Kiekkoleijonat maksukanaville

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
IS Veikkaajan mukaan Jääkiekkoliitto on tehnyt sopimuksen MTV3:n kanssa lätkämaajoukkueen "harjoitusotteluiden" televisioinnista. Käytännössä tämän uskotaan tarkoittavan mm. Euro Hockey Tourin siirtymistä Maikkarille - ja nimenomaan sen maksullisille kanaville.

YLE:n sopimus päättyy toukokuun lopussa. MM-kisojen oikeudet sillä sen sijaan on vuoden 2011 kisoihin asti.

Siirron takana on paitsi se, että MTV3 halusi itselleen jääkiekkotuotteen, myös se, ettei Jääkiekkoliitto enää halunnut myydä oikeuksia pilkkahinnalla YLE:lle. YLE taas ei nykyisessä taloustilanteessaan ollut valmis investoimaan kallistuneisiin lähetysoikeuksiin. YLE:n puolelta kyse saattaa olla yleisemmästä linjanvedosta.

Vaikka MM-kisatkin jatkossa siirtyisivät maksukanaville, täysin piiloon niitä ei voi viedä. Tästä pitää huolen valtioneuvoston linjaus kansallisesti merkittävistä urheilutapahtumista. Välierät ja finaalit tulee näyttää tulevaisuudessakin maksuttomasti ja suorina.
 

Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
Toivottavasti MM-kisat tosiaan pysyisivät mahdollisiman pitkään YLEllä, Maikkarin rahastusvaihtoehdot ei kiinnosta.
 

APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Vice sanoi:
Toivottavasti MM-kisat tosiaan pysyisivät mahdollisiman pitkään YLEllä, Maikkarin rahastusvaihtoehdot ei kiinnosta.
vai kiinnostavatko ne mm-kisatkaan? ostaisiko joku oikeasti tuotteen sillä perusteella, että saa katsella iihf:n maajoukkueturnausta parhaille euroopassa pelaaville pelaajille...?
oikeista jääkiekkokilpailuista olympialaiset televisioidaan varmasti seuraavat sata vuotta ylellä, mutta seuraava world cup ei välttämättä olekaan maksuton!
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Vice sanoi:
Toivottavasti MM-kisat tosiaan pysyisivät mahdollisiman pitkään YLEllä, Maikkarin rahastusvaihtoehdot ei kiinnosta.
Tätä olin juuri sanomassa. Kaikki on hyvin, kunnes maikkari saa oikeudet.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Trullinkaasu sanoi:
Tätä olin juuri sanomassa. Kaikki on hyvin, kunnes maikkari saa oikeudet.
Maikkarin oikeudet tarkoittanevat oranssitakkien paluuta. Tai jos ei takkien, niin ainakin niiden sisällä olleiden miesten.
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
WebSlave sanoi:
Maikkarin oikeudet tarkoittanevat oranssitakkien paluuta. Tai jos ei takkien, niin ainakin niiden sisällä olleiden miesten.
Jos näin tapahtuu, niin voin luvata etten kattele yhtään heidän selostamaa ottelua. Jutilakin aina ottanut kuppia ennemmin kun alkaa selostaa. :jaska:
 

Eddie Rickenbacker

Yhdeksän kierrosta
Liittynyt
14.12.2007
Viestit
315
Sijainti
Suomi - Finland
Eipä kiinnosta. Kuka täysjärkinen muka enää edes seuraa jotain jöörö hoki tuuria? Ihan täyttä höntsyä, jossa neljä samaa jengiä pyörittää samoja ja uusia pelaajia vuodesta toiseen. Lisäksi EM-titteli on täysin merkityksetön; kuinka moni muistaa mikä maa voitti vuoden 2005 Euro Hockey Tourin? Aivan.

MM-kisojen kanssa vähän sama. Vappu, Euroviisut ja lätkän mm - pyhä toukokuinen kolmiyhteys. Toisaalta, eipä noita MM-kisojen alkusarjahöntsyjä Suomi-Saksa ja Suomi-Ukraina jää kaipaamaan. Tosipelit alkaa vasta puolivälieristä. Eipä kukaan ole tälläkään forumilla pahemmin valitellut jokasunnuntaisen hoki nait-annoksen puutetta. Ne maksaa jotka katsoo.

Antaa maikkarin törsätä konsernirahoja turhaan paskaan niin saattavat ehkä joskus luopua myös formulaoikeuksista. Canal+:kin olisi ehdottomasti parempi alusta formuloille kuin juntti-maikkari.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Eddie Rickenbacker sanoi:
Eipä kiinnosta. Kuka täysjärkinen muka enää edes seuraa jotain jöörö hoki tuuria?
Liian monta turnausta on vienyt mielenkiinnon. Turnauksissa muka pelataan jostain mestaruudesta, mutta kuten toteat, ei sitä mestaria kukaan muista. Eikä peleilläkään ole merkitystä, vaikka periaattessa pelataan Euroopan lätkäeliittimaita vastaan. Maat ovat kokeilujoukkueilla ja Suomikin vain testaa pelaajia.

No, ehkä vannoutuneimmat lätkäfanit jaksavat vielä innostua.

Minulla näkyy Canal+, mutta eipä noita SM-liigamatsejakaan ole jaksanut katsoa kuin muutaman Saipan matsien lisäksi. Ja niitähän ei tule kuin kaksi kaudessa.

Minulle on siis jokseenkin sama miten noiden käy. EHT ei juurikaan kiinnosta, ja minulla kuitenkin näkyy nekin kanavat, joille se siirtyisi.
Antaa maikkarin törsätä konsernirahoja turhaan paskaan niin saattavat ehkä joskus luopua myös formulaoikeuksista. Canal+:kin olisi ehdottomasti parempi alusta formuloille kuin juntti-maikkari.
Vaikea arvioida tuotetta, jota ei ole nähnyt. Jos se tarkoittaa Kyllösen paluuta, kuten DTM:n Häkkisvuosina, niin ei kiitos.
 

Teme-84

Well-known member
Liittynyt
28.8.2003
Viestit
4639
Sijainti
Kokkola
Eipä haittaa yhtään että Euro hockey tour menisi maksukanaville. Tässä muodossa se on kyllä jo lievästi sanottuna aikansa elänyt.. Olisiko se niin vaikea ottaa vähän uusia maita mukaan. Vaikkapa toiset neljä, miten olisikin näiksi toisiksi 4 joukkueiksi Slovakia, Saksa, Sveitsi ja Itävalta.. Ja samalla turnausten määrä saisi pudota vaikkapa kahteen.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Euro Hockey Tour on paikoin täysin sama kuin seuraisi joukkueiden yhteisharjoituksia :eek:

MM-kisat ovatkin sitten kokonaan eri asia. Niitten soisi säilyvän Yleisradiolla aina.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Ei EHT:ssa panosten puolesta ole mitään jännää, se on lähinnä sarja yksittäisiä maaotteluita organisoituna turnausmuotoon.
Tulee kyllä kaikki matsit katsottua siitä huolimatta.. onhan se jääkiekkoa. ;) Joskus saattaa jopa käydä niin että joku matsi (yleensä Ruåtti-ottelu) vie mukanaan ja perse saattaa kimmahtaa ylös sohvalta jossakin tilanteessa.
Ehkä mie sitten olen semmoinen Webslaven mainitsema 'vannoutunut lätkäfani'.. ja olenkin! :ahem:

Maikkarin paketti kuitenkin on jo kortissa, joten samapa se sinänsä. Kunhan arvokisat pysyy YLEllä (näkyvyys koko kansalle) niin valtakunnassa on kaikki hyvin.
 

Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
Mitä helvettiä. Kohta koittaa ne ajat, jolloin kaikki Yleltä olevat urheilut siirretään maksulliselle, niin mitä tekee kansa? Ei mitään kuin tyhmyyttään maksavat.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ei oo väliä.

Jos kiinnostaa niin maksaa. EHTeet ei ainakaan sytytä pätkän vertaa.:nope: :thumbfh:
 

APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Thunder sanoi:
Mitä helvettiä. Kohta koittaa ne ajat, jolloin kaikki Yleltä olevat urheilut siirretään maksulliselle, niin mitä tekee kansa? Ei mitään kuin tyhmyyttään maksavat.
no eikös se YLE sitten ole koko olemassaoloaikansa profiloitunut melko selväksi maksukanavaksi?

voisinpa sanoa, että tyhmyyttään maksavat ihmiset maksavat juurikin YLElle.
 

Mediaprofeetta

Well-known member
Liittynyt
6.3.2007
Viestit
3579
Sijainti
____________
Eipä tuo kauheasti haittaa minua ainaskaan, Euro hoki tuuria kun kattelee lähinnä jos telkkari sattuu olemaan auki. MM-kisat sentään säilyy ilmasena.
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
MM-kisoista kyllä maksaisin.
Euro Touria en katso nykyisinkään vaikka on "ilmainen".
 

juhni

Banned
Liittynyt
26.11.2006
Viestit
474
Hyvä juttu, että Euro Hockey Tour siirretään maksukanaville. Saa sitten niistä kiinnostunut katsoa niitä maksukanavilla. Katson paljon enemmän Jääkiekon MM-kisoja. :thumbup:
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Pakko kai yhtyä edellä mainittuihin (eli evvk koko sarjalle). Suunnan kehitys on tavallaan oikea ja tavallaan väärä; saadaan pois YLEltä viemästä tilaa muilta ohjelmilta (paremmilta?) mutta toisaalta tämä vie suomalaiset entistä lähemmäs maksu-TV-aikaa (SM-liiga, formulat, ralli jne...) mistä kovin moni ei pidä ollenkaan (itseni mukaanlukien).

Onneksi sentään MM-kisat säilyy YLEllä. Niiden arvo on kyllä laskussa kun ne vaan tulee joka vuosi eikä mukana ole kuin tosiaan jotain Euroopan liigojen omia pelaajia ja hyvällä tuurillakin pari hassua NHL-pelaajaa, joiden joukkue putosi liian aikaisin jatkosta. MM-kisojen pitäisi siis olla sellaisia jossa aiheutuisi kohua kuka jää pois joukkueesta, eikä niin että kuka jaksaa liittyä siihen (vrt futiksen MM).
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Kaikki spesiaali vaan maksukanaville JOS niitä saisi sitten poimia vaikka pari euroa/kk/kanava eikä niin kuin nyt, että maksa 20-30 euroa ja "saat" 20 ylimääräistä ei-kiinnostavaa kanavaa.
 

Giffen:[

The Horned Reaper
Liittynyt
14.5.2004
Viestit
3000
Sijainti
unknown
Maikkari on nähtävästi halunnut todella kipeästi jotain täytettä muuten melko onttoon maksukanavapakettiinsa. Ilmeisesti taustalla on se, että maajoukkuekendon pelaajakokeiluhöntsät tulevat silloin, kun F1 kausi ei pyöri. Silloinhan normikatsojalle koko paketti on jokseenkin turha.

Paljon kendoa ostettavaksi markkinoilla ei tietenkään ole, koska arvokisat ovat ja pysyvät YLE:llä ja kaikki vähänkään merkittävämmät sarjat on jo myyty patonki-TV:lle. Onneksi en tilaa maikkarin kanavapakettia. Ottaisiko vähän päähän, kun joutuisi maksamaan tuollaisesta pelleilystä F1:n ohessa.
 
Ylös