Tallipaikat 2015

Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2540
Vettel onkin pitkät kaksi vuotta Ricciardoa vanhempi, sekä mestaruuksia 4 enemmän, jotka kaikki ajettu RedBullin autolla. En usko, että Vettel sopii RedBullin imagoon yhtään sen huonommin kuin Ricciardokaan. Outoa porukkaa RedBullilla, jos jo nyt päästää Vettelin menemään.
Tällaista logiikkaahan Williamssillakin oli menestysvuosinaan. Miksi pitää väkisin kallista kuljettajaa, kun samaan tulokseen loisteliaalla autolla pystyy jo moni muukin suhari?
 

Alien Eel

Well-known member
Liittynyt
7.2.2011
Viestit
401
Vettel on samassa tilanteessa kuin Hamilton oli pari vuotta sitten. Käytännössä kaveri voi olla joko lopun uraansa Red Bullilla, tai sitten lähteä kokeilemaan muualle. Hamiltonilla ilmeisesti kannatti, kun Mersu on nyt noin kova. Vettel hakee samanlaista suoritusta. Alonsohan lähti kokeilemaan myös, mutta tulos on ollut vähän kehnompi. Hyviä autoja on ollut mutta muilla on aina ollut parempi. Eli ei mitään uutta auringon alla sen suhteen että Vettel lähtisi Red Bullilta.

Mutta itse en jostain syystä jaksa uskoa että tämä menisi näin nätisti. Alonso voi mennä mäkille. Vettel voi mennä Ferrarille. Kimi pysynee Ferrarilla. Samoin molemmat mersu kuskit pysynevät siellä missä ovat. Mutta Bianchi tunkee ihan tosissaan nyt kärkitalleihin. Button ja Magnussen ovat molemmat vahvoilla pysymään sarjassa myös. Mutta kumpikaan ei todennäköisesti vaihda tallia. Ja ketä Ricciardon kaveriksi Red Bullille? McLaren tuntuu olevan kaikkein houkuttelevin vaihtoehto kaikille tällä hetkellä. Ja Ferrarillekin on tunkua.
 

James Hunter

Well-known member
Liittynyt
20.7.2008
Viestit
281
Alonso voi mennä mäkille. Button ja Magnussen ovat molemmat vahvoilla pysymään sarjassa myös. Mutta kumpikaan ei todennäköisesti vaihda tallia.

Ja ketä Ricciardon kaveriksi Red Bullille?
Tuo ensimmäinen ei ainakaan toteudu.

Ja kai Ricciardolle riittää yksi tallikaveri, kuka sitten lieneekään.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5726
Red Bullilla on jo Ricciardo. Vettelin mestaruuksilla on tietysti oma painonsa mutta ainakin aiemmilla Rebbarin autoilla melkein kuka tahansa olisi voinut olla kolmin- tai nelinkertainen maailmanmestari. Jos autot ovat yhtä hyviä, niin mestaruuksia tulee jatkossakin. Christian Hornerhan on puhunut jo vuosia sitten, että on aivan luonnollista, jos Vettel haluaa lähteä jossain vaiheessa uraansa, kun autolla ei enää voita. Jos Horner on yhtään sanojensa mittainen mies, niin tuskin siitä kauheaa riitaa tulee. Ei ole RBR:nkään edun mukaista ajattaa vastentahtoista kuljettajaa.

Alonsolla ja Vettelillä on yksi mielenkiintoinen yhteneväisyys: molemmat ovat sitoutuneet talleihinsa todella pitkillä sopimuksilla ja niistä on avoimesti tiedotettu. Jos nyt molemmat tähdet irroittautuvat soppareistaan peräti saman vuoden aikana, niin mitenkähän tallit jatkossa mahtavat suhtautua tällaisiin vuosikausien sopimuksiin... Nythän "avainkuljettajien" sopimuksia pyritään jatkamaan jo viimeistä edeltävän kauden aikana ellei aiemminkin. Alonso muistaakseni teki oman jatkosopimuksensa vuoteen 2016 asti jo kaudella 2011 ja Vettelin jatkosopimuksesta tiedotettiin vuoden 2013 kesällä. Hamiltonillekin oltiin sorvaamassa jatkosopparia vaikka miehellä on jo diili ensi kaudestakin, mutta sehän laitettiin jäihin tallin sisäisten jännitteiden kiristyttyä.
 

Keano

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
947
Tuo ensimmäinen ei ainakaan toteudu.

Ja kai Ricciardolle riittää yksi tallikaveri, kuka sitten lieneekään.
Miten saat ketä-sanasta monikon?

Niin ja kai se Alonson lähtö alkaa olemaan selviö. Niin monesta tuutista sitä jo tullut.
 

Alien Eel

Well-known member
Liittynyt
7.2.2011
Viestit
401
Tuo ensimmäinen ei ainakaan toteudu.

Ja kai Ricciardolle riittää yksi tallikaveri, kuka sitten lieneekään.
No hain tuolla sitä että jos Alonso menee mäkille, Buttonin tai Magnussenin ura ykkösissä päättyy ainakin toistaiseksi.
 

VilleH

Banned
Liittynyt
24.6.2010
Viestit
2087
Sijainti
Kuopio
Puhekielessä se on yleensä monikko. Valtaväestössä. Nykykielessä harvoin yksikköön vääntyy. Mainitsemassasi lauseessa se on yksinkertaisesti väärin. Puhevamma tietyssä osissa suomea, joka on luultavasti alunperin suomenruotsalaisilta peräisin. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1166
Juuri näin !! Jotkut ei vuan ossoo. Mutta ompas makiaa ku Alonso saa väistyä kun pomo ei jaksa katsoa herran touhuja ja kyllähän se on niin et tallipäälikkö siel komentaa eikä joku hikinen kuski. Jos ei voi toimia kuten tiimissä kuuluu toimia voi etsiä ja koittaa josko joku jaksaisi katsella sitä touhua. Luulenpa vaan et Ferrarin ensi kauden auto tulee olemaan ihan eriluokan peli kuin tämän kauden. Ei ole näin vaikeaa taistelua tiedossa
 

Keano

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
947
Juuri näin !! Jotkut ei vuan ossoo. Mutta ompas makiaa ku Alonso saa väistyä kun pomo ei jaksa katsoa herran touhuja ja kyllähän se on niin et tallipäälikkö siel komentaa eikä joku hikinen kuski. Jos ei voi toimia kuten tiimissä kuuluu toimia voi etsiä ja koittaa josko joku jaksaisi katsella sitä touhua. Luulenpa vaan et Ferrarin ensi kauden auto tulee olemaan ihan eriluokan peli kuin tämän kauden. Ei ole näin vaikeaa taistelua tiedossa
Juu ei osaa, ei ainakaan itäsuomalaiset.. Mitä tarkoittaa ompas?


Meinaatko nyt ihan oikeasti, että tuo on Alonson lähdön pääsyy..?
 

VilleH

Banned
Liittynyt
24.6.2010
Viestit
2087
Sijainti
Kuopio
Juu ei osaa, ei ainakaan itäsuomalaiset.. Mitä tarkoittaa ompas?


Meinaatko nyt ihan oikeasti, että tuo on Alonson lähdön pääsyy..?
Joo näin ihan tosissani meinaan. Kerro toki sinä myös mikä on mielestäsi pääsyy tähän ? Eikös täällä keskustelemassa olla.
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Ihanaa kun joukossa on kielipoliiseja. Vaikka ymmärtävät sanoman niin kuitenkin kiusaus alkaa aapinen kainalossa pätemään murresanoista.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Kyllä tämä nyt alkaa erittäin vahvasti näyttää siltä, että Alonso ajaa ensi kaudella McLarenilla ja hänen paikkansa Ferrarilla ottaa Vettel, koska päivä päivältä ilmaantuu lisää todisteita jotka viittaavat tähän suuntaan.
 

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700
Ihanaa kun joukossa on kielipoliiseja. Vaikka ymmärtävät sanoman niin kuitenkin kiusaus alkaa aapinen kainalossa pätemään murresanoista.
Niinpä, keano vois lähteä muualle päteen. Sille nyt ei voi mitään, että hänelle pitää selvittää miksi suomalainen ei häntä ymmärrä.

edit: ja ku luetun ymmärtäminen näemmä tuottaa ongelmaa, nii selvitän, että vastasin vain ko. nimimerkin kysymykseen. Tiedän kyllä, että kuulut samaan kansanryhmään, mut älä nyt hitto ala myös sanaa "kielipoliisi" raiskaamaan. En ole sinunkaan "ketä" sanan käyttöön mitenkään puuttunut.
 
Viimeksi muokattu:

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Mahtaa Vergneä vituttaa, kun kahdesti peräkkäin tallikaveri ylennetään. Tai tällä tavalla saattaa ehkä jatkaa vielä hetken Toro Rossolla. Jota tosin sitäkin epäilen. Varmaankin Verstappen on kuitenkin STRn ensi kauden kuskeista se kokeneempi.
 

Hakkis

Hitain hämäläinen
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
2450
Vettel siis Kimin tallitoveriksi? Luulisi ystävän tulo tallitoveriksi sopivan hyvin Kimille, jopa niin, että se tuo uutta synergiaa koko tiimiin.
 
Liittynyt
28.3.2007
Viestit
847
Horner on lipsauttanut että Ferrari teki oikein houkuttelevan tarjouksen. Varmasti tuo uutta henkeä talliin ensi kaudelle. Jopa Räikkönen voisi viihtyä tallissa option muodossa pidempään.
 

Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Kummallista tulla näkemään Vettel jonkun muun tallin kuin RB:n haalareissa. :)
 

SweetSuite

Well-known member
Liittynyt
5.9.2009
Viestit
279
Tulihan tämä Kvyatin ylennys jo täällä esille? Red Bullin sivuilta: We're pleased to announce that Daniel will be joined in the team for 2015 by another rising star from the Junior Programme, Daniil Kvyat.

No siinähän sitten Ricciardo-Kvyatilla, ihan pätevä kombo varmasti, enkä näe varsinaisesti syytä miksei ensi kaudella kuultaisi ensimmäisen kerran Oi suuri ja mahtava-hymni podiumilla. Mutta Vettel - Kimi on kyllä äärimmäisen herkullinen yhdistelmä ensi kaudelle :) Eihän tätä nyt jaksa odottaa!

Ja tässä on kyllä signatureainesta :D Yöllinen repäminen ja virtuaalinen hattu päästä nerokkaan hykerryttävälle oivallukselle :thumbup:
Olisihan siinä ollut sulattelemista, jos joku olisi ennustanut Räikkösen saatua kenkää ja kertaalleen päätettyä uransa 2009, että viisi vuotta myöhemmin Räkä tulee takaisin ja antaa monoa Domelle, Lucalle ja Alonsolle. Niin ja tietysti Massallekin, kaiken pahan alulle ja juurelle.
Ja kuka olisi veikannut 2007 jälkeen että vuonna 2014 myös erittäin tosissaan spekuloidaan Alonson paluulla McLarenille :D Mitäköhän siellä McLarenilla on lupailtu Alonsolle jos sinne lähtee? 07 ei ole unohtunut varmaan vielä keneltäkään kun Alonso ovet paukkuen uhkasi tuhota tallin ja muuta synkkää. Tuleepahan mielenkiintoista vertailla näitä 7v takaisia tilanteita, mikäli tämäkin toteutuu.

Edit. No tottakai nyt RB:n sivut on tutkittu, DOH.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös