Ferrari 4ever
Well-known member
Ferrari, myytin ja legendan välimaastossa.
L'inizio (alku)
Helmikuun 18 päivä oli tyyni ja pilvetön Modenan kaupungissa. Oli kulunut vain viikko Henry Lindfieldin kuolemasta, ensimmäisestä autoilun tragediasta, kun luonto hiljeni todistamaan historiallista tapahtumaa. Alfredo, tuo iloinen yrittäjä, oli yhdeksää kuukautta aikaisemmin vienyt rakkaan Adalgisansa romanttiselle illalliselle ja pasta olikin tehnyt hyvin tehtävänsä. Perhe sai uuden jäsenen ruokapöytään, joka nimettiin Enzo Ferrariksi.
Dare a Cesare quel che è di Cesare....eli kunnia niille, jotka sen ansaitsevat. Tifosot muistavat ikuisesti Anselmon mutta ilman hänen ymmärtäväisiä vanhempiaan emme eläisi nykyistä unelmaamme. 1900-luvun vaihteessa ei nimittäin ollut järin tavallista, että hyvätuloisessa perheessä kasvava poika haistattaisi pitkät koulutukselle ja tekisi valinnan autourheilun ja oopperaesiintymisen välillä. Alfredoa ei kaiketi miellyttänyt ajatus läpi illat kestävistä lauluharjoituksista, koska isä kuljetti kymmenkesäistä poikaansa toistuvasti Bolognan autoradalle seuraamaan varhaisten titaanien taistoa.
Vuosien kuluessa Enzo innostui - äitinsä harmiksi - yhä enemmän autourheilusta ja oli valmis kokeilemaan taitojaan radalla. Kävi kuitenkin niin, että erään kruununprinssin salamurha johti kansainväliseen kriisiin ja kilpailuvarusteiden sijasta nuorukainen puki päälleen armeijan harmaat. Järjettömän sodan seurauksena kansakunta hajosi kappaleiksi ja yli puoli miljoonaa italialaista kuoli. Ferrari sairastui konfliktin aikana vaaralliseen flunssaan mutta selvisi, hänen isällään ja veljellään ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Alfredon kuoltua myös perheyritys kaatui ja aviomiestään yhä surrut vanha Adalgisa joutui taistelemaan rahahuolien kanssa...Jäljellä oli kirjaimellisesti äiti, poika ja muutama pahainen penni.
Vuosi 1919 oli jälleenrakentamisen aikaa. Italia joutui tekemään kaikkensa säilyttääkseen rajansa ja nostaakseen sodasta järkyttyneen kansakuntansa takaisin entiseen loistoon. Myös Ferrarin perhe joutui aloittamaan nousun pohjalta ja niinpä Enzo lähti etsimään uutta tulonlähdettä - luonnollisesti ihannoimastaan lajista. FIAT ilmoitti tylysti, että herran palveluksille ei ollut pienintäkään käyttöä mutta Vespa suostui ottamaan hänet testikuljettajaksi, jota seurasi pikainen muutto Milanoon kilpailudebyytin perässä (nyt CMN:n riveissä). Targa Floriossa, yhdessä autourheilun perinteikkäimmässä tapahtumassa, Enzo sijoittui kunnioitettavasti yhdeksänneksi. "Olet yhtä hyvä kuin viimeinen kilpailusi" ja yhtäkkiä arvostetut nimet noteerasivat Ferrarin potentiaalin.
Uuden vuosikymmenen alku toi mukanaan naisille äänioikeuden, Mussolinille vallan ja Enzo Ferrarille pestin Alfa Romeo-nimisessä tallissa. Yhteistyö tulisi kestämään yli kaksikymmentä vuotta ja siinä sivussa autourheilun ystävät tulisivat todistamaan kaikkea pientä, kuten toisen maailmansodan, mutta myös monia merkittäviä asioita, jotka näkyvät nykyisinkin televisiosta joka toinen viikonloppu :
Cavallino Rampante
Kesäkuun seitsemästoista 1923. Enzo oli juuri voittanut Ravennassa, Savion radalla, kun hienosti pukeutunut rouva lähestyi häntä. Paolina totesi, että esitys oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen ja hän pyysi Ferrarilta suosionosoitusta. Suostuisiko kilpailun voittaja ottamaan kreivittären pojan, Francesco Baraccan, tunnetun italialaisen lentäjä-ässän, symbolin omakseen? Baracca oli kuollut sodan aikana mutta Paolina uskoi, että merkki toisi mukanaan hyvää onnea. Kuka tietää, ehkä tämä oli myös ylpeän äidin yritys saada pojan henki elämään ihmisten mielissä myös tulevaisuudessa?
Enzolle ei tullut mieleenkään kieltäytyä moisesta kohteliaisuudesta mutta pieni muutos oli paikallaan. Uljaan hevosen taustalle ilmestyi keltainen hohto, joka on sattumoisin Modenan kaupungin virallinen väri - kunnioitusta omille juurille italialaiseen tapaan.
L'inizio (alku)
Helmikuun 18 päivä oli tyyni ja pilvetön Modenan kaupungissa. Oli kulunut vain viikko Henry Lindfieldin kuolemasta, ensimmäisestä autoilun tragediasta, kun luonto hiljeni todistamaan historiallista tapahtumaa. Alfredo, tuo iloinen yrittäjä, oli yhdeksää kuukautta aikaisemmin vienyt rakkaan Adalgisansa romanttiselle illalliselle ja pasta olikin tehnyt hyvin tehtävänsä. Perhe sai uuden jäsenen ruokapöytään, joka nimettiin Enzo Ferrariksi.
Dare a Cesare quel che è di Cesare....eli kunnia niille, jotka sen ansaitsevat. Tifosot muistavat ikuisesti Anselmon mutta ilman hänen ymmärtäväisiä vanhempiaan emme eläisi nykyistä unelmaamme. 1900-luvun vaihteessa ei nimittäin ollut järin tavallista, että hyvätuloisessa perheessä kasvava poika haistattaisi pitkät koulutukselle ja tekisi valinnan autourheilun ja oopperaesiintymisen välillä. Alfredoa ei kaiketi miellyttänyt ajatus läpi illat kestävistä lauluharjoituksista, koska isä kuljetti kymmenkesäistä poikaansa toistuvasti Bolognan autoradalle seuraamaan varhaisten titaanien taistoa.
Vuosien kuluessa Enzo innostui - äitinsä harmiksi - yhä enemmän autourheilusta ja oli valmis kokeilemaan taitojaan radalla. Kävi kuitenkin niin, että erään kruununprinssin salamurha johti kansainväliseen kriisiin ja kilpailuvarusteiden sijasta nuorukainen puki päälleen armeijan harmaat. Järjettömän sodan seurauksena kansakunta hajosi kappaleiksi ja yli puoli miljoonaa italialaista kuoli. Ferrari sairastui konfliktin aikana vaaralliseen flunssaan mutta selvisi, hänen isällään ja veljellään ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Alfredon kuoltua myös perheyritys kaatui ja aviomiestään yhä surrut vanha Adalgisa joutui taistelemaan rahahuolien kanssa...Jäljellä oli kirjaimellisesti äiti, poika ja muutama pahainen penni.
Vuosi 1919 oli jälleenrakentamisen aikaa. Italia joutui tekemään kaikkensa säilyttääkseen rajansa ja nostaakseen sodasta järkyttyneen kansakuntansa takaisin entiseen loistoon. Myös Ferrarin perhe joutui aloittamaan nousun pohjalta ja niinpä Enzo lähti etsimään uutta tulonlähdettä - luonnollisesti ihannoimastaan lajista. FIAT ilmoitti tylysti, että herran palveluksille ei ollut pienintäkään käyttöä mutta Vespa suostui ottamaan hänet testikuljettajaksi, jota seurasi pikainen muutto Milanoon kilpailudebyytin perässä (nyt CMN:n riveissä). Targa Floriossa, yhdessä autourheilun perinteikkäimmässä tapahtumassa, Enzo sijoittui kunnioitettavasti yhdeksänneksi. "Olet yhtä hyvä kuin viimeinen kilpailusi" ja yhtäkkiä arvostetut nimet noteerasivat Ferrarin potentiaalin.
Uuden vuosikymmenen alku toi mukanaan naisille äänioikeuden, Mussolinille vallan ja Enzo Ferrarille pestin Alfa Romeo-nimisessä tallissa. Yhteistyö tulisi kestämään yli kaksikymmentä vuotta ja siinä sivussa autourheilun ystävät tulisivat todistamaan kaikkea pientä, kuten toisen maailmansodan, mutta myös monia merkittäviä asioita, jotka näkyvät nykyisinkin televisiosta joka toinen viikonloppu :
Cavallino Rampante
Kesäkuun seitsemästoista 1923. Enzo oli juuri voittanut Ravennassa, Savion radalla, kun hienosti pukeutunut rouva lähestyi häntä. Paolina totesi, että esitys oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen ja hän pyysi Ferrarilta suosionosoitusta. Suostuisiko kilpailun voittaja ottamaan kreivittären pojan, Francesco Baraccan, tunnetun italialaisen lentäjä-ässän, symbolin omakseen? Baracca oli kuollut sodan aikana mutta Paolina uskoi, että merkki toisi mukanaan hyvää onnea. Kuka tietää, ehkä tämä oli myös ylpeän äidin yritys saada pojan henki elämään ihmisten mielissä myös tulevaisuudessa?
Enzolle ei tullut mieleenkään kieltäytyä moisesta kohteliaisuudesta mutta pieni muutos oli paikallaan. Uljaan hevosen taustalle ilmestyi keltainen hohto, joka on sattumoisin Modenan kaupungin virallinen väri - kunnioitusta omille juurille italialaiseen tapaan.
Viimeksi muokattu:
