Nico Hülkenberg #27

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Vois kuvitella, että Perez oli Red Bullilta oikea valinta, verraten Hulkkiin? Oli jo kuitenkin kisankin voittanut. Eli tilastot on ainakin Perezin puolella jos Hulkki on vastassa.
Ainoa missä Perezi on koskaan loistanut, on renkaansäästökilpailun ja turva-autotaktiikan tuuriyhdistelmä. Hulkenbäri sentään osaa ajaa aika-ajoja.
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Minä muistan hyvin sen kuinka Hülkenbergiä pidettiin 2009 suurena lupauksena voittaen suurin osa juniori sarjoista kohti kuninkuusluokkaan eli formuloihin. Joten siinä mielessä onkin yllättävää että Nico ei edes ole saavuttanut urallaan edes palkintopalli sijaa mikä kertoo miten haastava laji on.
Ehkä odotukset olivat liian korkealla silloin kun ura alkoi 2010 tai sitten ei ollut tarpeeksi röyhkeyttä peliin jota tarvitaan menestyksen vuoksi.
No tässä vaiheessa uraa Nicon tehtävänä on tuoda Haassille pisteitä niin paljon kun mahdollista tallin talouden vuoksi.
 

Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
644
Myöskin paineensietokyvyssä voi olla haasteita. 2012 olisi ollut mahdollisuus ottaa vaikka voitto Interlagosissa.

Hyvä keskitason kuski.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Hulkenberg kuitenkin voitti Carlos Sainzin muun muassa, eikä Sainzia nyt ihan turhana kuljettajana voi pitää.

Tuleeko kellekään muulle Hulkenbergista millään tavalla mieleen Heidfeld? Heidfeld toki otti urallaan useammankin podiumin.

Mutta siinä mielessä, että kummatkin saksalaiset tavallaan alisuorittivat odotuksiin nähden.

Heidfeldista ja ilmeisesti myös Hulkenbergista puhuttiin aikanaan seuraavana Schumacherina. Heidfeld oli F3000- voittaja, ja Hulkenberg GP2- voittaja.

Odotukset olivat suuret kummankin kohdalla.
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Onhan tuo vähän aina tuuristaankin kiinni. Kuka on oikeaan aikaan vapaana ja millaisia tallikavereita sattuu saamaan rinnalleen jne. Kyllähän Hulkiakin aikanaan oltiin viemässä milloin mihinkin isompaan tiimiin, mutta syystä tai toisesta ei ne ovet auenneet. Jos olisi asiat mennyt toisin, niin urakin olisi voinut muodostua ihan eri näköiseksi. Ei mikään timanttisin kuski missään nimessä, mutta ei toki sieltä huonoimmastakaan päästä.
 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
En kyllä usko, että Verstappen tai Hamilton olisi kärkitallin kuski, jos tilastossa olisi 200 kisaa ja nolla podiumia. Miten ihmeessä Hulkki olisi kelvollinen nyt ehtoopuolella kärkitalleihin?
Ei tietenkään olekaan.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4566
Onhan tuo vähän aina tuuristaankin kiinni. Kuka on oikeaan aikaan vapaana ja millaisia tallikavereita sattuu saamaan rinnalleen jne. Kyllähän Hulkiakin aikanaan oltiin viemässä milloin mihinkin isompaan tiimiin, mutta syystä tai toisesta ei ne ovet auenneet. Jos olisi asiat mennyt toisin, niin urakin olisi voinut muodostua ihan eri näköiseksi. Ei mikään timanttisin kuski missään nimessä, mutta ei toki sieltä huonoimmastakaan päästä.
Mutta jännästi nämä huiput saattaa aika jämätalleistakin nousta maailmanmestaruuteen. Senna, Schumacher, Räikkönen, Häkkinen, Vettel, jopa Ruusperikin kampesi ihan hyviin tallipaikkoihin Theodoren, Wolfin, ATS:n, Fittibaldin kautta.
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Mutta jännästi nämä huiput saattaa aika jämätalleistakin nousta maailmanmestaruuteen. Senna, Schumacher, Räikkönen, Häkkinen, Vettel, jopa Ruusperikin kampesi ihan hyviin tallipaikkoihin Theodoren, Wolfin, ATS:n, Fittibaldin kautta.
Ja Alonso, aloitti Minardilla, mutta oli 1.5sek kierroksella Tarsoa nopeampi, ja pääsi Renaultille.
 

Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2339
Ehkä tuurilla on osuutensa siinä, kuinka paljon kuskit voivat jossitella uran jälkeen. Onhan Kovalaisenkin helppo sanoa "Olin mä nopee mutku Lewis...". Jyvät nyt vaan erottuvat akanoista - on sille syynsä miksi tietyt kaverit ovat nousseet pienemmistäkin talleista huipulle ja miksi toisten lento katkeaa.

Harva oikeasti huippukuljettaja on lopulta jäänyt ilman mahdollisuutta ajaa jossain määrin hyvällä autolla. Hyviä kuljettajia toki sitten enemmänkin, mutta hyvän ja huippukuljettajan ero on kuitenkin vielä aika iso.
 

TeamVerstappen

Max Verstappen & Red Bull Racing
Liittynyt
17.1.2023
Viestit
189
Eikös Hulkillakin ollut aika lähellä että olisi mennyt Mersulle kun Rosberg lopetti. Toto jotain puhui muistaakseni.
Että aika pienestä nämä ovat kiinni formuloissa. Perezkin oli lähellä lopettamista mutta yhtäkkiä redbullin ovet avautuivat.
 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Eikös Hulkillakin ollut aika lähellä että olisi mennyt Mersulle kun Rosberg lopetti. Toto jotain puhui muistaakseni.
Että aika pienestä nämä ovat kiinni formuloissa. Perezkin oli lähellä lopettamista mutta yhtäkkiä redbullin ovet avautuivat.
Eikös Hulkki ollut itse asiassa Mersun ykkösvaihtoehto Schumin korvaajaksi, ennen kuin Hamilton päätti jättää McLarenin?
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5105
Eikös Hulkillakin ollut aika lähellä että olisi mennyt Mersulle kun Rosberg lopetti. Toto jotain puhui muistaakseni.
Että aika pienestä nämä ovat kiinni formuloissa. Perezkin oli lähellä lopettamista mutta yhtäkkiä redbullin ovet avautuivat.
Legendan mukaan Hülk olisi ollut ensimmäinen vaihtoehto Mercedesille kaudeksi 2017, mutta jostain syystä talli ei sitten kaiketi suostunut maksamaan Force Indialle vaadittavia siirtokorvauksia. Hülkenbergilla oli kaudet 2016–17 kattava sopimus Force Indian kanssa. Tämän vuoksi Hulkki myös meni all-in Renault-siirron kanssa seuraavalla kaudella (2018). Vaikka Rellu olikin heikossa jamassa, niin ainakin se oli "tehdastalli".
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5105
Ja Alonso, aloitti Minardilla, mutta oli 1.5sek kierroksella Tarsoa nopeampi, ja pääsi Renaultille.
Pääsi ja pääsi, kun Briatore oli Renault'n tallipäällikkönä ja Alonson managerina suunnitellut koko homman jo etukäteen. Alonson oli luultavasti tarkoitus ajaa Minardilla useampikin kausi, mutta kun auto oli kaudella 2001 aivan luokaton, niin Briatore veti Alonson testikuskiksi Rellulle ja myöhemmin potki Buttonin pois hänen tieltään.
 
Ylös