Kuskispekulaatiot 2025: Silly season

Takagummi

Well-known member
Liittynyt
14.9.2021
Viestit
90
Menee vähän juttu jo sivuraiteille, mutta Schumacher sanoi testattuaan 1995 Ferraria, että olisi voittanut mestaruuden silläkin ja piti 1995 Ferraria parempana kuin 1996 autoa. Sen sijaan taas 1996 Benettonille siirtyneet Berger ja Alesi pitivät 1995 Benettonia ihan mahdottomana ajaa.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4779
Todennäköisesti McLarenilla Norris saa otteiden ja kokemuksen myötä uusimmat palikat ja parhaan palvelun autoonsa, joten sekin tekee hiukan tuloksiin. Ihan hyvin Piastri kokemukseensa nähden on ajanut. Parin kauden päästä voidaan arvioida oliko mihinkään. Norris ajaa hyvällä autolla eikä ole päässyt harjoittelemaan häntäpäässä, joten hiukan painettakin.
Näin taisi olla viime kisassa, että Landolla oli koko setti käytössä ja Oskulla vain osa.
Seuraavassa kisassa luulisi olevan aika tasavertaiset palikat. Vaikka monasti onkin Landoa kehuttu huippukuskiksi, niin onko sittenkään ihan koko potentiaali ymmärretty ja tietenkin tuo pitkä voitottomuus on osaltaan nakertanut esim. minun uskoa, että onko valmis naulaamaan kisan.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4779
Menee vähän juttu jo sivuraiteille, mutta Schumacher sanoi testattuaan 1995 Ferraria, että olisi voittanut mestaruuden silläkin ja piti 1995 Ferraria parempana kuin 1996 autoa. Sen sijaan taas 1996 Benettonille siirtyneet Berger ja Alesi pitivät 1995 Benettonia ihan mahdottomana ajaa.
Eikös Benettonissa ollut välilä ihan mahdottomia woblauksia? Jotenkin sellainen jäänyt mieleen, että lähtenyt ihan suoralla woblaamaan ihan sairaasti. Schumi tykkäsi hyvin erilaisesta ohjauksesta kuin "normikuski", koska moottorijarrutti niin rajusta ulkoa sisään.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8490
Sijainti
Vantaa
Näin taisi olla viime kisassa, että Landolla oli koko setti käytössä ja Oskulla vain osa.
Seuraavassa kisassa luulisi olevan aika tasavertaiset palikat. Vaikka monasti onkin Landoa kehuttu huippukuskiksi, niin onko sittenkään ihan koko potentiaali ymmärretty ja tietenkin tuo pitkä voitottomuus on osaltaan nakertanut esim. minun uskoa, että onko valmis naulaamaan kisan.
Itsekin olen pitänyt Norrisia kärkikuskien ulkopuolella eikä tämä voitto vielä kantaani muuta. Voittihan Maldonadokin yhden kisan ja ihan omilla ansioilla.

Menee offtopiciksi, mutta onkohan Pastor historian huonoin voittoon kyennyt kuljettaja. Käsittämätöntä, että voitto taisi tulla vielä omien ansioiden tuloksena.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4779
Itsekin olen pitänyt Norrisia kärkikuskien ulkopuolella eikä tämä voitto vielä kantaani muuta. Voittihan Maldonadokin yhden kisan ja ihan omilla ansioilla.
Nyt pitäis Landon takoa tasaisesti tulosta loppukauden. Lähtiköhän apina selästä voiton myötä?
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2533
Eikö tuo nyt aika tasaiseen tahtiin ole takonut tulosta jo vuosikausia. Viimeisen neljän kauden aikana aika-ajot tallikavereita vastaan 54-17 ja kisat, joissa molemmat ajanut maaliin 46-15. Aika harvalla tuollaisia tilastoja on esittää, eikä tiimikaverit nyt mitään ihan turisteja ole kuitenkaan olleet. Tuntuu että Landolta vaaditaan jostain syystä ihan älyttömiä näyttöjä verrattuna moneen muuhun.
 
Jeps, tuota juuri tarkoitin. Ainakin itsellä se oli tuo voitto, mitä odotin. Muutama tsäänssi ollut aiemmin.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5224
Eikö tuo nyt aika tasaiseen tahtiin ole takonut tulosta jo vuosikausia. Viimeisen neljän kauden aikana aika-ajot tallikavereita vastaan 54-17 ja kisat, joissa molemmat ajanut maaliin 46-15. Aika harvalla tuollaisia tilastoja on esittää, eikä tiimikaverit nyt mitään ihan turisteja ole kuitenkaan olleet. Tuntuu että Landolta vaaditaan jostain syystä ihan älyttömiä näyttöjä verrattuna moneen muuhun.
Keskikastissa on niin hirveän monta tusinasuharia, että joukosta on verrattain helppoa erottua edukseen, mutta ei se tarkoita että miehessä olisi ainesta voittotaistoon. Norrisilla on ollut lukuisia mahdollisuuksia parempiin suorituksiin ja jotenkin hulkkimaisesti ne tilaisuudet on aina jääneet käyttämättä. Tallikaverit ovat kuitenkin voittoja vieneet jo kauan sitten.

Miamista tulleen voiton jälkeen mediassa on puhuttu "Sotshin tragediasta", kun Norrisilla tilttasi sipuli ja hän hukkasi voittomahdollisuuden kieltäytymällä sadekelin renkaista... sadekelillä...
 
Sotshissa se kuivilla roikkuminen oli ainoa mahdollisuus siitä voitosta enää taistella sen jälkeen kun Hamilton vaihtoi märän kelin kumeihin. Norris olisi voinut tulla seuraavalla kierrokselta sisään ja ajaa kakkossijan, mutta jättipottiahan siinä haettiin riskillä. Joo toki olisi teoriassa voinut ensimmäisenä sen stopin tehdä, mutta tuommoisissa tilanteissa nyt vaan lähtökohtaisesti sillä takana olevalla on vähän helpompi mahdollisuus yrittää undercuttia kun voi reagoida toisen tekemisiin. En tuossa tilanteessa kyllä mitään tilttaamista näe.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8490
Sijainti
Vantaa
Albon jatkaa Willimasilla monivuotisella sopimuksella, joten siirto Mersulle tai RB:lle ei toteudu, jos ikinä pääsi neuvottelemaan.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8669
Sijainti
Helsinki
Mitähän tuokin nyt lopulta tarkoittaa.

"Multi-year deal that takes the partnership into the era of new regulations".

Albonilla oli jo sopimus ensi kaudesta, joten kyse voisi olla niinkin lyhyestä sopparista kuin 1+1:stä vanhan jatkoksi.
"Monivuotinen" on nykyään trendikäs kiertoilmaisu sopimusuutisissa, kun ei haluta kertoa tarkempia tietoja sopimukesta. Luultavasti ko. on mainitsemastasi 1+1:stä.
 
Latiifi

Member
Liittynyt
6.3.2024
Viestit
6
Miksi vitussa kukaan palkkaisi jotain Antonelliä vielä ensikaudeksi? Pelkkä vitun jonne jolla näytöt f2 sarjasta luokkaa mitätön, eihän se vitun tumpelo ole edes podiumia ottanut joten ihan turhaa hypeä. Tähän tulee sit joku retardi varmaan ulisemaan jostain regional mestaruudesta, on sitä muutki sen voittanee ja paljon ylivoimaisemmin.
 
Viimeksi muokattu:
  • Like
Reaktiot: SJ

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4779
No ei sitä kukaan olekaan palkkaamassa ensi kaudeksi. Miksi niin edes ajattelet, että joku niin uskoisi?
 
TeamVerstappen

Max Verstappen & Red Bull Racing
Liittynyt
17.1.2023
Viestit
245
Itsekin olen odottanut vähän enemmän Antonellilta. Toki hyvää ajelua ollut välillä, mutta ei se kuskina nyt niiiiiin hyvältä ole ainakaan vielä vaikuttanut. Vähän aikaista sanoa mutta voi olla ehkä Antonelli on kuitenkin lahjakkuudeltaan enemmän tyyliin joku Verstappen/Albon kuin joku Hamilton/Senna
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8669
Sijainti
Helsinki
Itsekin olen odottanut vähän enemmän Antonellilta. Toki hyvää ajelua ollut välillä, mutta ei se kuskina nyt niiiiiin hyvältä ole ainakaan vielä vaikuttanut. Vähän aikaista sanoa mutta voi olla ehkä Antonelli on kuitenkin lahjakkuudeltaan enemmän tyyliin joku Verstappen/Albon kuin joku Hamilton/Senna
Albon ei kyllä mikään lahjakkuus ollut. Voitti GP3:ssa kaksi sprinttiä ja kaksi pitkää kilpailua ja F2:ssa myös yhtä monta voittoa molemmissa formaateissa. Oli sarjan kolmas, mutta sai Torolta paikan kansalaisuutensa turvin. Apuna tietenkin Red Bullin thaiomistajat.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8669
Sijainti
Helsinki
Tähän tulee sit joku retardi varmaan ulisemaan jostain regional mestaruudesta, on sitä muutki sen voittanee ja paljon ylivoimaisemmin.
Kaikki nuo aiemmat mestarit ovat päätyneet koppiautosarjoihin f1:sten sijasta. Beganovic ajaa nyt F3:sia, mutta hänet voidaan siirtää Indycariin, kun Prema liittyy siellä kilpailevien tallien joukkoon.
 
Yevgeni M.

Active member
Liittynyt
30.4.2023
Viestit
35
Miksi vitussa kukaan palkkaisi jotain Antonelliä vielä ensikaudeksi? Pelkkä vitun jonne jolla näytöt f2 sarjasta luokkaa mitätön, eihän se vitun tumpelo ole edes podiumia ottanut joten ihan turhaa hypeä. Tähän tulee sit joku retardi varmaan ulisemaan jostain regional mestaruudesta, on sitä muutki sen voittanee ja paljon ylivoimaisemmin.
Andrea Kimi Antonellilla on mahdollisuus Williamsin ajopaikalle Loganin paikalle.
 
Ylös