GeGe sanoi:
Onkohan turva-autolle tapahtunut vastaanlaista kolarointia tai "keskeytystä" koskaan ykkösten historiassa?
Ei ainakaan Bernd Mayländerin aikana. VM:n kausioppaassa oli juttua turva-autosta. Kun Mayländeriltä kysyttiin mitä sitten tapahtuisi, jos hän ajaisi ulos, vastasi Bernd:
"Enpähän sitten enää ole tuntematon sankari."
Kaveri vetää kuitenkin sen verran limiitillä, että joskus voi jotain käydä (esim. jos rata onliukas sateen tai öljyn takia).
"Vedän aika lähellä limiittiä. En nyt ihan mene 10/10 vauhtia, mutta kyllä se ehdottomasti on kovempaa kuin 9/10. Voisi kai sanoa, että pidän parin, kolmen prosentin marginaalia.
Mitä aloittajan viestiin tulee, niin turva-auto kieltämättä lisää mielenkiintoa, koska taktiikat menevät pieleen. Joku voi sanoa, ettei se ole kovin urheilullista, mutta toisaalta turva-autokin kuuluu lajiin.
Ei se silti ainoa mielenkiintoinen asia ole. Sade on myös yksi kiinnostavuutta lisäävä elementti. Lähtö ja varikkotaktiikat myös. Ja nähdään niitä tapahtumia radalla joskus ihan tavanomaisessakin kisassa, vaikka ohittaminen nykypäivänä onkin vaikeaa. Turva-auto on hyvä vaihteluna, mutta ei säännöllisenä vieraana.