Joulujuhla

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Jo edesmenneet kilpa-ajajat kokoontuivat viettämään perinteistä joulujuhlaa Lapin majalle. Paikalle oli kerääntynyt perinteinen porukka, paitsi Tazio Nuvolari, koska vaimo ei päästänyt. Edellisvuonna reissu oli viivähtänyt ja Tazio oli kömpinyt kotia vasta uudenvuoden jälkeen. Ei tainnut Tazio tietää itsekkään missä oli viikon ollut. Henri Toivonen oli järjestäjänä tullut jo aamulla lämmittämään saunaa ja laittamaan kinkkua uuniin yhdessä Gilles Villeneuven kanssa. Matkalla oli ollut kränää kumpi ajaa. Heitettiin lanttia ja Gilles ajoi. Siksi kai Henri oli vähän hermona.

Kohta paikalle saapui myös porukkaa Etelä-Amerikasta. Senna ja Fangio tulivat yhtä kyytiä, koska matka oli sama. Molemmat tarkan markan miehinä tajusivat säästämisen edut. Pohjois-Amerikasta saapui yllättäen jo Dale Earnhardt, Pedro Rodriguez ja Greg Moore. Fangio ihmetteli, että mitä Dale täällä teki? Ei kuullemma olisi odotettu vielä vuosiin. Dale vastasti kovaan ääneen kiroilemalla jotain Sterling Marlinista.

Mutta eniten väkeä saapui eri Euroopan maista. Ranskasta tuli Patrick Depailler ja Francois Cevert, Italiasta Alberto Ascari. Jim Clark tuli skotlannista valittaen bensan hintaa kotimaassaan, Lotus Cortina pitäisi kuulemma vaihtaa 1.8td Focukseen, polttoainekulut säästäisi 15 vuodessa. Paikalle tuli myös Stirling Mossin kartturina Mille Migliassa toiminut Denis Jenkinson.

Ruokapöydässä sitten ruvettiin keskustelemaan kuka on kaikkien aikojen paras kilpa-ajaja. Denis Jenkinson oli ottanut suosikkiaiheensa esille, kun ei jaksanut kuunnella Fangio viininsekaista höpötystä Argentiinan valtionvelasta ja yleisestä talouden tilanteesta, jota Senna kuunteli vaivautuneen näköisenä.

Senna arveli, että kaikkien aikojen parhaan kuskin valinta on vaikeaa, koska lajit ja aikakaudet ovat niin erilaisia. Vertailu olisi mahdoton. Earnhardt valitti, että pöydässä oli vain kinkkuan. Hän oli tottunut jouluna syömään karhua. Samalla hän ilmoitti, että rallikuskit ovat perseestä. Tästä Henkka kimpaantui. Ensiksikin: Kinkku on ihan hyvä jouluruoka ja, mikä tärkeämpää, Rallikuskit eivät todelllakaan ole perseestä. NASCAR-kuljettajathan ne vasta epäkelpoja ovat, jatkoi Henri. Dale vastasi, että Miki Biasion on rallin maailmanmestari ja se vasta paska olikin. Henri oli hiljaa. Gilles sanoi, että hän ei perusta muusta kuin lihasta ja perunasta. nuo kaiken maailman joulupöydän laatikot ällöttivät häntä.

Clark pyrki vähän rauhoittelemaan. Jim sanoi ajaneensa useimpia eri kilpa-autoiluluokkia uransa aikana. Jim sanoi, että kaikki ne vaativia ovat, paitsi britannian vakioautosarjat. Niillä ei tee mitään.

Senna sanoi, että herra Clark ei tiedä mitään eri aikakausista, johon Fangio ja Ascari yhteen ääneen huusivat, että aina se on huipulla ajaminen ollut vaikeaa. Perkele.

Jenkinson sitten ilmoitti, että kaikki huippusarjat ovat keskenään tasa-arvoisia samoin kuin eri aikakaudet. Nyt pitäisi vain selvittää, että kuka kuski on ollut ylivoimaisin omassa sarjassaan ja kuinka pitkään. Näin saataisiin varma lopputulos, joka sietäisi tieteellisemmänkin tarkastelun.

Ruoka oli saatu loppuun ja osa porukasta hipsi saunaa. Clark, Fangio ja Senna menivät ensin. Clark tosin kysyi Sennalta, oliko Nelson Piquetin 80-luvulla esittämissä väitteissä perää, että Senna olisi homoseksuaali. Senna vastasi että ei ollut perää niissä väitteissä.
Saunan lauteilla istuessa Fangio kysyi Clarkilta, miksi tämän tähtiperä Cortina lähti vauhdikkaassa sivuluisussa mökin pihalta?

Henri Toivonen ei ollut sulattanut Earnhardtin vähättelevää lausuntoa rallikuskeista. Henkka huusi Dalelle, että kömmipä tuonne Cortinaan, niin hän näyttää miten rallia ajetaan. Henkka veti metsätaipaleen niin kovaa kuin sielu sieti. Onneksi reitti oli tuttu. Pahaksi onneksi jouluolut oli kerennyt vaikuttaa jo Henkan harkintakykyyn. Lievästi, mutta riittävästi. Takaisin tullessa Dale vielä huudatti, että näytä nyt, miten Cortina kulkee. Kiristyvään vasemmpaan Henkka tuli liian kovaa. Taivu nyt, Saatana! huusi Henri ja heitti pienempää vaihdetta epätoivoisesti pesään yrittäen saada auton vielä kääntymään.

Dale kysyi, että katollaanko tässä pitäisi nämä oluet juoda loppuun. Henri vastasi, että tässä on nyt suurempiakin ongelmia. Cortina on ojassa ja ollaan jo kaukana asutuksesta. Pakkastakin on lähes 30 miinusta. Dale kysyi, että paljonko se tekee fahrenheiteissa.

Mökillä saunojat olivat vaihtuneet ja kaikki olivat jo aika juovuksissa. Jenkinsonin aloittama keskustelu oli ruvennut kiertämään kehää. Villeneuve ja Ascari huusivat toisilleen ja tinkasivat kumpi oli kovempi Ferrari kuski. Gilles sitten sanoi, että soitetaan Enzolle ja kysytään. Enzo vastasi puhelimeen ja sanoi, että häntä ei kiinnosta vastailla entisten kuskien kännisiin kysymyksiin keskellä yötä vuoden pyhimpänä juhlana.

Greg Moore ja Pedro Rodriguez rupesivat ihmettelemään, että missä Henkka ja Earnhardt ovat. Ei ole kavereita näkynyt pariin tuntiin. Clarkin huolestui, mihin hänen Cortinansa on kadonnut. Alle otettiin Cevertin Rollsi ja lähdettiin etsimään äijiä porukalla. muutaman kilometrin ajettuaan Dale ja Henkka löytyivätkin kylmissään, vaikkakin ehjinä. Henkalla oli huonoja uutisia Clarkille. Cortina on lunastus kunnossa. Mutta eiköhän vakuutus korvaa moiset vauriot. Clark sanoi, että ei hänellä ole kuin pakollinen liikennevakuutus.

Loppuilta menkin sitten mukavasti, vaikka Rodriguez sammahtikin kesken kaiken. Earnhardtkin myönsi, että on ne rallikuskitkin huippukuskeja.

Yht`äkkiä Dale kysyi, huomattavassa humalatilassa, Jenkinsonilta että onko tämä Jumala, kun tällä oli tämä parta. Jenkinson vastasi, ettei hän ole jumala, eikä mitään jumalaa ole ylipäätänsä olemassakaan. Dale väitti vastaan.

Kun Henkkakin lupasi korvata Clarkille tämän romuttuneen Cortinan niin kaikki olivat iltaan tyytyväisi. hauskaa oli ollut.

Vain Jenkinsonia jäi harmittamaan kun ei ollut kerennyt kysyä Rodriguezilta, millainen Porsche 917 on ajaa.
 

Frank

Heimosoturi
Liittynyt
26.1.1999
Viestit
6643
Sijainti
Äänisen Aallot
VOI VOI VOI VOI ! ! ! ! !

Vuoden paras kirjoitus säästyi sitten aivan loppuvuoteen asti.

Minua kiinnostaisi myös tietää että missäs esimerkiksi Farina, Peterson, Rosemeyer, Varzi ja de Angelis joulunsa viettävät? Myös Graham Hillin veikeää hahmoa kaipailin kaljan juontiin.

Pironia olisi kait paukutettu turpaan jos ois ilmestynny paikalle.

Huomasin myös että onneksi ralli kuskeja siellä ei juurikaan ole mukana.
 

Hënkka

Guest
Tämän tarinan jälkeen voikin vetäytyä rauhallisin mielin joulun viettoon. Loistavaa pmv! :)
 

Lotus 72

Paras auto maailmassa
Liittynyt
10.9.2000
Viestit
1324
Sijainti
Ojakkala
Mikäs Rindtillä oli kun ei mukana ollut? Eikö kutsuttu vai eikö päässyt muuten vain mukaan?
 

Davidian

Well-known member
Liittynyt
1.6.1999
Viestit
1757
Sijainti
Waterworld
Kieltämättä todella loistava joulutarina!

Mitenköhän nämä edesmenneet kuljettajat mahtavat ottaa vastaan vuoden 2002?
 

Veschacher

Registered Loser
Liittynyt
12.8.2000
Viestit
311
Sijainti
Hyvinkää Rock City
MAERRY CHRISTMAS AND A HAPPY NEW YEAR DO YOU ALL!

Kaikki vihat mielestä pois ja Joulu rauha maalle ja lentokoneet putoo jenkkeihin. Ups toi piti jättää pois ;D
 

jukkis

Well-known member
Liittynyt
18.2.1999
Viestit
3181
Eipä jää paljoa täydennettävää noihin edellisiin kommentteihin. Aivan loistava.

Hyvää joulua.
 

Frank

Heimosoturi
Liittynyt
26.1.1999
Viestit
6643
Sijainti
Äänisen Aallot

En nyt tiiä miten tää kuva varzinaisesti tähän liittyy mutta tässä tää nyt on. Onhan tossa aika jouluinen tunnelma.
 

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Mahtava juttu!Miksei Michele Alboreto ollut mukana?
 

Norman

Well-known member
Liittynyt
4.10.2000
Viestit
6037
Sijainti
( Y )
Tätä kehuttiin oikein puhelimitse, mutta nyt sen vasta luin. ASIAA!!!
 
Ylös