Jäsenen Seniorikansalainen uusimmat tuotokset

  1. Seniorikansalainen

    Viron MM-ralli 2026

    Kommentoinnin taso... minusta Tuohino on ihan hyvä, ei yhtään häiritse pohojosen murre. Kuten ei myöskään Haapamäen sastamalalainen. Mutta jotkut ottavat kierroksia toisista asioista, toiset taas ihan toisista. No, varsinaiseen tämän illan asiaan. Minua häiritsee se Fermin aloittama ja Ketomaan...
  2. Seniorikansalainen

    Rallin EM-sarja 2026

    EM-pisteissä sekä Suninen että Vatanen ykkösinä! Molemmat malttoivat ottaa pisteiden kannalta tärkeät toiset sijat Roomasta. Alkaisiko jo olla aika nostaa Ville Vatanen mukaan myös valtamedian uutisointiin? Siellä on hehkuteltu paljon turhempiakin "superlupauksia"
  3. Seniorikansalainen

    Rallipäiväkirja

    ERC Ruotsi Tämän hetken kiinnostavin rallisarja ERC houkutteli lähtemään Värmlantiin katsomaan miltä touhu näyttää livenä. Oltiin Ruotsin puolella jo keskiviikkona aamulla ja ajeltiin pikkuteitä Taalainmaan kautta Sunneen, josta oli varattu majoitus. Sunne on kuutisenkymmentä kilometriä...
  4. Seniorikansalainen

    Royal Rally of Scandinavia 2026, EM-Ralli

    Vatanen ja Hakalehto luokkiensa nopeimmat. Jututin Villeä pätkän jälkeen ja oli sitä mieltä että lopun sorakuoppa meni huonosti. Yllättävän paljon ajat parani reilun kymmenen auton jälkeen. Ajettiin pätkä torstaina läpi, hidas ja huonokuntoinen.
  5. Seniorikansalainen

    Royal Rally of Scandinavia 2026, EM-Ralli

    Tiistai-iltana olisi tarkoitus suunnata naapurimaan puolelle. Ehtii vähän turisteilla ja ajaa vaikka muutaman pätkän läpi. Pätkät ovat osaltaan tuttuja joko itse ajettuna tai talvisten Ruotsin rallien aikana katseltuna. Kesällä ne ovat joka tapauksessa ihan erilaisia. Yksi mielenkiintoinen...
  6. Seniorikansalainen

    Keskustelua MM-rallin televisioinnista MTV:llä

    Kokko on petrannut paljon, mutta vieläkin on parannettavaa. Ärje sen sijaan vain jauhaa samoja epäolennaisuuksia ja kisan tapahtumat jäävät huomaamatta. Kiinnitin huomiota siihen, että sen jonkun Huyndain tallipäällikön juoksu/hölkkä saaren päästä päähän Kokon piti mainita viikonlopun aikana...
  7. Seniorikansalainen

    Ralliuutisia, vol 2

    Siellä on myös ajettu Jim Clark Rallya. Muutama vuosi sitten kun satuin olemaan paikalla/paikkakunnalla niin kovasti halusivat vapaaehtoisia järjestelyhommiin. Aika monen pubin ja kaupan sekä vaikkapa kirjaston ovessa oli ilmoitus, jossa pyydettiin vapaaehtoisia tulemaan mukaan. Sama ongelma...
  8. Seniorikansalainen

    Sekalaista ralliaiheista jutustelua

    Nyt on maailma pelastettu, ainakin F-ryhmän harrastajien mielestä. GT Corollaan saa Kiinasta uusia koreja. https://autos.yahoo.com/classic-and-collector/articles/alibaba-sell-brand-toyota-ae86-162500975.html
  9. Seniorikansalainen

    Monte Carlo -ralli 2026

    Vanhasta konkarista alkaa hiljalleen tulla Oliver -fani. Se ulosajo ja sen jälkeinen sekunnin murto-osassa tehty jatkosuunnitelma, joka päättyi takaisin tielle ja sitten pohja-aikaan... Englantilainen sanoisi Amazing!!! ja suomalainen, että aika v***n hyvin vedetty. Ei kannata verrata, koska...
  10. Seniorikansalainen

    Ralliuutisia, vol 2

    Yuki Yamamoto ajaa ensi vuonna Printsportin Yarista . Näin meille kerrottiin keskiviikkona Jyskässä. Matalan profiilin paikka se TGR on, ei ole mainoskyltiä katolla. Onneksi löydettiin eikä eksytty sinne ompeluseuran tiloihin.
  11. Seniorikansalainen

    (Typerien) kysymysten topic

    Tähän on olemassa hyvin tilannetta kuvaava termi: kuoriutuminen. Siis kuori eli pinta lähtee irti. Käytettäisiinkö sitä edelleen? Vai pitääkö käyttää niin sanotusti termiä laminoituminen?
  12. Seniorikansalainen

    Saudi-Arabian MM-ralli 2025

    Aina kun ajattelee/toivoo ettei tarvitsisi enää lukea yhtään typerää ja sensaatiohakuista Janni Hussi -uutista niin..... "Kankkunen kiitteli Janni Hussin agenttityötä", voi perse en paremmin sano! Vähän samaa kuin oikeudenkäynnissä kiitettäisi kirjuria "agenttityöstä". Eikö näillä...
  13. Seniorikansalainen

    Kotimaisten rallien historia

    Tätä en voi kiistää. Varmaan asia on noin. Itse kävin tuon kuvan (tietoineen) hakemassa Karjalaisen arkistosta lainaksi kirjaa varten. Mirafiori -kuva on otettu jonkin verran aikaisemmin, sillä 30.6.1979 kuvassa Uffella on lyhyet hiukset ja pulisongit. Samaa näköä on pitkähiuksiseen henkilöön...
  14. Seniorikansalainen

    Kotimaisten rallien historia

    Kyllä se on Juha Paajanen. Kuvateksti Karjalaisessa kertoo sen. Lisäksi Karjalaisessa oli 30.6.1979 kuva Uffesta treeniauton vieressä. Kuvassa Uffella on lyhyet hiukset.
  15. Seniorikansalainen

    Kotimaisten rallien historia

    Tässä kuva Itärallin Kuva on sanomalehti Karjalaisen arkistosta ja se on myös Itäralli 1963 - 2023 kirjan sivulla 59. Kyseessä siis Itäralli vuodelta 1979. Kuvassa ei ole Uffe vaan Toivosen kartanlukija Juha Paajanen.
Ylös