Formula 1 - 2025 - 20 - Meksikon GP

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15721
Töin tuskin on laskeutuneet Yhdysvaltain Austinin pölyt jaloista kun matkataankin historiallisesti vielä pölyisempään paikkaan eli Meksikoon Mexico Cityyn!

Mielenkiintoista kyllä tuo mahdollinen sadekisan mahdollisuus mikäli sellainen tulee niin Meksikoon.

Täällä pitäisi Red Bullin vielä myös ajaa automallinsa puolesta hyvin ja ehkä varauksella vielä myös Brasilian Interlagosissa. Sitten saattaakin jo tehdä loppuvuosi tiukkaa. Toisaalta mikäli McLaren merkkimestaruuden jo varmistuttua itse tuhoaa mahdollisuutensa järjestää kuljettajilleen maailmanmestaruus niin Max Verstappen häirinnee MM-kilvan suhteen loppuun asti vaikka mestaruutta ei voittaisikaan. Ensi vuosi sitten tietenkin täytenä kysymysmerkkinä onkin luvassa.

Nyt tosin Meksikossa ajetaan tavallinen viikonloppu ja ei pienoiskilpailuviikonloppua.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15721
Viime viestistä jätin pois, mutta mikäli näin kuvitteellisesti Yuki Tsunoda olisi jatkanut pahinta mahdollista kokoaikaista pisteettömyyden tai epäonnistumisen putkea ja ajot olisivat päättyneet/päättyisivät juuri tähän kisaan Meksikossa (Tuskin päättyy jo Bakun, mutta myös nyt hyvin sujuneen Austinin myötä vaikka kauden päätteeksi päättyisivät Red Bullilla.) niin nyt olisi ollut Red Bullilla mahdollisuus tarjota Mexico Cityyn yhden kisan 'sopuajo' ikään kuin eräänlaisena PR-ajona ja hyvityksenä kotiyleisön eteen yhdelle miehelle:

Kenellepä muullekaan kuin vähän kaiken jälkeen alkuperäiselle tämän vuoden ehdottoman lopullisesti viimeisen mahdollisuuden sopimuskuljettajalleen eli Meksikon Sergio 'Checo' Perezille!

Tosin nyt ei taida tulla meksikolaismedian haluista huolimatta vaikka ehkä ihan jälkikäteen kaiken jälkeen edes se kuuluisa alkukausi vielä tältä vuodelta kaikkiaan puhuen tai vaikka vähän pidempäänkin olisi ehkä kannattanut jälkikäteen Red Bullin yrittää vielä ajattaa Pereziä joidenkin kisojen ajan.

Ongelmiin ja hirvittävyyksiin nähden kai automalli ja valmistautuminen kauteen olisi ollut kuitenkin tuttua verrattuna seuraajiin.

Totuus kuitenkin oli se, että ihan loppuaika Red Bullilla viime vuoden lopulla Pereziltä meni todella, todella huonosti. Jopa huonommin kuin hänet korvanneilla Liam Lawsonilla tai Yuki Tsunodalla on mennyt tänä vuonna, mutta loppu hyvin ja kaikki hyvin Perezillekin sinänsä.

Etenkin kun ensi vuonna vielä pääsee palaamaan välivuoden vietosta Cadillac-talliin sen ollessa tietenkin uusi myös välivuoden ja testipuolen vietosta palaavan Suomen Valtteri Bottaksen kanssa.

Onko paluu ansaittu niin sen näkee sitten ihan täysin sellaisenaan ajan mittaan rakentuvassa yhdysvaltalaistallissa. Samaa kai on todettava Valtteristakin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15721
Meksikoon nyt kun Yhdysvaltain Austinissa kävi kuin kävi niin Charles Leclerc Ferrarilla menetti mahdollisuudet toki jo valmiiksi melko olemattoman MM-kilvan ykköstilahaaveen suhteen mitä mestaruuden hyvin ajatuksellakin olisi tullut.

Mikäli edes ajatuksellakin saisi takaisin Shanghain kisassa hylätyt 10 pistettä viitospaikallaan ja voittaisi kaikki loput kisat hyvin ajatuksellakin niin se ei riittäisi maailmanmestaruuteen. Tallikaveri Lewis Hamilton oli jo reilummin vähemmän pisteitä saaneena ulkona MM-kilvasta vastoittain siitä pudonneena ja häntä hyödyttäisivät vieläkin vähemmän Shanghain kisassa hylätyt pisteet ajatuksellakin ne takaisin saaden.

Siten maailmanmestaruudessa ovat kiinni enää Oscar Piastri MM-kilvan johtajana, Lando Norris, Max Verstappen ja täpärän ulkopuolisen tuntuisena vielä toistaiseksi vastoittain Marina Bayssa nk. Kreivin Aikaan voittanut George Russell ensi kertaa sitten kesän Montrealin kisan.

Russellin pitäisi tosin alkaa aivan todella paljon voittamaan kisoja ikään kuin mielellään putkeen ja koko kärkikolmikon MM-kilvassa epäonnistua enemmänkin kuin olisi kukaan odottanut.

Viime aikojen valossa McLaren kuljettajineen on tehnyt virheitä urakalla, mutta niitä vain pitäisi tulla vieläkin lisää ja aina Russellin myös pitäisi onnistua mikä ei ole britille valitettavasti itsestään selvää. Eli ei ehkä Russell mestaruutta voittaisi parhaassakaan tapauksessa, mutta olisiko hän MM-kilvan kakkostilan kuljettaja tänä vuonna ihan kaiken mennessä toki kohtalon avustamanakin kohdilleen?

Nähtäväksi jää.
 

Coni

Well-known member
Liittynyt
8.10.2007
Viestit
1253
McLarenilla on tiukka paikka. RedBull on oletettavasti vahva kun ajetaan todennäköisesti low downforce setupilla ja mikäli McLaren on samanlaisissa vaikeuksissa kuin aiemmissa kisoissa niin johto kuljettajien MM -taistossa supistuu todella nopeaa tahtia.
 

Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
5168
Sijainti
Vantaa
Ja jos vaikka kävisi silleen, että Mersu ja Ferrari vielä sekottaa, niin voi käydä vaikka silleen, että Verstappen 1., Leclerc 2., Russell 3., Norris 4., Piastri 5. Tuolloin ero kaventuu merkittävästi.
 

-Teme-

Vormulaattori
Liittynyt
12.10.2002
Viestit
4111
Sijainti
F1-fanikatsomo
141pst vielä jaossa
Maxin nousu on nostanut kiinnostavuutta, kun Mc"kaikki pelaa"Laren on taantunut kesätauon jälkeen
 

Bukko

mielikuvitusukko
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
4921
Sijainti
Salo/Espoo/Rooma
Ja jos vaikka kävisi silleen, että Mersu ja Ferrari vielä sekottaa, niin voi käydä vaikka silleen, että Verstappen 1., Leclerc 2., Russell 3., Norris 4., Piastri 5. Tuolloin ero kaventuu merkittävästi.
Verstappen on vahvoilla MM:ssä. Piastrille ei riitä enää ajella kakkossijoja, eikä näytä yltävän niihinkään. Ja Norrikselle kakkossijat eivät riitä.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
6298
Ja jos vaikka kävisi silleen, että Mersu ja Ferrari vielä sekottaa, niin voi käydä vaikka silleen, että Verstappen 1., Leclerc 2., Russell 3., Norris 4., Piastri 5. Tuolloin ero kaventuu merkittävästi.
Ferrari vaikuttaa olevan liian hidas eikä päivityksiäkään tule enää. Mersun suorituskyky ailahtelee mutta uskon sen vielä ottavan ainakin yhden voiton loppukaudesta.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
10947
Sijainti
Helsinki
McLarenilla on tiukka paikka. RedBull on oletettavasti vahva kun ajetaan todennäköisesti low downforce setupilla ja mikäli McLaren on samanlaisissa vaikeuksissa kuin aiemmissa kisoissa niin johto kuljettajien MM -taistossa supistuu todella nopeaa tahtia.
Vaikka Meksikossa ajetaankin Monza-setupilla, niin radan sijainti korkealla merenpinnasta vie moottoreilta hiukan tehoja. Tästä kärsivät etenkin Mersulla ajavat tallit, mutta entäs RB-organisaation Hondat?
 

Coni

Well-known member
Liittynyt
8.10.2007
Viestit
1253
McLarenilla olisi viimeinen hetki siirtyä yhden kärjen taktiikkaan, etenkin jos Piastri on aika-ajoissa Norrisin edellä. En kuitenkaan jaksa uskoa, että Stellalla ja Brownilla on johtajuutta sen vertaa vaan McLarenien keskinäinen kilpailu jatkuu ja Verstappen korjaa potin.

Nyt kun tallimestaruus on taskussa niin mikäli ykköskuski on sijalla 4 ja 2 kuski sijalla kaksi niin kakkoskuski pudottautuu ykkösen taakse, että saa p3 jne. Jos olisin McLarenin johtoportaassa niin toimisin näin mikäli Piastrin vauhti on hyvä suhteessa Norrisiin.

Norrisin Verstappen tulee voittamaan ihan ajamalla vaikka McLaren tekisi mitä.

edit: McLaren kuskien mielestä on todennäköisesti mieluisampaa et Max voittaa kuin tallikaveri, kuten Alonsolla 2007 joten tallin johdon tehtävä olisi ohjata tilanne.
 

odetus

Well-known member
Liittynyt
18.10.2006
Viestit
2059
En oikein tiedä voiko Mclaren enää tässä vaiheessa siirtyä yhden kärjen taktiikkaan. Kumpikin kuski on niin lähellä kärkeä ja kun sitä siirtoa ei ole tehty aikaisemmin, niin voi hyvinkin olla, että tilanteesta seuraisi vain entistä enemmän hallaa tallin tilanteelle. Virhe on tehty jo aikaisemmin ja nyt tiimin pitää toivoa, että Max ei vedä 2023 vuoden toisintoa tähän loppukauteen.
 
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
6575
Tässä nähdään miten mestaruudesta ajaminen tuottaa täysin erilaiset paineet kuin yksittäisistä voitoista ajaminen. Molemmat Mäkkikuskit ovat munineet lukuisia kertoja tällä kaudella ja tällä hetkellä näyttäisi Piastrilla olevan pata jumissa ja vaikeuksia keulilla. Yleensä sen ensimmäisen mestaruuden saatuaan osaa suhtautua paineisiin eri tavalla. Montaa mestaria gridillä ei ole, mutta Mäkkärikuskien housuissa esim Alonso tai Hamilton olisivat kuin kotonaan siinä missä Verstappenkin.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
5196
Rata on myös aina superlikainen, joka ei oikein osu Mäkille, jolla etu renkaiden säästöpuolella. Saattaa olla aikanoista luistelua heillä taas.
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
3128
Vähän turhan paljon mäkkärin touhuille kyllä mielestäni naureskellaan. On siellä tietysti välillä menty överiksi papaya-rulesien kanssa, mutta mielestäni silti hienoa että on kuskien annettu kisata ja taistella mestaruudesta. Pitkään näytti siltä että mestaruus on kuitenkin näiden kahden kauppa ja vaikka nyt Max on tosiaan työntämässä lusikkaansa soppaan, niin hankalapa tuossa on silti edelleenkään alkaa laittamaan munia yhteen koriin.
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9510
Meksikossa ajetaan isoilla siivillä, mutta korkean ilmanalan takia niiden tehokkuus kärsii ja sen takia suorillakin mennään todella haipakkaa.

Rata on koko MM-sarjan hitain pysyvä moottorirata.
 
Ylös