Erilaisten nukkumapaikkojen toikki

  • Viestiketjun aloittaja Örfil
  • Aloituspäivämäärä

Örfil

Guest
Erään hahmon innoittamana laitankin tästä toikin, johon kukin voi laittaa mieleenpainuvimman nukkumapaikkansa.
 

Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
5004
Sijainti
Vantaa
Kaverin mutsin Opel Kadetissa tuli yksi yö vietettyä vapun aikoihin vuonna kaksituhattakolme.
 

Örfil

Guest
Pienen putken päätteeksi opiskeluaikana löysin itseni Hlinnasta faijan autotallin lattialta. Piti olla Tampereella, joten liki tontilla oltiin. Häivyin vähin äänin paikalta, ja porukat ei varmaan edes tienneet että olin ollut autotallissa yötä. Paikkoja särki kovasti, sillä betonilattia on kova alusta.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Ei ollut ennen kirjoituksia tämä, mutta yhden yön olen minäkin paperinkeräyslaatikossa viettänyt.
Se oli ehkä kolme vuotta sitten firman asiakastapaamisen päätteeksi. Avaimet olin fiksuna poikana jättänyt kotiin, etteivät häviä ja pankkikortti oli kuolettu illan aikana kun luulin sen kadonneen, joten hotelliinkaan ei tarvinnut mennä.
Siinä sitten syksyn ensipakkasilla ihmettelin kesävaatteissa mitä helvettiä tässä tekisi kun muija nukkui niin sikeään, että ei herännyt puhelinsoittoihin ja kaikki lähistöllä asuvat kaverit löivät luuria korvaan kun luulivat soittelevan kyydin tai jatkojen toivossa.
Sinne vaan sellaiseen lasikuituiseen paperinkeräyslaatikkoon sitten kömmin pariksi tunniksi torkkumaan. Oli se vaan melkoisen ahdas nukkua, muuten ihan hyvä.
Kestitettävä asiakas heräsi sairaalasta, joten ihan voittajakarkelot oli ne.
 

Örfil

Guest
Toinen hassun hauska herääminen tapahtui Porin Keskussairaalassa Juhannuksena 1981. Heräsin joltain pirun lavetilta sairaalan käytävällä nassu ihan turvoksissa. Olin rähissyt edellisiltana oikein kunnolla ja kun kunto oli mikä oli, nenuun tuli että tärähti ja lasarettikeikka.

Kysyin aamulla että mikähän tämä kaupunki on missä olen ja sairaanhoitaja sanoi että Pori. Vastasin että aha, nousin ja kävelin kenenkään kyselemättä ulos ja löysin kuin löysinkin rautatieaseman ja pääsin joskun illansuussa kotiin.

Kaverit jälkikäteen vähän ihmetteli että minne katosin, niin minäkin.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Fiat 127 Rukalla juhannuksena. Tyttöystävän kans tuli riita eikä päästäny telttaan. Kuriositeettina, että oli sama Fiiu ja tyttöystävä kun kävin Kalixin asemalla paskalla.

Oulun Rajakylässä heräsin kerran tuntemattoman huoneiston alakerrasta kun yläkerran portaissa tuli pari muksua ja ihmetteli että kuka juippi heidän olkkarin lattialla oikein makaa. Ja kohta perässä isäntäväki. Mulla alla siististi tehty peti lakanoineen, mutta kukaan ei tunnustanut tai tunnistanut mua tai minä ketään. Aika pian lähdin meneen.

Hervanassa peräkkäisinä aamuina saman opiskelijakämpän eri huoneista eri pimun vierestä. Asia tuli ns. silmille kun kömmin toisena aamuna keittiöön. Aika pian lähdin meneen.

Putkasta. Paita verillä, rahat loppu. Karmea krapula. Aika pian lähdin meneen.
 

Örfil

Guest
Fiat 127 Rukalla juhannuksena. Tyttöystävän kans tuli riita eikä päästäny telttaan. Kuriositeettina, että oli sama Fiiu ja tyttöystävä kun kävin Kalixin asemalla paskalla.
Onko tämä SE legendaarinen VASSAGUUD keikka? :D

En unohda ikinä tuota tapausta ja olen kertonut sen hupaisana tapahtumana myös mun pojille, esimerkkinä kuinka herrasmies käyttäytyy ulkomailla kun paskoo pöntön tukkoon ;)
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Lehtilaatikossa, ulkovarastossa, taivasalla, keräyspahvien seassa, leikkimökissä, autoissa, navetassa, heinäladossa, konesuojassa, leikkimökissä, siltarummussa, hautuumaalla, rakennustyömaalla, ammattikoulun kylmävarastossa, peräkärryssä ja joissain muissakin paikoissa. Niin ja katon alla lämpimässä vällyjen välissä. Näihin saattaa liittyy tarinoita, joita en kaikkia muista.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Onko tämä SE legendaarinen VASSAGUUD keikka? :D

En unohda ikinä tuota tapausta ja olen kertonut sen hupaisana tapahtumana myös mun pojille, esimerkkinä kuinka herrasmies käyttäytyy ulkomailla kun paskoo pöntön tukkoon ;)
Sama. Hauskin homma tossa Rukan juhannuksessa oli se, että riidasta äkästyneenä vietin koko juhannusaattoillan Fiiussa juoden lämmintä kaljaa. Ulkona satoi vettä niin perkeleesti ja tyttöystävä itki teltassa. Paluumatkalla puhkesi rengas heti kohta Kuusamosta päästyämme ja bensat sekä rahat ennen Oulua. Onneksi ymmärtäväinen teijo teboil möi pensaa velaksi. Paras juhannus evö.
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Joensuussa jonkun kerrostalon rappukäytävässä, ullakkokerroksessa. Ulkona oli reippaasti pakkasta. Muutamaa kerrostalon ovea täytyi kokeilla, ennen kuin lukitsematon löytyi. Jossain vaiheessa heräsin siihen, kun samoille mestoille saapui joku toinenkin yöpyjä. Tervehdin. Kuulosti aksentin perusteella joltain ulkomaalaisperäiseltä. Liekkö se oli hänen vakiopaikkansa. Aamulla linja-auto asemalle ja kohti kotikaupunkia.
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Oman hotellihuoneen vessan lattia Pietarissa. Lukion reissu. Nuorille miehille oli vodka maistunut, mutta olin kuitenkin päässyt yöksi omaan huoneeseeni. Jossain vaiheessa yötä olin lähtenyt toilettireissulle, seuraava muistikuva on pilkkopimeä huone, jossa oli kylmä lattia. Tarkennettakoon vielä, että en ihan oikeasti tiennyt missä olin. Ovi löytyi, mutta kahvaa ei, joten tulin siihen lopputulokseen, että sellaista ei ovesta ylipäätään löydy. Koputtelin oveen sisäpuolelta ja huutelin, josko joku olisi kuulolla. Huonetoveri ei huutoihini herännyt, joten tyydyin kohtalooni ja löysin pari käsipyyhettä, joista toisen otin tyynyksi ja toisen jalkojen lämmikkeeksi. Jatkoin unia miettien, että murehditaan ulospääsyä sitten aamulla. Löysin myös lavuaarin, mutta edes siinä vaiheessa ei leikannut. Aamulla herätessä oven raosta tuli jo sen verran valoa, että kahvakin löytyi. Oli vähän tyhmä olo, mutta ainakin jutusta riitti iloa pitkäksi aikaa.

Muita kirjoittamisen arvoisia ei tähän hätään muistukaan mieleen.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Porkkanapellolla.. armeijassa.... viimeinen mettäreissu... liikennelaskentaa tehtiin.... todella tarkkaan... hyvät oli eväät.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Pisti vallan hihittämään LFB:n kertomus.
Teininä tuli nukuttua kerran Savonlinnan kaupungintalon parkkihallissa kahden kaverin kanssa. Ryyppyreissu oli edennyt sellaista rataa, että kotiin ei uskaltanut yksikään mennä kun porukoille oli käry käynyt kaljoittelusta. Pahviroskiksesta pengottiin sen verran materiaalia, että saatin tehtyä sängyntapaiset ja käytiin unille. Oli kuitenkin sen verran kylmä yö, että ei siinä pitkään tarennut, joten päätettiin pistää nuotio tulille. Tuulenpuuska sitten heitti sen nuotion Pasin sänkyyn ja meinasi palaa koko ukko elävältä. Sen jälkeen oli aika niellä ylpeys ja mentiin siskon luo yöksi. Paitsi Pasi haisi niin savulle, että joutui nukkumaan pyörävarastossa.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Kerran heräsin aavistuksen kovassa krapulassa (opiskelija-asuntolan lattialta), mutta helpottuneena, sillä olin nähnyt pahaa unta, johon liittyi mm. erään oven rikkoutuminen.

Paria päivää myöhemmin tuli yllätys, kun bilepaikan omistaja laittoi laskun ovesta. Muuta mielikuvaa asiasta ei ole kuin se 'uni'.

edit: heräämispaikka lisätty
 
Viimeksi muokattu:

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Opiskeluaikana liuottimien kyllästämän illan jälkeen olin suoriutunut Lahtelaisen keskusta-asuntoni eteiseen. Siihen voimat sitten ilmeisesti loppuivatkin.
Aamulla heräsin klo 11:45, kegät jalassa, vaatteet päällä, takaraivo käytävän kivilattialla, kroppa yksiöni eteisessä. Asunnon ovi sepposen selällään.
Lehdenjakaja oli asettanut postin huomaavaisesti rintakehäni päälle. Boksini sijaitsi keskusta-kerrostalon alimmassa kerroksessa, joten käytävässä käyskennelleitä ohikulkijoita mahtoi hymyilyttää naapurinsa huiluupaikka.
Nousutuani keräsin avaimeni ja silmälasini käytävän lattialta ja siirryin sohvalle jatkamaan palautumista.


Erinäisiä väsyksissä "mieleen juolahteneita" nukkumispaikkoja on tullut kokeiltua. En niitä nyt ala erittelemään, ehkä maininnan arvoinen on kuitenkin reissu, jolloin olin talvella Hämeenlinnalaisessa kaksikerroksisessa baarissa - jonka nimeä en muista - kippaamassa viunaa erään satunnaisen puolitutun kanssa keskellä viikkoa. Alakerran baarissa oltiin, sillä yläkerta oli vain sesonkipäivinä auki. Nuorella miehellä loppui rahat ja yöpaikan luvannut kaverikin hävisi jonnekin.
Siinä meni puntariin parikin asiaa. Päälimmäisenä kuitenkin se, että ulkona on about 20 karaattia pakkasta, eikä yösijasta hajuakaan. Kännyköitä ei siihen maailman aikaan ollu joka pojalla.
Livahdin yläkertaan baaritiskin alle nukkumaan. Heräsin seuraavana päivänä siivoojan kolisteluun. "Vittu, jättivät tänne lukkojen taa, päästätkö ulos"-tyyppinen selitys ei vieny poliisin pakeille, vaan mimmi näytti alun kohti kotimatkaa. Siitäkin selvittiin hienosti.

Ainiin, sateisena juhannuksena tuli kokolla sen verran kaverin kanssa suukopua ja pisti vihaksi, ettei luonto antanu periksi mennä takasin kaverin mökille. Tuli nukuttua jonkun satunnaisen maajussin halkopinossa, navetan seinustalle tehdyn peltilipan alla.
 
Viimeksi muokattu:

Örfil

Guest
Uskomattomia nukkumistarinoita! Jutut sen kuin paranee :thumbup:
 
Ylös