Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Koko talous perustuu uskomuksiin. Miettikää, että kun te menette kauppaan niin kauppias antaa teille ruokaa. Te annatte kauppiaalle muutamia paperinpaloja ja sinänsä täysin arvottomia metallinpalasia. Kaikki perustuu siihen, että kauppias ja sinä uskotte molemmat, että paperinpaloilla on sama arvon kuin ruualla.

Kaikki on siis kiinni siitä, että ihmiset uskovat. Sitten kun usko loppuu muuttuvat nuo paperinpalaset arvottomiksi ja sinulla ei enää ole mitään mitä voisit antaa ruuan vastineeksi kauppiaalle.

Euro saattaa romahtaa tai jakaantua jo ensi keväänä kun Espanjan ja Italian satojen miljardien lainat laukeavat. Espanjan työttömyys on tällä hetkellä 20% ja me elämme periaatteessa samassa taloudessa.

Tämä saattaa olla alkusoittoa koko Euroopan tulevalle lopulle. Kiina on nyt pelastamassa Espanjan taloutta. Miettikää!!! Enää ei ole pitkä matka siihen kun koko maailman kaupan synergia siirtyy sinne missä kaikki tavarat jo nyt valmistetaan.

Kiinaa ei sen jälkeen enää kiinnosta Eurooppalaisten konkurssivaltioiden pelastaminen.

Eurolla ei sinänsä ole mitään funktiota tässä kehityksessä.
 
Viimeksi muokattu:

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
En tiedä mitä tämä uusin elokuva käsittelee, mutta yksi kiinnostava näkökulma teemaan löytyy futurologi Jacque Frescon Venus projektista. Frescon nimi yhdistetään edelliseen Zeitgeist elokuvaan ja hänen resurssipohjainen taloutensa on ko. liikkeen talousajattelun perustana.

Wikipedia:
Resurssipohjaisen talouden mukaan talouden perustana tulisi olla Maan resurssit eikä raha. Resurssipohjainen talous hyödyntää käytettävissä olevia resursseja - rahan sijaan - tarjoten menetelmän jolla luonnonvarat voidaan jakaa oikeudenmukaisimmalla, inhimillisimmällä ja tehokkaimmalla tavalla. Kyseessä on järjestelmä, jossa hyödykkeet ja palvelut ovat kaikkien saatavilla ilman rahaa, luottoa, vaihtokauppaa tai muuta velan tai orjuuden muotoa.
Fresco esittää siis siirtymistä rahataloudesta resurssipohjaiseen talouteen. Frescon visiossa keskitetty tietokonejärjestelmä tekisi tuotantopäätökset käytettävissä oleviin resursseihin perustuen. Uuteen talousmalliin siirtyminen tapahtuu Frescon mukaan nykyisen talousjärjestelmän romahtamisen myötä. Romahduksen puolestaan aiheuttaa viimekädessä automaation lisääntyminen, kun valtaosa ihmisistä menettää työnsä koneille, minkä jälkeen ei enää ole ketään ostamassa niitä tuotteita, joita tehtaissa valmistetaan.

Venus projektin FAQ:
http://www.thevenusproject.com/the-venus-project-introduction/faq

Elokuvan Suomen kotisivut (ilmaisia ja maksullisia näytöksiä suurimmissa kaupungiessa ensi-iltapäivänä 15.1):
http://zeitgeist.fi/
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Mä olen kattonu tuon zeitgeist elokuvan. Siinä on ihan asiallisia huomioita ja erinomaisia pointteja nykymenosta. Toisaalta taas siinä on kaikenlaisia väittämiä ja esittämiä, joita ei perustella millään tavalla. Asian vain ilmoitetaan olevan niin tai näin. Mutta jos ei muuta tekemistä ole, niin kannattaa se katsoa... ja mietiskellä, että onko heidän asiassaan mitään järkeä vai ei.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Armeijalla suuri leikkaustarve


Armeijan menoja on leikattava lähi-
vuosina jopa satoja miljoonia euroja
vuosittain, sanoo puolustusministeriön
kansliapäällikkö Arto Räty A-studion
haastattelussa.

Hänen mukaansa sekä sodan että rauhan-
ajan kokoonpanoa on pakko supistaa.

Rädyn mukaan tarvitaan rakenteellisia
uudistuksia
, joihin voi kuulua joukko-
osastojen yhdistämisiä tai
lakkauttamisia. Yksittäisten
varuskuntien jatkoon hän ei ota kantaa.

Rädyn mukaan puolustusvoimat ovat
"uudessa asennossa" vuoden 2016 alussa.
Nyt sitä saa, nyt sitä saa, vatsansa täyteen puuroo!
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Yksi keino saada tämä maa pysymään hyvinvointivaltiona olisi saada kaikki maksamaan rehellisesti veronsa. Karvaranne-pitseriat yms. kusettavat minkä kerkeevät. Kuten myös rakennusala, jossa ketjutetaan alihankkijoita niin paljon, ettei siitä saa erkkikään tolokkua.

Näin paljon pizzan pitäisi oikeasti maksaa

Kukaan ei halua maksaa liikaa ruoasta, mutta jos pizza maksaa koko ajan 4–5 euroa, niin jotain on pielessä. Lue, mikä silloin mättää. Asiantuntijan mukaan kuluttajan pitäisi olla kriittinen liian halpoja pizzoja kohtaan.

Kuusi euroa on vähimmäishinta, jolla kattaa pizzeria kattaa kulunsa. Näin laskee Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan tutkimuspäällikkö Heikki Lankinen. (Katso tarkempi laskelma jutun lopusta.)

Alle kuuden euron hinta ei ole hänen mukaansa mahdollista, jollei kyse ole lyhyestä kampanjasta tai jollei hintaa subventoida muiden tuotteiden hinnoilla. Lankisen mielestä kuluttajan itsensäkin pitäisi olla kriittinen liian halpoja pizzoja kohtaan.

Moni pizzeria kuitenkin myy pizzaa 4–5 euron hintaan – jopa 3,90 eurolla.

Elinkeinoelämän keskusliitto esitti maanantaina, että viranomaisvalvonnassa olisi otettava käyttöön systemaattinen riskien arviointi. Näin voitaisiin tunnistaa ongelmat ja kohdentaa valvonta niiden aiheuttajiin. Kansallisruoaksemme nousseen pizzan kohdalla mittari on siis hyvin yksikertainen.

– Kuuden euron hinta perustuu valtakunnalliseen kulurakenteeseen. Helsingissä sekä vuokrat että työvoimakustannukset ovat korkeammat. Lisäksi pizzan lisukkeet monimutkaistavat laskukaavaa, Lankinen muistuttaa.

Euro jokaisesta
lisätäytteestä

– Euro per lisuke, täsmentää Kotipizzan Satakunnan aluejohtaja ja koko maan avainasiakaspäällikkö Marko Fonsén.

Hän sulattaa lyhytkestoiset kampanjat, joissa myydään kahden täytteen pizzaa alle kuudella eurolla.

– Mutta emme tarvitse kummoistakaan matematiikka päätelläksemme, että 4–5 euron pizzoista on jätetty maksamatta verot tai muut maksut.

– Touhu on aika villiä. Kuittia ei anneta. Kotiinkuljetus on ilmainen. Ongelma on maanlaajuinen.

Viisi euroa
ei anna yhtään

Viiden euron pizza antaa hänen mukaansa tekijälleen plus-miinus-nollan ja sekin riippuu siitä, missä pizzeria sijaitsee.

– Mitä suurempi kaupunki tai mitä lähempänä keskustaa, sitä korkeammat ovat vuokrat ja sitä suuremman pitäisi myynnin olla, että vuokrat katettaisiin.

Fonsénin mukaan ongelma on vain kasvanut vuosien myötä. Kipeimmin se koskee kivijalkamyymälöitä, jotka toimivat rehellisesti.

Sota alkoi jo
12 vuotta sitten

Inflaatio ei ole purrut pizzaan niin pahasti kuin muihin elintarvikkeisiin. 12 vuotta sitten Kotipizzan silloinen toimitusjohtaja Heikki Sikström laski, että pizzaa ei voi myydä kannattavasti alle 30 markan (viiden euron).

Esimerkiksi Oulussa hinnat vaihtelivat vuonna 1998 17–25 markan (2,85–4,20 euron) välillä ja kovin tarjous silloisen pizzasodan aikana oli kahdeksan markkaa (1,35 euroa).

Kahdeksan vuotta Espoon kauppakeskus Sellon Viaporin torilla yrittänyt Tarja Pitkänen sanoo, että kilpailua on tullut hirveästi lisää, mutta toisaalta Leppävaara ja Espoo ovat kasvaneet, joten yrittäminen ei ole tullut entistä hankalammaksi.

– Minulla ei ole tilastoa, vaan mutu-tietoa. Koko ajan on ollut halpoja myyjiä.

– Yrittäjänä minun on vaikea käsittää, miten joku myy koko ajan alle viiden euron pizzaa. Se on normaalia, että liike-elämässä tehdään tarjouksia, hän huomauttaa.

Näin nipistettäisiin
hintaa oikeasti

Nytkin Kotipizzalla on kahden täytteen pizza kuponkitarjouksessa kuun loppuun 4,90 euroa.

– Näin rajuja tarjouksia ei kuitenkaan voi olla kuin pari vuodessa, Pitkänen sanoo.

Mitä kolmen täytteen ja 8,20 euron normaalihintaiselle pizzalle – esimerkiksi Special Operalle, Frutti di Marelle, Americanalle tai Pollo Americanalle – pitäisi tehdä, että sen hinnan saisi painumaan alle kuuteen euroon?

– Siitä pitäisi leikata pois ainakin neljännes, Pitkänen laskee.

Pääkaupunkiseutu on hänestä erityisen ongelmallinen korkeiden vuokrien takia.

– En tiedä, miten se tapahtuu, jos normaalikokoista pizzaa myydään yhtä mittaa alle viidellä eurolla. Lyödäänkö kaikki koneeseen? Maksetaanko pimeitä palkkoja? Miksi jotkut paikat vaihtavat omistajaa yhtenään – vai vaihtavatko ne sittenkään?

.
Käänteinen alv kerää kritiikkiä


Rakennus- ja ravintola-alojen
keskusjärjestöt
:rolleyes:kritisoivat hallituksen
toimia harmaan talouden torjumisessa.

Rakennusalalle tuleva käänteinen
arvonlisävero aiheuttaa
rakennusteollisuusliiton mukaan
rehelliselle yrittäjälle hyötyihin
nähden liikaa ylimääräisiä
kustannuksia
.

Rakennusteollisuuden mukaan tehokkaampi
tapa torjua työmaiden laittomuuksia
olisi numeroida jokainen rakennusalan
työntekijä veronumerolla.

Ravintola-alan valvontaa puolestaan
halutaan kohdistaa riskikohteisiin.
Eikö se päinvastoin hyödytä rehellisesti toimivia, kun ko. toimenpiteellä saadaan harmaa taloutta ja epärehellistä kilpailuetua kuriin?:eek:
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Käänteinen arvonlisävero on tehokas ja yksinkertainen menetelmä. Ruotsissa vastaavalla lailla on tutkitusti kerätty huomattava osa aiemmin menetetyistä arvonlisäveromaksuista valtiolle. Kustannuksia rehellisille yrityksille aiheutuu lähinnä silloin, jos ne eivät tee kotiläksyjään kunnolla. YTJ:stä näkee onko ulkomainen yritys hakeutunut ennakkoperintärekisteriin ja arvonlisäverovelvolliseksi ja hankkinut itselleen y-tunnuksen, sillä tavalla tipahtaa pelistä pois jo iso osa näistä Suomessa toimivista hämäräyrityksistä. EK ja Rakennusteollisuus ovat molemmat todenneet, että eivät enää vastusta käänteistä alvia, kun laki kerran on voimassa, mutta näköjään asiaa pitää pitää jatkuvasti esillä.

Ulkomaisen työntekijän veronumero on ihan hyvä idea rakennusalalla, jossa isommissa kohteissa voidaan turvallisuussyistä edellyttää kulunvalvontaa. Ongelmana vain on se, että tällainen rekisteröitymispakko voidaan tulkita vapaan liikkuvuuden rajoitukseksi eli EU-oikeuden osalta asiaa todennäköisesti selvitellään useampi vuosi ennen kuin mitään uskalletaan tehdä. Toinen ongelma on se, että menetelmä ei tehoa pienempiin rakennuskohteisiin.

Tilaajavastuulain tiukentaminen olennaisesti olisi se, mikä purisi laajemmin näihin urakoiden ketjuttamisiin ja tätä muutosta EK vastustaa tiukasti. Käänteinen arvonlisävero saatiin läpi, kun Ruotsista saadut tiedot osoittivat yksiselitteisesti sen olevan erittäin toimiva ratkaisu. Tilaajavastuulain osalta EK:n siilipuolustus todennäköisesti toimii paremmin.

Ravintola-alaan ei kumpikaan edellä mainituista ratkaisuista tehoa. Pieniä ravintoloita on paljon ja omistajat vaihtuvat ainakin paperilla tiuhaan. Kuittia ei välttämättä "muisteta" asiakkaalle tarjota ja harva asiakas sitä omatoimisesti pyytää. Korttimaksujen osalta tilanne lienee siltä osin parempi, että niistä ainakin vanhanmallista kortinlukijaa käytettäessä pitää antaa asiakkaalle kuitti allekirjoitettavaksi. MARA:n esitys ongelman ratkaisemiseksi on se, että valvonta kohdistettaisiin riskiyrityksiin ja laajennettaisiin kattamaan myös erilaiset pitopalveluyritykset. Käytännössä valvontaan ei kuitenkaan ole lisää resursseja tulossa, jolloin valvonnan kohdennuksen tehokin jää heikoksi.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Virkamiehet ehdottavat maksullista lisäeläkettä 80-vuotiaille

Valtiovarainministeriön virkamiehet ehdottavat maksullista lisäeläkettä 80 vuotta täyttäneille suomalaisille. Ministeriö julkistaa tänään keskiviikkona aivan uudenlaisen mallin, jolla elämänsä ehtoopuolen vuodet voisi turvata 40 000–60 000 euron kertamaksulla.

Sillä saisi noin 800 euron lisäeläkkeen kuukaudessa, millä voisi ostaa esimerkiksi palvelukotipaikan kuolemaan asti.

Eläke maksettaisiin lakisääteiden kansaneläkkeen ja työeläkkeen päälle koko eliniän. Eläkettä saisi alkaa nostaa aikaisintaan 80 vuoden iässä, virkamiehet kaavailevat.

Ministeriön virkamiesten ehdotus on valmistunut kahden ministerin tilauksesta ja vastauksena finanssialan omille ehdotuksille. Finanssiala eli henkivakuutusyhtiöt haluavat, että eläkettä saisi nostaa jo 65 vuoden iästä lähtien.

Finanssialan mallissa kertamaksu on kuitenkin paljon ministeriön ehdotusta suurempi eli jopa eläkkeensaajan asunnon arvo.

Jos eläkkeensaaja kuolee hyvin pian ison kertamaksun jälkeen, menee suuri osa summasta henkivakuutusyhtiölle ja muille eläkkeensaajille.

Virkamiehet ehdottavat lisäksi kilpailun lisäämistä: eläkkeensaaja voisi vaihtaa eläkevarojensa hoitajaa milloin vain.
Mielenkiintoista. Itse näen nämä systeemit vain ja ainoastaan tulonsiirtona yksityisiltä ihmisiltä joko yrityksille tai valtiolle. Kummatkaan ei tuota tee hyvyyttään tai tappioksi.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Mielenkiintoista. Itse näen nämä systeemit vain ja ainoastaan tulonsiirtona yksityisiltä ihmisiltä joko yrityksille tai valtiolle. Kummatkaan ei tuota tee hyvyyttään tai tappioksi.
100% perintöverohan tuo olisi rahvaalle. Entä jos ei ottaisi lisäeläkettä? Vaipat vaihdettaisiin vain joka toinen päivä?
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
100% perintöverohan tuo olisi rahvaalle. Entä jos ei ottaisi lisäeläkettä? Vaipat vaihdettaisiin vain joka toinen päivä?
On vain ajan kysymys, että milloin ihmiset pakotetaan osallistumaan tuohon systeemiin... tai sitten jää käytännössä ilman hoitoa/hoitopaikkaa.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
100% perintöverohan tuo olisi rahvaalle. Entä jos ei ottaisi lisäeläkettä? Vaipat vaihdettaisiin vain joka toinen päivä?
Sijoittamalla tuon summan itse ja aloittamalla nostojen tekemisen 80-kymppisenä tuskin tappiolle itse tai perilliset jäävät.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Tässä taas hyvä osoitus siitä, kuinka pihalla asioista suomalaiset terveysviranomaiset ovat. Mitä ihmeen järkeä on suositella jotain naurettavia 7,5 mikron D-vitamiiniannoksia, kun kyseisen vitamiinin puutteen aiheuttamien sairauksien merkittävä ehkäisy vaatisi usein ainakin 10-kertaista annosmäärää?

Harvardin yliopiston uusimman D-vitamiinisuosituksen mukaan monien näillä leveysasteilla asuvien pitäisi saada päivässä (varsinkin talviaikaan) 75-100 μg (3000-4000 IU) lisäannos D-vitamiinia.
(Many people, especially those who spend the winter in the northern U.S. or have darker skin, will need extra vitamin D, often a total of 3,000 to 4,000 IU per day, to bring their blood levels up to an adequate range. If you are unsure, ask your physician to check your blood level.)
http://www.hsph.harvard.edu/nutritionsource/what-should-you-eat/pyramid-full-story/index.html
Tämä Harvardin sivujen suositus on siis n. 10-13,5 kertaa suomalaisia suosituksia suurempi.

Auringosta saa D-vitamiinia (touko-elokuussa, klo 12-14 välillä, Suomen leveysasteella) helposti puolessa tunnissa 30 kertaa noita suomalaissuosituksia suuremman annoksen:
http://www.dnva.no/geomed/solarpdf/Nr_12_Holick.pdf

D-vitamiinin käyttösuositukset ovat uudistuneet. Suositukset koskevat lapsia ja nuoria sekä imettäviä että raskaana olevia naisia, ja niiden avulla pyritään turvaamaan D-vitamiinin riittävä saanti. D-vitamiini on tarpeellinen luuston rakentumiselle.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen laatimien uusien suositusten mukaan D-vitamiinivalmistetta annettaisiin kahden viikon iästä lähtien 10 mikrogrammaa vuorokaudessa vuodenajasta riippumatta. Se, saako lapsi esimerkiksi äidinmaitoa, äidinmaidonkorviketta tai erityisvalmisteita ei vaikuta suositukseen.
Vuorokausisuositus 2 - 18 -vuotiaille on noin 7,5 mikrogrammaa. Tavanomaisessa ruokavaliossa ei ole liikasaannin riskiä. Erittäin runsaasti vitaminoitujen tuotteiden käyttö voi kuitenkin johtaa D-vitamiinin liian runsaaseen saantiin. Tällaisia vitaminoituja tuotteita ovat esimerkiksi jotkin maitovalmisteet, joissa on D-vitamiinia kaksi mikrogrammaa sadassa millilitrassa.
Raskaana oleville ja imettäville naisille suositellaan kymmentä mikrogrammaa D-vitamiinia vuorokaudessa.
D-vitamiinia ympäri vuoden
D-vitamiinivalmisteista suositellaan etenkin D3 -muotoa, jota saadaan lampaan villasta eristämällä. Se on ihmisen elimistölle luontainen D-vitamiinimuoto ja teholtaan parempi kuin D2 -vitamiini.
Suomessa on suositeltu D-vitamiinivalmisteiden käyttöä jo vuosikymmeniä, mutta nyt annetut uudet suositukset ovat edellisiä yksinkertaisemmat. Etenkin yhden vuoden iästä lähtien D-vitamiinivalmisteiden käyttö vähenee ja sen saanti jää pienillä lapsilla riittämättömäksi. Aiemmin D-vitamiinivalmisteita olisi suositeltu vain talviaikaan sekä 15 ikävuoteen saakka.
Nuorten kohdalla vitamiinivalmisteita suositellaan nyt aina 18-vuotiaaksi asti, sillä nuoret saavat niukasti D-vitamiinia ravinnosta. Sekä lapsille ja nuorille että raskaana oleville ja imettäville naisille suositellaan nyt vitamiinivalmisteiden ottamista ympäri vuoden.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen suositus korvaa sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2003 antaman suosituksen.
THL:n ravitsemusyksikön päällikkö Suvi Virtasen mukaan D-vitamiinin saantisuosituksia saatetaan nostaa vielä hiukan, kun uudet pohjoismaiset ravintosuositukset valmistuvat parin vuoden päästä. Suuriin muutoksiin Virtanen ei kuitenkaan usko.
Suomessa D-vitamiinin turvaraja on kymmeneen ikävuoteen saakka 25 mikrogrammaa ja tätä vanhemmille 50 mikrogrammaa vuorokaudessa. Yhdysvalloissa aikuisten turvaraja nostettiin marraskuussa kaksinkertaiseksi eli 100 mikrogrammaan.
YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2011/01/d-vitamiinia_suositellaan_aikuiseksi_asti_2274832.html

D-vitamiinin puutos riski diabeetikolle
julkaistu 06.10.2010 klo 07:03
Liian vähän D-vitamiinia saavat diabeetikot saattavat kuolla muita aikaisemmin. Vajaus liittyy sydän- ja verisuonitaudeista johtuviin kuolemiin sekä kokonaiskuolleisuuteen.
D-vitamiinin puutos on yhdistetty moniin terveyshaittoihin yleisväestössä, mutta sen merkitys diabetesta sairastaville on ollut epäselvempää.
http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2010/10/d-vitamiinin_puutos_riski_diabeetikolle_2035854.html


Saksassa D-vitamiinin riittävä saanti säästäisi vuodessa terveydenhuoltokuluissa 37,5 miljardia euroa tämän arvion mukaan:
Ensuring the German population gets adequate intakes of vitamin D could save the country about €37.5 billion in health care costs, according to a new review.

Writing in Molecular Nutrition & Food Research, Professor Armin Zittermann from Ruhr University Bochum states that up to 45 per cent of the German population could be vitamin D insufficient, with an additional 15 to 30 per cent deficient, thereby putting them at risk at a variety of health problems.
http://www.dairyreporter.com/content/view/print/284705
 
Viimeksi muokattu:

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Yksi keino saada tämä maa pysymään hyvinvointivaltiona olisi saada kaikki maksamaan rehellisesti veronsa. Karvaranne-pitseriat yms. kusettavat minkä kerkeevät. Kuten myös rakennusala, jossa ketjutetaan alihankkijoita niin paljon, ettei siitä saa erkkikään tolokkua.

Eikö se päinvastoin hyödytä rehellisesti toimivia, kun ko. toimenpiteellä saadaan harmaa taloutta ja epärehellistä kilpailuetua kuriin?:eek:
Harmaa talous pitää kitkeä, koska se aiheuttaa ongelmia rehellisesti toimiville yrittäjille. Mutta maan talouteen siitä on ihan turha odottaa mitään sateentekijää, summat on sen verran pieniä.

Mutta toki aina on helppo osoittaa "Tuon kun korjaamme, kaikki on hyvin eikä muutoksia tarvita"
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Tuolla alkoholikeskustelussa muistaakseni joku oli veron korotusta vastaan, koska silloin köyhällä ei ole rahaan pulloon tai ainakin ruokarahat siihen menevät. Tämä siitäkin huolimatta, että tutkimukset osoittavat että ko. väestönosa kärsii eniten halvasta viinasta ja hyötyy eniten kalliista.

No samalla logiikalla ei varmaan harmaata talouttakaan pitäisi kitkeä, koska silloin köyhillä ei ole varaa pizzaan tai kylläpäriremonttiin.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Harmaa talous pitää kitkeä, koska se aiheuttaa ongelmia rehellisesti toimiville yrittäjille. Mutta maan talouteen siitä on ihan turha odottaa mitään sateentekijää, summat on sen verran pieniä.

Mutta toki aina on helppo osoittaa "Tuon kun korjaamme, kaikki on hyvin eikä muutoksia tarvita"
En tarkoittanut ihan sitä. Vaan sitä lähinnä, että rehellisesti toimimallakin joku voisi pärjätä Suomessa. Toki auttaa toi muutamat kymmenet ja sadat miljoonat budjettiinkin.

Harmaan talouden kokonaismäärä voi olla jopa 10–14 miljardia euroa vuodessa, ilmenee eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaamasta raportista.
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Mantra siitä, että tuloerot ovat hyväksi ja suhteellinen köyhyys ei ole oikeaa köyhyyttä asettuu kyseenalaiseen valoon, kun tarkastellaan terveystietoja. Kaikki vuonna 1987 syntyneet tutkimalla todettiin vanhempien toimeentulovaikeuksien vaikutuksen lasten terveyteen olevan merkittävä.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=46385:rekisterit-kertovat-huono-osaisuus-periytyy&catid=12:tiede-paeaeuutinen-&Itemid=7
Joka viides vuonna 1987 Suomessa syntyneistä on 21 vuoden ikään mennessä saanut mielenterveyshoitoa. Peräti 10 000:lta puuttuu peruskoulun jälkeinen tutkinto. Näistä 40 prosentilla on mielenterveysongelmia, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa on yhdistelty aiempaa monipuolisemmin saatavilla olevaa suomalaista rekisteritietoa eri sosiaali- ja terveysrekistereistä sekä koulutus- ja rikollisuustietoja. Eri rekisterien avulla on seurattu kaikkia vuonna 1987 Suomessa syntyneitä eli noin 60 000 lasta sikiöajalta vuoden 2008 loppuun saakka.
- Suomalaiset rekisterit ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia ja niiden erinomainen kattavuus ja laatu mahdollistavat laaja-alaisen terveyden ja hyvinvoinnin tutkimuksen. Pitkäaikainen rekisteriseuranta avaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia tutkia eri tekijöiden yhteyksiä toisiinsa ja myöhempään elämään, kertoo tutkija Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:stä.

Tutkimuksen mukaan vanhempien köyhyys altistaa lapset pahoinvoinnille. Ero näkyy jo syntymäpainoja verrattaessa.

- Myöhemmät ongelmat kuten lasten huostaanotot, mielenterveysongelmat, rikollisuus, kouluttamattomuus ja toimeentulo-ongelmat kärjistyvät vanhempien toimeentulo-ongelmien lisääntyessä, Paananen kertoo.

Myös tyttöjen teiniraskaudet ja klamydiatartunnat yleistyvät vanhempien toimeentulo-ongelmien myötä. Koulutus ja erityisesti äitien korkeampi koulutus puolestaan näyttäisi suojaavan lapsia pahoinvoinnilta.

Perusta aikuisiän hyvinvoinnille luodaan lapsuudessa

Geneettinen perimä yhdessä kasvuolosuhteiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa muokkaa ihmistä.

- Sukupolvelta toiselle siirtyy henkisiä, sosiaalisia, aineellisia ja kulttuurisia elämänhallinnan voimavaroja. Syrjäytymisen tai pärjäämisen kierre ei siirry geeneissä, vaan kehityksellä on suunta, joka syntyy ja uusiutuu jatkuvasti yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksessa. Pärjääminen syntyy koetusta hyväksynnästä, kannustavuudesta, keskustelevasta ja kuuntelevasta ohjauksesta, johdonmukaisuudesta, kiinnostuneisuudesta sekä koulun ja opettajien myönteisestä asenteesta, Paananen sanoo.

Hänen mukaansa lapsiköyhyyden tutkimus on Suomessa juuri nyt ajankohtaista, koska lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt merkittävästi.

Pienituloisissa kotitalouksissa asuvien lasten osuus kaikista on kolminkertaistunut 15 vuodessa. Vuonna 2008 14 prosenttia eli yli 150 000 lasta asui köyhässä perheessä. Yksinhuoltajien lapsista joka neljäs on köyhä, ja yksinhuoltajaperheiden osuus lisääntyy jatkuvasti.

Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että toimeentulohuolet vaikuttavat paitsi lasten aineelliseen hyvinvointiin myös heikentävät vanhemmuutta, tutkija toteaa

Paanasen mukaan köyhyys sinänsä ei tuota kielteistä sosiaalista perimää vaan vanhempien ja perheen heikompi kiinnittyminen yhteiskuntaan.

- Vastikään Oulun seudulla tehdyn tutkimuksen mukaan vanhempien toimeentulohuolet vaikuttivat myös siten, että lasten ja nuorten onnistumiset jäivät useammin huomaamatta sekä kotona että koulussa. Jos kotona ei tule huomatuksi ja kannustetuksi ja koulussa on saanut tietynlaisen leiman, tulee helposti tallatuksi "syrjäytymisen polkua", Paananen sanoo.

Tutkimus on osa Suomen Akatemian Kansanterveyden haasteet -tutkimusohjelmaa.
EDIT: linkki Suomen Akatemian asiaa koskevaan tiedotteeseen:
http://www.aka.fi/fi/A/Suomen-Akatemia/Tama-on-Akatemia/Akatemian-tiedotteet/Suomalaisrekisterit-osoittavat-kuinka-koyhyys-huono-osaisuus-periytyvat-/
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Mantra siitä, että tuloerot ovat hyväksi ja suhteellinen köyhyys ei ole oikeaa köyhyyttä asettuu kyseenalaiseen valoon, kun tarkastellaan terveystietoja. Kaikki vuonna 1987 syntyneet tutkimalla todettiin vanhempien toimeentulovaikeuksien vaikutuksen lasten terveyteen olevan merkittävä.
Uutinen ei ollut yllättävä, mutta erittäin huolestuttava. Niin suuri osa suomalaisista on hyväosaisia, että nämä köyhyydestä kärsivät ihmiset jäävät ihan pimentoon. Tai ei aivan, ne mainitaan tutkimuksissa ja (ikävissä) tilastoissa.

Julkisen sektorin menotaakkaa ei kuitenkaan voi enää lisätä, sillä sen leikkaaminen on väistämättä edessä lähivuosina. Kannattaisin kuitenkin tulonsiirtoja näille köyhimmille ihmisille nykyistä enemmän, mutta se tarkoittaa, että se raha on napattava jostain muualta. Olen vakuuttunut, että jos poliittista tahtoa olisi, niin asia järjestyisi. Järjestyyhän miljardien lainalupauksetkin parissa päivässä.

Toinen asia on työllisyyden parantaminen. Köyhyysloukusta pääsee paremmin pois, kun työmarkkinat ovat joustavat niin tekijän kuin työnantajan kannalta. Tosin tähänkään ei poliittista tahtoa ole havaittavissa.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Juu, väestö vanhenee, mutta kotihoidon asiakaskunta senkun nuortuu. Ei välttämättä ihan kestävää kehitystä :( Tekisi tervettä ylimmällekin yhteiskuntaluokalle tutustua riittävän pitkäksi aikaa käytännössä siihen, millaisessa jamassa erittäin iso osa suomalaisia on.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Uutinen ei ollut yllättävä, mutta erittäin huolestuttava. Niin suuri osa suomalaisista on hyväosaisia, että nämä köyhyydestä kärsivät ihmiset jäävät ihan pimentoon. Tai ei aivan, ne mainitaan tutkimuksissa ja (ikävissä) tilastoissa.
Vaalipuheissakin toki muistetaan mainita oikealta vasemmalle.
 
Ylös