallinta alkaa korostumaan. Mitä voitat, mitä voit hävitä. Puntarointi on pirun ikävää, varsinkin alitajuinen sellainen, kun eipä siihen juuri voi itse enää mustavalkoisilla impulsseillaan vaikuttaa. Joku Tauski varmaan voisi, mutta sehän pelle on jo viiskymppinen.