Formula 1 - 2013 - Japania - Kisa

Alzon

Well-known member
Liittynyt
15.9.2009
Viestit
340
Hyvää vääntöä se oli. Sisälinjan kuskilla on aina mahdollisuus jättää jarrutus myöhäiseksi ja blokata ulkolinja. Bottas ei ollut hereilla ja ensinnä päästi Maldon sisäpuolelle ja toiseksi parempi ratkaisu olisi ollut yrittää ns. undercuttia ja parempaa kiihdytystä pääsuoralle. Ulkolinjan olisi blokannut jokainen kuski tuossa tilanteessa.
 
ohjeah

Well-known member
Liittynyt
8.3.2009
Viestit
1203
Tuo, että tallin tuki olisi nyt Grosjeanin puolella on kyllä vähän niin ja näin. Tiimin sisällähän on aina periaatteessa kaksi joukkuetta, jotka kilpailee toisiaan vastaan. Tuskinpa se Kimin porukka siellä olisi alkanut tarkoituksella mokailemaan Grosjeanin hyväksi.

Tietty esim. antamalla uudemmat kehitysosat toiselle kuskille, voisi talli pelata tämän pussiin. Mutta tässä vaiheessa kautta ei varmaan juuri enää uusia palikoita autoonkaan tule, joten melko poissuljettua tämäkin. Ja voisi myös melkein kuvitella, että näillä huippukuskeilla on sopimuksissaan pykälät, jotka edellyttää tasavertaisen kaluston tallikaveriin nähden.

Tuosta tallin tuesta tuli mieleen Kimin lausuma startistaan (TS):
Eikös se mene niin, että kisainssi säätää kytkimen ja muut härpäkkeet lämmittelykierroksen aikana? Näin ainakin muistelisin jossain lähetyksessä kerrotun.. En oikein jaksa uskoa, että tuo Kimin kanssa ties miten monta kautta toiminut kaveri alkaisi kääntymään yhtäkkiä Kimiä vastaan..
 
Viimeksi muokattu:

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Tallien sarjassa Lotukselle on kakkostila vielä mahdollinen, niin miksi keskittyisivät vaan yhteen kuljettajaan? Kimi oli vaan huonompi tänä viikonloppuna.
 
Maco

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
671
Hyvää vääntöä se oli. Sisälinjan kuskilla on aina mahdollisuus jättää jarrutus myöhäiseksi ja blokata ulkolinja. Bottas ei ollut hereilla ja ensinnä päästi Maldon sisäpuolelle ja toiseksi parempi ratkaisu olisi ollut yrittää ns. undercuttia ja parempaa kiihdytystä pääsuoralle. Ulkolinjan olisi blokannut jokainen kuski tuossa tilanteessa.
Hulkki ainakin laski Kimin ulkokautta ohi eli jätti auton mentävän tilan seuraavan mutkan sisäpuolelle. Maldo ei jättänyt, vaan Bottas joutui oikaisemaan.
 
Keano

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
947
Hyvää vääntöä se oli. Sisälinjan kuskilla on aina mahdollisuus jättää jarrutus myöhäiseksi ja blokata ulkolinja. Bottas ei ollut hereilla ja ensinnä päästi Maldon sisäpuolelle ja toiseksi parempi ratkaisu olisi ollut yrittää ns. undercuttia ja parempaa kiihdytystä pääsuoralle. Ulkolinjan olisi blokannut jokainen kuski tuossa tilanteessa.
Kilpa-autoilija Bottas on kanssasi eri mieltä hyvästä väännöstä.
 
Herman Gold

Well-known member
Liittynyt
15.5.2007
Viestit
555
Tallien sarjassa Lotukselle on kakkostila vielä mahdollinen, niin miksi keskittyisivät vaan yhteen kuljettajaan? Kimi oli vaan huonompi tänä viikonloppuna.
Kimi möhli kisansa jo aika-ajoissa. Aika-ajot ovat hyvin tärkeitä, kuten Vettelin mestaruudet osoittaa.

On helppo körötellä paalulta voittoon. (Vettel + RB on maaginen yhdistelmä)
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Tuo, että tallin tuki olisi nyt Grosjeanin puolella on kyllä vähän niin ja näin. Tiimin sisällähän on aina periaatteessa kaksi joukkuetta, jotka kilpailee toisiaan vastaan. Tuskinpa se Kimin porukka siellä olisi alkanut tarkoituksella mokailemaan Grosjeanin hyväksi.

Tietty esim. antamalla uudemmat kehitysosat toiselle kuskille, voisi talli pelata tämän pussiin. Mutta tässä vaiheessa kautta ei varmaan juuri enää uusia palikoita autoonkaan tule, joten melko poissuljettua tämäkin. Ja voisi myös melkein kuvitella, että näillä huippukuskeilla on sopimuksissaan pykälät, jotka edellyttää tasavertaisen kaluston tallikaveriin nähden.

Grossu ajaa juuri nyt myös tallipaikkansa eteen. Kimi puolestaan vaihtaa tallia koska ei luota tallinsa kykyihin.

Sitäpaitsi Grossu ajaa juuri nyt tulevaisuudestaan. Kimi taas katsoo, ettei luota tallin kykyihin ja vaihtaa maisemaa voimatta tällä kaudella enää juuri mitään lisaa saavuttaa.

Eikös se mene niin, että kisainssi säätää kytkimen ja muut härpäkkeet lämmittelykierroksen aikana? Näin ainakin muistelisin jossain lähetyksessä kerrotun.. En oikein jaksa uskoa, että tuo Kimin kanssa ties miten monta kautta toiminut kaveri alkaisi kääntymään yhtäkkiä Kimiä vastaan..

En minä nyt tuota tarkoittanut ( enkä usko tuen siirtymiseen grossun hyväksi ). Tarkoitin, että keskittyminen herpaantuu. Suoritus ja valmistautuminen ei ole ihan 100%. Pätee tietenkin myös kuskiin. Ja grossun puolella kasvanut vastuu taas vaikuttaa toisinpäin. Mentaalipuolen seikkoja siis ja ehkä hiven myös tallijohdon paneutumista.
 
Viimeksi muokattu:

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Mikäs nyt on, ettei editointi onnistu. Piti kuitenkin lisäämäni, että grossu ajaa juuri nyt tulevaisuudestaan. Kimin kausi on puolestaan pulkassa ja lähtö tallista jonka kilpailukykyyn ei luota.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa

Toki voi olla muttei ammattilainen luovuta koskaan. Viime kauden loppu oli Massalle vahvempi kuin Alonsolle suhteessa alkukauteen. Oliko Grosjean viimekaudella Räikköstä vastaan samoin? En muista..

Mietin vaan ratojen sopimista kuskeille.
 
Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Viime kauden loppu oli Massalle vahvempi kuin Alonsolle suhteessa alkukauteen. Oliko Grosjean viimekaudella Räikköstä vastaan samoin? En muista..
Grosjean ei viime kauden yhdeksässä viimeisessä kisassa sijoittunut kertaakaan kuuden parhaan joukkoon, eli voisi varmaan muotoilla niin, että ei ollut vastaa tilanne kuin Ferrarilla. :rolleyes:
 
PitteVerre

Hanaa hanaa...
Liittynyt
7.12.2011
Viestit
78
Hyvää vääntöä se oli. Sisälinjan kuskilla on aina mahdollisuus jättää jarrutus myöhäiseksi ja blokata ulkolinja. Bottas ei ollut hereilla ja ensinnä päästi Maldon sisäpuolelle ja toiseksi parempi ratkaisu olisi ollut yrittää ns. undercuttia ja parempaa kiihdytystä pääsuoralle. Ulkolinjan olisi blokannut jokainen kuski tuossa tilanteessa.

Ehkä olisin ymmärtänyt tuon ohituksen jos kuskit olisivat olleet eri tiimeistä mutta vaarantaa nyt tiimin molemmat autot tuollaisella sukelluksella niin morjens.
 
Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9345
Skylla oli ilmeisesti näytetty jostain eri kulmasta tuo Rosberg/Perez-varikkotilanne ja että Nico oli lähtenyt päin punaista valoa.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Kimi möhli kisansa jo aika-ajoissa. Aika-ajot ovat hyvin tärkeitä, kuten Vettelin mestaruudet osoittaa.
No eipä sekään auttanut, että startissa menetti sijoja. Mutta Alonson perässä olisi luultavasti silti ajanut maaliin, kun siitä välistä kaikki tunarit tippui pois ja Gutierrezin ja Hulkin olisi joka tapauksessa joutunut ohittamaan radalla. Tai ehkä Alonso olisi ollut otettavissa taktiikalla, mutta kärkikolmikkoon olisi tarvinnut paremman lähtöruudun. Yksi sija sinne tai tänne, Grosjean menetti kaksi radalla.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
No eipä sekään auttanut, että startissa menetti sijoja. Mutta Alonson perässä olisi luultavasti silti ajanut maaliin, kun siitä välistä kaikki tunarit tippui pois ja Gutierrezin ja Hulkin olisi joka tapauksessa joutunut ohittamaan radalla. Tai ehkä Alonso olisi ollut otettavissa taktiikalla, mutta kärkikolmikkoon olisi tarvinnut paremman lähtöruudun. Yksi sija sinne tai tänne, Grosjean menetti kaksi radalla.
Grosjean menetti sijansa sarjan nopeimalle autolle. Grosjean ajoi sijan, mitä tuolla pystyy.
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Kimiltä muuten hyvä kisa, aika-ajot ja startti huonot.

Suoranopeutta uupui ainakin Sauberin perässä, siksi oli vaikeaa päästä ohi. Pääsuoran incarista näki, että drs:kään ei auttanut kun välitykset loppuivat. Siksi satsasikin 130R jälkeiseen ohitukseen kun pääsi siinä yleensä lähimmäksi.
 
Turso

Well-known member
Liittynyt
7.9.2012
Viestit
1041
Ei Kimin ongelma ole aika-ajot kuten alkukausi osoitti, vaan nämä viimevuotiset renkaat ja niiden saaminen tarpeeksi nopeasti oikeaan lämpöön. Sen jälkeen kun palattiin viimekautisiin renkaisiin niin on Grosjean vienyt aika-ajoissa.
 
Ylös