Forbes: Suomessa Pohjolan surkein yritysilmasto
Keskiviikko 30.01.2013 klo 13:10 (päivitetty ke 13:17)
Tanska, Ruotsi ja Norja ovat Suomea parempia paikkoja perustaa yritys, väittää Forbes.
Maailman paras maa perustaa uusi yritys on Forbesin mielestä nyt Uusi-Seelanti. Eteläisen pallonpuoliskon saarivaltio nousi kakkosesta ykköspaikalle pitkälti samoilla avuilla, joita Suomikin pitää kilpailuvaltteinaan. Niitä ovat muun muassa läpinäkyvä ja vakaa, yrittäjyyteen rohkaiseva ilmasto.
Suomikin on toki kilpailukykyinen, mutta ei paras maa perustaa yritys. Suomi on vertailun yhdeksäs maa.
Kotimaatamme heikompi tilanne niin sanotuista naapureista on vain Islannissa, mutta yritysten sijoituskilpailun kannalta Islanti painii eri sarjassa Skandinavian maiden kanssa.
Forbes mittaa yritysilmastoa 11 mittarilla, joita ovat muun muassa korruptio, kansalaisten henkilökohtainen vapaus, sijoittajien suoja, innovaatiot, verotus, teknologia ja osakemarkkinoiden toiminta.
Uuden-Seelannin eduiksi mittaus lukee muun muassa yritysverotuksen alentamisen kahdella prosenttiyksiköllä 28 prosenttiin.
Tutkimuksessa oli mukana 141 maata.
Suomea paremmin pärjäävät kaikki muut Pohjoismaat. Tanska on toinen, Ruotsi seitsemäs ja Norja kahdeksas.
Kärkimaiden jälkeen Forbes ei erikseen nosta esiin muiden maiden vahvuuksia tai heikkouksia yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Se maa on Yhdysvallat ja syykin nostoon on luonnollinen: Forbes on yhdysvaltalainen lehti.
Forbes myös valittelee sitä, että Yhdysvallat vajoaa vuosi vuodelta listauksessa. Vielä vuonna 2009 maa oli toinen, mutta nyt sijoitusta laskevat muun muassa verotus ja yleisemminkin monimutkainen verolainsäädäntö.
Forbesin parhaat bisnesmaat:
1. Uusi-Seelanti
2. Tanska
3. Hongkong
4. Singapore
5. Kanada
6. Irlanti
7. Ruotsi
8. Norja
9. Suomi
10. Britannia
11. Australia
12. Yhdysvallat
13. Belgia
14. Alankomaat
15. Sveitsi
16. Taiwan
17. Chile
18. Luxemburg
19. Islanti
20. Ranska
21. Saksa
22. Viro
23. Slovenia
24. Portugal
25. Kypros