Skenejeesus
Viihdekäyttäjä
#26 Даниил Квят (Daniil Kvjat) 2015 ToroRossolta RedBullille
Venäläisnuorukaisen ura on edennyt nopeaa tahtia. Nousi ykkösiin varsin nuorena vain vuosi sitten ja nostettiin kauden päätteeksi Vetteliltä vapautunelle paikalle RedBullille. Kaikki näytti tähän asti hyvältä. Nyt kautta 2015 on ajettu 3 kisaa. Renaultin moottori näyttää olevan pahasti Mercedestä ja Ferraria perässä nopeudessa. Lisäksi Renault on vielä epäluotettavakin. Viime kisassa neljästä Renaultista vain yksi tuli maaliin. Ylihuomenna ajetaan kauden 4. kisa ja tämä mukaanlukien Kvjatilla on menossa jo kolmas kauden aikana sallitusta neljästä moottorista! Ei tarvitse olla Nostradamus voidakseen ennustaa Daniilille vaikeaa loppukautta moottorinvaihdoista johtuvien lähtöruuturangaistuksien myötä.