Vapaan vaalipäivää & tulosilta live, E2015

Käytin äänioikeuttani

  • Äänestäjiä yhteensä
    54

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Komp. Ja saattaisi halpojen tuontielintarvikkeiden hintoihin kohdistua tarkistuspaineita jos ei olisi kotimaista tuotantoa kilpailemassa niiden kanssa.
Eiköhän siinä rakas käy juuri päinvastoin. Herrat S- ja K-ketjuista ilmoittaa tuottajalle tai elintarvikkeiden valmistajalle, että myytte tähän hintaan tai ostamme ulkomailta.

Ja sitten joutuvat myymään ja valtio/EU tukemaan että tuottajat pysyy käntyssä ja elintarviketehtaissa ihmiset töissä.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Maataloustuet ja tuonnin rajoitukset vaikuttaa. Kalliita ovat. EU - tuotanto on kotimaista.
Maataloustukia saavat suurinpiirtein samoin perustein kaikki EU-maat ja ne maksetaan pääsääntöisesti pinta-ala perustein.Itse asiassa EU taitaa olla elintarvikkeiden nettoviejä, tukia ovat kovasti kritisoimassa esimerkiksi kehitysmaat, koska niiden oma tuotanto ei pysty kovinkaan hyvin kilpailemaan tuetun tuotannon kanssa. Tuonnin on elintarvikkeiden rajoituksia ei EU'ssa kovinkaan paljon ole ja ne liittyvät ensisijaisesti tuotantotapoihin (esim geenimuuntelu). Maataloustuet laskevat elintarvikkeiden kauppahintoja, tuet taas maksetaan veroista.
 
lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Ongelma ei niinkään ole kunnan koko vaan se kun alkaa se iso pyörä pyörimään. Helsingillä ei ole riittämiin kokoa kalliita joukkoliikenneprojekteja varten, teitä muutama lisää ja parkkipaikkoja saattaisi tarvita. Sekä asuntojen koon suurentamista.
Minkähän kokoinen Helsingin pitäisi olla, että joukkoliikenneprojekteihin kannattaisi satsata? Kuten sanottu, pk-seudulla on jo yli miljoona asukasta, ja määrä tulee kasvamaan useilla sadoilla tuhansilla tulevina vuosikymmeninä. Näitä ihmisiä tullaan liikuttamaan joukkoliikenteellä. Parkkipaikkoja ei ainakaan kantakaupunkiin ole varaa rakentaa enää ainuttakaan, sillä ne vievät arvokasta tilaa asuinrakentamiselta. Suurempia tieprojekteja ei ole suunnitteilla, eikä niille oikein ole tarvettakaan koska niiden rakentaminen ei loppujen lopuksi kannata. Asuntoja tarvitaan reilusti lisää kaikenkokoisia.

Alkaa muuten lipsua suht kauas toikin aiheesta.
 
Ykskakskol

______________
Liittynyt
10.3.2015
Viestit
1504
Minkähän kokoinen Helsingin pitäisi olla, että joukkoliikenneprojekteihin kannattaisi satsata? Kuten sanottu, pk-seudulla on jo yli miljoona asukasta, ja määrä tulee kasvamaan useilla sadoilla tuhansilla tulevina vuosikymmeninä. Näitä ihmisiä tullaan liikuttamaan joukkoliikenteellä. Parkkipaikkoja ei ainakaan kantakaupunkiin ole varaa rakentaa enää ainuttakaan, sillä ne vievät arvokasta tilaa asuinrakentamiselta.
Keinotekoisesti nostettu hintoja. Tilaa on. Vanhoja taloja voi purkaa. Virastotaloja matalaksi, hajasijoitusta maakuntiin ja etätöitä tekeville.
Kymmenkertainen tulisi olla jotta joukkoliikennettä kannattaisi lisätä nykyisestä. Sitä on ennestään. Silti tarvitsee jokainen joka ei käy töissä 8-16 toimistoaikaan oman auton. Koska se ei kannata kuin lyhyen aikaa päivästä, muulloin turha kuljetella yhtä kerrallaan.
Ei se väen määrän kasvattaminen pakko ole. Jättää muutaman kaukaa hakematta ja hajasijoittaa valtion toiminnot.
Maataloustukia saavat suurinpiirtein samoin perustein kaikki EU-maat ja ne maksetaan pääsääntöisesti pinta-ala perustein.
Erityisesti veronmaksajat saavat riemuita Suomen maksamista kansallisista maataloustuista.
 
lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Keinotekoisesti nostettu hintoja. Tilaa on. Vanhoja taloja voi purkaa. Virastotaloja matalaksi, hajasijoitusta maakuntiin ja etätöitä tekeville.
Kymmenkertainen tulisi olla jotta joukkoliikennettä kannattaisi lisätä nykyisestä. Sitä on ennestään. Silti tarvitsee jokainen joka ei käy töissä 8-16 toimistoaikaan oman auton. Koska se ei kannata kuin lyhyen aikaa päivästä, muulloin turha kuljetella yhtä kerrallaan.
Ei se väen määrän kasvattaminen pakko ole. Jättää muutaman kaukaa hakematta ja hajasijoittaa valtion toiminnot.
Joukkoliikennettä on ennestään riittävästi, mutta silti jokainen toimistotyöaikojen ulkopuolella liikkuva tarvitsee oman auton? Koitas päättää. Jälkimmäinen väitehän on tosin täyttä puppua, esimerkkinä käytän itseäni. En omista autoa, ja minulla on hyvin epäsäännölliset työajat. Juuri koskaan en ole työmatkalla ruuhka-aikaan, ja hyvin pääsen liikkumaan. Enkä edes asu kantakaupungissa. Toki Helsingissäkin on paikkoja, joissa oma auto kannattaa omistaa jos ei halua istua koko päivää bussissa.

Pk-seutu tulee joka tapauksessa kasvamaan, riippumatta Helsingin halusta kasvaa. Tietyt joukkoliikennelinjat (esim. Jokeri, joka onneksi tullee siirtymään raiteille) ovat jo nykyisellään kapasiteettinsa ylärajoilla, joten kyllä niitä investointeja sinne vielä tarvitaan.
 
lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Minulla lukikin alunperin, jotta Euroopan alueella.
Linkkaamallani listalla Suomea urbanisoituneempia eurooppalaisia valtioita ovat nopealla vilkaisulla Itävalta, Ukraina, Unkari, Italia, Bulgaria, Venäjä, Tsekki, Sveitsi, Saksa, Valko-Venäjä, Espanja, Norja, Ranska, Hollanti, Ruotsi, Tanska, Yhdistyneet Kuningaskunnat ja Belgia. Ei ihan pelkkiä pikkuvaltioita.
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848

Idän ja lännen puskurivaltioita puuttuu iso liuta. Ja Suomi kuuluu aika pitkälti ko. joukkoon.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Joukkoliikennettä on ennestään riittävästi, mutta silti jokainen toimistotyöaikojen ulkopuolella liikkuva tarvitsee oman auton? Koitas päättää. Jälkimmäinen väitehän on tosin täyttä puppua, esimerkkinä käytän itseäni. En omista autoa, ja minulla on hyvin epäsäännölliset työajat. Juuri koskaan en ole työmatkalla ruuhka-aikaan, ja hyvin pääsen liikkumaan. Enkä edes asu kantakaupungissa. Toki Helsingissäkin on paikkoja, joissa oma auto kannattaa omistaa jos ei halua istua koko päivää bussissa.

Pk-seutu tulee joka tapauksessa kasvamaan, riippumatta Helsingin halusta kasvaa. Tietyt joukkoliikennelinjat (esim. Jokeri, joka onneksi tullee siirtymään raiteille) ovat jo nykyisellään kapasiteettinsa ylärajoilla, joten kyllä niitä investointeja sinne vielä tarvitaan.
Muuttaisivat maalle, niin ei tarvis investoida.
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Linkkaamallani listalla Suomea urbanisoituneempia eurooppalaisia valtioita ovat nopealla vilkaisulla Itävalta, Ukraina, Unkari, Italia, Bulgaria, Venäjä, Tsekki, Sveitsi, Saksa, Valko-Venäjä, Espanja, Norja, Ranska, Hollanti, Ruotsi, Tanska, Yhdistyneet Kuningaskunnat ja Belgia. Ei ihan pelkkiä pikkuvaltioita.
Wikipedia kusee sitten. CIA valehtelee näemmä myös:
https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/fields/2212.html#228
edit: Enpä saa kännyllä linkkiä toimimaan, olkaat.
edit2: Tietsikalla sätöstelty linkki.
 
Viimeksi muokattu:

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Vaaleista kulunut puolitoista viikkoa ja juuri mitään ei ole neuvotteluista kuulunut. Muistelisin että edellisellä kerralla oli selvästi enämpi julkista pöhinää ja lööppejä varsinaisista neuvotteluista. Ehkä silloin neuvottelukumppaneiden vaihtelu toi dramatiikkaa. Nyt Sipilä kuiskuttelee piilossa.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Viralliset neuvottelut säätytalolla ei ole vielä alkaneet burbbiseni. On vaan kuiskuteltu salaisessa tapaamisluolassa. Joka on kuulemma Sipilän työhuone eduskuntatalossa.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
No joo mut MÄ HALUUN LÖÖPPEJÄ JA PÖHINÄÄ! Ja syitä suivaantua poliitikoille ja hallitukselle ja kaikelle.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Mikäli oikein eilen radiouutisista kuulin, Sipilä antaa tänään puoluejohtajille 15 kysymystä ja ne annetaan julkisuuteenkin.
Kuka?
Mitä?
Häh?
Taisi olla Alexander, kun kiuasta veti?
Ketä?
Mitä saunassa veteli?
Häh?
Vai mitä?
Häh?
Oliko siinä jo viistoista?
Vai mitä?
Häh?
Tais olla?
Vai mitä?
Häh?
 
Ylös