Israelin tuleva pääministari?

Miguel

beagle
Liittynyt
20.2.2003
Viestit
21803
Sijainti
West highland
Sharon taisteli elämästään yöllisessä aivoleikkauksessa
Julkaistu 4.1. 23:01
Päivitetty 5.1. 2:37

JERUSALEM. Israelin pääministeri Ariel Sharon oli hyvin vakavassa hengenvaarassa, kun kirurgit koettivat pysäyttää ”massiivisen” aivoverenvuodon Jerusalemissa torstain vastaisena yönä.
Sairaalan edustalla olleet toimittajat kertoivat, että Sharonille tehtävä aivoleikkaus oli erittäin mutkikas ja vaarallinen. Sharon, 77, kuljetettiin kiireesti sairaalaan aiemmin illalla maatilaltaan Negevin autiomaassa.
Aivoleikkaus oli käynnissä kello 01:n jälkeen Suomen aikaa. Sairaalan edustajat eivät halunneet ennakoida leikkaukset tuloksia. Äkillinen sairastuminen aiheutti samaan aikaan mittavaa huolta Israelissa.

Yhdysvaltain hallitus valmistui Sharonin mahdolliseen kuolemaan. Valkoisen talon edustaja sanoi yöllä, että Sharon oli presidentti George W. Bushin ja tämän puolison ”ajatuksissa ja rukouksissa”.
Ylilääkäri Shlomo Mor-Yosef sanoi aiemmin, että Sharonilla oli aivoverenvuoto. Pääministeri oli Mor-Yosefin mukaan hengityskoneessa ja matkalla leikkaukseen heti sairaalaan tuomisen jälkeen myöhään illalla.
Hallitussihteeri Yisrael Maimon sanoi,että Sharonin valtuudet oli siirretty varapääministeri Ehud Olmertille.
Sairaala antoi Sharonin sairaalaan tulon jälkeen lyhyen lausunnon, jonka mukaan Sharon oli kokenut “merkittävän” halvauksen. Muutaman minuutin kuluttua annettiin uusia tietoja, että Sharonilla oli aivoverenvuoto.

Israelilaisen television mukaan Sharonin alavartalossa oli todettu halvautumista jo sairaalaan tuomisen aikaan.
Sharon, 77, on ollut lähes koko ikänsä merkittävästi ylipainoinen. Pääministerin kärsi lievän halvauksen 18. joulukuuta. Lääkärit totesivat silloin, että Sharon oli muuten hyvässä kunnossa. Sharon laihtui kohtauksen jälkeen useita kiloja.

Vakava sairastuminen tapahtui, kun Sharon valmistautui Israelin parlamenttivaaleihin 28. maaliskuuta uuden keskustalaisen Kadima-puolueen johtajana. Sharon on ollut mielipidekyselyjen mukaan vaalien voittajasuosikki.
Sharon on ollut Kadiman vaalivaltti ja hänen mahdollisen kuolemansa arvellaan johtavan sekasortoon Israelin politiikassa. Rauhanhankkeet palestiinalaisten kanssa joutuisivat ennalta laskemattomiin vaikeuksiin.

Pääministerin viraston mukaan Sharonin henkilääkäri oli ollut ambulanssikuljetuksessa mukana. Matka Jerusalemissa olevaan sairaalaan kesti runsaan tunnin, koska helikopteria ei käytetty.
Aiemman lievän halvauksen jälkeen Sharonilta löydettiin synnynnäinen sydänvika, joka oli määrä leikata tänään torstaina samassa sairaalassa, jonne pääministeri kuljetettiin keskiviikkona. Sharonille annettiin verta ohentavia lääkkeitä ensimmäisen halvauksen jälkeen.
Turvallisuusmiehet ympäröivät sairaalan jo ennen Sharonin tuloa.

Reuters-AP-HS
Näyttää enämpi siltä, että Sharonin aika on ohi Israelin pääministerinä. Hänen aikanaa levottomuudet lisääntyivät silloisen temppelivuoren vierailun jälkeen.

Muuttuuko mahdollisen Sharonin syrjäytymisen jälkeen Israelin ja Palestiinan väliset suhteen parempaan suuntaan? Artikkelin mukaan kaaos odottaa ... :nope:
 

Miguel

beagle
Liittynyt
20.2.2003
Viestit
21803
Sijainti
West highland
Maikkarin mukaan ...

Ariel Sharonilla vakava aivoverenvuoto
Julkaistu 04.01.2006 23:59 (päivitetty 07:06)

Sharonia leikataan parhaillaan. Hänen tilansa on hoidosta vastaavan sairaalan johtajan mukaan hyvin vakava. Sharonin tehtäviä hoitaa toistaiseksi varapääministeri.

Israelin pääministeri Ariel Sharon on parhaillaan toisessa leikkauksessa. Sharon sai eilen illalla vakavan sairauskohtausken, jonka jälkeen hänelle tehtiin koko yön kestänyt leikkaus aivoverenvuoden takia. Melko pian operaation päättymisen jälkeen hänet joudututtiin viemään uuteen leikkaukseen.

Sharonia hoitavan Hadassadin sairaalan johtajan Shlomo Mor-Yosefin mukaan leikkauksen odotetaan kestävän useita tunteja. Sharonin tilaa Mor-Yosef kuvaa hyvin vakavaksi.

Israelin varapääministeri Ehud Olmert on ottanut Sharonin tehtävät hoitaakseen. Hallitus kokoontuu hätäkokoukseen aamulla.

Sharon sai viime kuussa lievän aivohalvauksen, jonka takia hänelle aiottiin tehdä korjaava toimenpide sydämeen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Sharonin tulevaisuus ei näytä hyvältä. :frown:
 

Miguel

beagle
Liittynyt
20.2.2003
Viestit
21803
Sijainti
West highland
Taustaa Sharonin valtaannousuun ...

TAUSTAKova valtapeli voi johtaa uuteen intifadaan

LARNAKA. Kuusi vuotta vanhat Oslon sopimukset eivät ole tuoneet palestiinalaisille sitä uutta elämää, jota he rauhanprosessilta odottivat. Palestiinalaisten unelma, oman valtion itsenäisyysjulistus, on pari kertaa siirretty hamaan tulevaisuuteen. Ilman Israelin ja Yhdysvaltain suostumusta julistuksesta ei näytä tulevan mitään.

Nyt meneillään olevien mellakoiden ja taistelujen ajoitus oli ennustettavissa. Sen sijaan laukaisin, Israelin opposition oikeistojohtajan, Ariel Sharonin vierailu juutalaisten Temppelivuorella Jerusalemissa, oli yllätys.
Muslimeille Temppelivuori on Haram al-Sharif, jonka voi suomentaa esimerkiksi sanoilla "kaikkein pyhin". Siellä on islaminuskon kolmanneksi tärkein paikka, al-Aqsan moskeija. Palestiinalaiset pitivät Sharonin vierailua provokaationa.
Mestaroituaan Israelin katastrofaalisen sotaretken Libanoniin 1982 Sharon oli vuosia poliittisessa paitsiossa. Nyt hän on uudelleen keskikentällä, oikeistolaisen likud-puolueen puheenjohtajana. Mutta hänen sivustansa paljastui haavoittuvaksi, kun korkein oikeus vapautti edellisen puoluejohtajan ja pääministerin, Benjamin Netanjahun kaikista korruptiosyytteistä toista viikkoa sitten.
Käynnissä on jo kova peli ennenaikaisten vaalien odotuksessa. Pääministerin paikka ratkaistaan suoralla kansanvaalilla.

Sharon ja Netanjahu ovat avoimesti sotajalalla.
Sharonin vierailu Temppelivuorella oli ilmiselvästi ajoitettu heti Netanjahun vapauttavan oikeusprosessin jälkeen. Näiden kahden oikeistopoliitikon ohjelmassa ei ole muuta eroa kuin että Netanjahu on Washingtonin painostuksesta sitoutunut rauhanprosessiin. Käytännössä se ei paljon paina, kun sopimusten ehdot ovat kuin kumihenkselit.

Sharonin käynti Temppelivuorella tuhannen poliisin ympäröimänä oli ovela siirto. Pääministeri Ehud Barak oli juuri ehtinyt rohkeasti oman rauhanprosessinsa nimissä lausua, että Jerusalem voitaisiin jollakin tavalla jakaa palestiinalaisten muslimien ja israelilaisten kaksoiskaupungiksi.
Ariel Sharon yritti ampua Barakin suunnitelman alas. Benjamin Netanjahukaan ei asetu Barakia tukemaan. Parlamentissa pääministeri on pahasti puolustuskannalla. Kun kansanedustajat tämän kuun lopulla palaavat lomalta, on mahdollista, että yksi ensimmäisiä päätöksiä on järjestää ennenaikaiset vaalit. Tuttua on se, että tilanne on luisumassa Arafatin ja Barakin käsistä.
Joulukuussa 1987 alkoi palestiinalaisten intifada, kansannousu. Lähitulevaisuus osoittaa, onko toinen intifada alkanut.

HS
 

Miguel

beagle
Liittynyt
20.2.2003
Viestit
21803
Sijainti
West highland
Jerusalem Post kirjoittaa ...

According to a medical expert, the procedure is life threatening. Asked what are the chances of surviving this type of surgery, the doctor replied, "Let's be optimistic, some people survive it."

The prime minister's close associates said of his condition: "Hope for a miracle."

http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1136361014035&pagename=JPost/JPArticle/ShowFull
Päivitetty uutinen

Sharon moved to intensive care; vital signs stable
By HERB KEINON, GIL HOFFMAN AND JPOST STAFF


Prime Minister Ariel Sharon was transferred to neurological intensive care following a second operation that succeeded in halting cerebral bleeding on Thursday morning.
 
Viimeksi muokattu:

Oho

Senile membrane
Liittynyt
3.1.2000
Viestit
2357
Sijainti
Lounaalla
Eiköhän Ariel Sharonin esirippu ole laskeutunut. Sääli sekä iipojen että palejen kannalta kun Sharonin paikan mitä luultavimmin ottaa Netanjahu.
 

Miguel

beagle
Liittynyt
20.2.2003
Viestit
21803
Sijainti
West highland
Rankkaa tekstiä Hamasin edustajilta.

Ariel Sharon kriittisessä tilassa
Julkaistu 04.01.2006 23:59 (päivitetty 10:17)


Lääkärit onnistuivat tyrehdyttämään aivoverenvuodon useita tunteja kestäneessä leikkausoperaatiossa.

Israelin pääministeri Ariel Sharon on kriittisessä tilassa. Sharon sai eilen illalla vakavan sairauskohtauksen, jonka jälkeen hänelle tehtiin kaksi pitkää leikkausta massiivisen aivoverenvuoden takia.

Useita tunteja kestäneiden operaatioiden jälkeen lääkärit onnistuivat tyrehdyttämään verenvuodon. Sharonin peruselintoiminnot ovat lääkärin mukaan tällä hetkellä vakaat, mutta tilanne on edelleen kriittinen. Aivoverenvuodon aiheuttamista tuhoista ei ole vielä tietoa.

Israelin varapääministeri Ehud Olmert on ottanut Sharonin tehtävät hoitaakseen. Hallitus kokoontui hätäkokoukseen aamulla.

Sharon sai viime kuussa lievän aivohalvauksen, jonka takia hänelle aiottiin tehdä korjaava toimenpide sydämeen. Sharon on 77-vuotias.

Knessetin puhemies: Vaalit ajallaan

Israelin parlamentin puhemies pitää tärkeänä, että parlamenttivaalit pidetään ajallaan Sharonin terveydentilan äkillisestä heikkenemisestä huolimatta.

Vaaleja ei tule siirtää ja poliittinen vakaus on säilytettävä, puhemies Reuven Rivlin sanoi israelilaisviestimien mukaan.

Parlamenttivaalit on määrä järjestää 28. maaliskuuta.

Bush rukoilee

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on kertonut lausunnossaan rukoilevansa Sharonin toipumisen puolesta.

Sharon on Bushin läheinen liittolainen ja arvioiden mukaan erittäin tärkeä Bushin Lähi-idän rauhansuunnitelmien toteuttamisessa. Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice toivoi Sharonin toipumista.

Hamas: Lähi-itä parempi paikka ilman Sharonia

Lähi-itä on "parempi paikka" ilman Israelin pääministeriä Ariel Sharonia, sanoo palestiinalainen Hamas-äärijärjestö.

- Alueesta tulee parempi paikka ilman Sharonia. Maailma on pääsemässä eroon yhdestä huonoimmista johtajistaan, Hamasin edustaja Sami Abu Zuhri sanoi uutistoimisto AFP:lle.

- Sharonin kohtalossa näkyy jumalainen väliintulo, joka on varattu despooteille ja pahantekijöille, hän jatkoi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)
:eek!:
 

Oho

Senile membrane
Liittynyt
3.1.2000
Viestit
2357
Sijainti
Lounaalla
Miguel sanoi:
Rankkaa tekstiä Hamasin edustajilta.

:eek!:
No Hamas saanee mitä toivoo, Sharonia selkeästi kovemman ukon Israelin johtoon, lisää väkivaltaa ja vihanpitoa mikä on Hamasin olemassolon perusta.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Oho sanoi:
No Hamas saanee mitä toivoo, Sharonia selkeästi kovemman ukon Israelin johtoon, lisää väkivaltaa ja vihanpitoa mikä on Hamasin olemassolon perusta.
Yhtälailla voi sanoa Israelin kaiken toiminnan perusta olleen aina palestiinalaisiin kohdistunut väkivalta, vihanpito, peittelemätön halveksunta ja alistaminen.Niin, ja milläs perusteella sitä kiristäisi enää USA:lta valtion vuosibudjettia jos alueella kaikilla menisi hyvin ja rauha vallitsisi.
 

Oho

Senile membrane
Liittynyt
3.1.2000
Viestit
2357
Sijainti
Lounaalla
Black Leopard sanoi:
Yhtälailla voi sanoa Israelin kaiken toiminnan perusta olleen aina palestiinalaisiin kohdistunut väkivalta, vihanpito, peittelemätön halveksunta ja alistaminen.Niin, ja milläs perusteella sitä kiristäisi enää USA:lta valtion vuosibudjettia jos alueella kaikilla menisi hyvin ja rauha vallitsisi.
Wake me up when September ends...

Internetin ikuinen syyskuu....
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Huono juttu Lähi-idän rauhanprosessille. Sharon on syyllistynyt elinaikanaan useisiin rikoksiin, mutta Israelin johdossa mies teki sen mihin kukaan aikaisempi Israelin pääministeri ei pystynyt/uskaltanut. Juutalaisten siirtokuntia tyhjennettiin ja palestiinalaisille hankittiin sitä omaa maata. Sharon sitoutui rauhanprosessiin muutenkin tarmokkaasti. USA:n painostus on toki ollut avainsijalla Sharonin sitoutumisessa.

Jos Netanjahusta tulee mahdollinen uusi pääministeri niin tappaminen tullee jatkumaan ja Black Leopard saa itkeä Israelin ilkeyttä... :nope:
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Miguel sanoi:
Meinaatko, että Israelista tulee aloitteen tekijä väkivaltaiskuissa?
Ei välttämättä.. Mutta rauhanprosessi joutuu mitä todennäköisemmin uuteen valoon jos uutta hallitusta johtaa Netanjahu, joka on ajanut kovaa linjaa. Toisin sanoen kannattaa rukoilla, että Sharon selviää. Sharonin uusi puolue tuskin pärjää vaaleissa ilman Sharonia. Netanjahulle tulisi helppo voitto. Hamas ja muut terroristit saattavat närkästyä rauhanprosessin pysähtymisestä ja räjäyttävät pommin johon Israel vastaa tankeilla ja sota jatkuu...
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
patriot sanoi:
Huono juttu Lähi-idän rauhanprosessille. Sharon on syyllistynyt elinaikanaan useisiin rikoksiin, mutta Israelin johdossa mies teki sen mihin kukaan aikaisempi Israelin pääministeri ei pystynyt/uskaltanut. Juutalaisten siirtokuntia tyhjennettiin ja palestiinalaisille hankittiin sitä omaa maata. Sharon sitoutui rauhanprosessiin muutenkin tarmokkaasti. USA:n painostus on toki ollut avainsijalla Sharonin sitoutumisessa.

Jos Netanjahusta tulee mahdollinen uusi pääministeri niin tappaminen tullee jatkumaan ja Black Leopard saa itkeä Israelin ilkeyttä... :nope:
Muutamat laittomat siirtokunnat suostutaan pitkin hampain tyhjentämään ja kuitenkin seuraavana vastineeksi aletaan laajentaa muita sekä rakennetaan entiseen tapaan muuria ympärille... todellista rauhanpolitiikkaa.Jeps :ahem:

Aika hassua muuten että sanot palestiinalaisille hankitun "sitä omaa maata" Oikeammin sanoittuna pieni osa palestiinalaisten omasta maasta palautettiin vihdoinkin takaisin sen oikeille omistajille.

Enkä minä sen enempää itke israelilaisten ilkeyttä kuin moni palestiinalaistenkaan.Tasapuolisuus kunniaan.

Ja kyllä itse rohkenen väittää että tuolla pystyy elämään kaksi valtiota rinnakkain.Sovussa.Nimittäin Israel ja Palestiina.

Tosin Lähi-itään on valitettavasti luultavammin jo lähiaikoina tulossa Irak-topicissa hyvin alustettu kahina jonka lopputuloksesta ja seurauksista ei kukaan voi olla varma :nope: :frown:
 
Viimeksi muokattu:

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Black Leopard sanoi:
Muutamat laittomat siirtokunnat suostutaan pitkin hampain tyhjentämään ja kuitenkin seuraavana vastineeksi aletaan laajentaa muita sekä rakennetaan entiseen tapaan muuria ympärille... todellista rauhanpolitiikkaa.Jeps :ahem:

Aika hassua muuten että sanot palestiinalaisille hankitun "sitä omaa maata" Oikeammin sanoittuna pieni osa palestiinalaisten omasta maasta palautettiin vihdoinkin takaisin sen oikeille omistajille.

Enkä minä sen enempää itke israelilaisten ilkeyttä kuin moni palestiinalaistenkaan.Tasapuolisuus kunniaan.

Ja kyllä itse rohkenen väittää että tuolla pystyy elämään kaksi valtiota rinnakkain.Sovussa.Nimittäin Israel ja Palestiina.

Tosin Lähi-itään on valitettavasti luultavammin jo lähiaikoina tulossa Irak-topicissa hyvin alustettu kahina jonka lopputuloksesta ja seurauksista ei kukaan voi olla varma :nope: :frown:
Tasapuolisuus my ass! Koska olet tuominnut palestiinalaisten toimet? Oli se palestiinalaisten "omaa maata" tai ei niin se oli kyllä kova päätös Sharonilta. Oma kansa oli valmis "hirttämään" pääministerinsä, mutta Sharon piti päänsä. Se oli yksi merkittävä askel tuota yhteiseloa. Mitä siirtokuntia on laajennettu niin, että palestiinalaisia on häädetty pois alta?

Sharonin toipuminen voi tuoda vakauden takaisin...
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
patriot sanoi:
Tasapuolisuus my ass! Koska olet tuominnut palestiinalaisten toimet? Oli se palestiinalaisten "omaa maata" tai ei niin se oli kyllä kova päätös Sharonilta. Oma kansa oli valmis "hirttämään" pääministerinsä, mutta Sharon piti päänsä. Se oli yksi merkittävä askel tuota yhteiseloa. Mitä siirtokuntia on laajennettu niin, että palestiinalaisia on häädetty pois alta?

Sharonin toipuminen voi tuoda vakauden takaisin...
Hyvä Patriot: Tasapuolisuutta sikäli että toiselta puolen Israel, allekirjoittaneen puolelta Palestiina :rolleyes: ;) Mikäli tässä nyt on aivan pakko puolet valita.Viitaten edelliseen viestiin.

Ja niin, kun ei tuomita lapsien ampumista tarkka-ampujien toimesta tai esim asuintalojen jyräämistä niin miksi tuomita myöskään palestiinalaistaistelijan tekemiä iskuja maansa puolesta.Katsos toisilla on mm: hävittäjät, parhaat aseet, maailman ykkösluokkaa oleva armeija ja USA selkänojana.Ja toinen puoli: Mitäs todella konkreettista heillä taas onkaan.Niin, eipä juuri yhtikäs mitään.Noh, kivet ja rynkyt

Ja niistä siirtokunnista:

http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=206188&search=israel
 
Viimeksi muokattu:

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Pakko sanoa mielipide myös itse topicin varsinaiseen aiheeseen.Eli vaikka en A.Sharonin politiikkopersoonasta ja teoistaan pidä juurikaan yhtään, toivon miehelle henkilökohtaisella tasolla kaikkea hyvää ja täydellistä toipumista.

Kauhea tapaus, kertakaikkiaan :frown: :frown:
 
Viimeksi muokattu:

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Black Leopard sanoi:
Pakko sanoa mielipide myös itse topicin varsinaiseen aiheeseen.Eli vaikka en A.Sharonin politiikkopersoonasta ja teoistaan pidä juurikaan yhtään, toivon miehelle henkilökohtaisella tasolla kaikkea hyvää ja täydellistä toipumista.

Kauhea tapaus, kertakaikkiaan :frown: :frown:
:rolleyes: :doubtful: Itse toivon Sharonin toipumista lähinnä Lähi-idän kannalta.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Black Leopard sanoi:
Kauhea tapaus, kertakaikkiaan :frown: :frown:
Ylipainoinen, 78 vuotias mies - aivoverenvuoto ei yllätä. Taitaa olla lähellä, että Ariel pääsee jatkamaan uskonsotaa Arafatin kanssa. Tiedä sitten kenen mailla taistelevat, kun ei ole ihan samat jumalat..
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
patriot sanoi:
:rolleyes: :doubtful: Itse toivon Sharonin toipumista lähinnä Lähi-idän kannalta.
Niin, tämä olikin allekirjoittaneen henkilökohtainen kannanotto miehen tilanteeseen, ei sekoiteta politiikkaan.Itse olen ollut skeptinen, mutta toki toiveikas, mahdollisesta rauhasta.Molemmilla puolilla on vain valitettavasti aivan liikaa taipumattomuutta että voitaisiin aidosti lopettaa keskinäinen vihanpito ja saada aikaan pysyvä rauha kahdella valtiolla joka olisi kaikkien, koko maailman, voitto.

Willer sanoi:
Ylipainoinen, 78 vuotias mies - aivoverenvuoto ei yllätä. Taitaa olla lähellä, että Ariel pääsee jatkamaan uskonsotaa Arafatin kanssa. Tiedä sitten kenen mailla taistelevat, kun ei ole ihan samat jumalat..
Noh, tuo on toki valitettavasti totta.Ja eikös Arielin sanottu olevan melkoinen työnarkomaani.Nyt kun oikein muistelen niin eikös Arafatilla ollut myöskin ainakin osasyynä kuolemaan, myös aivoverenvuoto?

Ja mikäli olen oikein tulkinnut ja ymmärtänyt niin eikös kaikilla kolmella pääuskonnolla: Kristinuskolla, juutalaisuudella ja islamilla ole periaatteessa kaikilla sama Jumala uskon kohteena?
 

Jr-

Maximum Attack
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
14798
Sijainti
Saviseutu
Asia voipi olla niinkin, että Sharon on jo kuollut. Israelissa koittavat järjestellä asioita ennen kuin kuolemasta ilmoitetaan :confused:
 
Ylös