Kuhmo
Kisan nopein kierrosaika ja keskeytys
Formula 250-venekuljettaja Ilkka Rytkösen Kuhmon SM-osakilpailu päättyi konerikkoon.
- Moottorivalmistajan antamat neuvot ja hänen tekemät merkinnät koneeseen olivat väärät. Tarkoituksena oli saada hieman enemmän tehoa lähtöön ja muutimme koneen sytytystä, mutta muutos aiheuttikin koneen ylikuumenemisen ja moottori hajosi, kertasi Ilkka Rytkönen tapatunutta.
Rytkösen kone hajosi ensimmäisessä erässä. - Saimme koneen korjattua osaksi ennen lauantain kolmea seuraavaa erää, kertoi Rytkönen. Lauantain ensimmäiseen erään Rytkönen joutui lähtemään ns. puolikuntoisella koneella, toinen sylinteri oli saanut tuhoa kiinni leikatessaan. Koneesta huolimatta Rytkönen vakuutti kaiken muun olevan kohdallaan, sillä hän ajoi kisan nopeimman erä- sekä kierrosajan. Rytkönen voitti ylivoimaisesti toisen erän, mutta kone sanoi itsensä irti juuri maaliviivan jälkeen.
- Kiihtyvyys on saatu nyt kohdalleen, mutta vauhtia pitää saada vielä hieman lisää. Vaikka moottori hajosikin, niin saimme silti hyviä tuloksia ennen EM-sarjan alkua. Pientä hiomista vielä ja homma on OK, kertoi Ilkka.
Latvia Formula 350 Maailmanmestaruus kilpailut
Seuraava vuorossa on Latviassa ajettava Formula 350 -luokan Maailmanmestaruus kilpailut 15-16 Heinäkuuta, jonne Ilkka valmistautuu Tallinnassa testaten uutta moottoria.
- Ensi viikolla Italiasta saapuu tuliterä moottori kilpailuja varten. Olen tänään ollut yhteydessä moottorivalmistajaan ja kaiken pitäisi olla kone puolella OK, kertoi Ilkka.
Tämä on ensimmäinen kerta kun Ilkka ajaa Formula 350 luokan MM-kilpailut. Tämän vuoden huippunopeuksista tietoon on tullut, että vauhtia on saatu jopa 186km/h.
66-Racing Team
Fleminginkatu 25 D 71
00500 Helsinki
info@66-racing.com
www.66-racing.com