Siellä on kaiken maailman kylänmiestä ja turistia patsastelemassa tiellä. Autoon kiinni ja siirtäkää se pois! Nyt olisi A. Miikkulaisen vinkeille käyttöä.
Suniselle voisi joku nyt kyllä sanoa että ei tarvitse aina odottaa sitä, että selostaja kysyy jotain. Antaa tulla vaan, sillä tavalla ne parhaat jutut on aiemminkin tulleet.
Varmasti hän on näin itsekin kokenut. Ja itse en siis osaa ottaa kantaa puolesta tai vastaan. Lähinnä tarkoitin sitä, että esim. syytös tallipäällikön asemassa toisen kilpailijan suosimisesta (tai varmaan tässä tapauksessa kyse on enemmänkin palveluntuottajana asiakkaiden eriarvoisesta...
Joo, oli jotenkin aika kaoottinen jakso kyllä. Hyvinhän Hantusella muisti pelasi (mitä nyt Kankkusen Suomen Toyota-tuloksissa hieman vedettiin mutkia suoriksi), mutta ne herkulliset tarinat vaati kyllä sitten todella spesifin kysymyksen. Silloin kun Tuominen nimenomaisesti kysyi että "mitä...
Siellä on varmaan leppoisa tunnelma taas M-Sportin pilttuussa. Breen näyttää tekevän kaikkensa jotta uran ensimmäinen täysi MM-sarja jäisi myös viimeiseksi.
Olen kyllä aivan totaalisesti eri mieltä tuosta. Siis joo, välillä itseänikin ärsyttää Ketomaan hekottelut jos ne ajaa liikaa itse asian yli, mutta Kokko ainakin pyrkii mielestäni pitämään homman ruodussa ja joka tapauksessa Kokko on ihan eri planeetalta kuin Ärje ainakin tässä...
Ajoittainen hihittelykin on ihan ok, mutta asiassa pysyessään Kokko-Ketomaa on aivan erinomainen duo. Itse tykkään CMoren lähetyksissä siitä, että Kokko on nimenomaan selostaja ja Ketomaa (tai Tahko) se asiantuntijakommentaattori. Toimii monesti todella hyvin ja tätä nykyä ei tule enää...