Lauantai
Lähtö aamulla vähän ennen seitsemää aamupalan jälkeen, ja ajeltiin Otepäästä Tarttoon varsin rauhallisissa tunnelmissa. Prismassa käynnin jälkeen huomasin kaupan pihassa, että kamerahan muuten jäi hotellihuoneeseen reppuun. Onneksi viisaana olin ottanut GoPron mukaan, joten sillä pystyi myöskin kuvailemaan mutta harmittihan se vähän. Loppumatkasta vähän enemmän ruuhkaa mutta varsin ajoissa Peipsiääressä.
SS8/10 Peipsiääre
Viime vuotta tutkiessa tuli huomattua, että Arthur Pelamourgues (Perämurkula) oli kaatanut autonsa 4,7 kilometrin kohdilla vasurissa, johon tuli karmeat urat toiselle kierrokselle. Krissen striimissä näkyi vielä reccevideo, ja kun kyseinen paikka oli saanut osakseen pieniä raivauksia etenkin sisäpenkalle, niin siihenhän piti päästä katsomaan. Käveltiin katselualueen 2 ohi, jossa piti mennä järjestäjien tekemää labyrinttia pitkin, eikä saanut kävellä pätkällä kuin vasta katselualueen jälkeen. Paikka oli nypyn päältä vasen, joka putosi hieman alas ja paikkaa oli jonkun verran harvennettu. Tässä paikassa oli vähän väkeä, ehkä 20 henkeä. Ensimmäisellä kierroksella hyviä liippejä ja pikkutilanteita, toiselle tuli urat ja paikka oli vielä näyttävämpi. Volver taisi olla ulkomutkassa ollutta paalia liki, ja jätössä jonkun verran penkkaosumia.
Täältä lähdettiinkin vaihtamaan iltapäiväksi Otepään pätkälle, kierrettiin Tartto itäpuolelta, mutta jonkun verran oli ruuhkia silti matkalla. Käytiin hotellilta hakemassa kamera, ja oltiin vajaan 10 minuutin päästä pätkästä, kunnes yhdessä kiihdytyksessä kuului karmea kolahdus, ja yhtäkkiä auto ei enää vetänytkään. Hetken nitkuttelun jälkeen oli pakko pysähtyä, pelti auki ja tutkimaan. Hetken tutkinnan jälkeen huomasin, että turbon ahtoletku oli irronnut kokonaan, ja siinä ei ollut enää klemmaria ollenkaan paikallaan. Onneksi kaveri oli tulossa samaan paikkaan, pysähtyi ja tuli tutkimaan myöskin vaurioita. Lopulta päätettiin pikaisesti hypätä kaverin autoon, ja lähteä sillä pätkälle. Opel jäi odottamaan kolmion kera iltaa ja korjausta.
SS13/15 Otepää
Toinen paikka, mikä reitiltä etukäteistutkiskeluissa nousi isosti esiin, oli Otepäässä isolla tiellä vanha Veibyn paikka, peltoa vasten oikea, jossa rytky sisällä. Veiby taisi mennä 6,5 rinkiä paikasta vuonna 2020, kun Hyundai lähti sisäpuolen rytkystä. Myöskin 2022 kansallisen kisan puolelta paikassa oli suistuttu. Paikassa oli reilut 50 henkeä paikalla. Tämän koko katseluhetken ajan oli ristiriitaiset tunteet siitä, saisiko autoa toimimaan enää ollenkaan. Heti nolla-auto tuli ihan mukavassa liipissä, samoin kärjestä Katsuta ja Armstrong hyvässä luisussa. Myöskin Rally2-puolelta kunnon liippejä Milleltä, Zaldivarilta, Volverilta ja tulipa Pelamourgues ilman etupuskuria varsin näyttävästi. Toisella kierroksella rytkystä oli pikkutilanteita Sunisella ja Roopella, ja lopulta Yuki Yamamotolla lähti sen verran kirjoittamaan, että auto kaatui helmasta 4 kertaa katon kautta kerien. Aivan mahtava fiilis kaiken sen ropaamisen jälkeen, kun nassahti oikein kunnolla. Kaikki oli onneksi kunnossa kuskeilla, ja näytin jopa Yukille kuvaamani videon kaadosta, jonka hän kuvasi omalla puhelimellaan. Pahoittelin yleisön tuulettamista kaadon jälkeen, mutta Yuki sanoi ymmärtävänsä kyllä meidän reaktioita eikä näyttänyt olevan älyttömän harmissaan rungin jälkeen. Auton raato jäi peltoon, mutta loppuajasta ei enää sen isompia tilanteita ollutkaan. Todella viihdyttävä paikka kaikkinensa, ja toki rehti kaato lämmitti myös mieltä.
Pätkän jälkeen mentiin kaverin kyydissä takaisin Opelin luokse, ja yritettiin ensin ajella hissukseen tunkemalla käsipelin ahtoputki takaisin kiinni autoon. No eihän se pysynyt, joten sitten piti äkkiä päättää mitä tehdään. Nopeasti tuli mieleen soittaa lisää kavereita apuun, ja tältäkin foorumilta tuttu AleksiP lähtikin muiden kavereiden kanssa hakemaan Otepään keskustasta nippusiteitä, jesaria ja muita tykötarvikkeita puoli kymmeneltä illalla.
Pojat saapuivat hieman kymmenen jälkeen, ja teimme sitten yhteistuumin nippusiteillä patentin, joka piti ahtoputken paikallaan moottorissa. Patentin teon jälkeen lähdettiin hiljakseen ajelemaan kohti hotellia, ja ihmeen kaupalla patentti kesti jopa hotellin pihaan asti.
Sunnuntai
Lauantai-illasta olikin sitten ankarat tuumailut käynnissä, että mitä tehdään ja neuvoja kysyttiin vähän joka puolelta. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, että käydään katsomassa vain Powerin eka veto, ja lähdetään sitten ajelemaan kohti Tallinnaa, koska ei ollut takeita siitä, kestäisikö patentti loppuun asti.
SS17 Kääriku 1
Käärikussa paikan piti olla sellainen, josta pääsisi suht nopeasti pois, koska kierroksien väli oli lyhyt. Niinpä mentiin päättämään ralli pikkutielle, 18 kilometriin, jossa oli kiristyvä oikea pienellä hakatulla taustalla. Paikassa oli mennyt virolaiskuljettaja Koik nurin 2022. Raivattiin aamulla sisämutkaan ihan kunnon alue, jossa rallia kelpasi katsella. Turva-autot laittoivat siimat paikkaan, mutta onneksi ne venyivät juuri sopivasti. Paikassa oli virolaisia ammattikatsojia, jotka huolehtivat että porukka ei ole näkyvissä. Ylipäätään samat naamat näkyivät monissa paikoissa. Paikka ei tällä kertaa tarjonnut runkia, mutta liippejä ja pieniä tilanteita tulosta.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen käveltiin autolle, ja aloitettiin rauhallisesti kotimatka. Jotain tuossa ahtoputken irtoamisessa oli autoonkin tullut, koska kiihdytykset olivat melko hitaita mutta kunhan matkavauhtiin pääsi niin meno maistui ihan hyvin. Mentiin jotain pikkuteitä pitkin lähes Paideen saakka, aina välillä kävin pellin alla katselemassa nippusiteiden pitävyyttä. Motarilla ei uskaltanut ihan rajoituksen mukaan ajella, kun en halunnut auton lahoavan Viron puolelle. Tallinnan lähellä käytiin Ulemistessä syömässä ja tankilla, ja lopulta päästiin Eckerön 18:30 lähteneeseen laivaan, jossa olikin ihan perhanasti väkeä. Kotimatka Helsingistä Joensuuhun sujui rauhassa körötellen, moottorin vikavalo syttyi jossain kohti ja dieselhiukkassuodatin tuli täyteen tasakaasulla ajosta, mutta ihme ja kumma, patentti kesti kotiin asti. Remonttia siis tehtävä ennen Jyväskylän MM-rallia
Kokonaisuutena rallin puolesta aika täydellinen reissu, saldona 4+1 oli enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan. Tietty tekniset ongelmat auton kanssa on sellasia, mitä ei ikinä toivo mutta onneksi reissulta selvittiin kotiin ehjänä, ainut mikä jäi välistä oli powerilla kärjen kattominen. Kiitos kavereille remppa-avusta, ja
@Hanapeitto matkaseurasta, tuskinpa tätä ihan hetkeen unohtaa.
Auton mittariin 1520 kilometriä, kävelyä helposti yli 20 kilometriä.
Ja videota Virosta: