Partsi
Kuollut apina
Milloinkahan meikäläisestä on tullut tämmöinen tasa-arvon ajattelija
No eipä sieltä tulleet kuitenkaan ihan automaagisesti ole kovia nimiä täällä olleet. Loppupeleissä ovaalilla kovaa ajaminen - tippaakaan väheksymättä - on aika eri laji kuin moottori-/katuradoille tehdyt "kompaktiautot".Teemu Puumala sanoi:Juu. Hän on edellinen joka on saanut pisteitä. Nuo jenkeissä pärjänneet naiset varmasti pärjäisivät myös täällä. Indyssä sentään ovaalilla päästellään sen verran kovaa että jos pärjäävät siellä niin varmasti ykkösissäkin pärjäisivät. Ovaalilla ajaminen ei kuitenkaan varmasti ole likikään niin helppoa kuin mitä luulisi maallikon ajattelevan.
arzipuppy sanoi:Lella Lombardista on ollut muutamaan otteeseen juttua F1-Racingissä.
Tukkaa ja temperamenttia oli, mutta auton / kuljettajan taidot eivät vakuuttaneet. En nyt kuolemaksenikaan jaksa muistaa mikä talli oli kyseessä, mutta Lellan tallikaverina ajoi Niki Lauda. Senkin lisäksi, että useat mieskuljettajat testasivat radalla huvikseen Lellan jarrutustaitoja, ei Niki Lauda pystynyt yhtään parempaan suoritukseen kuin Lella.
Itse toivoisin, että naiskuljettajia saataisiin formula Ykkösiin, kun tulevaisuudessa (toivottavasti) katsotaan naisia ja miehiä samassa suhteessa, lahjakkuudessa, eikä tisseistä tai perseestä.![]()
En nyt ihan ymmärtänyt kritiikkiä.Meleren~ sanoi:Pitäiskö sitten väkisin alkaa päästää tasa-arvon nimissä naiskuskeja ykkösiin mistä tahansa luokasta, että saataisiin naisedustusta,
Ja soveltuvatko naiset armeijaan?? Laittaisitteko naisarmeijan venäläisiä vastaan 3 maailmansodassa, joka tulee oletettavassti 10-30 päästä.
En väheksy naisia, vaan sanon että eikö heidän hienot miehistä hieman erilaiset naiselliset kyvyt tule täytetyksi heille soveltuvissa tehtävissä ja miehillä miehille soveltuvissa.
Aivan, pointtini oli juuri siinä, että nopeille naisille enemmän mahdollisuuksia! Tuskin kukaan haluaa Ykkösiin kuljettajaa, joka pitää perää, oli se sitten nainen tai mies.Meleren~ sanoi:Pitäiskö sitten väkisin alkaa päästää tasa-arvon nimissä naiskuskeja ykkösiin mistä tahansa luokasta, että saataisiin naisedustusta,
Sama asia kuin kaikki sponsse-kuskit, jotka pilaavat koko Fykköset.
No tietysti jos nopeutta löytyy niin mikäs siinä.
no ohan se ja se laukoo mitä sylki suuhun tuo :tongue: :frank:Moe Szyslak sanoi:Eikös toi Jönson Bunton ole lauta akka ittekin? :doubtful:
Ootkos sä koskaan naista nähnytkään? Mitä nyt itse noita katsellut, niin ne on keskenään todella kilpailuhenkisiä. Koulu- ja työympäristöissä naisten välinen nokkapokka on reilusti miesten vastaavaa kovempaa ja julmempaa.mn97 sanoi:Nainen on myös henkisiltä ominaisuuksiiltaan keskimäärin liian herkkä ja heikko miehiseen maskuliiniseen kilpailukulttuuriin. Nainen ei välttämättä edes ymmärrä kuinka raakaa se kilpailu tosiasiassa on, nainen ei ole luonteeltaan niin kilpailuluhenkinen. Nämä ovat kylmiä faktoja.
Omasta mielestäni kaikki tosinaisten olisi hyvä pysytellä erossa kaikesta kilpaurheilusta, se nimittäin tuhoaa naisen perusluontoa. Kilpaurheilussa on kyse SODASTA.
Heh, kirjoituksesi (varsinkin poistamani osa) käy vitsistä. Sotaan naiset kyllä kelpaavat aika monessa maassa, ja ihan taistelutehtäviin.mn97 sanoi:Omasta mielestäni kaikki tosinaisten olisi hyvä pysytellä erossa kaikesta kilpaurheilusta, se nimittäin tuhoaa naisen perusluontoa. Kilpaurheilussa on kyse SODASTA.
Kilpaurheilen.Vieläpä kovin miehekkäässä lajissa. Olen voittanut tässä nimenomaisessa lajissa jo kolme sm-pronssia ja kaksi hopeaa. Mutta nyt taidan lopettaa, tai laji tuhoaa minut ja perusluonteeni!mn97 sanoi:Kylmä fakta on se, vaikka kuinka tasa-arvo ja feminismi ovat valloilllaan niin naiset ovat fyysisiltä ominaisuuksiltaan miestä kaikin puolin heikompia niin voimassa, motoriikan alueilla, kaikessa. Nainen on myös henkisiltä ominaisuuksiiltaan keskimäärin liian herkkä ja heikko miehiseen maskuliiniseen kilpailukulttuuriin. Nainen ei välttämättä edes ymmärrä kuinka raakaa se kilpailu tosiasiassa on, nainen ei ole luonteeltaan niin kilpailuluhenkinen. Nämä ovat kylmiä faktoja. Nainen voi päästä ykkösiin ainoastaan rahan voimalla.
Omasta mielestäni kaikki tosinaisten olisi hyvä pysytellä erossa kaikesta kilpaurheilusta, se nimittäin tuhoaa naisen perusluontoa. Kilpaurheilussa on kyse SODASTA.
Sanos tälle Napille sama juttu! Sehän tässä kaivoikin tuon asian esiin. Ei ole tainnut Jensonilla bilsa koulussa luistaa...^Melissa sanoi:Kumma että tasan kahdessa asiassa kaivetaan esiin naisten kuukautiset: a) armeija ja b) formula 1. Muuten naiset kyllä pystyvät elämään täysin samanlaista elämää kuin miehetkin, mm. lentämään hävittäjiä ja suorittamaan aivokirurgialeikkauksia. Lukekaa pojat biologiaa! :jaska:
Tissijuttuja ei edes viitsi kommentoida.
10-30 viikkoa? Vuotta? Minuuttia? ...Meleren~ sanoi:Ja soveltuvatko naiset armeijaan?? Laittaisitteko naisarmeijan venäläisiä vastaan 3 maailmansodassa, joka tulee oletettavassti 10-30 päästä.