Eihän mestaruuksia olisi välttämättä tullut kuin korkeintaan yksi enemmän. Kaudesta 2009 eteenpäin McLaren kun ei ollut enää ihan paras talli, kun ensin Brawn ja sitten Red Bull dominoivat.
Onkohan helpompi siirtyä rata-autoilusta ralliin vai päinvastoin? Kimihän pärjäsi aikoinaan rallissa kokemukseensa nähden ihan ok. Tiedä sitten, miten vaikka joku Vatanen, Kankkunen, Mäkinen tai Grönholm olisi pärjännyt rata-autoilussa, kun heiltä puuttuu lapsuudestaan ja nuoruudestaan...
Juu, ja autourheilukirjallisuutta yleensäkin. Esim. viime vuonna tuli luettua Ari Vatasen "Tuulitukka, villimieli" ja Jari-Matti Latvalan "Yhtä rallia". Tällä hetkellä työn alla on "F1-Suomalainen kronikka".
Täytyy myöntää, että jonkin verran Vettelin arvostusta laski omalla kohdallani mm. tappio Ricciardolle kaudella 2014, kun Red Bullin auto ei enää ollutkaan paras. Ferrarilla ei myöskään onnistunut voittamaan mestaruutta, vaikka siihen oli kahdesti (2017 ja 2018) loistavat mahdollisuudet...
Olisivatkohan siihen vaikuttaneet Kimin pitkä ura, menestys useammassa eri tallissa ja eri rengasmerkeillä sekä hieman erikoinen ja omalaatuinen persoona? Kimi pystyi myös voittamaan hieman heikommallakin autolla, toisin kuin Mika.
Kimin kohdalla voisi mainita myös Kanadan aika-ajovirheen 2003 sekä Monzan 2005, jolloin moottorinvaihto aiheutti 10 sijan lähtöruuturangaistuksen, ja itse kisassa rengasrikko maksoi ainakin palkintokorokesijan. Lisäksi edellä mainitulla kaudella Malesiassakin tapahtui rengasrikko, ja...
Mielenkiintoinen tieto tuo Kimin onnettomuus lapsena. Itse olen aina miettinyt, että mahtaisikohan hänellä olla autismin kirjon piirteitä. Nehän voisivat ainakin osittain selittää myös hänen aikoinaan runsaan alkoholinkäyttönsä (koki ehkä sosiaalisen vuorovaikutuksen niin vaikeaksi, että oli...
Tulee vähän mieleen Häkkisen jälkimmäinen mestaruus kaudelta 1999. Tallimestaruuden McLaren menettikin tuolloin Ferrarille, vaikka se olisi ollut täysin otettavissa.
Jim Clark nousee myös korkealle kaksinkertaisista maailmanmestareista. Hänen uransa jäi pahasti kesken kuolemaansa johtaneen onnettomuuden vuoksi, ja paremmalla tuurilla, ilman teknisiä ongelmia, hänellä voisi olla jopa neljä titteliä.
Alberto Ascari oli puolestaan 1950-luvulla suunnilleen...
Tuli tässä mieleen, että tarkkaan ottaen Vatanen on kaksinkertainen maailmanmestari, tosin jälkimmäinen titteli on aavikkorallien MM-sarjasta (1997). Arille taisivat olla onnettomuutensa jälkeen aavikkorallit ykkösprioriteettina.