Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Onko kukaan löytänyt tuota Isokallion mainitsemaa tilastoa kuntien menoista per asukas? Siis ihan jokaisen kunnan osalta. Ja noissa virkamiesten määrissä kiinnostaisi paljonkohan vahvan paikallishallinnon Sveitsissä on virkamiehiä asukasta kohden.

Ihan toiseen aiheeseen:

Nuorten työllistäminen ei ehkä olekaan niin yksinkertaista kuin luullaan. Jo nyt on ollut huolestuttavia tapauksia siitä että osalla nuorista on vaikeuksia sopeutua työpaikan sääntöihin. Onko kukaan ottanut huomioon että työpaikoilla tulee olemaan vastaavanlaisia ongelmia kuin kouluissa nyt? Kenen velvollisuus on opettaa nuorille työelämän pelinsäännöt?
Tuollainen tarttui mukaan Thunderin linkistä. Taannoin luin kahvitauolla helmikuista Seuraa, jossa oli haastateltu Outokummun työttömiä nuoria. Tai oikeammin voisi sanoa työhaluttomia nuoria.

Siinä oli kaksi kolmikymppistä kaverusta, jotka olivat tietokoneista kiinnostuneita, mutta Outokummusta ei ollut löytynyt alan koulutusta, joten äijät olivat opiskelleet automaatioasentajiksi. Mitään halua heillä ei ollut ikinä niitä töitä tehdä. Outokummussa on kuulemma pula metallialan osaajista. Ne hommat eivät paikkakunnan työttömiä kiinnosta, joten väkeä houkutellaan muualta Suomesta ja Suomen ulkopuolelta. Toinen näistä kaveruksista oli tehdastyötä joskus kokeillut, mutta todennut sen tylsäksi. He lähtisivät mielellään töihin, mutta siihen työhön pitäisi olla intohimo. Muualle he eivät edelleenkään olleet valmiita muuttamaan, vaikka perhettäkään ei ollut. "Emmätiiä, ei vaan jotenkin osaa lähteä" oli syy. Tuo oli mulle se käsittämättömin kohta. He olivat olleet yli kymmenen vuotta työttöminä ja viettivät aikaa tietokoneella ja nukkuivat iltapäivään. Jutussa asiantuntija totesikin, ettei näin pitkään työttöminä olleet nuoret ole suoraan valmiita 40 tunnin työviikkoon.

Lisäksi haastateltiin 22-vuotiasta naista, jolla oli myös jokin ammattikoulutus, mutta kyseinen homma ei kiinnostanut eikä hän ollut mitään muutakaan työtä koskaan tehnyt. Hän halusi pelialalle töihin. Kas kun ei legoinsinööriksi. Muualle muutto ei häntäkään kiinnostanut, mutta oli mahdollisesti valmis muuttamaan työn perässä, jos löytyisi kiva työpaikka pelialalta.

Yrittäjänä oleva sukulainen tuossa valitti nuorten työintoa. Hän oli pyytänyt työkkäriä lähettämään 6 nuorta työhaastatteluun. Kolme oli suostunut tulemaan ja niistä hän oli palkannut yhden, jolla ei oikein mitään kokemusta ollut eikä alan koulutustakaan, mutta oli niistä ainoa, jolle uskalsi antaa avaimen firman ulko-oveen ilman pelkoa, että pääsee tavaroistaan eroon. Samanlaisia kokemuksia on omasta työpaikastani, kun yksikin nuori mies tuli haastatteluun meikit ja hiukset naamalla, punainen nahkatakki päällä ja violetin värinen karvainen käsilaukku kädessä. Varmisti, ettei ainakaan töihin joudu. Naurut sentään saatiin.

Kun jatkuvasti kieltäytyy työtarjouksista ja koulutuksesta täytyy tukirahaa alkaa kikkailemaan muilla keinoin. Tämän ymmärsi jo varhain eräs sukulaiseni, joka alkoi tehtailla lapsia jo alaikäisenä. Hän ei ole koskaan ollut missään töissä eikä peruskoulun jälkeen opiskellut. 28-vuotta on ikää ja 4 lasta. Hänellä oli tarkoitus yksinhuoltajana elättää kaikki lapset, mutta viitseliäisyys loppui ja kolme lasta hän on antanut pois yksi kerrallaan. Nyt on taas rahat tiukilla, joten oli vaatinut vanhimman lapsensa takaisin työssäkäyvältä isältään, jotta saa lapsilisän ja elatusmaksut. Ja kaikkihan tietää miten käy, kun äiti lasta isältä pois vaatii. Niinpä.

Mitä tuollaisille voi tehdä? Ei läheskään kaikki nuoret työttömät ole työhaluttomia tai pilvilinnojen rakentajia, mutta ei se nyt enää ihan marginaaliryhmäkään ole. Pitäisikö ne pakottaa töihin? Kuka esimies ottaisi alaisekseen tai vielä pahempi, kuka yksityisyrittäjä ottaisi ristikseen työntekijän, joka on pakotettu töihin ja jolla on tavoitteena saada pikaiset potkut? Jo peruskoulussa pitäisi luoda asennetta, että työ on samanlaista kuin koulunkäynti. Tylsää, mutta välttämätöntä. Koulun jälkeen ei koita mikään autuas vapaus, ainoastaan valinnanvapaus kasvaa. Suomessakin alkaa olla sama ilmiö, kuin Englannin mellakoiden yhteydessä otin puheeksi. Jos vanhemmat ovat aina olleet työttöminä, miten heidän lapsiinsa saadaan istutettua työmotivaatiota.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Mitä tuollaisille voi tehdä? Ei läheskään kaikki nuoret työttömät ole työhaluttomia tai pilvilinnojen rakentajia, mutta ei se nyt enää ihan marginaaliryhmäkään ole. Pitäisikö ne pakottaa töihin?
Minusta viisainta olisi luoda systeemi, joka itsessään pakottaa terveen ihmisen etsimään ja tekemään työtä. Nykyinen systeemi ei selvästikään sellainen ole. Mutta kyllä se sentään jotakin työllistää (työkkäri, kela, sossu, ... ).
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Minusta viisainta olisi luoda systeemi, joka itsessään pakottaa terveen ihmisen etsimään ja tekemään työtä. Nykyinen systeemi ei selvästikään sellainen ole. Mutta kyllä se sentään jotakin työllistää (työkkäri, kela, sossu, ... ).
Jotain pitäisi tehdä myös tuolle totaaliselle muuttohaluttomuudelle, jolle ei ole mitään järkevää syytä. Melko yleistä ymmärtääkseni, etenkin idässä ja pohjoisessa. Nuokin Outokummun kaverit saattaisivat olla työelämässä, jos aikoinaan olisivat muuttaneet opiskelujen perässä muualle. On täysin älytöntä, että haave unelma-ammatista kaatuu siihen, ettei kotipaikkakunnalla ole mahdollista kyseistä alaa opiskella. Itse muistan, että etenkin lukioaikoina kaikilla oli kova halu muuttaa pois kotipaikkakunnalta, ihan sama minne. Se oli mielestäni ihan tervettä nuorten ihmisten "irti juurista"-kapinointia, joka useimpien kohdalla toteutuikin. Jotain on toisin tuolla Kainuussa.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
No kato:
- Koko maa on pidettävä asuttuna, myös syrjäseuduilla pitää olla työ ja opiskelumahdollisuuksia (Kesk, PS)
- Erillaiset virastot ja työryhmät (kela, työkkäri, sossy) on ratkaisu kaikkeen (SDP)
- Ihmistä ei saa pakottaa työntekoon, on oltava oikeus tehdä mitä haluaa (Vas, Vihr)
- Vähän jotain näistä kaikista, ei oikein kunnolla mitään (Kok)

... noin niinku vähän kärjistäen.

Koita tossa sitten tehdä jotain ratkaisuja :rolleyes:
 

Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
Jotain pitäisi tehdä myös tuolle totaaliselle muuttohaluttomuudelle, jolle ei ole mitään järkevää syytä. Melko yleistä ymmärtääkseni, etenkin idässä ja pohjoisessa. Nuokin Outokummun kaverit saattaisivat olla työelämässä, jos aikoinaan olisivat muuttaneet opiskelujen perässä muualle. On täysin älytöntä, että haave unelma-ammatista kaatuu siihen, ettei kotipaikkakunnalla ole mahdollista kyseistä alaa opiskella. Itse muistan, että etenkin lukioaikoina kaikilla oli kova halu muuttaa pois kotipaikkakunnalta, ihan sama minne. Se oli mielestäni ihan tervettä nuorten ihmisten "irti juurista"-kapinointia, joka useimpien kohdalla toteutuikin. Jotain on toisin tuolla Kainuussa.
Tuohon pitkään avautumiseesi liittyen, asennetta pitäisi nuorisolle opettaa. Kenties yhteiskuntaoppiin pitäisi enemmän painottaa työelämän asioita, eläkeasioita? Minä peruskoulussa pääsin tutustumaan erääseen työpaikkaan ja sitten kysyttiin, että kiinnostaisiko viikon tutustuminen työelämään ja tottakai se kiinnosti.

Viikon ajan olen saanut hyvää palautetta ahkeroinnistani ja nopeasta oppimisesta. Sellainen tapa antoi minulle entistä vahvemman halun opiskella juuri sitä ammattia ja jatkaa opiskelua korkeampaan ammattitutkintoon.

Tässä näkisin tuon peruskoulujen ongelman opoissa.

Sitten toinen oli se, että kaikesta huolimatta en pitkästä aktiivisesta työnhausta jälkeen edelleenkään saanut työpaikkaa. Kaikki työhistoriani olivat pelkkiä pätkätöitä ja alkoi pikkuhiljaa kyrsiä, päätin ryhtyä yksityisyrittäjäksi. Kun juuri kaikki alkaa sujua ja kassavirta kasvaa, teki lausunnon minulle antanut organisaatio tuhon firmalleni alkaessaan tarjota opetuksia ja tiettyjä korjauksia ilmaiseksi.

Tästäkään en luovuttanut, velkojen maksamiseksi oli muutettava toiseen paikkakuntaan ja alettava taas työnhaku. Päätin, että nyt pitää tehdä kunnon asennemuutos ja ajateltava ihan kaikkia työpaikkavaihtoehtoja. Huomasin netistä rekrykoulutuksen, joka päättyi eiliseen. Päätin mennä työnantajien palveluosastolle kysymään sitä ja antamaan lomakekaavake täytettäväkseni.

Pääsin kuin pääsinkin haastatteluun ja sitä kautta koulutukseen. Työssäoppimisviikkoina ihmettelin sitä, että miksi joku yli 55-kymppinen (välillä useita sairaslomapäiviä) ei halunnut tehdä kunnolla työtä ja marmatti kaikesta, paskainen työpaikka ja apuvälineet ynnä nosturit rempallaan... Silloin minä kiehahdin äijän työasenteelle ja kysyin "Miksi jumalauta olet sitten rekrykoulutuksessa, kun kerran varma työpaikka on tiedossa? Elämä kuule ei AINA ole oikeudenmukainen ja kaikkea ei saa hopealautasella".

Äijä hätkähti tiukkaa puhettani ja kertoi, että työkkäri pakottaa hänet tällaisiin kursseihin ja on paljon työvammaa, jotka ei salli hänen tehdä täysillä, vielä hän haluaisi päästä jo sairauseläkkeelle mutta sitä ei hänelle anneta. On kyllästynyt työelämään ja haluaisi päästä jo eläkkeelle. Työkkärin pakottaminen johtui siitä, että ellei osallistu kursseihin, menettää hän eri etuuksia.

Sain vihdoin ja viimeinkin vakituisen työn samassa paikassa, kunnes sitten tuli talousongelmat maailmalla ja henkilöstöt lomautettiin pitkiksi ajoiksi. Kunnes tämä haarakielinen käärme halusi minun osaamistani firmalleen ja jätätti palkanmaksamiset, osa teistä varmaan tuntee tarinani tuosta lierofirmasta.

Nyt olisi huomenna (tänään) työpaikkahaastattelu ja toivotaan, että pääsen.
Mutta jotain tuollaista samaa minunlaista asennetta olisi toivottavaa.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mielenkiintoista olisi saada Isokallion yms. tilastoniilojen näkemys siihen, miten pieni kaksikielinen kunta järjestää palvelunsa yhtä halvalla kuin yksikielinen tai iso kunta.

Itsellä jonninverran asiasta kokemusta kaupunginvaltuutettuna.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Mielenkiintoista olisi saada Isokallion yms. tilastoniilojen näkemys siihen, miten pieni kaksikielinen kunta järjestää palvelunsa yhtä halvalla kuin yksikielinen tai iso kunta.

Itsellä jonninverran asiasta kokemusta kaupunginvaltuutettuna.
No katso vaikka noiden kahdeksan isoimman kunnan eroja. Näissä tuskin näitä ongelmia on.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Juu, mutta se ei poista sitä faktaa jotta (nuokin) tilastot osoittaa meidän kuntien elävän osittain tuhlailevasti.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Oli muuten Hesarissa perusteita miksi ei Tupoa tule, otsikon
Ammattiliittojakaan tupo ei juuri innosta alla oli kohta:
Julkisella sektorilla on paineita palkankorotuksiin.

... tuosta ois kiva tietää enemmän. Koko, onhan julkinen sektori repinyt kovimpia korotuksia jo jonkin aikaa.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Joo no varmasti siitäkin joukosta löytyy kuntia jotka hoitavat samat palvelut halvemmalla kuin toiset.
Luonollisesti, riippuen mm. kunnan sijainnista.

Hangosta mennään 90 km synnyttämään Lohjalle, 140 km erikoislääkäriin Helsinkiin, 35 km poliisille ja verottajalle Tammisaareen yms.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Luonollisesti, riippuen mm. kunnan sijainnista.

Hangosta mennään 90 km synnyttämään Lohjalle, 140 km erikoislääkäriin Helsinkiin, 35 km poliisille ja verottajalle Tammisaareen yms.
Joo ei tollaselta pohjalta pysty tuottamaan palveluita samaan hintaan kuin jossain toisaalta, mutta varmasti on jokaisessa kunnassa asioita mitkä voisi hoitaa paremmin ja edullisemmin.

Haluaisin nähdä että Suomessa kuntia yhdistettäisiin rankalla kädellä. Saataisiin ainakin vähemmän kunnanjohtajia Suomeen, mikä olisi ainoastaan positiivinen juttu. Kunnanjohtaja taitaa kumminkin loppupeleissä olla kunnan parhaiten palkattu työntekijä ja samalla yksi turhimmista työntekijöistä. Usein kuntaliitoksia vastustetaan vain siitä syystä että oman kunnan nimi katoaa kartalta mikä on minun mielestäni perkeleen huono syy. Toinen syy minkä takia vastustetaan on se että naapurissa oleva puolikuollut terveyskeskus tultaisiin lakkauttamaan. Sitten tietysti olemassa pelko että palvelut huononevat, mutta niinhän ne tulisivat joka tapauksessa huononemaan jos kunnan talous ei kestä.

Täällä Keski-Uusimaalla on jo vuosia puhuttu Tuusulan, Järvenpään ja Keravan yhdistämisestä. Täällä ei ole ongelmana talous vaan maat. Järvenpää, Kerava ja Tuusula ovat asukasluvultaan lähes samankokoisia, mutta Tuusulalla on maita monin verroin enemmän kuin Keravalla ja Järvenpäällä yhteensä. Kerava ja Järvenpää on rakennettu lähes täyteen, mutta Tuusula ei. Keravalla ja Järvenpäällä olisi käyttöä rajalle oleville Tuusulan maille, mutta Tuusulalla ei koska sillä ei ole keskuksia näillä alueilla. Tuusula ei luonnollisesti halua antaa näitä maita pois, eikä se halua niitä kaavoittaakaan. Jos kunnat yhdistyisivät niin nämäkin maat saataisiin tehokkaasti käyttöön ja asuntojen hinnat voisivat laskea alueella. Täällä vaan kukaan kunnanhallinnossa ei haluaisi luopua pallistaan. Samaan aikaan Kerava ja Järvenpää rakennetaan täyteen kun rajan toisella puolen Tuusulassa kasvaa pelloilla heinää. Onhan se sääli että kahden tai kolmen kunnan nimi katoaisi kartalta, mutta ei kai kuntaliitoksia pitäisi vältellä vain historiallisista syistä.

Tämä on yksi syy minkä vuoksi minusta valtion tulisi pakottaa tietyt kunnat liittymään toisiinsa. On meinaan pirun sääli että kunnat ja kuntalaiset kärsivät siitä ettei kunnanjohdot ovat uppiniskaisia. Kustannussäästöt ja edut jäävät saamatta sen vuoksi että kukaan ei haluaisi luopua paikastaan. Vaikka kunnat pärjäisivätkin itsenäisesti ei se tarkoita sitä etteikö kuntaliitoksia voitaisi tehdä jos siitä on hyötyä.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Luonollisesti, riippuen mm. kunnan sijainnista.

Hangosta mennään 90 km synnyttämään Lohjalle, 140 km erikoislääkäriin Helsinkiin, 35 km poliisille ja verottajalle Tammisaareen yms.
Niin no kyllähän Hankokin varmasti maksaa asukaslukuun suhteutetun osuutensa noista Lohjan ja Helsingin sairaalapalveluista. Poliisi ja verotoimisto onkin sitten valtion juttuja.

Tuolta Archien aiemmin antamasta linkistä löytyi tällainen kartta. Tuosta silmiini pisti ensimmäisenä syrjäseutujen erot. Siinä missä Lapin kohdalla kovasti punertaa, niin Kainuussa mennään keskiarvon alle. Tuossa on toki kyseessä ainoastaan Terveyden- ja vanhustenhuollon menot.

Tuosta kuntaliitoshommasta olen Oldezin kanssa samaa mieltä. Usein esteeksi tulee naapurikuntien suuri varallisuusero. Rikas kunta ei mieli köyhää kumppanikseen.

On meinaan pirun sääli että kunnat ja kuntalaiset kärsivät siitä ettei kunnanjohdot ovat uppiniskaisia.
Tuosta on kyllä sanottava, että ihan tavalliset kuntalaiset niitä liitoksia yleensä eniten vastustaa. Joitain liitoksia on tehty, vaikka kansanäänestyksen tulos on ollut niitä vastaan.
 
Ylös