OoPee sanoi:
Noniinjust
Sori, en lukenu etiäpäin
Tohon levyyn palatakseni, niin taisin löytää siitä bugin joka tosiaan aiheuttaa sen että se saattaa äännellä normaalia kovemmin joissain tilanteissa. Kun tekee täyden varmuuskopioinnin, jossa puhutaan siis yli paristasadasta gigasta, sen kopioinnin loppupuolella tuo tuuletin alkaa sihistä aika kovaa. Toki ei edelleenkään lähellekään yhtä kovaa kuin esim. cd-asema mutta selkeä sihinä sieltä kuuluu.
Ja bugi liittyy siihen tilanteeseen. Kun tuollainen tilanne tulee, se asema ei näemmä osaa säätää sen tuulettimen (tai mikä se sitten onkaan joka sitä sihinää pitää) kierroksia ollenkaan enää alas vaikka kopiointi onkin jo tehty eikä levylle kirjoiteta enää mitään, vaan laite täytyy sammuttaa välillä että se taas vaikenee.
Noh, eipä tuo mua häiritse mutta tiedoksi vaan jos joku tollasta harkitsee, niin ääntely näemmä tosiaan on mahdollista ja kotelonkin istuvuus vaikuttaa ihan älyttömästi melutasoon.
Wintoosaan sellanen niksi tohon vielä, että vakioasetuksillahan Wintoosa asentaa ulkoiset USB-levyt niin, että systeemi on vikasietoisempi eli kirjoitusvälimuisti ei ole käytössä. Tällöin ne voi poistaa ilman ns. turvallista poistoa mutta ovat hitaampia.
Tälle asemalle kannattaakin laittaa välimuisti käyttöön, jolloin se on nopeampi, mutta siinä (ainakin teoreettisesti) tarttis sit aseman sammutuksen yhteydessä käyttää tota turvallista poistoa.
Ko. asetus löytyy laitehallinnasta.
Välilehdellä "Käytännöt" on mahdollista valita joko "Nopea postaminen" tai "Parempi suorituskyky". Kun "Parempi suorituskyky" on valittuna, asema näkyy niiden laitteiden joukossa, jotka näkyy kun klikataan sitä "turvallisen poiston" kuvaketta.