18.3
Juoksua 15 kilsaa ja n. 1h20min. Paaston jälkeinen totuttelupäivä menossa, ja pitihän se juoksemaan lähteä. Koko matka oli todella tasaista junnutusta, ei mitenkään erikoisen hyvä eikä huono lenkki, keskisyke oli 149 ja siinä se oli +-2 iskua koko lenkin ajan. Ihmeellisesti alkoi pohkeiden alaosat puutumaan, ikinä ennen ei ole niin käynyt.
Paastosta palautuminen on toiminut muuten ongelmitta, mutta illalla innostuin syömään lettuja vanhemmilla ja ne pisti mahan sekaisin. On tullut sen jälkeen rampattua vessassa ihankuin jos olisin vetänyt uudestaan glauber-suolat.

Pitänee vielä huominen siis syödä aika kevyesti.
Muuten kyllä suosittelen paastoamista kaikille, oli ihmeellisen virkeä olo kolmantenakin päivänä. Kolmantena päivänä ei edes ollut kunnolla nälkä, formulatkin meni neljännen päivän aamusta vielä niin, ettei edes tehnyt mieli sapuskaa. Söinkin ensimmäisen kerran vasta klo 11, joten kokonaispaastoaikaa tuli reilusti yli 3 päivää.
Kiitti tblairille ja myllikselle, teidän arvionnit vaan vakuuttivat, että on se gps-pod käytävä hommaamassa ennen kesää. Sille on muutakin käyttöä kuin treenikäyttö!
Saldo 2007:
Juoksua 177,5 km, n. 16h19min
Punttisali 38 h 15 min
Sulkapallo 1 h 15 min
Lumihankisauvajuoksu 35 min
Hiihto 108 km, 10h42 min
Luistelua 1h
En laitellut viime viikon sählyturnausta ja kävelyjä saldoon mukaan, turhaan laittaa sellaisia tuonne hänksöttämään, joita ei tule kuitenkaan tehtyä lisää ihan vähään aikaan.