Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2016

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Teini otti selfietä - ampui itseään päähän

Intialaisnuori kuoli traagisesti, kun hän laukaisi kännykkäkameran sijasta aseen.

Teinipoika Ramandeep Singh menehtyi sunnuntaina sairaalassa, Indian Express kertoo. Poika oli perjantaina poseerannut selfie-kuvaa varten revolveri ohimollaan ja vetänyt vahingossa liipasimesta. Hänen siskonsa oli tapahtumahetkellä paikalla.

Ladattu ase kuului 15-vuotiaan isälle. Varmistin ei poliisin tietojen mukaan ollut päällä.

Rikostutkinnan aloittamisesta ei ole mainintaa, mutta poliisi pitää isää osasyyllisenä tragediaan. Asetta olisi pitänyt säilyttää lukkojen takana.

Washington Post -lehti kertoi tammikuussa, että kaikista maailman selfiekuolemista puolet tapahtui Intiassa. Lehti oli löytänyt 27 tapausta, joissa kuolemaan johtaneeseen onnettomuuteen liittyi selfien ottaminen.

Intiassa kuolemia sattui muun muassa junaraiteilla, Taj Mahalin portailla sekä jyrkänteen reunalla. Maaliskuussa 2015 peräti seitsemän nuorta hukkui, kun heidän veneensä kellahti kumoon kesken kuvausten.
Intialaiset perfect aget ei vaan osaa.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
MV-lehdestä useita rikosilmoituksia

Tiistai 3.5.2016 klo 14.42 (päivitetty klo 14.59)
Helsingin poliisi tutkii yhteistyössä paikallispoliisien kanssa MV-lehdestä tehtyjä rikosilmoituksia ja tiivistää syyttäjän kanssa yhteistyötä kyseisen nettisivuston tutkintaan ja sen laillisuuden arviointiin liittyen.

Poliisi epäilee, että MV-lehti on julkaissut paljon juttuja, joiden epäillään olevan perättömiä, vääristeltyjä tai tekijänoikeusrikkomuksen täyttäviä. Koko maassa rikosilmoituksia MV-lehteen liittyen on tehty jo useita kymmeniä.

Valtakunnallisesti tutkinnan koordinoinnista vastaa Helsingin poliisilaitos. Poliisi ja syyttäjä aloittivat yhteistyön tänä keväänä.

Helsingin poliisi tutkii useita rikosepäilyjä sivustoon liittyen. Niitä tutkitaan muun muassa rikosnimikkeillä kunnianloukkaus, törkeä kunnianloukkaus, rahankeräysrikos, rahapelirikos ja tekijänoikeusrikos.

Sosialidemokraattiset Opiskelijat jättivät yleisluonteisen tutkintapyynnön, jossa ei ollut yksilöity konkreettista tekoa tai laiminlyöntiä, joka täyttäisi lainsäädännön mukaisesti rikoksen tunnusmerkistön. Tästä tapauksesta ei aloitettu tutkintaa.

Tällaisten yleisluontoisten tutkintapyyntöjen sijaan poliisi kehottaa kyseisen lehden rikoksen uhriksi joutuneita henkilöitä tekemään asiasta rikosilmoituksen oman kotipaikan poliisilaitokselle toukokuun aikana.
Tämän jälkeen poliisi kokoaa syyttäjän kanssa eri rikosilmoitukset yhdeksi kokonaisuudeksi.

Vihapuhe

Poliisi muistuttaa, että vihapuhe netissä voi helposti täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Rikosnimikkeenä vihapuhe voi olla esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaus tai törkeä kunnianloukkaus.

Poliisi muistuttaa, että jos joku on epävarma, täyttääkö esimerkiksi jokin itseensä tai organisaatioonsa kohdistuva nettikirjoitus rikoksen tunnusmerkistön, kannattaa ottaa pikaisesti yhteyttä paikalliseen poliisiin tai Helsingin poliisilaitoksen nettipoliisiin.
Kattoo kuinka käy?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050321509857_uu.shtml
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Eikös kapitalistisessa järjestelmässä yrittämisen riski kuulu sijoittajille eikä valtiolle/kansalaisille?
Tuollainen on liian puhdasoppista ja kirkasotsaista ideologiaa. Ei toimi käytännössä, kun kyseessä on ahneet ihmiset vallanhaluineen. Kirjoitinko mä kapitalismista vai kommunismista? Unohdin jo.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Tuollainen on liian puhdasoppista ja kirkasotsaista ideologiaa. Ei toimi käytännössä, kun kyseessä on ahneet ihmiset vallanhaluineen. Kirjoitinko mä kapitalismista vai kommunismista? Unohdin jo.
Kaipa se on se ja sama, kun kumpaakaan ei ole missään vielä kokeiltu kunnolla.

Tai kai vanha oravannahka-aika perustui vaihdantatalouteen, mutta sitten joku keksi rahan (kuparilevyt tms.) kun orkunnahat tukki jasson.:thumbfh:
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Onkohan Forumin ennakkoluuloisin hahmo nyt varmistunut?
 

Örfil

Guest
Enhän mä tosissani ollut. Erittäin todennäköisesti pari perheenisää kävi hassuttelemassa spraypurkkien kanssa pienessä huppelissa.

Tuommoista sattuu ja nyt hävettää kumpaakin.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Ihan hassu heitto, jos siinä ois edes hitunen totuutta.
Nuoret esittävät kolmea keskeistä keinoa, joilla työntekijävaltaa yrityksissä lisätään. Työntekijöillä on oltava oikeus lunastaa konkurssin tai lakkautusuhan alla oleva yritys tai sen yksikkö esimerkiksi valtion takaaman lainan avulla.

– Työntekijöiden ja koko alueen elinvoimaisuuden kannalta olisi usein parasta, jos työntekijöillä olisi mahdollisuus lunastaa esimerkiksi tehdas itselleen sen sijaan, että se lakkautetaan kokonaan, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.
Olen Marko pahoillani jos hassutteluviestini sai sinut pahalle tuulelle.

No en ole oikeasti. Mutta onhan se vähän harmi.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Olen Marko pahoillani jos hassutteluviestini sai sinut pahalle tuulelle.

No en ole oikeasti. Mutta onhan se vähän harmi.
Ompa mennyt moinen esitys ihan ohi. Ei yhtään paskempi ehdotus ja vastaavista on maailmalta positiivisia näyttöjä. Vittua päähän.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Joka duunissa voi hengestään päästä, kun oikein yrittää.

Käsittämätön kuolema hierontapöydän puristuksiin: "Absurdia, näin omin silmin"

Erikoinen työtapaturma kiropraktikkoliikkeessä järkyttää Helsingissä. – Löysin hänet ja näin omin silmin. Järkyttävää ja uskomatonta, kertoo toimistopäällikkö Tea Taskula MTV:lle.

Onnettomuuden uhri oli naispuolinen hieroja, joka teki Suomen kiropraktikkokeskuksen tiloissa Kluuvissa töitä, hierontaa ja antoi myös lymfaterapiaa. Nainen jäi vielä selvittämättä olevasta syystä puristuksiin hierontapöydän alle ja menetti henkensä.

– Absurdia, järkyttävää, kuvailee sairauslomalle jäänyt uhrin löytäjä Tea Taskula.

Myös keskuksessa työskentelevä Laura Leinonen oli kuullut onnettomuudesta.

– En ollut eilen paikalla, mutta kuulin, että hieroja oli jotenkin puristunut hoitopöydän alle. En ymmärrä miten se voi olla mahdollistakaan, sanoo kiropraktikko Laura Leinonen.

Helsingin poliisilaitoksen yleisjohtajan Esa Pennasen mukaan tapauksesta on aloitettu kuolemansyytutkinta, eli siihen ei epäillä liittyvän rikosta.

Kyse oli sähköisestä hierontapöydästä, ei kiropraktikkojen pöydästä. Onnettomuus ihmetyttää myös koulutettujen hierojien liiton toiminnanjohtajaa Timo Koskenrantaa.

– Koskaan en ole kuullut vastaavasta. Todella outoa ja surullista. Hierontapöydän painosta se ei voi johtua. Mietin tässä voisiko jotenkin pöytä olla yläasennossa, hieroja käyttää jalkapoljinta ja ihmeellisesti puristua vipuihin. Tai kaatuessaan kurkku osua jotenkin vipuihin. Jotenkin sen täytyy liittyä pöydän vipuihin, pohtii Koskenranta.

Poliisi on vahvistanut, että uhri oli liikkeessä työskennellyt, vuonna 1971 syntynyt nainen. Pelastuslaitos hälytettiin paikalle hieman puoli yhdentoista jälkeen eilen aamupäivällä. Ensitietojen mukaan tehtävänä oli ”ihmisen pelastaminen puristuksista”.
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
On myös kerrottu, ettei se bioliuotus ole käytännössä lainkaan niin tehokasta kuin mitä firma itse uhosi.
Tästä on ollut ulkopuolisten hyvin vaikea päästä jyvälle. Yritys ja sen asiantuntijat vakuuttavat, että onnistuu. MOT-ohjelmassa aikoinaan oli suuria vaikeuksia löytää ketään sanomaan aiheesta mitään. Jostain Etelä-Afrikasta joku kaivosinsinööri lausui, ettei onnistu. Toinen viisas oli investointianalyytikko Lontoosta, joka ilmaisi, ettei onnistu, perustellen, ettei Talvivaara ollut saanut yhtään voitollista kvartaalia aikaiseksi. Noh, tilikirjoja katsomalla ei valkene, että onnistuuko se bioliotus vai ei.

Sen muistan mainitun, että mikäli liuotus toimii kuten pitääkin, olisi Talvivaara taloudellisesti hyvin vakaa laitos. Globaalisti tarkastellen se sietäisi pisimpään alhaista nikkelin hintaa, kun verrataan muihin tuottajiin.

Pitäisikö lähestysmiskulmaa muuttaa? Talvivaara on start-up yritys. Uusi ja innovatiivinen ja suuntautuu kansainväliselle markkinalle. Näiden eteenhän Suomessa ollaan valmiita uhraamaan mitä vaan, kannustamaan ja näitä halutaan:thumbup:
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Eikös kapitalistisessa järjestelmässä yrittämisen riski kuulu sijoittajille eikä valtiolle/kansalaisille?
Riskihän jo laukesi sijoittajien käsiin. Osake on nollaantunut jo aikoja sitten. Huhutaan, että yks Sale sai pataan, ja yks Jone kanssa.

Talvivaaran jatko on tietysti toinen juttu. Pitäisikö valtion toimia enkelirahoittajana, saada laitos kukkumaan ja sitten exit kera rahamassien? Vai onko edessä kituuttamista ja lopulta kallis kuolema kuitenkin. Ken tietäisi?
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös