Nico tulee vielä. Vai tuleeko? Luulisi ainakin kyrpivän aika maksimaalisesti tällaisen kisan ja kauden jälkeen.
En tiedä tuleeko enää.
Viime kauden jälkeen todella luulin, että tälle kaudella Nico tulee todella vahvana ja ottaa ehkä jopa niskalenkin Lewiksesta. Toki tällä kaudella Nico on kärsinyt enemmän luotettavuudesta, mutta ei oikein missään ole vauhdillisesti päässyt kuskin paikaille. Viime kaudella kuitenkin Nicoltakin nähtiin niitä kisoja, joissa paalupaikan ajettuaan piti homman hyvin hallussa ja ajoi voittoon Hamiltonin tullessa perässä maaliin. Tällä kaudella ainoastaan Espanjassa oli tälläinen kilpailu Nicolta.
Viime kaudellahan Nico otti paaluja toisensa perään, mutta kun tällä kaudella niitä on tullut vain näinä yksittäistapauksina ja silloinkin on yleensä tullut jo toiselle kierrokselle alistuneena Hamiltonin noustua edelle, niin tulos on tässä.
Nicon osalta tästä kaudesta jäi todella harmaa kuva. Toki viime kauden lopetus oli vähän sellainen, että ehkei kuitenkaan sellaista kiukkua jättänyt kuin tämä kausi. Nyt ukosta huokuu turhautuneisuus ja pettymys, joten ehkä...
Hamilton on vaan kyllä aivan mieletön kuski. Ei nykykuskeista ehkä Vetteliä ja Alonsoa lukuunottamatta kukaan noin hyvin dominoisi tuolla autolla.
Täyttä paskaa ne puheet siitä, että pärjää vain siksi koska Nico on Maldonadoakin heikompi kuski.
Muutenkaan ymmärrä tuota dissausta kuinka "Voittaa vain koska on paras auto ja surkea toinen kuljettaja". Sitten samat ihmiset muistelee nostalgiapäissään, kuinka ennen oli hienoja taisteluita ja kaikki mestaruudet voitti rattimiehet, ei parhaat autot.
Ikävä kyllä parhaalla autolla on ja tullaan voittamaan eniten mestaruuksia. Siihen kun lisätään top3-kuski, niin siitä ei välttämättä tule edes tiukkaa taistoa.