Hakutulokset

  1. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Joo kyllä tuossa tuntee itsensä hieman vanhaksi koska kun vuodesta 2005 on jo 17 vuotta aikaa vierähtänyt eli aikana jolloin nettiyhteydet olivat puolet hitaampia ja rajoitetumpia verrattuna nyky nettiin. Itse asiaan niin itse täytyy myöntää että en ikinä lämmennyt Suomi24 formula osastoon...
  2. ikuinen kakkonen

    F1-Uutisia 2022

    Eipä tuossa Putinissa ole nyt paljoa kehumista, sillä kun mies on eeppisesti feilannut Ukrainan maaperällä karulla tavalla epäonnistuen valtaamaan kiovan sodan alussa ennustuksista huolimatta ja heikon sotamenestyksen lisäksi on saanut puolueettomat maat eli Suomen ja Ruotsin jopa liittymään...
  3. ikuinen kakkonen

    F1-Uutisia 2022

    Ties mitä laittomuuksia Bernie on vuosikaudet rahojensa kanssa puuhannut. Berniehän oli muistaakseni 10 vuotta sitten jossakin lahjus kohussa mukana, mutta pääsi lopulta pälkähästä. Nyt kaveria epäillään miljoonien taalojen pimityksestä. Kuulostaa ihan kamalalle toi epäily mikäli pitää...
  4. ikuinen kakkonen

    Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Itselläni on tälläinen foorumiin liittyvä muisto 15 vuoden takaan ja tänä kuussa tulee viisitoisto vuotta kuluneeksi siitä kun löysin tämän keskustelu palstan. Se miten satuin löytämään tämän foorumin tapahtui Suomi24 kautta, josta löysin muistaakseni linkin Suomi24 formula osastolla jossa oli...
  5. ikuinen kakkonen

    F1-Uutisia 2022

    Hyvin sanottu! Kyllä toi ohittettavan kuskin ajattaminen ulos radalta on ihan hanurista ja vaarallista touhua kuten kävi eilen ilmi Russell / Perez ja Gasly / Vettel tilanteissa jossa Perezin ja Vettel ottivat osumaa yrittäessä ohitusta radalla. Ovatko tuomarit pihalla säännöistä vai huolimattomia?
  6. ikuinen kakkonen

    Formula 1 - 2022 - 11 - Itävallan GP

    Ihan huvittavaa käytöstä Alonsolta. Kaveri tuntuu vääntävän ja kiehantuvan herkästi muita kuskeja vastaan, mutta sitten kun ei asiat mene hänen mukaan. Niin sitten ei ole enää kivaa Alonsolla.
  7. ikuinen kakkonen

    Formula 1 - 2022 - 11 - Itävallan GP

    Eipä ole tuomaristo ottanut mitään oppia viime kauden Masin tuomaroinnista, vaan antoi kuskien ylittää viivat tänään kisassa. Whitting osasi hommansa tuomarina silloin kun eli vielä ja sen jälkeen on taso tippunut rajusti tuomaristossa:(
  8. ikuinen kakkonen

    Liikunnan ja kuntoilun riemua 2017-2018

    Terveyden kannalta on parempi osallistua lyhyille juoksumatkoille kuin pitkille. Pitkät juoksut vaan rasittavat kehoa pitkällä tähtäimeillä ja eikä siitä ole tavalliselle ihmisille hyötyä jos ei satu olemaan urheilija. Itse tykkään mielummin hölkätä kovan juoksun sijaan ja samalla nauttia...
  9. ikuinen kakkonen

    sukupuoli - pukusuoli

    K-Marketti - K-Marakatti
  10. ikuinen kakkonen

    Formula 1 - 2022 - 11 - Itävallan GP

    Eipä ole suuri yllätys että Ferrarin voimanlähteet paukkuvat tasaiseen tahtiin, sillä kun perinteisesti tallilla menee jossain vaiheessa kautta mönkään asiat. Sainz alkaa jo hiilostamaan Leclerciä. Harmi että ei päässyt ohi Sprintissä.
  11. ikuinen kakkonen

    Formula 1 - 2022 - 11 - Itävallan GP

    Mercedes ei ilman säkää tule voittamaan tänä viikonloppuna niin kauan ovat 0.4-0.6s hitaampia kuin Bullit ja Ferrarit. Ainakin hyvä juttu Mercedeksen kannalta on että ero ei ole enää 7-9 kymppää, kuten oli kauden avauksessa. Joten valoa on hieman tunnelissa loppukautta ajatellen!
  12. ikuinen kakkonen

    Formula 1 - 2022 - 11 - Itävallan GP

    En nähnyt kiireiden vuoksi aika-ajoja, mutta menikö muilla kuskeilla autot rataviivojen yli paljoa aika-ajoissa?
  13. ikuinen kakkonen

    Formula 1 - 2022 - 10 - Iso-Britannian GP

    Binotto oli varikkomuurilla tyyliin, että pojat jätetään se Leclerc sinne radalle kisailemaan käytetyillä kovilla renkailla ja tuoreilla pehmeillä renkailla Sainz tulpaksi Charlesin taakse hidastamaan takana olevia viimeisille kierroksille. Jos Ferrarilla ei auto petä niin sitten joko taktiikat...
  14. ikuinen kakkonen

    Formula 1 - 2022 - 10 - Iso-Britannian GP

    Ah okei. Katsoin netti striimistä joka pätki siinä vaiheessa tilannetta.
  15. ikuinen kakkonen

    Formula 1 - 2022 - 10 - Iso-Britannian GP

    Vuoden paras kisa tämän päivän Silverstonen kisa jossa draamaa ja vaaraa tilanteita alusta loppuun. joka huipentui trilleriin kisan lopussa taistelun Sainz,Perez,Hamiltonin eeppisen väännön voitoista! - Päivän top kuskit olivat kisan voittaja Sainz,Perez,Hamilton. -Sainz vihdoin voitti ekan...
  16. ikuinen kakkonen

    Formula 1 - 2022 - 10 - Iso-Britannian GP

    Tässähän oli lähellä mega onnettomuus Zhounin auton pyörähdessä yli rengasvallin. Jotain muutosta tohon rengasvalli kohtaan pitää tehdä tulevaisuudessa!
  17. ikuinen kakkonen

    Formula 1 - 2022 - 10 - Iso-Britannian GP

    Kyllä se Sainz pystyy venymään koviin suorituksiin jos malttaa vaan pysyä radalla, kuten tänään sateisessa Silverstonen radalla aika-ajossa. Bottaksen kohdalla kannattaa unohtaa tämän päivän pettymys ja mennä nokka kohti huomista kisaa etsimään Zhoun päänahkan. Mercedes ei vieläkään ole Bullien...
  18. ikuinen kakkonen

    F1-Uutisia 2022

    Bernie ja Piquet ovat syntyneet aikana jolloin asenteet vähemmistöjä ja diktatuureja kohtaan olivat tyystin erilaisia kuin nykyään. Vähemmistöjä hyväksytään enemmän 2020-luvulla kuin 50-luvulla. Bernien Putinin ihannointi on oikeasti sairasta eli suoraan sanottuna Bernie ihannoi tyyppiä, joka...
  19. ikuinen kakkonen

    F1-Uutisia 2022

    Helppo tuota elokuvaa on moittia rasistisuudesta vuonna 2022, kun ajat olivat ihan erit kuin nyt. Itse asiaan kuitenkin esim jos käyttää N sanaa huumori mielesssä kuten monet mustat keskenään tekevät niin silloin se ei ole loukkaavaa. Mutta jos käyttää halventavasti jotakin henkilöä kohtaan niin...
  20. ikuinen kakkonen

    Asiallisista asiallisin NATO-keskustelu

    No lopulta Putin päätti 24.2.22 kaikessa rauhassa hyökätä Ukrainaan yrityksenä saada kaikki Neuvostoliiton alus maat takaisin imperialismi agendallaan ja sen seurauksena jopa monet Nato vastaiset kansalaiset, jotka vastustivat henkeen ja vereen Natoa. Muuttivat kantansa yhdessä yössä Natoon...
Ylös