Ruutu tuottaa siinä missä Louhikin (eli ei mitään) mutta myönnetään, että vanhoilla meriiteillä on geimeissä mukana. Konna on alisuorittanut mutta tuosta kolmikosta Konnalla on selkeästi eniten potentiaalia. Ja jos kaivaa sen esiin edes minuutiksi - oikessa paikassa...Ruutu ennemmin. Ollut ihan turha näissä geimeissä. Kontiola samoin.
Louhivaara on sentään liikkeellään ollut välillä hyödyllinen. Kontiola ei ilmeisesti ole kunnossa, joten potentiaalin esiin kaivaminen on melkoisen hankalaa. Normaalikuntoinen Kontiola tietysti kuuluisi ehdottomasti joukkueeseen.Ruutu tuottaa siinä missä Louhikin (eli ei mitään) mutta myönnetään, että vanhoilla meriiteillä on geimeissä mukana. Konna on alisuorittanut mutta tuosta kolmikosta Konnalla on selkeästi eniten potentiaalia. Ja jos kaivaa sen esiin edes minuutiksi - oikessa paikassa...
Ruutu ennemmin. Ollut ihan turha näissä geimeissä. Kontiola samoin.
Mitäpä jos haukuttaisiin Louhivaaraa ja Konnaa oikein urakalla koko erätauko. Ja paria muutakinRuutu tuottaa siinä missä Louhikin (eli ei mitään) mutta myönnetään, että vanhoilla meriiteillä on geimeissä mukana. Konna on alisuorittanut mutta tuosta kolmikosta Konnalla on selkeästi eniten potentiaalia. Ja jos kaivaa sen esiin edes minuutiksi - oikessa paikassa...