Rallin tulevaisuus ja vihreät arvot

  • Viestiketjun aloittaja carl
  • Aloituspäivämäärä

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4566
Niin iso loikka takaveto-Escorteista ja Mantoista tähän päivään ettei voimalähteen vaihtuminen vaikuta kuin hetken nurinana. Karjala-lippistä vain syvemmälle päähän.
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Ajat muuttuu nopeasti. Vielä n. vuosi sitten suurin osa tuntui olevan sitä mieltä, että ei ikinä ralliin mitään sähköautoja, mutta nyt suuntaus on se, että siihen tullaan vielä menemään ja mielellään mahd. nopealla aikataululla. Kolmen vuoden sitoutuminen hybrideihin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta. Kaudelle 2022 ja 2023 se on varmaan järkevä välivaihe, mutta ehkä "sähkösopimus" olisi kannattanut toteuttaa jo vuodelle 2024. Nykyiset ongelmat sähköautojen kanssa on kuitenkin sellaisia, että täydellä panostuksella ne olisi ratkaistavissa kahden vuoden aikana. Turvallisuus, akkujen toimintamatka, äänet jne. Sähköautot voisi olla sellainen muutos MM-sarjaan, joka saisi uusia valmistajia mukaan. Ei ole vaikea ennnustaa, että parin vuoden sisällä suurin osa autonvalmistajista satsaa kaikki paukut sähköautojen kehittelyyn, kuten Jaguar, joka ilmoitti jo valmistavansa 2025 alkaen pelkästään sähköautoja. Muut seuraa kyllä perässä ja jos siinä kohtaa rallin MM-sarjalla on sama tavoite, se on täysin linjassa autonvalmistajien markkinoinnin kanssa. Ehkä tässä on taas pari laihaa välivuotta rallin MM-sarjassa, kunnes tulee taas uusi hyvä aikakausi. Samalla syklillä koko sarjan historia on aina mennyt. "Kulta-ajat"ja laimeat vuodet vaihtelevat jatkuvasti.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Siinähän satsaavat. Eipä ole Jaguaareja liiemmin näkynyt WRC-baanoilla. Ralli ja täyssähköautot on vaan täysin mahdoton kombo ihan tekniikankin puolesta ja sotii sitäpaitsi rallin DNA:ta vastaan pahemman kerran. Sitä DNA:ta on jo nyt pers'raiskattu ihan riittävästi tekemällä kisoista jotain muutaman pätkän virka-aikaan ajettavia rallisprinttejä.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3166
Sijainti
Lahti
Siinähän satsaavat. Eipä ole Jaguaareja liiemmin näkynyt WRC-baanoilla. Ralli ja täyssähköautot on vaan täysin mahdoton kombo ihan tekniikankin puolesta ja sotii sitäpaitsi rallin DNA:ta vastaan pahemman kerran. Sitä DNA:ta on jo nyt pers'raiskattu ihan riittävästi tekemällä kisoista jotain muutaman pätkän virka-aikaan ajettavia rallisprinttejä.
En ulvo sähkön perään, mutta tästä rallin DNA säkeestä voisi ehkä jo luopua? Mikä se sellainen oikeasti on? Rallin DNA. Ajat ja tavat muuttuvat, DNA:ssa se tuskin näkyy.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14532
Sijainti
Tampereen lenkki
Ajat muuttuu nopeasti. Vielä n. vuosi sitten suurin osa tuntui olevan sitä mieltä, että ei ikinä ralliin mitään sähköautoja
Kyllä, ja vielä enemmän näin vuonna 2018, jolloin päätös hybrideistä tehtiin. Jos vaikka Paddonin auto olisi ollut tuolloin jo siinä pisteessä kuin nyt, olisiko päätös ollut toinen?
 
  • Like
Reaktiot: DC

petttu

Well-known member
Liittynyt
11.1.2018
Viestit
113
Parit huomiot, edelleen hyvin optimistinen suhtautuminen sähköautoista rallissa "– On se aika hidas aikaväli, jos katsoo, mitä vauhtia sähköiset voimalinjat ovat kehittyneet". Ja etenkin kun ollaan katseltu miten hankalaa oli saada edes hybridi sääntöjä aikaiseksi, niin veikkaisin, että vähintään 2v kestäisi, ennenkuin sähköautojen säännöt (ja yksityiskohdat) olisivat valmiit vaikka niiden laatiminen aloitettaisiin heti huomenna. Mikäli siis akusto/lataus on kehittynyt tuossa vaiheessa tarpeeksi hyväksi. Itse en välttämättä näe tuossa (3v sopimuksessa) ongelmaa, toinen on sitten, että miten iloisia valmistajat ovat heittämään taas heti täysin uuteen luokitukseen/autoon rahaa, etenkin jos hybrideillä ajettaisiin vaikka 1-2v. Kuitenkin nyt ollaan menty aika hyvin noin 5v sykleissä, eli investoituun raha ei kuitenkaan "vanhene" vuodessa tai kahdessa.

"Kyllähän se kieltämättä oli pettymys. Autoon tulee vajaan neljän kilowattitunnin akku, kyllähän se mitättömän pieni akku on. "
En tiedä miten huhua on, mutta vihdoin edes yksi luku joka kertoisi siitä akun koosta. Pienihän se on, mutta kuten tiedettiin, ei tarkoitus ole olla "eko" muutakuin nimessä.
Mutta ei se mahdottoman pieni ole verrattuna vaikka F1 akustoihin, jotka saavat säilöä sen 4 MJ -> noin 1.1 kwh. Mutta se on toki monimutkaisempi järjestelmä, suora vertaaminen ei oikein onnistu.

Sitten mentiinkin jo sähköautohin, jossa olisi ollut hyvä laittaa sähköautot jo nyt ajamaan rinnalle. Mitä ei ainakaan nykymuotoisessa rallissa voida tehdä. Samoiten ihmetytti tuo powerboost käyttö, ilmeisesti nämä hybridit ei sitten tuota siellä pätkällä lainkaan sähköä? Muutenhan se voitaisiin hoitaa sillä, että niin paljon saa käyttää boostia mitä pätkillä tuottaa? Olisihan se toisaalta huvittavaa, että ralli hybridi auto ei käyttäisi sähköä lainkaan pätkillä. Tässäkin voisi sallia variaatoita, että akun koko saisi olla vaikka 4-10kwh, akku ja sen latausta tai käyttöä ei "hallittaisi", eli tiimit/kuskit saisivat käyttää sitä missä/milloin tahtoo, ja tämän lisäksi käyttää myös pätkällä saatua latausta. Kuitenkin X määrä (vaikka 3kw) latausta pitää olla akussa, jotta siellä kaupungissa ajeltaisiin sähköllä. Tähän toki tarvittaisiin jokin sääntö, ett ämissä vaiheessa se lataus pitää olla akussa, muutenhan sinne huoltoon ajetaan kiihdytys-jarruttelemalla, jotta se akku latautuisi.
Sähköautoista ja latauksista, pikaisella laskulla eli minimissään 200kw teholla 5-8min per auto. Se tekisi 17-27kwh per auto, tällä määrällä sitten vähintään yksi ek ja siirtymä. Jos nyt normiajossa sähköauto kuluttaa sen 12-14kwh/100km. Jotenkin tuntuu pieneltä määrältä, kun pätkällä se kulutus lienee kuitenkin toista luokkaa (tähän kulutukseen tosin tarvittaisiin sitten tietoa, vaikka Paddonilta). Mutta ainahan lataustehoja on mahdollista kasvattaa, kuten akustojen kokojakin.

"tarvittaisiin yhteensä kahdeksan miljoonan investoinnit latausasemiin. Parhaassa tapauksessa nämä voisivat olla FIA:n omistamia, jolloin paikallisille rallijärjestäjille ei tulisi lisäkuluja."
Jotenkin en ihan heti näe tätä tapahtuvan, kun kaikkiin R5 autoihinkaan ei riitä kamera+lähetin yhdistelmätkään. Toki on mahdollista, jos FIA itse omistaa ja kuskailee noita sitten ympäri pallon joka ralliin, mutta muuten taitaa tulla kyllä aika ikävät lisäkustannukset rallinjärjestäjille. Etenkin kun nykiselläänkin taitaa ainakin kaksi talleista tuoda jo omat agrekaatit ralleihin hurisemaan, aivan älytöntä, ettei kisakeskuksessa ole hoidettu edes nykyisellään sen verran laadukasta sähköä, ettei noita tarvitse raahailla mukana. Noh ensikaudella kuulemma FIA tuo oman agrenkaatin pyörimään uusiutuvilla. Se että, kun tuotakaan ei vielä voida tehdä "sähköverkosta" ei kyllä anna mahdottomasti luottoa, että noita miljoonan akustokontteja sitten latailtaisiin suurella teholla keskellä yötä.
Mutta toki tämä on mahdollista, oikeastaan vain FIAlta/promoottorille laittaisin noista nyky generaattoreista noottia, kun hehän siihen voisivat vaikuttaa. Mutta toisaalta kyllähän FIA on hyväksynyt, että formuloiden iltakisatkin ajetaan generaattoreiden avulla. Ei heitä oikeastaan kiinnosta.

"– Jos akulla pystyisi ajamaan siirtymät, se leikkaisi päästöjä noin 40 prosenttia. Mutta jos autoon laitettaisiin tuollainen akusto, se painasi 350 kiloa lisää, eihän autonvalmistajat sellaista halua, Paakkinen sanoo."
Tässä tuli pettymys, kun kuitenkin lähdettiin jo hybridi-säännöistä sähköautoihin, niin ei sitten tullut mitään muita keinoja millä päästöjä voitasiin jo nyt (hybridi)polttomoottoreissa säästää. Itselle ainakin tulee mieleen vaikka antilagin kieltäminen -> siirtyminen formuloiden tyylisiin "hybridi" turboihin joita voidaan vaikka sähköllä pyörittää sitä turboa sen sijaan, että sinne työnnetään bensaa. Antilag kuitenkin arviolta tuottaa sen 25-40 kulutuksesta/päästöistä pätkä ajossa (en muista mistä tämän kuulin, voi olla väärin), ja se teknologia on olemassa ja valmis, eikä maksaisi ihan mahdottomia. Tai siirtymällä ajamaan "uusiutuvalla" viinalla. Jos siis tämä hybridi ratkaisun piti perustua päästöjen vähentämiseen...
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
En ulvo sähkön perään, mutta tästä rallin DNA säkeestä voisi ehkä jo luopua? Mikä se sellainen oikeasti on? Rallin DNA. Ajat ja tavat muuttuvat, DNA:ssa se tuskin näkyy.
Tähän tekee mieli tarttua ja olla siinä mielessä päinvastaista mieltä, että nimenomaan siinä "rallin DNA:ssa" (toki jokaisella on vapaus käsittää se tavallaan) tämän sähköistymisen tulisi näkyä. Kääntäen: se olisi ehdottomasti rallin DNA:n vastaista jättäytyä pois sähköistymiskehityksestä. Rallissa on aina ollut kyse viimeisimmistä autoilun teknologioista. Miksi ihmeessä sähkön pitäisi tehdä tässä poikkeus? Itse näen tässä aivan valtavan mahdollisuuden rakkaalle lajille - siirtymällä kehityksen aallonharjalle ja jonkinlaiseksi edelläkävijäksi rallilla on paras mahdollisuus palauttaa itsensä autotehtaiden johtoryhmien kokousten agendalle. Ja sitähän kaikki rallin ystävät lopulta kuitenkin haluavat, eikö? Win-win.
 

Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1290
Ralli ja täyssähköautot on vaan täysin mahdoton kombo ihan tekniikankin puolesta ja sotii sitäpaitsi rallin DNA:ta vastaan pahemman kerran. Sitä DNA:ta on jo nyt pers'raiskattu ihan riittävästi tekemällä kisoista jotain muutaman pätkän virka-aikaan ajettavia rallisprinttejä.
Mikä on mielestäsi rallin DNA?

Oma mielipide: Ralli on katulaillisilla autoilla pisteestä a) pisteeseen b) johtavien etappien ajamista. Nopein aika voittaa. Etappeja on useita ja etappien välit suoritetaan kilpailuvälineen omin voimin. Etapit ajetaan yleisillä teillä tai yleisiä teitä vastaavilla teillä.

Kaikki muu on muutettavissa ja silti puhutaan edelleen rallista.
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Rallissa on aina ollut kyse viimeisimmistä autoilun teknologioista. Miksi ihmeessä sähkön pitäisi tehdä tässä poikkeus? Itse näen tässä aivan valtavan mahdollisuuden rakkaalle lajille - siirtymällä kehityksen aallonharjalle ja jonkinlaiseksi edelläkävijäksi rallilla on paras mahdollisuus palauttaa itsensä autotehtaiden johtoryhmien kokousten agendalle. Ja sitähän kaikki rallin ystävät lopulta kuitenkin haluavat, eikö? Win-win.
Juuri näin. Vielä joskus 80-90-luvulla ralliautot näkyi useinkin autotehtaiden mainoksissa ja esim. Toyota esitti ylpeästi mainoksissaan Kankkusen Safari-voittoa Toyotalla. Autojen tehokkuus, sporttisuus, kestävyys ym. olivat vielä silloin kova mainosvaltti.
Tultaessa 2000-luvulle tällainen mainostaminen on vähentynyt ja rallimenestys on ollut vähän ristiriidassa autonvalmistajien imagon kanssa. Autojen turvallisuus, taloudellisuus ja ympäristöystävällisyys ovat olleet tekijöitä, jotka ovat myyneet tämän vuosituhannen puolella. Äänekäs, paljon kuluttava WRC-auto vaarallisen lajin parissa ei oikein istu näihin edellämainittuihin myyntivaltteihin.
Sähköautoihin siirtymisessä voisi taas nähdä ihan uuden mahdollisuuden. Jos vaikka Hyundai voittaa sähkö-WRC-autolla Monte Carlon ja samaan aikaan Hyundai alkaa tuomaan täydellä tohinalla kuluttajien markkinoille uusia sähköautoja, siinä on pöydässä heti aika uskottava mainos. Tällä autolla voitetaan MM-ralleja, autot kestää, kulkee kovaa ja on silti ympäristöystävällinen ja taloudellinen. Ralli olisi taas enemmän autonvalmistajien intresseissä ja koko laji voisi olla taas ylpeydenaihe, kuten se ehkä vielä 80-90-luvulla oli.
 

speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1288
Tultaessa 2000-luvulle tällainen mainostaminen on vähentynyt ja rallimenestys on ollut vähän ristiriidassa autonvalmistajien imagon kanssa. Autojen turvallisuus, taloudellisuus ja ympäristöystävällisyys ovat olleet tekijöitä, jotka ovat myyneet tämän vuosituhannen puolella. Äänekäs, paljon kuluttava WRC-auto vaarallisen lajin parissa ei oikein istu näihin edellämainittuihin myyntivaltteihin.
Valitetttavasti minulla ei ole näkynyt satellitti tv muutamaan vuoteen. Tuli katseltua eri maiden lähetyksiä hyvin vuoksi silloin.Muistan , erityisesti Englannissa automainokset olivat usein hyvinkin ns urheluhenkisiä. Suomessa automainokset ovat olleet aina todella lässyjä. Ihan kuin hävettäisiin, että auto ihan kiva juttu.

Asiaan: en ymmärrä miksi biopolttoaineet ovat jotenkin taustalla kaikessa jonninjoutavassa sähköhömpötyksessä. "Akkuteknologia kehittyy vauhdilla". kehittyy vai. En minä ainakaan ole huomannut tuollaista.
 

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1347
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Asiaan: en ymmärrä miksi biopolttoaineet ovat jotenkin taustalla kaikessa jonninjoutavassa sähköhömpötyksessä. "Akkuteknologia kehittyy vauhdilla". kehittyy vai. En minä ainakaan ole huomannut tuollaista.
Jos ei ole huomannut mitään kehitystä akkutekniikassa esimerkiksi viimeisen 20 tai 25 vuoden aikana, niin vika lienee tarkkailijassa. Biopolttoaineissa on laajassa mittakaavassa omat ongelmansa, kuten on akuissakin.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3166
Sijainti
Lahti
Hyvä näkökulma tuo "ralliautoilu visusti etunojassa". Olisi ne syöksyvyöt (turvavyöt)sun muut varmaan tullut muutenkin keksityksi, mutta ei se pahaakaan tee jos ne jotka ovat syntyneet vauhti kallossaan laittavat kaiken pellepelottomuutensa peliin ja kehittelevät vaikka ja mitä edistyksellistä. Välillä menee juketit pieleen, välillä ne taas onnistuvat. Se on pelin henki. Yleensäkin näissä etunojassa kulkemisissa on aina se vaara, että joutuu tavalla tai toisella häpeän kohteeksi, mutta toisaalta, häpeän voittaminen on menestymisen avain.
 
Viimeksi muokattu:

speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1288
Jos ei ole huomannut mitään kehitystä akkutekniikassa esimerkiksi viimeisen 20 tai 25 vuoden aikana, niin vika lienee tarkkailijassa. Biopolttoaineissa on laajassa mittakaavassa omat ongelmansa, kuten on akuissakin.
En ole huomannut. Se, että joku tesla pakkaa auton täyteen nitä samoja Li- ion läppäriakkuja, joita on ollut olemassa jo pari vuosikymmentä, ei ole uutta.
Ainoastaan nopeampi lataus taitaa olla uutta = kyky ottaa virtaa vastaan. Sekin alkaa jo olla ongelma, kun joku japsiuutuus taitaa vaatia 350 kW:n töpöselin. Saa olla melkoista touvia jo piuhat tupaan, että ei ole punahehkuisina, kun pitää sähkölaatikko saada liikenteeseen.
Joka tapauksessa, suurin ongelma ralli (ja kaikissa muissakin kilpa- autoissa) on paino. Tuossa aikaisemmin mainitussa YLE:n jutussa sanottu 350 kg, on ihan järjettömän iso massa. Jos ralliautot alkaa painamaan lähemmäs 1500 kg ja enemmänkin, niiden ajamisesta katoaa kaikki herkkyys. Onhan nyky F1.kin todella vakaita, koska ovat niin painavia.
 

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
20 - 25 vuotta ja vauhdikas kehitys ei oikein sovi yhteen.
Biopolttoaineen ainut ongelma on, että se on polttoaine.
Vanhat jäärät vastustavat sähköralliautoja, koska ne kuulostavat paskalta, ja haisevatkin siltä ainakin polttomoottoriautoihin verrattuna. Itse olen nuori jäärä ja kannatan pärinää.

Kuvitelkaas sellainen Tesla tuonne ränniin. Sora lentää kauan eikä mitään tapahdu, kun pyörä sutii tolkuttoman väännön alla. Kun auto lopulta on saanut kerättyä vauhtia, se ei ihan heti pysähdykkään. Kyllä siinä puuta kaatuu, kun sähköhäkkyrä 150 vauhdista karkaa lapasesta.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3166
Sijainti
Lahti
Ihminen on kekseliäs otus tiukan paikan tullen. Sellaista se nyt nimittäin pukkaa, eikä tosiaan ainoastaan ralliautoilun suhteen. Joku sen viisasten kiven vielä löytää. Niin kuin aina. Toivottavasti jo eilen!
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
https://www.rallit.fi/nyt-tulee-kovaa-tekstia-rallin-mm-sarjasta-juna-ajettiin-vakisin-pain-kallionseinamaa/
Nyt ei ole kyseessä Liimatainen tai Kunto Kalpa, vaan huomattavasti vähemmän vaikeasti arvattavissa oleva nimimerkkikirjoittaja (maailmanlopun saarnaaminen ja muutama yksityiskohta johtavat jäljille). Sinänsähän tässä on ihan asiaa pohdinnan ja johtopäätösten takana (ja faktat varmasti nekin kunnossa), mutta itse en ole tämän tyyppisen "ettekö nyt näe että minä tiedän ja minä olen oikeassa" tyyppisen ilmaisun suuri fani. Sen lisäksi kieltäydyn vielä tässä vaiheessa uskomasta sitä, että esitetty lopputulos on ainoa mahdollinen. Pelissä on kuitenkin suoraan ja välillisesti satoja miljoonia euroja ja aika monen henkilön on työpaikkansa ja arvovaltansa säilyttääkseen vietävä juuri tämä projekti säädyllisesti maaliin. Niistä lähtökohdista on ennenkin onnistuttu - jos toki myös epäonnistuttu. Aika näyttää.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
https://www.rallit.fi/nyt-tulee-kovaa-tekstia-rallin-mm-sarjasta-juna-ajettiin-vakisin-pain-kallionseinamaa/
Nyt ei ole kyseessä Liimatainen tai Kunto Kalpa, vaan huomattavasti vähemmän vaikeasti arvattavissa oleva nimimerkkikirjoittaja (maailmanlopun saarnaaminen ja muutama yksityiskohta johtavat jäljille). Sinänsähän tässä on ihan asiaa pohdinnan ja johtopäätösten takana (ja faktat varmasti nekin kunnossa), mutta itse en ole tämän tyyppisen "ettekö nyt näe että minä tiedän ja minä olen oikeassa" tyyppisen ilmaisun suuri fani. Sen lisäksi kieltäydyn vielä tässä vaiheessa uskomasta sitä, että esitetty lopputulos on ainoa mahdollinen. Pelissä on kuitenkin suoraan ja välillisesti satoja miljoonia euroja ja aika monen henkilön on työpaikkansa ja arvovaltansa säilyttääkseen vietävä juuri tämä projekti säädyllisesti maaliin. Niistä lähtökohdista on ennenkin onnistuttu - jos toki myös epäonnistuttu. Aika näyttää.
Allekirjoitan. Olihan tossa jotain ihan validia pointtiakin, mut kääritty kyllä sellaseen Krista Kiurumaiseen negailuskeidaan että meni jossain kohdin omalta osalta aika lailla lukukelvottomaksi. 👎
 
Ylös