Kuinka voimakkaita tunteita olet kokenut F1:een liittyen?

[Jone]

Elikkä minkäslaisia tunteita sun muita te olette kokeneet F1-kilpailun aikana tai sen yhteydessä?

Itselleni tulee mieleen ainakin yksi. Kaikki varmaan muistavat USA:n GP:n 2003. Lähtöasetelmat suomalaisittain erinomaiset, Kimi paalulla, Schumi kaukana takana seitsemäntenä lähtöruudukossa.

Vaikka kisan lähtökohdat olivat näinkin hyvät, minua pelotti ennen starttia valtavasti. Kädet tärisivät, siis todella tärisivät. Jotenkin sitä koko ajan oli takaraivossa se ajatus, että Schumacher on niin vaarallinen kuljettaja, että Kimillä voi olla vielä yllättävänkin kova iltapuhde. Koskaan en ole niin paljon pelännyt ennen starttia...

Ja kaikkihan muistavat kuinka sitten lopulta kävi...

 

[Puupää]

Lähtöön kasautuu tietysti paineista ja jännitystä kun sitä kerätään niin kauan TV-lähetyksissäkin (Toki joku Tuominen osaltaan saa tunnelman latistettua...) mutta kyllä loppukierrokset jos kotimainen kuski on johtoasemassa niin kestääkö Mersun moottori...

Enemmän kyllä jännitti Häkkisen ajot ja tietysti varsinkin ekan MM:n varmistuminen.

(ennen oli aika-ajoissakin jännäämistä :frown: )

 

[Nasu]

Eka Häkkisen MM jännitti niin että ennen aamu klo 10 lennettiin kapakasta humaltumisen asteen ja kyynelehtimisen vuoksi:thumbup: mutta oli se hianoo:ahem:

 

[lfb]

Aika-ajoissa ennen ratkaisuja jännittää usein hitusen, starteissa sitten vähän enemmän. Ohitukset nostavat myös toisinaan jännitystä. Pahan onnettomuuden sattuessa taas yleensä aluksi säikähtää ja toivoo ettei käynyt pahasti.

 

[MaranelloRed]

Häkkisen takaa-ajo 2000 indyssä. Kasvava pelko ja ahdistus............................................Sitten vapauttavat lieskat. Aaaaah.

Monza 2004. Vitutuksesta hetkessä voittoon.


Ja paljon muuta mukavaa punaista.

 

[Enrique]

Usa:n gp 2003. Button oli ajamassa palkintopallille, kun Hondan pata kertoi, että ei jaksa enää. Tuolloin pöydällä olleelle lasikupille ei annettu valinnanvapautta niin suunnan, kuin varsinkaan vauhdin osalta.

Aika-ajon ratkaisun hetket ovat usein hyvin jänniä. Samoin kuin kilpailun viimeiset kierrokset, jos johdossa on joku muu kuin Schumacher.

 

[CaPtEeNi]

onhan nuita...

Parhaiten on jääneet mieleen Häkkisen epäonni 94-97 ja tietty eka voitto ja eka mestaruus. Luulen että 97 kisat on nauhalla kaikki mutta ei tuota Jereziä tietenkään, viimiset kiekat tietty huutoa riitti, loppupuolella kisaa alko vituttaan vähä ku alko hoksaamaan lopputuloksen mahollisuuen.
98 Suzuka oli ensimmäinen ja viimene kerta kun kuuntelin maammelaulun seisaaltaan. Mutta menköön laskuhumalan fiilistelyn piikkiin. Totesin jotain että olipa paska kausi mutta näinhän sen piti päättyäkkin.
Alesin voitto oli ihan ykkönen, jotenki liikuttu kun vielä Jordanin molemmat "pojat" oli muilla palleilla.
Ja sitten yleensäkkin tietty kun suosikkikuskit on TAISTELLUT ittensä hyville sijoille ja jokin menee päin mäntyä. Esim vaikka Salon debyytti Tyrrelillä Interlagosissa 95.
Internettiin liittyy sellanen muisto kun pre-98 koulun tietsikka tunnilla selailin erästäVARIKKO -lehteä ja siellä ilmoitettiin että Tyrrell (BAR) oli palkannut Ricardo Rossetin kuskiksi vaikka toisin oli ennakkoon selvitelty että Jos Verstappenhan sen paikan saa. Totuuden tosi kun Ken Tyrrelin suusta tulee (ja paskat! "Yes, I am sure Jean Alesi will drive us in 1991...read my lips):jaska: otti niin päähän että kirosin isoon ääneen kesken tunnin. Eivät oikein ymmärtäneen...
Tommonen vähän ikävämpi kokemus oli CARTissa Greg Mooren onnettomuus. Viis sekunttia huuettiin ja sitten "ei tommosesta voi selvitä hengissä" "-ei nii".:nope:

 

[Calvin]

Elikkä minkäslaisia tunteita sun muita te olette kokeneet F1-kilpailun aikana tai sen yhteydessä?

Itselleni tulee mieleen ainakin yksi. Kaikki varmaan muistavat USA:n GP:n 2003. Lähtöasetelmat suomalaisittain erinomaiset, Kimi paalulla, Schumi kaukana takana seitsemäntenä lähtöruudukossa.

Vaikka kisan lähtökohdat olivat näinkin hyvät, minua pelotti ennen starttia valtavasti. Kädet tärisivät, siis todella tärisivät. Jotenkin sitä koko ajan oli takaraivossa se ajatus, että Schumacher on niin vaarallinen kuljettaja, että Kimillä voi olla vielä yllättävänkin kova iltapuhde. Koskaan en ole niin paljon pelännyt ennen starttia...

Ja kaikkihan muistavat kuinka sitten lopulta kävi...

No siis 2003 piti joka kisassa alkukauden jälkeen jännittää tuolla tavalla. Kun ei sitä uutta Mäkkiä vaan kuulunut radoille, niin sitten piti jännätä että kuinka kauan Kimi pystyy taistelemaan täydellistä autoylivoimaa vastaan, kisa kerrallaan. Aika pitkäänhän se onnistui. Ei minua Schumi pelota lainkaan jos autot ovat tasaväkiset, paitsi joissain yksittäisissä kisoissa, mutta niin kauan kuin hänellä on paras tai ylivoimainen auto, on mies vaarallinen.

Eniten olen itse jännännyt Suzukan 1999 starttia ja kisaa. 1998 tilanne oli minun mielestäni helpompi, sillä Häkkinen oli käytännössä voittanut mestaruuden jo Nyrrellä, riittihän Suzukasta myös 2. sija kilpailusta mestaruuteen. 1999 oli pakko voittaa ja lähtö tapahtui 2. ruudusta, joten kyllä kädet ja vähän muutkin tärisivät!

 

[hhanhi]

Indy 2000 ja Häkkisen keskeytys. Sitä vitutusta ei voi sanoin kuvata.

Toisesta päästä on Squmin keskeytys Suzukassa 1998. Samalla hetkellä kun varmistui mestaruus.

Tänä vuonna eniten jännitystä tuli kun Kimi otti paalupaikan.

 

[Carlos]

Jotenkin tuntuu, että noita ikimuistosia hetkiä oli enemmän Kyllösen aikaan. Nyt kun tarkemmin ajattelee niin Tuominen oli ihan jees, sitä silti edes kiinnosti laji. Toista on nyt se saatanan saari selostaa Mersu pamahtelee. Siitä on vaikea repiä iloa.

Ikimuistoisin aika-ajo on ainakin Imola -00 Häkkinen näytti sellasia pelimiehen elkeitä viimesessä mutkassa että sellaseen sa mahtava Schumikaan ei pysty !

Kisoista ainakin Unkari ja Spa 2000.

 

[Jone]

Jotenkin tuntuu, että noita ikimuistosia hetkiä oli enemmän Kyllösen aikaan. Nyt kun tarkemmin ajattelee niin Tuominen oli ihan jees, sitä silti edes kiinnosti laji. Toista on nyt se saatanan saari selostaa Mersu pamahtelee. Siitä on vaikea repiä iloa.

Olihan se toista Kyllösen aikaan... Nykyisin kyllä ärsyttää kun Saari jauhaa Kimin keskeytyksen tai minkä tahansa tapahtuman jälkeen niin asiantuntevia kommentteja, että ja ne kommentit on suoraan kopsattu Ekiltä tai Pulkkiselta.

Esim. viime vuonna Monacossa kun Alonso ohitti Ralfia ja veti seinään, Saari ei sanallakaan maininnut, että tyhmä liike Ralfilta. Vasta kun Eki tämän mainitsi, niin johan alkoi Oskukin jauhamaan, että eikö siinä nyt olis voinu odottaa tuonne shikaanin jarrutukseen...

Ja vielä tuohon Mikan aika-ajokierrokseen Imolassa 2000; oli se mahtava kun auto tuli pomppien kaikkien kanttareiden yli ja... huh huh

 

[Mosse]

Kyllä suurimman ilon tunteen on nostanut Sumin kumipulmat Suzukassa 1998.

Ja ehdottomasti suurimman vitutuksen Häkkisen viimeisen kierroksen keskeytys Barcelonassa vuos-kaks myöhemmin.

Viime kaudella räkänaurut tuli Monacon tunnelin tapahtumista ja eniten vitutti Melbourne kun tuli vahvistus mun epäilyille että McLareni on täysi susi.

Traagisin kisa on ollut Imola 1994 jossa ensin Ratzenberger kuoli, sitten JJ joutui starttikolariin ja vielä kaiken pahan kruunuksi Senna kuoli. Ainoa hetki jolloin olen porannut formuloitten takia.

 

[zuvi]

Sennan kuolema vaikutti muhun voimakkaasti. Olin silloin vielä pieni tytöntylleröinen ja mähän järkytyin siitä niin kovasti, etten tainnut palata formuloiden pariin ennen kuin -96 tai -97. :frown:

Toisaalta, Kyllönen kun kasvatti musta sitten sekä Häkkisen että McLadan vihaajan, se yksi kausi, en nyt muista mikä, oli mun mieleen.. Siis se, jossa ainakin alkukaudesta suurinpiirtein joka kisassa joko Häkkinen tai Coulthard, tai molemmat, jäi lähtöruutuun. Syitähän keksittiin ilmeisesti moniakin, mutta mä olen yhä vankasti sitä mieltä, ettei pojat vaan muistaneet, mikäs se kytkytin nyt olikaan..

 

[öö ruz]

Monia ilon ja surun hetkiä, samoja kuin muillakin. Yksi erikoinen löytyy:
Oltiin toista kertaa kisoissa paikanpäällä, oli ollut kahden vuoden tauko ja odotettu pitkään. Kun eka auto (oli muuten yllättäen Minardi) tuli pilttuusta ulos ja avasi kaasun suoran päässä niin kaverin kanssa halattiin tippa linssissä että tätä on ollut ikävä.:ahem:

 

[Formulanomi]

- 1994 - surua .
- Mikan mestaruudet sykähdytti. 82 myös, (siis keke) muttei ehkä kuitenkaan yhtä paljon...johtunee aika onnettomasta tv-tarjonnasta ja siitä että oma mielenkiinto lajiin kehittyi matkan varrella
- Olen iloinut jokaisesta F1:siin päässeestä suomalaiskuskista. Kimistä viimeksi.
- pettynyt (erittäin pettynyt) olen Ferrarin dominoinnista ja FIA:n puolueellisuudesta. Puuduttaa koko lajin. Ei hjuva. Ferrarin mestaruus 20 vuoden tauon jälkeen oli ilahduttava, mutta tämä on jo liikaa.
- unohtamatta niitä vuosia/gp:tä joissa on ollut jännittäviä - joskus hiuksia nostattavia tilanteita. On useita mestaruustaistoja/kisoja.

Tunneskaalaa löytyy siis ilosta - suruun/pettymyksiin ja tylsistymisestä - jännitykseen. Koko skaala. F1 on myös ollut aika hyvää "saippuaoopperaa" - kulissin takana tapahtuu koko ajan.