Euroviisut 2015

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Kyllä, Opera Skaala sai heillä yli 50 % äänistä. Itse olisin kyllä senkin jättänyt kotiin. Suosikkeja minulla ei ollut, mutta nuo kaksi (PKN ja Opera) olivat minun kirjoissani kotiinjätettäviä. Erikoisuusefekti juu, mutta jos pärjäämistä ajattelee niin ei.
Hiukan tuon tyyliselläkin biisillä koitettiin Euroopan sydämiä valloittaa 1998. Silloin sijoitus 15/25.
 

Zoe

Maagikko, noituja
Liittynyt
25.11.2002
Viestit
9925
Sijainti
Nollola
Jaa-a, mitähän tästä nyt oikein ajattelisi. Toivoin kyllä voittoa Satin Circusille. Bändillä oli tarttuvin kertsi (ja söötein laulajapoitsu…) ja uskon, että Wienissä olisi hyvinkin ollut saumoja pärjätä. Mutta toki seuraan suurella mielenkiinnolla PKN:n viisutaivalta ja toivon heille menestystä! :thumbup:
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Ei ole. Iltasanomien mukaan viisuissa veisataan tämä:


Tuo olikin paljon parempi, kuin Putte Possun nimipäivät. :ahem: Siis ihan oikeasti.:thumbup: Jos radiossa tulisi (ei näköhavaintoa) ja jos en tietäisi taustoja, niin kääntäisinkö kanavaa? Kyllä. Punkin kulta-aikoinakaan en tykänyt tyylilajista, vaan pidin äänisaasteena. Fiftarit vastaan punkit ja hilet ja silleen.

Niin euroviisut, laulukilpailut? Vai viihdekilpailut vai otetaas kantaa hirviöihin, huumoriin, homoihin, viiksellisiin naisiin, Venäjän ihmisoikeuksiin vai vammaisiin. Viihdeshow? Joo ja kannanottoskaba. Euroviisuthan on esim. esiintyjien muovisuuden, naapurimaiden suosimisen äänestyksessä yms. asioiden vuoksi olleet vitsi jo hyvin pitkän aikaan. Joten sinänsä se on kait sama ketä siellä esiintyy? Ja mahtoivat muut kappaleet olla vielä huonompia musiikillisesti/esiintyjiltään (en ole kuullut muita), kuin tämä voittanut kappale tai sitten ne oli yhtä hyviä ja tasaisen äänestyksen voitti Nimipäivät. Ja joo...hypetyksellähän pääsee myös pitkälle, jos hypetys esim. somessa/mediassa jostain syystä pääsee alkamaan.

Olen tässä miettinyt. Siis ihan niinku ajatuksen kanssa, että onkos tämä nyt hyvä vai huono juttu. Olisinko ollut pätkääkään kiinnostunut karsintavoittajasta, jos voittajaksi olisi tullut joku muu kuin nämä "nimppariräiskyttelijät"? En varmaankaan. Samasta syystä saattaisi sitten myöhemmin keväällä kiinnostaa karsinnat ja mahdollinen finaalilähetys, jos nämä heput sinne saakka pääsisivät. Sikäli voisi kuvitella, että nyt euroviisut saattaisivat nyt kiinnostaa muitakin kuin alan harrastajia. Lähestymistavasta riippuen "nimpparirymistelijöitä" digataan kybällä "ihan vain läpällä", "protestiksi", "otetaan kantaa vammaisten oikeuksiin" ja jotkut jopa musiikkin takia. Jälkimmäiseenkin on kaiketi perusteita, vaikkei punkista tykkäisi. Aidosti tehtyä musiikkia. "Nimpparijäbät" ovat tosissaan ja ovat todellakin kaukana "muovisista standardieuroviisuesittäjistä ja -kappaleista".

Myötähäpeä. Kieltämättä sana tulee mieleen eli tämäkö oli nyt parasta mitä tällä haavaa pystyttiin lähettämään. Erilaisuuden tavoittelun vai suvaitsevuuden konkurssiako tässä haetaan? Kaikki kuluu käyttämällä samaa metodia liikaa. Pitäisikö minun hävetä, että suomesta lähetettiin kauniiden ihmisten joukkoon "nimpparijäbien" kaltaisia korstoja - hiukan erilaisia ihmisiä, kuin todennäköisesti muut kisoissa esiintyvät artistit tai jopa koskaan esiintyneet? Ei pidä, mutta pitää välttää negatiivisia arvioita, koska muuten olisin ennakkoluuloinen, vanhanaikainen ja siis vammaisia syrjivä roisto. Tämä sama asia vaikuttaa myös maailmalla. Saavutetaanko tällä mitään hyvää - jää nähtäväksi.

Hyväksikäyttö. Sekin sana tulee mieleen ja asettaa vaakakuppiin sen miten pitkälle suvaitsevuuden tavoittelussa pitää ja kannattaa mennä. Kestääkö "nimpparilaisten" kantti julkisuuden paineissa isoilla areenoilla. Säilyykö lavakarisma vai tuleeko sitä jopa lisää? Meneekö överiksi? Varmasti "nimpparikundeilla" on läjä henkilökohtaisia avustajia mukana.

Niin hyvä vai huono juttu? Ainaskin kysymyksiä ja keskustelua herättävä puheenaihe.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Vaikka ehdolla olisi ollut biisi jolla tulee varma voitto, niin silti olisin lähettänyt Peran. Jo se että suomalaiset äänestivät PKN:n Euroviisuihin on suurempi ylpeydenaihe kuin voitto Euroviisuissa, kertoo positiivista suomalaisista. Jos joku sanoo, että taas saa hävetä suomalaisia, osoittaa hän täydellisesti typeryytensä tai vähintään ajattelemattomuutensa. On tärkeää murtaa ennakkoluuloja kehitysvammaisista ja Euroviisut on tähän juuri oikea kanava, biisin laatu on siinä kohtaa toissijaista. PKN:n menestyskin Euroviisuissa on täysin mahdollista.
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Mä tunnen tyyppejä jotka ihan trollatakseen äänestivät PKN:ä euroviisuihin. Tästä tulee hauska kevät.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Vaikka ehdolla olisi ollut biisi jolla tulee varma voitto, niin silti olisin lähettänyt Peran. Jo se että suomalaiset äänestivät PKN:n Euroviisuihin on suurempi ylpeydenaihe kuin voitto Euroviisuissa, kertoo positiivista suomalaisista. Jos joku sanoo, että taas saa hävetä suomalaisia, osoittaa hän täydellisesti typeryytensä tai vähintään ajattelemattomuutensa. On tärkeää murtaa ennakkoluuloja kehitysvammaisista ja Euroviisut on tähän juuri oikea kanava, biisin laatu on siinä kohtaa toissijaista. PKN:n menestyskin Euroviisuissa on täysin mahdollista.
Periaatteessa samaa mieltä suurimmasta osasta asioista mitä kirjoitit. Mutta onko oikea kanava?

Maailmassa riittää epäkohtia. Seuraavaksi euroviisuihin kannattaa lähettää murtamaan ennakkoluuloja esim. ebolaan sairastuneita, tinnityksestä ja sähköallergiasta kärsiviä kohtaan. Tai jopa työttömiä eli voorumillahan olisi hyvä bändin alku. Albertista tulisi hyvä solisti, itse voisin vaikka rummuttaa ja Racer X voisi soittaa banjoa. :ahem: Edit: Joni voisi olla taustakuoro.
 
Viimeksi muokattu:

Örfil

Guest
No saatana! Aletaan reenaamaan heti :ahem:

Aloitetaan siitä että joku keksii biisiin sanat.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Periaatteessa samaa mieltä suurimmasta osasta asioista mitä kirjoitit. Mutta onko oikea kanava?

Maailmassa riittää epäkohtia. Seuraavaksi euroviisuihin kannattaa lähettää murtamaan ennakkoluuloja esim. ebolaan sairastuneita, tinnityksestä ja sähköallergiasta kärsiviä kohtaan. Tai jopa työttömiä eli voorumillahan olisi hyvä bändin alku. Albertista tulisi hyvä solisti, itse voisin vaikka rummuttaa ja Racer X voisi soittaa banjoa. :ahem: Edit: Joni voisi olla taustakuoro.
On oikea kanava, Euroviisuilla on aina ollut poliittinen merkitys. Alunperin Euroviisut on perustettu yhdistämään Eurooppaa maailmansotien jälkeen. Esimerkiksi Romaniassa kehitysvammaisia pidetään ainoastaan laitoksissa piilossa, näin ei uskoakseni ole työttömien kohdalla. Jos näin kaltoin kohdellaan työttömiä, niin ei muuta kuin hakemaan paikkaa Euroviisuihin ja avamaan keskustelua heidän ihmisarvoistaan Euroopassa.
 

abc

DNF
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
12558
Pitkästä aikaa asiallinen esiintyjä edustamassa Suomea. Finaalipaikan pitäis ainakin olla selvä. Mielenpahoituksetkin ihan jees. Olikohan äänestys taas manipuloitu kuten Lordin tapauksessa?
 

Örfil

Guest
Asiaa täytyy makustella tovin. Ensi alkuun idea on yhtä huono kuin Lordinkin tapauksessa.

Saas nähdä mitä muut kansat sanoo...olemme jännän äärellä.

Tällä hetkellä olen taipuvainen mielipiteeseen että erikoisuuden tavoittelu edellä mennään nyt puuhun.

Miksi ei vaan voisi tehdä hyvää biisiä ja esittää sen?

Varaan oikeuden muuttaa mielipidettäni myöhemmin.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Toivoin kyllä voittoa Satin Circusille. Bändillä oli tarttuvin kertsi (ja söötein laulajapoitsu…) ja uskon, että Wienissä olisi hyvinkin ollut saumoja pärjätä.
Sais hävetä silmät päästään, jos Suomi menestyisi kisoissa jollain kiiltokuvapojubändillä, jonka biisistä ei jää mitään mieleen. Nyt on edustuskappaleessa sanomaakin. Itä-Euroopan maiden hommia ulkonäöllä pärjäämiset. Jos ei Kurikoita ois ollu, olisin lähettäny kisoihin ne lappalaiset. Niillä oli semmonen kivan maaginen biisi.

Sehän on plussaa mitä useamman mieli tuolla valinnalla pahoitetaan. Kari vois sitten viisuissa vetää biisin ilman paitaa ja yleisö keinua samaan tahtiin kuin laulajakin.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24311
Sijainti
lappeen Ranta
Taitaa olla euroviisuhistorian ensimmäinen osallistuja (Nightwish olis kanssa, mutta kun ei itse kisaan päässyt, niin...), joka menee ihan kokonaisuudessaan mun musiikkimaun ns. mukavuusalueelle eikä ole vain sellainen *pystyy kuuntelemaan sujuvasti* niinkuin esim. Lordi. Eli viisumenestyksestä on pirun paha mennä sanomaan mitään. Mutta eipä se menestys suomalaisilla "viisuvoittajakaavan" mukaisilla ralleillakaan kovin kaksinen ole ollut. Jos nyt Suomen euroviisuvoitolla enää muutenkaan on silleen mitään merkitystä kun se on jo kertaalleen tullut.

Jokunen "ne voitti vaan siks ku ne o vammasii" -kommentti on osunut silmään (ei F1-foorumilla muistaakseni kuitenkaan) ja PKN:n kohdalla on joskus tullut mietittyä, että tykkäänkö yhtyeestä ikäänkuin oikeasta syystä. Mutta kun kyse on punkista, niin rehellisyys, asenne ja vaatimaton soittotaito (kaikkia löytyy mielestäni PKN:ltä ihan hyvin) on ne tekijät, jotka ratkaisevat. Sitä Äetsän sävelkulkulaitoksen ryppyotsaista vasenniplausta voi sitten kuunnella muiden genrejen puitteissa.
 

sammyosammy

Senior Citizen
Liittynyt
12.6.2010
Viestit
5925
Sijainti
Out Of Bounds
En ole valmis muodostamaan viisuedustajastamme ulkomusiikillista mielipidettä. Mutta biisi itsessään on surkea tekele omassa genressään.
 

Zoe

Maagikko, noituja
Liittynyt
25.11.2002
Viestit
9925
Sijainti
Nollola
Sais hävetä silmät päästään, jos Suomi menestyisi kisoissa jollain kiiltokuvapojubändillä, jonka biisistä ei jää mitään mieleen. Nyt on edustuskappaleessa sanomaakin. Itä-Euroopan maiden hommia ulkonäöllä pärjäämiset.
No juu, ihan ns. biisi edellä minä tuota Satin Circusia diggailin. Crossroads on tarttuva ja sanoisinko jopa trendikäs biisi, ja siksi olen vakuuttunut siitä, että se olisi pärjännyt hyvin. Söpö solisti on ihan vaan kiva bonus.

Mutta on aika hienoa, että PKN:n voitto haastaa ihmiset pohdiskelemaan asioita vähän syvällisemminkin, kuten jo tälläkin forumilla on nähty. Siihen ei olisi Satin Circus kyennyt.
 

ProjectMaster

Well-known member
Liittynyt
17.12.2013
Viestit
1649
Pidän tätä biisiä ihan jees punkbiisinä, mutta kyllä tämä bändi sai minut äänestämään heitä. Muuten olisi jäänyt ääni antamatta kenellekään. Haastattelut vakuuttivat.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Kyllähän tämä valinta on tarjolla olleista ehdokkaista ihan varmasti erottuvin,
joten jo lähtöasemissa on samalla tapaa tiettyä erottuvuuden aikaansaamaa nostetta kuin Lordinkin tapauksessa.

Luulenpa, että olis niistä muista ehdokkaista lähetetty viisuihin kuka tahansa,
menestystä tuskin olisi ollut tiedossa.
Nimipäiväporukalla on puolellaan mahdollinen erityismediahuomio ja erottuvuuden vipuvaikutuksen mukanaan mahdollisesti tuoma yllätysmomentum.

Oiva valinta. Kaikki muut olisivat olleet yhdentekeviä, vaan ei tämä nimipäiväryhmä.
 
Ylös