Unioni vaikenee nätisti koko Katalonia-casesta. EU ei kaiketi ole tuominnut Espanjan harjoittamaa väkivaltaa itsenäistymispyrkimyksiä kohtaan. Liekö näitä väkivaltaisuuksia on tuomittu virallisesti Suomessakaan? (Sipilä, Presidentti Niinistö, kokoomuslaiset????!)
Brexit lienee painanut EU:ssa jonkun hätä-paniikkikytkimen pohjaan ja kaikenlaiseen separatismiin suhtaudutaan nyt jyrkkyydellä.
Onko tämä jopa mennyt niin, että EU:sta on tullut Espanjaan ei-julkinen pyyntö/käsky estää/nujertaa Katalonian itsenäistymispyrkimykset?
EU, jonka pitäisi olla demokratioiden demokratia, estää nyt demokratiaa toteutumasta?
Alkaa mennä EU:n kannalta rumaksi, saattaa olla EU:n hajoamisen alkupamputukset käyty.
Katalonialaiset on käsittääkseni olleet kuitenkin ihan lailliselta asialla äänestyksessään.
Miksi EU ei ota voimakkaasti kantaa ja sano "Soo, soo Hispania, antakaapa Katalaanien äänestää kuten demokratiaan kuuluu" ?
Mietitäänpä sitä!
Missä junassa mukana ollaan.
Kele.
Eipä tuo nyt ihan yksioikoinen juttu ole. Oikeastaan ainoa varma asia on hallituksen käsky lähettää poliisit väkivalloin estämään "äänestystä", tuo varmasti lisää Katalonian itsenäisyyden kannatusta, muttei tuota mitään valtion yhtenäisyyttä kannattaville.
Kataloniassa tehtyjen galluppien mukaan Katalonian itsenäistymistä on kannattanut selvä vähemmistö. Tällä äänestyksellä ei ole mitään juridista pohjaa ja itsenäisyyden kannattajatkin ovat pitäneet sitä neuvoa antavana. Koska kyseessä ei ole millään muotoa virallinen äänestys, niin äänestysprosenttikin jäi varsin alhaiseksi.
Mikä sitten on PuoliPöhkön mielestä sopiva alue äänestäkseen valtiollisesta itsenäisyydestä demokratian mukaisesti. Olisiko se Suomessa esimerkiksi Keski-Suomi, Jyväskylän kaupunki, vai kenties rivitaloyhtiö Jyväskylän kaupungissa?
Jotta äänestäjä voisi suhteellisen järkevästi valita mitä kannattaa, niin tulisi olla edes jossain määrin selvillä, mitä valinnasta seuraa. Miten esimerkiksi valtion omistus (tietojärjestelmät, armeija, kalusto, kiinteistöt jne) jaetaan itsenäistymisen jälkeen, mitä tapahtuu eri sopimuksille esimerkiksi jäsenyyksille eri yhteisöissä (EU, Nato, valuutta), vaikutukset muihin kansainvälisiin sopimuksiin jne. Yleensä näissä eroamisen kannattajat ovat sitä mieltä, että kaikki positiiviset asiat säilyy ennallaan ja huonot katoavat kuin tuhka tuuleen - Vastustajat taas ovat täysin päinvastaista mieltä.