1. Kimi voittaa kauden aikana yhteensä 5 kisaa (Melbourne, Sepang, Barcelona, Spa ja Austin)
2. Perez häviää Buttonille pisteissä, mutta voittaa aika-ajovertailun. Perezille myös kaksi paalua.
3. Webber on jälleen vahvasti mukana mestaruustaistossa vielä kauden keskivaiheilla, mutta romahtaa taas loppukaudesta. Nappaa Monacosta jo kolmannen voittonsa.
4. Elwis kyykyttää Nicoa aika-ajoissa pahasti ja on kisoissakin edellä, mutta yliyrittäminen heikohkolla autolla aiheuttaa paljon kolareita.
5. Massa aloittaa kauden loistavasti ja ajaa jopa voittoon Bahrainissa. Mestaruustaistoon ei kuitenkaan vauhti riitä, kuten ei El Bancollakaan.
6. Button haastaa Räikkösen tiukasti mestaruuskamppailussa voittamalla 3 kisaa putkeen kauden keskivaiheilla. Myös Vettel taistelee pytystä ja virittää loppukaudesta samanmoisen kirin kuin tänäkin vuonna ainoastaan sillä erolla, että tällä kertaa se ei riitä.
7. Bottas päihittää Maldonadon selvästi loppukaudesta, mutta jää pisteissä Pastorin taakse tämän ajettua loistavan alkukauden.
8. Grosjean jatkaa kolarointejaan, mutta ei saa kenkää, koska nopeutta löytyy edelleen hyvin ja mies ajaa jopa yhden voitonkin.
9. Kimi nappaa paalupaikan!
10. Kauden aikana nähdään yllätysvoittaja talleista Sauber, Force India tai Toro Rosso.
+Bonus: Grosjean keilaa Räikkösen pihalle kauden loppuvaiheissa mestaruuskamppailun ollessa kuumimmillaan.