Da Mattalle potkut. Zonta tilalle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pmv
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyllä se Da Mattan motivaatio on lopullisesti mennyt VIIMEISTÄÄN (ja todennäköisesti) vasta ajokuskin vakanssin lopetuksessa.
 
Luulisin Zontan pystyvän hyvinkin da Mattan suorituksiin. Se on sitten kokonaan toinen juttu, paranevatko myös hänen mahdollisuutensa jatkaa uraansa F1:ssä, jopa muussa kuin testikuljettajan roolissa. Toyotan tulostaso on ollut sen verran heikko, että talli lienee valmis ottamaan koviakin riskejä päästäkseen eteenpäin jo tällä kaudella.
 
Kuski kateissa?

Merkillistä kun ei tahdo mieluisia kuskeja löytyä Toyotalle. Jos talli ei kestä kuskilta tulevaa kritiikkiä ensin Mika Salo nyt Christiano Da Matta saattaa Ralf Schumacherin ura myös Toyotalla jäädä torsoksi.

Vaikka eipä näitä tämänkauden Toyota kuskeja ole paljon näkynytkään tulosluettelon kärkipäässä. Olivier Panista en ole muuten huomannutkaan paitsi siitä, että kaveri ajaa kierroksen läpi ja sitten päästää kierroksella ohitettavan ohitseen. Da Matta ei ole oikein pystynyt tähänkään ja veikkaan, että yhtä vaisuksi jää Ricardo Zontan ajelut jälleen kerran.
 
Ylös