Veikkaan, että Juki menee Aston Martinin varakuljettajaksi, jos Alonsolla on voimassaoleva sopimus. Kauden lopulla pääsee kilpailemaan, kun Alonso savustetaan ulos no-power-kommenttien ja suorituskyvyn varjolla.
Tänään taas ihan normaali aamu, en ollut pihalla maailman menosta. Sikäli hieman huolestuttavaa, kun edellisen kerran oli tuollaisia aamuja psykoosissa.
Eiköhän Tsunoda mene Hondan mukana Aston Marttinille. Siksi Horneri ei ota häntä Red Bullille kasvamaan arvoa, ja mieluummin epäonnistuu Lawsonin kanssa kuten aikanaan Gaslyn ja Alboninkin.
Tuli ostettua itselleni joululahjaksi Craftin kerrasto ja Niken urheilusukkia. Kompressioon mielipiteeni on että haittaa verenkiertoa ellei ole kunnolla mitoitetut lääkinnälliset apuvälineet.
Kyllä ne suoritustasotkin vaihtelee vuodesta toiseen. Ja mäkki ei ollut paras auto kun katsotaan piastrin suorituksia, kyllä se Norris oli kova suorittaja vaikka tulikin lähdöissä