Täytyy sanoa, että 2000-luvun alussa puolivälissä syntynyt kuljettajasukupolvi vaikuttaa todella lahjakkaalta.
Tähän kuuluu Antonellin lisäksi myös Piastri, Hadjar, sekä Bearman. Saa nähdä, kenestä heistä tulee aikanaan maailmanmestareita lajissaan. Taitaa edellytykset olla kaikilla siihen hyvällä kalustolla oikeissa olosuhteissa.
Lisäksi nämä nuoret kuljettajat tulevat vielä kehittymään roimasti.
Itselleni tulee mieleen 2000-luvun alku, kun lajissa debytoi yhdellä vuosikymmenellä sellaiset nimet, kuin Button, Montoya, Räikkönen, Alonso, Vettel ja Hamilton. Suuresta osasta heistä tuli maailmanmestareita.