pmv
Well-known member
Aamulla oli teksti-tv:ssä juttua, että kuuden vuoden vankilatuomion talousrikoksista saanut J-P Mattila on löydetty Dominikaanisesta tasavallasta.
Hemmohan tuli tunnetuksi 90-luvun alussa Off-Shore veneilijänä. Finnscrew-nimisellä veneellä maailman meriä kiertänyt hemmo ilmeisesti rahoitti kilpavenetoimintaansa melkoisen hämäräperäisesti. Jostain muistan lukeneeni, että Finnscrew-yhtiön liikevaihto oli 11 miljoonaan markkaa, josta 10 meni tähän veneilyharrastukseen. En tiedä, mitä Mattila on oikeasti pakoillut. kuuden vuoden tuomiosta istutaan varmaankin vain puolet ensikertalaisena ja hyvällä käytöksellä päästään linnasta pois paljon aikaisemmin.
Muistin virkistämiseksi piti lukea Ruutulipun vuosikirja vuodelta 1992. Siinä oli juttua tästä Mattilasta. Erkki Vanhanen kirjoitti, että nykyään OffShore-veneily ei ole enää rikkaitten harrastus, vaan on muuttunut kovaksi ammattiurheiluksi... No eipä voi mennä kovin paljoa enempää väärin.