Rallipäiväkirja

Arskarally

Well-known member
Liittynyt
23.8.2022
Viestit
830
Jyväskylän SM-(kesä)ralli, 12-13.6.2026

Päivän sana on VIHDOINKIN! Kesäkausi käyntiin. Ja kausi muutenkin. Nyt kun on kelit plussan puolella, niin oma henkilökulkinekin suostui starttaamaan, toisin kuin Laukaan F-Cupissa. Tuumasta toimeen siis:

Perjantai:
Reitti tuli käytyä ajamassa läpi muutaman pätkän täsmäiskun muodossa, ja niiden myötä muodostettua sitten suunnitelma miten homma etenee seuraavana kahtena päivänä. Jossain välissä piipahtaminen Paviljongilla haistelemassa rallin tunnelmaa, olutsataman sijaan. Tästä Laajavuoren rinteessä sijaitseviin maalimutkiin, jossa oli taas kerran ties kuinka paljon tapahtumannälkäistä katsojaa erinäköisen kuvauskaluston kanssa. Pohjapanssarit narahteli asvalttia vasten ja hiekka pöllysi, mutta ainoa mainittava tilanne taisi olla yhden V1600-auton liippi (vaikka jotkut tätä luokkaa kritisoikin, välillä turhankin äänekkäästi).

Lauantai:
Sotasuunnitelmaa tuli lyötyä lukkoon perjantai-iltana, kun tuli tarkemmin kyttäiltyä et kauankos sitä kestää erinäköisten välimatkojen ajamisessa ja laskelmoidessa et kerkeäisikö paikasta Ö paikkaan Ä. Alkuperäinen suunnitelma oli vaihtaa Haliseen, mutta se paikka joka itseä kiinnosteli, olisi vaatinut joko sen et skippaan osan autoista, tai en lähde sinne. Rung... korjaan, mahdollisten tiukkojen tilanteitten himo vei kuitenkin voitot miehestä, ja totesin et katsotaan kaikki autot tilanteiden toivossa. Katselupaikaksi valikoitui Jussilanperän suhteellisen tuoreehko, vähän tiputtava hakkuuaukko. Ja taas kävi se perinteinen. Muitten pätkien paikoista ja tilanteista tulee kyllä ilmi kuvaa, niin stillinä, kuin liikkuvassa muodossa, täällä ei samaan aikaan tapahtunut mitään. Kiikarit oli lopputulemana. Aurinko sentään paistoi ja sää oli vallan mainio. Kaippa sitten parin vuoden päästä tuolla rytisee tämänkin vuoden edestä?

Itse pätkästä kyllä sanottava muuten et tykkäsin läpiajaessa todella paljon tästä, eikä ees ollut kovin huonossa kunnossa. Jos Keuruun lenkki näkisi joskus uudelleen päivänvalon MM-rallissa niin voisin jopa mennä tälle ek:lle uudelleenkin katsomaan.

Sitten Urria, nästa Urria. Tässä kohtaa aurinkoinen sää muuttui epävakaammaksi, ja sadekuurot saapuivat paikalle. Erikoiskokeella oli useampi potentiaalinen vaihtoehto, mutta päätin lennosta säveltää itseni samaan paikkaan minne Arskarally, eli Tampinkierroksen ässämutkiin. Ja samat sanat mitä hän sanoi, häntäpäällä meni aikalailla kivien kiertelyksi, nyrkinkokoisia siirtolohkareita näkyi mättäälle asti. Lopun GAZ-tilanne aiheutti kyllä vahvaa naureskelua, paikan lähimaastossa oli tuossa kohtaa ehkä maksimissaan 5-6 henkeä, jos tässä kohtaa olisi joutunut nostotalkoisiin niin peli olisi niinsanotusti ollut selevä. Ja ne jäljet ojanpientareella oli kyllä syvät...

Jyväskylä seuraavaksi mm-tasolla todennäköisesti itselläkin ohjelmistossa. Tykkäsin kyllä tästä kesäkisastakin. Oli todella miellyttävä ulospuhallus kaikesta muusta. Viron mestaruussarjan osallistujat oli oikeinkin pikantti lisä, etenkin GAZit, jotenkin haluaisin nähdä puolikosteana päiväunena Vetomies-skabassa oman lisäluokkansa näille vehkeille. Todella viihdyttävän oloista suorittamista.

Ainoa miinus menee kyllä... noh. Petri Hälin ajosuoritteille.

Vaikka kuinka tiedostaa ja yrittää ymmärtää et tässä on ihan muut asiat taustalla, kuin kilpailuaspekti, niin eipä tästä kyllä mitään positiivista sanottavaa keksi. Ja kaikki penkalla olleet tuntuu olevan samaa mieltä tästä. Oli katsojatyyppi sitten mikä tahansa.

Jotain on pahasti pielessä jos virolaisella kuorma-autolla ollaan yleiskisassa nopeampia, ajamalla, ilman ajovirheitä. Tai että kansallista kisaa ajava 85-vuotias ykköskuski ajaa lähes 1.5min nopeamman ajan pätkälle RS2000 Escortilla, mitä Häli Rally3-luokan Renault Cliolla.
Jopas nyt, kukas niistä äijistä sä olit 😂 edit: juteltiin itse asiassa Sörsselsönin kanssa aika pitkään loppuletkaa kohden 😀
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11341
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Mitään rallia tässä töitä raataneena oo nähnyt, mutta Sörsselsönille suurkiitokset ansioikkaista raporteista paikan päältä!!
Jotta tuska olisi suurempi, päivän mittaan tuli Luxemburgin lippumieheltä Rallye Vosges'sta useita videoita. Loeb eläkeläisenäkin panee 9v vanhalla Hopalla päihin junioreita.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
17906
Sijainti
Tampereen lenkki
Jyväskylän SM 2026

Varmasti vuoden odotetuin kansallinen kisa. Upea reitti ja vielä runsas lähtölista.

Aluksi Perjantaina Jyväskylään mennessä @Ojarumpu kanssa ajettiin läpi pätkät 2-4 ja totesin että minusta ei ole kartturiksi, sen verran matkapahoinvointia aiheutti muutamien merkintöjen kirjoittaminen vihkoon. Sitten Laajavuoreen ns. Mikkola reverseen eli alempaan alamäkioikeaan. Hyviä liippejä ainakin VIP-autoja ajaneella Korhosella. Kokonaisuutena viihdyttävä paikka ja etenkin kun muistaa kontekstin että kyseessä on yleisöpätkä. Hälin körötellessä ja Bruunin yrittäessä ohittaa suusta pääsi viikonlopun ensimmäinen spontaani kirosana liittyen tähän aiheeseen. Mutta ei tosiaan viimeinen.

https://www.youtube.com/shorts/shYkDBU0C2I

Lauantaina kyydittäjäksi vaihtui @DC sillä Ojarummun piti lähteä jo nelospätkän jälkeen töihin. Mentiin EK2 Moksin risteykseen kallion päälle, jossa oli pitkä näkemä ja lisäksi kaksi mutkaa. Kolmas mutka jäi vähän katveeseen, se oli virhe, sillä Grönholmin runki jäi puoliksi näkemättä. Kolautti oikeassa renkaan kallioon ja sitten pulkkana peltoon. Virolainen Mitsu suoritti saman mutta jäi vaan ojaan.

https://youtube.com/shorts/a8JKpRA3eR0?si=EpQ2A920Ig1sitzN

Täältä sitten neloselle pienelle tielle jossa oli oikeastaan kolmekin mahdollista mutkayhdistelmää joissa olla puolen kilsan sisällä. Lopulta kaikki ajoivat tätä todella varovasti ja ilman ylilyöntejä koko letkan mitalta

https://youtube.com/shorts/2jqRrkhrHZE?si=bSu_pOksGnOey68z

Sitten taas erinäisistä syistä kyydittäjäksi vaihtui @Lupatarkastaja tai oikeastaan Ralliringin kuvaaja Tapsa. Heidän suunnitelmana oli mennä Urriaan Hirvosen paikkaan ja minä sitten mukaan. Ja sehän oli yllättävän näyttävä. Rally2:t hyppäsi todella näyttävästi vinosti ja Vaher oli todella katkolla. Rally3:t ja Mitsut hyppäsi vähän vaisummin, mutta meininki palasi taas kaksivetoisiin ja jopa V-autot olivat näyttäviä. Lopussa vielä ensimmäinen GAZ oli tässä ihan herran hallussa. Bonuksena juttuseurana valokuvaaja Hannu Rainamo. Itse kuvasin tästä paikasta latvialaisen Evo IV:n joka runki sitten kilsaa myöhemmin

https://www.youtube.com/shorts/mwy9Scwf-YQ

Kotona Tampereella lopulta klo 22 nälkäisenä ja väsyneenä mutta onnellisena. Oli kyllä huikean hieno rallipäivä taas ja nyt on kahdeksan kisaa vuoteen jo penkalla nähtynä. Seuraava onkin sitten varmaan vasta MM-ralli, ehtii kerätä vähän voimia. Ellei sitten Tampereen seudun kisoihin tule hyvää lähtölistaa. Tosin sittenkin pitäisi vielä säätää lastenhoitovuorot. Mutta lähtökohtaisesti ei harmita jos nyt jää välistä tällä kertaa, sen verran hyviä reissuja alla alkukesästä.

Oman Auton mittarissa: 1925 km
Junalippuja maksettu: 80e
Vieraillut rallit: 8
Nähdyt erikoiskokeet: 20
Nähdyt ulosajot: 4
Pääsylippuja/rallipaketteja maksettu: 130 e
Red Bulleja juotu: 7x0.355 l
Huoltoasemakahveja juotu: 7
Reissussa nukutut yöt: 3
Majoituksista maksettu: 49 e
 
Viimeksi muokattu:

Arskarally

Well-known member
Liittynyt
23.8.2022
Viestit
830
Jyväskylän SM 2026

Varmasti vuoden odotetuin kansallinen kisa. Upea reitti ja vielä runsas lähtölista.

Aluksi Perjantaina Jyväskylään mennessä @Ojarumpu kanssa ajettiin läpi pätkät 2-4 ja totesin että minusta ei ole kartturiksi, sen verran matkapahoinvointia aiheutti muutamien merkintöjen kirjoittaminen vihkoon. Sitten Laajavuoreen ns. Mikkola reverseen eli alempaan alamäkioikeaan. Hyviä liippejä ainakin VIP-autoja ajaneella Korhosella. Hälin körötellessä ja Bruunin yrittäessä ohittaa suusta pääsi viikonlopun ensimmäinen spontaani kirosana liittyen tähän aiheeseen. Mutta ei tosiaan viimeinen.

https://www.youtube.com/shorts/shYkDBU0C2I

Lauantaina kyydittäjäksi vaihtui @DC sillä Ojarummun piti lähteä jo nelospätkän jälkeen töihin. Mentiin EK2 Moksin risteykseen kallion päälle, jossa oli pitkä näkemä ja lisäksi kaksi mutkaa. Kolmas mutka jäi vähän katveeseen, se oli virhe, sillä Grönholmin runki jäi puoliksi näkemättä. Kolautti oikeassa renkaan kallioon ja sitten pulkkana peltoon. Virolainen Mitsu suoritti saman mutta jäi vaan ojaan.

https://youtube.com/shorts/a8JKpRA3eR0?si=EpQ2A920Ig1sitzN

Täältä sitten neloselle pienelle tielle jossa oli oikeastaan kolmekin mahdollista mutkayhdistelmää joissa olla puolen kilsan sisällä. Lopulta kaikki ajoivat tätä todella varovasti ja ilman ylilyöntejä koko letkan mitalta

https://youtube.com/shorts/2jqRrkhrHZE?si=bSu_pOksGnOey68z

Sitten taas erinäisistä syistä kyydittäjäksi vaihtui @Lupatarkastaja tai oikeastaan Ralliringin kuvaaja Tapsa. Heidän suunnitelmana oli mennä Urriaan Hirvosen paikkaan ja minä sitten mukaan. Ja sehän oli yllättävän näyttävä. Rally2:t hyppäsi todella näyttävästi vinosti ja Vaher oli todella katkolla. Rally3:t ja Mitsut hyppäsi vähän vaisummin, mutta meininki palasi taas kaksivetoisiin ja jopa V-autot olivat näyttäviä. Lopussa vielä ensimmäinen GAZ oli tässä ihan herran hallussa. Bonuksena juttuseurana valokuvaaja Hannu Rainamo. Itse kuvasin tästä paikasta latvialaisen Evo IV:n joka runki sitten kilsaa myöhemmin

https://www.youtube.com/shorts/mwy9Scwf-YQ

Kotona Tampereella lopulta klo 22 nälkäisenä ja väsyneenä mutta onnellisena. Oli kyllä huikean hieno rallipäivä taas ja nyt on kahdeksan kisaa vuoteen jo penkalla nähtynä. Seuraava onkin sitten varmaan vasta MM-ralli, ehtii kerätä vähän voimia. Ellei sitten Tampereen seudun kisoihin tule hyvää lähtölistaa. Tosin sittenkin pitäisi vielä säätää lastenhoitovuorot. Mutta lähtökohtaisesti ei harmita jos nyt jää välistä tällä kertaa, sen verran hyviä reissuja alla alkukesästä.

Auton mittarissa: 1925 km
Junalippuja maksettu: 80e
Vieraillut rallit: 8
Nähdyt erikoiskokeet: 20
Pääsylippuja/rallipaketteja maksettu: 130 e
Red Bulleja juotu: 7x0.355 l
Huoltoasemakahveja juotu: 7
Reissussa nukutut yöt: 3
Ulosajoja nähty: 4
Kateeks kävi kyllä toi Moksin paikka, pitää painaa mieleen jatkoa ajatellen 😉
 

Vepe

Well-known member
Liittynyt
17.6.2011
Viestit
437
Sijainti
Vantaa
Jyväskylän SM-ralli 13.6.2026

Pohdin hetken, että lähtisikö jo Laajavuorelle perjantaina, mutta töissä olivat keksineet laittaa palaverin juuri mukavasti perjantai-iltapäivään... Olisi vetänyt sen verta tiukille täältä Vantaalta ajellessa ehtiä sinne, niin päätin katsoa sen sitten Youtubesta, kun kerran tuli ilmaisena. Lappi maaliin ja pehkuihin.

Herätyskello soi siinä neljältä aamulla ja se ei yhtään auttanut asiaa, että unta olin saanut vasta siinä puolenyön aikoihin. No ei muuta kuin aamupalat nassuun ja auton keula kohti Jyväskylää. Suunnitelmana oli mennä kahden ek:n taktiikalla, ekana Moksi ja tokana sitten Sahloinen tai Urria ja välissä sitten pieni huoltotauko itselle.

Moksissa paikaksi valikoitui ketunlenkin alun mutkat siinä koirametsän kohdalla. Kärki tuli hienosti läpi, sen verran putoaa siinä tie alta, että hieman hyppää. Ei mitään ihmeellisempiä siinä, parit hieman leveämmäksi vedot, mutta paikkana oli kyllä hyvä katsella: helppo lähestyä ja ihan ok suorituksia pääsee näkemään. Melko rauhassa siinä sai olla, kun suurin osa muista katsojista näytti menevän lehmänpaskapaikkaan tai siitä edemmäs. Kuulorunki tuli napattua Rimpeläisen Mitsusta, joka meni siis siellä lehmänpaskassa.

Kaikki autot tuli siinä katsottua ja sitten kohti Petäjävettä omalle huoltotauolle. Toiseksi pätkäksi valikoitui siis Urria, kun Sahloisten loppupään paikat eivät oikein vakuuttaneet. Urrian ehti ajaa pari kertaa läpi, ja mietin pitäisikö jäädä sinne suon mutkiin, mutta lopulta päädyin 8,5 km kohdalle mutkayhdistelmään. Tässä ei myöskään ollut tapahtumaa leveitä linjoja lukuunottamatta, mutta en niitä toisaalta odottanutkaan. Ei se kuitenkaan huono paikka ollut. Täälläkin sai olla melko rauhassa, itseni lisäksi oli paikallinen mökinomistaja (joka ystävällisesti antoi pysäköidä auton mökkinsä pihaan, niin vältti parin kilometrin kävelyt) sekä pari muuta.

Kaikki autot tietysti tässä ja siinä kahdeksan jälkeen pääsi suuntaamaan kotia kohti, jossa olin siinä vähän ennen puolta yötä. 20 h valveilla neljän tunnin yöunilla ei ole ehkä se paras kombo. Mutta ei kyllä oikeastaan missään vaiheessa väsyttänyt, että tiedä sitten...

+ keli, vaikka Urriassa nyt vähän satoikin
+ GAZit

- Häli

Videonkin suhteen sain ainakin osan Sastamalan ongelmista selätettyä, joten sekin plussaa. Ja video siis tässä:
 

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
4345
Tuohon Antin mainitsemaan valokuvaajaan, on mukava kaveri. Tuli itselkin turistua hänen kanssaan Riihimäellä.

Mutta joo, omaan kisaan. Etukäteen oli mietitty 2, 4 ja 6 pätkien ympärille suunnitelmat. Muutamat paikkasuosituksetkin sain, kiitokset niistä.

2 pätkälle menin Mansikkamäentien katselualueelle. Ehkä turhan aikaisin tuli tänne kerittyä, karttakuvien perusteella luulin paikkaa pienemmäksi mutta tuonnehan olisi mahtunut vaikka kuinka porukkaa. Hyvin näki kaksi kurvia ja kärkiautoilla näyttävä paikka. Muutama myöhemmin tullutkin auto veti komeasti, mutta pääasiassa alkoi hyytymään aika nopeasti. Pysäköinti täällä oli aika mielenkiintoinen, alamäkeen nurmikolla ja ahdas kuin mikä paikka. Mutta onneksi vielä ei tullut vettä niin pääsi helposti pois. Se tie peltoparkille olikin sitten mielenkiintoisempi kun oli mallia tosi ahdas ja vastaankin tuli autoja vielä. Mutta sopu sijaa antoi.

4 pätkälle olin suunnitellut sitä nyppyä lähellä Ylä-Muuratjärven kylätaloa, mutta vaikka itse paikka vaikutti ihan potentiaaliselta niin katselualue oli itsessään vähän haastava. Kivikköä, vähän hakkuujätteitä ja tosi epätasaista maastoa. Paras paikka katsoa tuo olikin varattu jo, niin lähdin sitten peltomutkia katsomaan. Ihan jees, sen jälkimmäisen näki tosi läheltä ja kärki tuli hienosti sladissa. Ihan jees, tosin tällä paikalla 10€ parkki yllätti. Tuettiin seuraa tms. niin mikäs siinä. 4€ rallimakkaran jätin sentään jo väliin.

6 pätkälle menin katsomaan Isoahontien risteyksen läheisiä paikkoja. Minulla oli tähän parikin hyvän oloista vaihtoehtoa, mutta kun suunnitelmat vähän eli -> nopea lähtö pätkältä niin jäin katsomaan oikea-vasen yhdistelmää. Vettä alkoi sataa kaatamalla ja meni tosi liejuksi paikka. Kovilla liipeillä menivät kuskit ja soraa sai aikalailla niskaan -> piti vaihtaa vähän paikkaa niin näki turvallisemmin ilman kivisuihkua. Tänne pätkälle ajo (ja pois) olikin melkoinen seikkailu kun viimeisellä ehkä 1.5 km matkalla oli huikea määrä kiviä, katkennut puu ja ihan liejua vastassa. Mutta rauhassa kun meni niin ei mitään ongelmaa.

Kaiken kaikkiaan hieno rallipäivä. Kärkiautot ajaa näillä ralli 2 -autoillakin tosi lujaa. Lähtöluettelo oli hyvä ja viihdyin. Penkalla näkyi todella paljon Virolaisia, Latvialaisia ja jopa Japanilaisia. Hieno nähdä! Rallipassi tarkistettiin kerran kisan aikana. Seuraava taitaa olla mm-ralli itsellä myös. Katsotaan.
 

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
2428
Jyväskylän SM-ralli 2026

Jos edellinen rallireissu Imatralle suuntautui alueelle, missä oli tullut käytyä vain harvoin, jos koskaan, niin nyt tämä ralli sijoittui kyllä tutuista tutuimmalle ralliseudulle. Tämä lienee tilanne kaikilla, jotka ovat yhtään ralleissa käyneet. Perjantaina kun pääsi Jämsän ohi, niin alkoi maisemasta tulla hyvin vahvat MM-ralliaamun fiilikset. Niitä tunteita, minkä takia yhä tykkään penkalla käydä.

Hieno lähtölista kannusti lähtemään matkaan jo perjantai-illaksi Laajavuoreen. En ollut etukäteen lyönyt lukkoon paikkavalintaa. Oltiin noin tuntia ennen ekaa autoa parkissa, siitä kevyt nousu rinteeseen ja siellä oli vielä tilaa, mistä valita paikkaa ja kavereitakin, niin jäin sitten siihen. Harvoin tuollaista osuutta on katsottavaksi ralleissa, joten siinäkin mielessä ihan perusteltava valinta. Rinteeseen kertyi lopulta ihan kelpo määrä katsojia. Oli ammoja, oli paikallisia ja oli nuoria kundeja, jotka sillä nuoruuden innollaan tilanteita seurasivat. Vieressämme oli myös mies, joka oli tuonut lapsenlapsensa katsomaan rallia. Poika oli ehkä viiden, kuuden vanha. Pitkä odottelu kävi voimille. Lopulta, kun ralli alkoi, niin kahden auton jälkeen tuli jos se perinteinen "pappa, lähdetään jo pois". Varmasti jonkinlainen ennätys, kun autoja oli vielä 115 jäljellä. Kolmantena tullut vakioauto kuitenkin pamautti edessämme olleen äläbetonin palasiksi siinä edessämme ja sen myötä pojankin silmät kirkastuivat ja rallin seuraaminen alkoi kiinnostaa. "Minusta tapaturmat ovat parempia kuin onnistuneet suoritukset", hän sisäisti nopeasti. Veeautot olivatkin paikassa viihdyttävimpiä, mutta kaikkinensa kyllä siinä jaksoi rallia seurata. Hyvä yleisöpätkä!

Laajavuoresta ajeltiin yöksi mökille Jämsään. Aamulla sitten Moksiin. En itse ollut käynyt eturungilla, joten kaverin vinkeillä katsomaan. Hän vei minut Mansikkamäentien lopun mutkiin. Sielläkin oli kavereita. Ennen pätkän alkua myös Bosse käveli paikalle katsomaan. Paikka oli näyttävä ralliautoilun seuraamiseen, riittävästi erilaisia ajosuorituksia ja oli myös vaarantunnetta. Pian Bosse lähti kävelemään pois ja huikkasi yleisölle, että "Nippe meni nurin" ja teki käsillään liikkeet, jotka on saatettu ennenkin nähdä ralliautoilijan tekevän. Hän palasi vielä katsomaan videolta, mitä oli käynyt. Me lähdettiin jatkamaan kanssa matkaa ennen Viron Bemareita. Mentiin neloselle ja siellä tuplaristeyksestä sisään ja vähän matkaa vastaseen. Silmään oli mukavan sumputtava paikka, mutta lopulta pito urassa oli todella kova ja autotkin pysyivät suorassa. Tältä pätkältä parhaiten jäi mieleen yksi epäsuomalainen ja epäpenkkamainen teko, minkä tein. Autolta lähtiessa eräs katsoja jutteli meille tuttavallisesti. Hän tuntui tuntevan meidät. Kun hänet sitten seuraavan kerran näin, niin menin ja kysyin, että kukas sinä olet. Huh huh. Mutta nyt tiedät nimen :)

Neloselta myös Antti lyöttääntyi meidän seuraan. Lähdettiin kohti Urriaa. Epähuomiossa oltiin noin tuntia liian aikaisin, mutta ei se mitään meinaa. Koskenpään jälkeen kaverin Volvolle osui juhlahetki, kun mittarilukema asettui kilometrin ajaksi digitaaliseen 888 888 km lukemaan. Hienoja hetkiä elämässä. Tuolla autolla on kuule käyty ralleissa. Tekisi melkein mieli haastaa, että noinkohan on tällä hetkellä enää liikenteessä toista autoa, jolla olisi yhtä paljon käyty ralleissa. No, eihän tämä mikään kilpailu ole.

Urriassa mentiin Hirvosen paikkaan. Tunti sateessa, sitten alkoi. Ja oli näyttävä paikka! Ihan sytyin. Rallikakkosilla oli hyvää vaarantunnetta, kun poikittain lentäneet hypyt laskeutuivat heinille. Ylipäänsä paikassa lennettiin pidemmälle kuin olisi alkuun luullut. Tykkäsin ihan hitosti. Tähän oli hyvä lopettaa rallipäivä, mukaviin fiiliksiin. Kaikkinensa, vaikka päivälle tuli mittaa yli 12 tuntia, niin oli mukavan lupsakka rallipäivä. Ei mitään älyttömiä kävelyjä tai muuta. Runki kiersi, niin kuin yleensä, mutta näyttäviä ajosuorituksia nähtiin.
 

Vepe

Well-known member
Liittynyt
17.6.2011
Viestit
437
Sijainti
Vantaa

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
17906
Sijainti
Tampereen lenkki
Jos nuo pienet tiet tuolla 2018 lopussa ovat enää ajokuntoisia. Mutta tosiaan kyllä siitä pätkän saa, monta erilaista, riippuen tulo- ja menosuunnista.
 

Tiekirja

Well-known member
Liittynyt
25.5.2020
Viestit
66
MS-GEO -ralli, Pukkila 27.6.

Penkalla ei oo tullut käytyä miesmuistiin, mutta nyt sattui sen verran vapaa lauantai, että tuli lähdettyä. Muualta tänne muuttaneena Etelä-Suomen rallitiet ei ole millään lailla tuttuja, eikä enää tunnu aika/innostus riittävän sahata pätkiä etukäteen, joten vähimmän vaivan periaatteella erikoiskokeille 1 ja 4. Oli muuten ehkä kompaktein reitti ikinä, ainakin omalla kohdallani. EK-kilometrejäkin taisi olla enemmän kuin siirtymää. Meno etenkin ykkösellä oli vaihtelevaa, osa vei mummoa kirkkoon, osa onneksi vauhdikkaammin. Nelosella kautta linjan vauhdikkampi paikka. Ei mitään ihmeellistä kummassakaan paikassa. Mutta voi hyvä Luoja kuinka hienosti vie Escorttia Koski-Lammi, tässä tapauksessa Heikki. Hänen suorituksensa nähtyään nousi väkisinkin mieleen Freud, Marx, Engels & Jung -yhtyeen kappaleen Eikai sillä Hectorillakaan ole helppoa kertosäkeestä kohta "Silloin tuli tippa silmään ja olin pissata housuihin ja mä tunsin olevani jotenkin sekaisin" Samanlaiset fiilikset tuli itelläkin. En tiedä mitä lopulta kävi, mutta tuloksista näyttäsi, että hylkäys on tullut.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1765
Sijainti
Porvoo
PH-Peltiasennus ralli, Siuntio 27.6

Suuntana Lohja/Siuntio. Lähinurkilla olisi ollut Pukkila ralli ja oli siellä mm. ykkösek ihan mielenkiintoinen, kun sitä ei oltu ajettu miesmuistiin kesällä. Silti jotenkin Volvot ja 100 autoa isompi lähtäri vei Siuntioon.

Vähän hassu oli reitti ja pohdittiin että kannattaako lähteä ykköselle/kolmoselle ja sieltä hosua vitoselle vai ajaa suoraan vitoselle? Ykkösen vaihtoehtoina oli motarin alituksen jälkeinen nyppy vasen (kun ei nyt ollu huomiolla) tai @Ojarumpu vinkkaama peltovasen. Ei sitten päädytty kumpaakaan, vaan suoraan Ek5 valtion vasuriin. Ns. Eerolan/Laakkion paikkaan.

Olihan taukoja. Katseltiin että 58 auton kohdalla oli pätkä myöhässä jo tunnin ja paikassa oli istuttu jo kolme tuntia. Lopulta pätkä venyi lähes neljä ja puoli tuntiseksi. Onneksi tuli varattua juomaa mukaan. Ruokaa ei niinkään ja nälkä kyllä iski pätkän aikana. Ai niin ne tapahtumat. Siistiä liippiä ja pari rullausta, Kulmala ja Lauronen.

Kuuma oli. Ja aikataulut kusi kyl lanssien ja hankalien asukkien takia. Mm. Ek2 jäi ajamatta. Oli isäntä kakkosella alkanut osoittamaan mieltä ja penkkahuhujen mukaan vietiin poliisien avustuksella pois. Ja vitosellea oli traktoria välitiellä poikittain.

Kaikesta huolimatta, hyvä penkkapäivä. 👍 Videota en kuvannut kun paikassa oli kaikki perinteiset kuvaajat.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
6127
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Lähinurkilla olisi ollut Pukkila ralli ja oli siellä mm. ykkösek ihan mielenkiintoinen, kun sitä ei oltu ajettu miesmuistiin kesällä.
Taitaa Liidenojantietä olla ajettu viimeksi (siis ennen eilistä) ei-talvikelissä syksyllä 1999 Keski-Uusimaan F-Cupissa. Eikä toki mitään osaa pätkästä sitten syksyn 2005.
 

Onzah

Mediamies
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
995
Sijainti
Pohjois-Karjala
Päivitykset unohtuneet helmikuun 28.päivän jälkeen..

Maaliskuussa vielä kerran F-Cupin selosteluita ja Kuhmoon piti mennä penkallekin, mutta aamulla herätessä tuli huomattua että kisa oli peruttu. Syötiin sitten eväät kotona 😆 Kevääseen ei kisoja mahtunutkaan kalenteriin muiden töiden vuoksi, Imatran SM:n reitin kävin huhtikuussa kyllä kiertämässä ja itse kisan aikaan höpöttelin Roope Korhosen kanssa rallista että kyllä vähän jotain ralliin liittyvää tuli tehtyä.

Ensimmäinen kisa kesälle olikin Jyväskylän SM, josta raportti seuraavaksi:

SM Jyväskylä Ralli 12.-13.6

Alkukesän odotetuin kilpailu minne pääsi jopa penkalle, ja saavuinkin jo kisaviikolla ajoissa pelipaikoille. Tiistaina käytiin kiertämässä reitti läpi livelähetyksen asiantuntijana olleen @Pynski kanssa, ja aika selkeä suunnitelma oli heti reitin kierron jälkeen mitä haluaa nähdä. Perjantaina iltapäivästä huoltoparkin pyörähdys, ihan hyvinhän tuo homma toimi SM-kisassakin Paviljongin osalta vaikkei sisätiloissa juuri ollutkaan mitään. Ralli kierrettiin yhdessä @Hanapeitto kanssa ja muitakin tuttuja oli samoissa paikoissa.

EK1 Laajavuori
Ajoissa paikalla, takapiikkiristeykseen ennen maalin alamäkimutkia. Ihan ei sellasia uria syntynyt mitä olisin odotellut, mutta yksi pitkäksiajo, paljon erilaisia suorituksia ja seuraavaan vasuriin hyvää liippiä kärjeltä. Ei kamalasti väkeä mutta pitkä näkemä.

EK2 Moksi
Heti reitin kierron jälkeen varmistui aloituspaikka, Moksin pikkutielenkillä haastavanoloinen risteys, joka oltiin tällä kertaa jätetty ilman risteysmerkkiä. Taustaa oli ilmeisesti vähän harvennettu aiempaan nähden, ja paikka tuli melko hyvin lamppuun. Lähestyminen paikkaa tehtiin Surkeenjärven luontopolun kautta suon yli, noin 1,5 kilometrin kävelyllä. Porukkaa olikin kyllä runsaasti paikassa. Liippejä heti kärjestä ja parit pienet tilanteet, latvialainen Rally3-autolla pöykkyyn, Sokka kyljelleen ja R2 Peugeot perä edellä ojaan. Kyllä viihdyin, sellainen odottava tunne oli koko ajan ja lähes jokainen auto oli säväyttävä. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt pysyä toimivassa paikassa, mutta alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Suomi Cupin jälkeen kohti seuraavaa erikoiskoetta. Kävelymatkan aikana takaisin autolle pöykkyyn menikin vielä 3 autoa, joten saldot olisi saanut tuplattua pienen maltin myötä. Laitetaan siis ylös seuraavaan kertaan.

EK5 Halinen
Toinen paikka, mikä reitiltä nousi esiin oli Halisen maalipäässä kiristyvä peltovasen, jota ei ollut oikeastaan ralleissa ajeltu. Paikka oli virallinen katselualue mutta sen hankalan saavutettavuuden takia ei odotettu kauheaa määrää väkeä, eikä sitä nyt kamalasti ollutkaan. Katselualue ns. tulossa oli kyllä huono, joten kysyttiin turvalta että saadaanko mennä pellon toiselle puolelle kivien päälle seisomaan, ja sieltähän näki oikein hyvin. Tapahtumia ei kuitenkaan ihan kamalasti alkuun ollut, kärki tuli toki ihan näyttävästi ja liippejä siellä sun täällä. Juuri kun sade alkoi, ja mietittiin vaihtoa seuraavalle, niin viimeinen bemari pyörähti paikassa. Lopulta vakioiden aikana kävely takaisin autolle, ja tälläkin kertaa ajoissa lähtö rankaisi. Loppupäästä useita spinnejä ja yksi tilastomerkintä peltoon.

EK6 Sahloinen
Tänne ei pitänyt alunperin mennä, suunnitelmana oli mennä Urrian isolle tielle megahypystä muutama kilometri eteenpäin sumppuoikeaan/Katsutan runkihyppyyn toisinpäin. Lopulta vesisade ja Petäjäveden tietöissä olleet liikennevalot saivat muutettua suunnitelmaa, ja päätettiinkin mennä Sahloisiin välille katselemaan. Muuten ihan toimiva suunnitelma, mutta välitien viimeiset 1,5 kilometriä olivat ehkä huonointa tietä, mitä olen kyydissä istunut. Parkkiin päästiin juuri ennen Hirvosta, ja käveltiinkin vanhasta hissepaikasta parisataa metriä vastaiseen hyppyyn katsomaan kärki. Siinä olikin liven kuvauspaikka, joten kärki tuli vain seurailtua ihan omin silmin. Rally3-autojen alkamisen jälkeen hipsittiin vanhaan hissepaikkaan toisinpäin, joka oli näinkin päin ihan maukas kiristyvä vasen. Vuokila vähän liipitteli reunoille, ja muutama muukin liippi siinä oli, mutta varsinaisesti lähellä runkia ei oltu. Loppuajasta meno muistuttikin enemmän tasanopeusluokkaa. Niin ja siellä Urriassahan sumppuoikeassa kaatui komeasti Latvialaisten Mitsu :LOL: että jos olisi kaikki tähdet olleet kohdallaan, olisi voinut nähdä 1+8 saldot koko kisasta, nyt saldoksi jäi 0+3. Muistiin siis että pysy suunnitelmassa, äläkä lähde paikasta kesken kaiken jos se pelaa :D

Kiva kisa oli kuitenkin, mukava oli päästä rallia seurailemaan pitkästä aikaa! Seuraava kisa onkin ensi kuussa ja silloin suunnaksi ulkomaat joten raporttia toivottavasti silloin luvassa :cool:

Ja videota Jyväskylästä vielä:
 

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
4345
Virossa tuli poikettua!

Tuli jo viime vuonna suunniteltua Viron ralliin lähtemistä, päätinkin sairastella niin jäi silloin väliin.

Tänä vuonna päästiin oikeasti matkaankin.

Tiistaina aamusta lähdettiin autolla (tuli ajettua ensimmäistä kertaa ulkomailla) lautalla Viroa kohti ja ensimmäinen stoppi oli pari päivää Pärnussa. Mukava pieni ja ystävällisen oloinen kaupunki, kylpylähotelli toimitteli (tai no itse hotelli mikään erikoinen ollut mutta hintaan sisältynyt kylpylä oli loistava)

Torstaina siirryttiinkin sitten Tarttoa kohti. Ehdittiin muutamaa tuntia ennen avajaisia pelipaikoille, katsottiin fanikoju läpi, käytiin syömässä ja siirryttiin katselemaan avajaisia tms miksi noita sanoisikaan. Alkoi kyllästyttämään kun katseli jotain rally 2 kuskien reaktiohaastetta ja lähdettiin majapaikalle. Perjantai avattiin shakedownilla -> parkkiin tien varteen ja ei kun katselupaikkaa kohti. Ihmetytti hieman kun oli vain pieni kyltti keskellä ei mitään, sitten ei mitään hetkeen ja sitten tuli vastaan helvetin jyrkkä harju. Noh pitihän tästä yli mennä. Hapokasta, mutta pääsi. Tässä katselupaikassa oli muistaakseni aiemmin Skoda (ulkomuistista Bulacia?) joskus kaatanut. Katsottiin kyllä mutkan toiselta puolelta. Vaikutti positiiviselta, mutta sitten eteen alkoi tulla kuvaajia iso nippu. Ajot alkoivat lähenemään ja vaihdoin toiselle puolelle kurvia ekalle vedolle. Homma rokkasi, mutta muutamia pikkukiviä tuli ja etenkin pölyä niin palasin alkuperäiselle paikalle joka oli komea kun väkeä häipyi edestä. Täältä jatkettiin pätkille 1 ja 4 ja Kaatsin katselualueelle. Tykkäsin tästä paikasta molemmilta puolilta. Pitkä näkymä, tiukka jarrutus ja pari spinniäkin osui Vaherille ja vissiin #62.

Lauantaina oli aamu helpompi kun sai nukkua pitempään. Mentiin pätkille 8 ja 10, katselemaan louhoksen alueelle. Helvetisti porukkaa ja reilu parin kilsan kävely tuli pelipaikoille. Hyvä paikka katsoa autoja pitkällä näkymällä, mutta parkki ei oikein optimi. Täältä jatkettiin pätkille 12 ja 14, Koolimäen katselualueelle. Matkalle tuli ihan järkyttävät ruuhkat Tartton molemmin puolin, vaikka "kierrettiin" koko kaupunki kuitenkin. Olisi pitänyt ottaa joku vaihtoehtoisempi reitti vissiin. Ehdittiin noin 25 minsaa ennen autoja, joten onnistui ihan hyvin kuitenkin. Tässä pääsi katselemaan metsästä vastaheitolla tiukkaan vasuriin tuloa (ja pois kiihdytystä, ihmisten välistä)

Sunnuntaina lähdettiin katsomaan 17 ja 18 pätkät Kibenan alueelle. Siirtymä sujui ihan hyvin, tosin peltoparkeilla oli kaaos kun paikalla olleet järkkärit ei seurannut koko touhua yhtään ja yksikin auto päätti pysäköidä pellolle ajo reitille... Noh ilmeisesti paikkoja riitti kaikille vaikka iso osa toisen puolen pelloista oli motitettu pois. Ihmeellisen vähän tuolla oli porukkaa ja toiselle vedolle vielä vähemmän. Häätikö rankka sadekuuro porukan vai mitä? Noh hieno paikka oli katsoa kyllä. Pitkä näkymä taas ja jännä miten rankasti nykyautoilla voi "kantata" reunoja ilman rengasrikkoja. Täältä poislähtö oli aika tiukka, kun sade oli pehmittänyt pellon, mutta onnistui silti.

Rallien jälkeen ajeltiin vielä Tallinnaan ja maanantaina aamusta jatkettiin kotio. Tuo rauhallisempi kotimatka toimitteli, oli kiva nähdä Tallinnaakin samalla.


Tiivistetääs vielä:
- Viihdyttiin. Pääpiirteet oli hyvässä kunnossa rallissa. Järkkäritoiminta oli paljon rennompaa kuin täällä. Miinusta toki osasta pysäköintipaikoista mitä kukaan ei hoitanut. Toisaalta olivat ilmaisia...
- Väkeä oli vähän. Moni puhui, että ei niin kiinnosta "tosissaan" kun Ott ei ajanut. Suomalaisia ja Latvialaisia huima määrä.
- Oli ihan helvetin kuuma. Onneksi löytyi varjoja niin ei tullut ylilyöntejä. Pölyä myös riitti
- Pari kertaa pääsi puhaltelemaankin, hyvä että asiaa seurataan. Eiköhän jollain myös edellisillan venyminen kuitenkin näkynyt
- Oli helppoa ajaa kyllä. Tallinnassa piti oikeasti keskittyä, mutta muuten ei ollut mitään erikoista
- Navigaattori sekoili oikein huolella. Välillä hukkasi reittiä huolella, mutta kyllä se lopulta löysi. Ja pyöräytti pari "ylimääräistä" looppia maisemareittejä pitkin syystä x?

Voin suositella Viron rallia, jos se vielä ajetaan mm-sarjassa. Oli kivaa, ikimuistoinen reissu ja nyt pieni lepo ennen Sectoa. Tai jos inspis löytyy heti niin vaikka katselemaan Thierryä lattiamestarit ralliin. Ja olipa upeaa nähdä Samin eka voitto livenä.
 
Viimeksi muokattu:

Onzah

Mediamies
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
995
Sijainti
Pohjois-Karjala
WRC Rally Estonia 2026

Ensimmäinen ulkomailla ajettu MM-ralli takana, ja olihan se hieno elämys kerta kaikkiaan! Matkalle mahtui yhtä jos sun toista kuten hyviin reissuihin aina kuuluu mutta raporttia seuraavaksi.

Reissu tuli varattua juhannuksen jälkeen, kun lähtölista tuli julki ja nähtiin hyvä automäärä. Viimeinen viikko ennen reissua tulikin aktiivisesti katseltua RallyTV vanhoja incareja, onneksi reitti oli oikeastaan samassa muodossa kuin viime vuonna, helpotti huomattavasti ralliin lähtemistä, kun kaikista löytyi kisavauhtista incaria tarjolle.
Torstaina lähdin illasta töiden jälkeen kohti Lahtea, jonne saavuin vähän kahdentoista jälkeen yöllä. Herätys oli 3:30, eli ihan riittävän kauaa ei ehtinyt silmiään ummistaa.

Perjantai
Ajo Lahdesta Vuosaareen, ja kello 6 lähteneellä Eckerön rahtilaivalla Suomenlahden yli. Laivassa katseltiinkin sit shakea ja ihmeteltiin Samin kovaa vauhtia. Vähän oli ruuhkaa rekkojen kanssa Tallinnan Muugasta lähtiessä, mutta aika äkkiä päästiin isolle tielle ja kohti Tarttoa hyvällä nopeudella. Tarttoon päästiin joskus 11 aikaan aamupäivästä, tankkaus, ruokakaupassa käynti ja Sportlandista fanikamaa vähän matkaan (kisan T-paita ja lippis) niin sitten olikin jo aika lähteä kohti erikoiskoetta. Ykköselle ei olisi todennäköisesti ehditty ilman jäätävää kiirettä, ja kakkosellekin ois todennäköisesti tullut kiire, joten kolmoselle sitten.

SS3 Kanepi 1
Viime vuoden incareja selaillessa heti ensimmäisenä tuli vastaan Kanepista 7,3 kilometriä lähdöstä tiukka oikea+vasen yhdistelmä, jossa viime vuonna kaatoi ten Brinke, ja Kauppinen ajoi peltoon + muita suorituksia. Silloin paikassa oli vain reilut 10 ihmistä. Jätettiin auto katselualueelle 4 johtaneeseen parkkiin, ja käveltiin pari kilometriä vastaiseen paikkaan. Nyt paikassa olikin sitten ihan todella paljon väkeä, arviolta vajaa 100 henkeä. Paikka oli pitkälti no go-kyltein viljeltyä, joten turva-autot vetivät vasurin ulkomutkaan siimat, josta ei tielle nähnyt oikeastaan ollenkaan. Niinpä mentiinkin tuloon, ensin oikeassa olleeseen pistoon ja lopulta ennen mutkayhdistelmää kuusten alle suojaan, josta mutkan pääsi katsomaan takaapäin. Kärjestä jo heti muutamia liippejä (näitä ei pölyn takia saanut kuvattua), Zaldivarin kunnon roikut (tässä turasin ite kameran kanssa), ja lopulta Jan Solans tuli ylikovaa mutkaan ja suoritti pienet immelmannit ojasta. Olin itse ensimmäisenä katsojana mutkan tulossa, joten juoksin varoittamaan seuraavia. Greensmith tulikin kyllä sen verran lujaa varoituksellekin, että oli ihan hyvä olla varoittamassa. Solansin kartturi tuli varoittamaan muutaman auton ajaksi, vaikka auto oli pistossa jo turvallisesti piilossa. Lopulta kartturikin lähti takaisin autolle, joten runkijuhlat saattoivat jatkua. Vaher taisi tulla komeassa liipissä, Goto spinnasi mutkan jätössä, ja lopulta toinen Rally3 suistui, kun Nataniel Bruun kellahti kierroksen ympäri. Taas sai juosta varoittamaan. Nikaralla taisi olla kivat liipit kanssa, ja loppupäästä vielä ensin Unt tössähti peltoon, pääsi omin avuin pois ja kolmanneksi viimeisenä autona Mika Karppanen kellahti vielä selälleen, ja riemu repesi ylimmilleen. Olipas mahtava paikka, 3+1 saldoksi heti ensimmäiseltä MM-rallin pätkältä ulkomailla.

SS6 Kanepi 2
Toiselle kierrokselle siirryttiin pätkällä pikkutielle vajaan 14 kilometrin kohdille, jossa oli keskikokoinen hyppy, ja parinsadan metrin päästä heittävä vasen metsän sisään. Tännekin sai kävellä lähes 3 kilometriä, ja välisiirtymisen aikana nähtiin Rio Ogatan auto puita vasten. Hypylle tullessa selvisikin, että paikka oli myös WRC:n livessä näkyvissä. Ensimmäisellä kierroksella oli saanut seurata hypyn reunalla metsän puolella, mutta nyt turva-autot antoivat linjauksen että siinä ei saisi olla. Mentiin sitten metsään katsomaan heittävää vasuria, joka oli lopulta varsin näyttävä etenkin kärkiautoille ja Rally2-kalustolle. Hyvin näki kuljettajien välillä eron, miten seuraavaan nypyn yli oikeaan aseteltiin autoja, positiivisesti erottuivat Pajari ja Solberg. Jollain Fordilla oli vähän tilannetta jopa oikeassa, kun auto osui maapenkkaan. Heittävästä vasemmasta ei kuitenkaan auto lentänyt kamalasti, mutta varsin näyttävä paikka kun sai olla todella lähellä tietä. Hypyllä oli lopulta ihmiset juosseet aina auton tullessa katsomaan. Takaisin autolle kävellessä ihmeteltiin taas Ogatan autoa.

Pätkä loppui aika myöhään, ja lopulta majoituksella Otepään vieressä olleessa Puhajärve Hotel & Spassa oltiin joskus vaille 10. Hotelli oli itsessään ihan siisti, hyvä aamupala ja ehti molempina aamuina käydä syömässä, huoneessa oli kuitenkin kokolattiamatto ja ilmastoinnin toimivuus oli vähän niin ja näin.
 

Onzah

Mediamies
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
995
Sijainti
Pohjois-Karjala
Lauantai
Lähtö aamulla vähän ennen seitsemää aamupalan jälkeen, ja ajeltiin Otepäästä Tarttoon varsin rauhallisissa tunnelmissa. Prismassa käynnin jälkeen huomasin kaupan pihassa, että kamerahan muuten jäi hotellihuoneeseen reppuun. Onneksi viisaana olin ottanut GoPron mukaan, joten sillä pystyi myöskin kuvailemaan mutta harmittihan se vähän. Loppumatkasta vähän enemmän ruuhkaa mutta varsin ajoissa Peipsiääressä.

SS8/10 Peipsiääre
Viime vuotta tutkiessa tuli huomattua, että Arthur Pelamourgues (Perämurkula) oli kaatanut autonsa 4,7 kilometrin kohdilla vasurissa, johon tuli karmeat urat toiselle kierrokselle. Krissen striimissä näkyi vielä reccevideo, ja kun kyseinen paikka oli saanut osakseen pieniä raivauksia etenkin sisäpenkalle, niin siihenhän piti päästä katsomaan. Käveltiin katselualueen 2 ohi, jossa piti mennä järjestäjien tekemää labyrinttia pitkin, eikä saanut kävellä pätkällä kuin vasta katselualueen jälkeen. Paikka oli nypyn päältä vasen, joka putosi hieman alas ja paikkaa oli jonkun verran harvennettu. Tässä paikassa oli vähän väkeä, ehkä 20 henkeä. Ensimmäisellä kierroksella hyviä liippejä ja pikkutilanteita, toiselle tuli urat ja paikka oli vielä näyttävämpi. Volver taisi olla ulkomutkassa ollutta paalia liki, ja jätössä jonkun verran penkkaosumia.

Täältä lähdettiinkin vaihtamaan iltapäiväksi Otepään pätkälle, kierrettiin Tartto itäpuolelta, mutta jonkun verran oli ruuhkia silti matkalla. Käytiin hotellilta hakemassa kamera, ja oltiin vajaan 10 minuutin päästä pätkästä, kunnes yhdessä kiihdytyksessä kuului karmea kolahdus, ja yhtäkkiä auto ei enää vetänytkään. Hetken nitkuttelun jälkeen oli pakko pysähtyä, pelti auki ja tutkimaan. Hetken tutkinnan jälkeen huomasin, että turbon ahtoletku oli irronnut kokonaan, ja siinä ei ollut enää klemmaria ollenkaan paikallaan. Onneksi kaveri oli tulossa samaan paikkaan, pysähtyi ja tuli tutkimaan myöskin vaurioita. Lopulta päätettiin pikaisesti hypätä kaverin autoon, ja lähteä sillä pätkälle. Opel jäi odottamaan kolmion kera iltaa ja korjausta.

SS13/15 Otepää
Toinen paikka, mikä reitiltä etukäteistutkiskeluissa nousi isosti esiin, oli Otepäässä isolla tiellä vanha Veibyn paikka, peltoa vasten oikea, jossa rytky sisällä. Veiby taisi mennä 6,5 rinkiä paikasta vuonna 2020, kun Hyundai lähti sisäpuolen rytkystä. Myöskin 2022 kansallisen kisan puolelta paikassa oli suistuttu. Paikassa oli reilut 50 henkeä paikalla. Tämän koko katseluhetken ajan oli ristiriitaiset tunteet siitä, saisiko autoa toimimaan enää ollenkaan. Heti nolla-auto tuli ihan mukavassa liipissä, samoin kärjestä Katsuta ja Armstrong hyvässä luisussa. Myöskin Rally2-puolelta kunnon liippejä Milleltä, Zaldivarilta, Volverilta ja tulipa Pelamourgues ilman etupuskuria varsin näyttävästi. Toisella kierroksella rytkystä oli pikkutilanteita Sunisella ja Roopella, ja lopulta Yuki Yamamotolla lähti sen verran kirjoittamaan, että auto kaatui helmasta 4 kertaa katon kautta kerien. Aivan mahtava fiilis kaiken sen ropaamisen jälkeen, kun nassahti oikein kunnolla. Kaikki oli onneksi kunnossa kuskeilla, ja näytin jopa Yukille kuvaamani videon kaadosta, jonka hän kuvasi omalla puhelimellaan. Pahoittelin yleisön tuulettamista kaadon jälkeen, mutta Yuki sanoi ymmärtävänsä kyllä meidän reaktioita eikä näyttänyt olevan älyttömän harmissaan rungin jälkeen. Auton raato jäi peltoon, mutta loppuajasta ei enää sen isompia tilanteita ollutkaan. Todella viihdyttävä paikka kaikkinensa, ja toki rehti kaato lämmitti myös mieltä.

Pätkän jälkeen mentiin kaverin kyydissä takaisin Opelin luokse, ja yritettiin ensin ajella hissukseen tunkemalla käsipelin ahtoputki takaisin kiinni autoon. No eihän se pysynyt, joten sitten piti äkkiä päättää mitä tehdään. Nopeasti tuli mieleen soittaa lisää kavereita apuun, ja tältäkin foorumilta tuttu AleksiP lähtikin muiden kavereiden kanssa hakemaan Otepään keskustasta nippusiteitä, jesaria ja muita tykötarvikkeita puoli kymmeneltä illalla.
Pojat saapuivat hieman kymmenen jälkeen, ja teimme sitten yhteistuumin nippusiteillä patentin, joka piti ahtoputken paikallaan moottorissa. Patentin teon jälkeen lähdettiin hiljakseen ajelemaan kohti hotellia, ja ihmeen kaupalla patentti kesti jopa hotellin pihaan asti.

Sunnuntai

Lauantai-illasta olikin sitten ankarat tuumailut käynnissä, että mitä tehdään ja neuvoja kysyttiin vähän joka puolelta. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, että käydään katsomassa vain Powerin eka veto, ja lähdetään sitten ajelemaan kohti Tallinnaa, koska ei ollut takeita siitä, kestäisikö patentti loppuun asti.

SS17 Kääriku 1
Käärikussa paikan piti olla sellainen, josta pääsisi suht nopeasti pois, koska kierroksien väli oli lyhyt. Niinpä mentiin päättämään ralli pikkutielle, 18 kilometriin, jossa oli kiristyvä oikea pienellä hakatulla taustalla. Paikassa oli mennyt virolaiskuljettaja Koik nurin 2022. Raivattiin aamulla sisämutkaan ihan kunnon alue, jossa rallia kelpasi katsella. Turva-autot laittoivat siimat paikkaan, mutta onneksi ne venyivät juuri sopivasti. Paikassa oli virolaisia ammattikatsojia, jotka huolehtivat että porukka ei ole näkyvissä. Ylipäätään samat naamat näkyivät monissa paikoissa. Paikka ei tällä kertaa tarjonnut runkia, mutta liippejä ja pieniä tilanteita tulosta.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen käveltiin autolle, ja aloitettiin rauhallisesti kotimatka. Jotain tuossa ahtoputken irtoamisessa oli autoonkin tullut, koska kiihdytykset olivat melko hitaita mutta kunhan matkavauhtiin pääsi niin meno maistui ihan hyvin. Mentiin jotain pikkuteitä pitkin lähes Paideen saakka, aina välillä kävin pellin alla katselemassa nippusiteiden pitävyyttä. Motarilla ei uskaltanut ihan rajoituksen mukaan ajella, kun en halunnut auton lahoavan Viron puolelle. Tallinnan lähellä käytiin Ulemistessä syömässä ja tankilla, ja lopulta päästiin Eckerön 18:30 lähteneeseen laivaan, jossa olikin ihan perhanasti väkeä. Kotimatka Helsingistä Joensuuhun sujui rauhassa körötellen, moottorin vikavalo syttyi jossain kohti ja dieselhiukkassuodatin tuli täyteen tasakaasulla ajosta, mutta ihme ja kumma, patentti kesti kotiin asti. Remonttia siis tehtävä ennen Jyväskylän MM-rallia :D

Kokonaisuutena rallin puolesta aika täydellinen reissu, saldona 4+1 oli enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan. Tietty tekniset ongelmat auton kanssa on sellasia, mitä ei ikinä toivo mutta onneksi reissulta selvittiin kotiin ehjänä, ainut mikä jäi välistä oli powerilla kärjen kattominen. Kiitos kavereille remppa-avusta, ja @Hanapeitto matkaseurasta, tuskinpa tätä ihan hetkeen unohtaa.

Auton mittariin 1520 kilometriä, kävelyä helposti yli 20 kilometriä.

Ja videota Virosta:
 
Ylös