Seniorikansalainen
Altmeister
Niinhän se juuri on. Siis minun mielestäni, en esitä yleistä totuutta asiasta.
Kaks SM-rallia ja yks F-cuppi 7€urolla ja noin hyvä lähetys, ei voi valittaa. Asiantuntijavieraista komppaus,Aika turhaa kritiikkiä oli ainakin Autourheilun ystävissä. Ei tuota touhua kukaan tee paremmin tähän hintaan. Tunturissa on huonot yhteydet eikä sille voi mitään kuin linkkilentokoneella, mikä taas muuttaa koko produktion massiivisemmaksi.
Asiantuntijavieraat on, kuten rally.tv:ssä, ihan parasta
Teoria ontuu mielestäni sen verran, että silloin olisi voinut EP:tä vastaan ajaa kilpaa kuitenkin. Nyt ei voittanut EP:täkään kuin Sarriojärvillä joista ensimmäinen EP:n virheen vuoksi.Kun tuo spekulointi on aina kiinnostanut niin mietin tällaista kuviota.
Roope Korhonen ei ole koskaan ollut kovin räiskähtelevä mediapersoona, mutta Tunturissa hän oli suorastaan apean oloinen. Jos, ja korostan jos, Raution taholta oli tullut tallimääräys että Tuukan on annettava ajaa rauhassa eikä Roope missään tapauksessa saa haastaa. Roope pysytteli vähän taaempana, mutta ajoi näyttösuorituksen viimeisellä pätkällä että kyllä vauhtia löytyy...
Jos olisin itse Raution tallipäällikkö niin olisin ehdottomasti antanut tällaisen tallimääräyksen. Tuukka tallin ykkönen SM -ralleissa ja Roope MM -ralleissa.
Ei sitten pienintäkään järkeä tällaisessa kuviossa. Eiköhän se olisi Rautionkin etu, jos molemmat kuljettajat olisi mennyt taivaanrantaa. Toisella kulki, toisella ei. Yksinkertaista.Kun tuo spekulointi on aina kiinnostanut niin mietin tällaista kuviota.
Roope Korhonen ei ole koskaan ollut kovin räiskähtelevä mediapersoona, mutta Tunturissa hän oli suorastaan apean oloinen. Jos, ja korostan jos, Raution taholta oli tullut tallimääräys että Tuukan on annettava ajaa rauhassa eikä Roope missään tapauksessa saa haastaa. Roope pysytteli vähän taaempana, mutta ajoi näyttösuorituksen viimeisellä pätkällä että kyllä vauhtia löytyy...
Jos olisin itse Raution tallipäällikkö niin olisin ehdottomasti antanut tällaisen tallimääräyksen. Tuukka tallin ykkönen SM -ralleissa ja Roope MM -ralleissa.
Huhujen mukaan tarkoituskin aloittaa vasta Savonlinnasta. Mutta kuitenkin tarkoitus koko loppukausi ajaa.Tietääkö kukaan tuosta puolalaisesta Paciorkowskista, joka on ilmoittautunut SM-sarjaan Printspotin Toyota GR Yariksella. Ei ole vielä yhtään kisaa ajanut...
Ok. Niin vähän arvelinkin.Huhujen mukaan tarkoituskin aloittaa vasta Savonlinnasta. Mutta kuitenkin tarkoitus koko loppukausi ajaa.
Lähetys sisältää tunnelmia kilpailun lähdöstä ja maaliin tulosta - ja tietenkin kuvaa erikoiskokeelta.
Ilmeisen pahasti käynyt. Vahvistamattoman tiedon mukaan kuljettaja menehtynyt.Toivakassa EK4:llä onnettomuus ja kisa ei enää jatku. Toivottavasti ei oo sattunut pahasti.
Tässä tapauksessa taisi olla kyseessä melko kokenutkin kartturi. Kuljettaja ei toki niinkään.Yhteinen nimittäjä näillä onnettomuuksilla - oli sillä tapahtumankulun osalta merkitystä tai ei - taitaa olla se, että ne ovat sattuneet verrattain kokemattomille kilpailjoille?
Joo, missään nimessä ei ole spekuloinnin aika nyt, se oli ainoastaan havainto olosuhteista.Tässä tapauksessa taisi olla kyseessä melko kokenutkin kartturi. Kuljettaja ei toki niinkään.
Mutta sen verran paljon on epävarmaa, että ehkäpä spekulointien aika on vasta myöhemmin.
Ei toki mutta aina näissä kun ei tiedoteta niin huhut liikkuu ja se on vähän huono juttu. Nytkin Ylen uutisessa puhutaan kartturista vaikka ilmeisesti kuski kyseessä. Ajoi nuotista niin on itse sovittanut vauhtinsa ek:lle. Ei poista toki ikävintä eikä auta mitään, mutta ihminen vaan tuppaa spekuloimaan, osittain huonon olonkin takia.Joo, missään nimessä ei ole spekuloinnin aika nyt, se oli ainoastaan havainto olosuhteista.