Nico Rosberg

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Tais olla vain tähdenlento toi Kiinan GP:n voitto.
 

Kaimann

Well-known member
Liittynyt
31.7.2012
Viestit
594
Sijainti
Karigasniemi
Paskat. Alonso on kyllä oikeasti perkeleen hyvä kuljettaja. Mitä Schumiin tulee niin mies ei ole kaikkein lahjakkain F1-kuski, mutta hän teki aivan perkeleesti töitä menestyksensä eteen. Samalla tavalla Matti Nykänen oli huomattavasti lahjakkaampi mäkihyppääjä kuin Janne Ahonen. Ahonen vaan joutui tekemään aivan hemmetisti enemmän töitä menestyksensä eteen. Kovasti töitä tekevillä ja vähemmän lahjakkailla urheilijoilla on urat onkin yleensä pidempiä kuin superlahjakkuuksilla.

Nico Rosberg on ehkä enemmän Schumin kaltainen kuljettaja lahjojen suhteen. Keke on kouluttanut Nicosta F1-kuljettajaa syntymästä lähtien. Uran eteen on nähty aikaa ja vaivaa.
Näin on, mutta onhan Alonsosta yritetty tekemällä tehdä enemmän kuin oikeasti on. Aika paljon kertoo sekin ettei yhtään mestaruutta ole tullut sen jälkeen kun f1 autojen luotettavuus on parantunut. Tällä kaudella Alonsolla 1 keskeytys omasta virheestä johtuen, Vettelillä ei yhtään(kait).
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13717
Paskat. Alonso on kyllä oikeasti perkeleen hyvä kuljettaja. Mitä Schumiin tulee niin mies ei ole kaikkein lahjakkain F1-kuski, mutta hän teki aivan perkeleesti töitä menestyksensä eteen. Samalla tavalla Matti Nykänen oli huomattavasti lahjakkaampi mäkihyppääjä kuin Janne Ahonen. Ahonen vaan joutui tekemään aivan hemmetisti enemmän töitä menestyksensä eteen. Kovasti töitä tekevillä ja vähemmän lahjakkailla urheilijoilla on urat onkin yleensä pidempiä kuin superlahjakkuuksilla.
Juuri näin. Ei kenen tahansa keskinkertaisuuden ympärille edes lähdetä rakentamaan isoa menestystä niittävää tiimiä. Schumi erottui edukseen aivan F1-uransa alussa ja Sennakin näki että tuosta kuljettajasta taitaa tulla haastetta. Lahjakaskin Schumi oli/on vaikkei se hänen paras osa-alueensa ollut edes.
Alonso ja Vettelkin nykyään saavat varmastikin hyvin panostusta tiimeiltään koska se kannattaa huippukuljettajan ollessa kyseessä.
 

Kaimann

Well-known member
Liittynyt
31.7.2012
Viestit
594
Sijainti
Karigasniemi
Juuri näin. Ei kenen tahansa keskinkertaisuuden ympärille edes lähdetä rakentamaan isoa menestystä niittävää tiimiä. Schumi erottui edukseen aivan F1-uransa alussa ja Sennakin näki että tuosta kuljettajasta taitaa tulla haastetta. Lahjakaskin Schumi oli/on vaikkei se hänen paras osa-alueensa ollut edes.
Alonso ja Vettelkin nykyään saavat varmastikin hyvin panostusta tiimeiltään koska se kannattaa huippukuljettajan ollessa kyseessä.
Eihän kukaan Alonsoa ole huonoksi kuljettajaksi väittänytkään. Se ei vain ole niin ylivoimaisen hyvä kuten moni kuvittelee, joihinki vaan markkinointi uppoaa paremmin. Tälläkin hetkellä lähtöruudukossa on 4 tuoreempaa mestaria kuin Alonso, eikä voi kaikkia pistää kaluston ja panostuksen piikkiin. 3 mestaruutta on Alonso kussut loppukaudesta viimeisimmän mestaruutensa jälkeen, tai oikeastaan vasta 2, mutta kovaa vauhtia on kolmas lipsahdus tapahtumassa.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Calvinin teksti on vaikuttava, puki minunkin tuntemukset sanoiksi..
On aina vaikuttavaa aloittaa viesti sanoilla "Mistäs sinä sen tiedät", sitten diskreditoida journalistit ja lopuksi kertoa faktana jotain, minkä on pitkälti näiden journojen tarinoista päätellyt. Huikeaa pseudo-objektiivisuutta yhdistettynä siihen, että antaa ymmärtää tietävänsä enemmän kuin muut. Seassa on ihan hyviä pointteja, mutta tällä argumentoinnilla voidaan väittää valkoinen mustaksi.

Alonsosta, hybriksestä ja pösilöjournalisteista... Autosportin toimittajat ovat arvioineet Fernandon viime vuosina näille sijoille parhaita kuskeja valitessaan:

2011: 3.
2010: 3.
2009: 6.
2008: 2.
2007: 3.
2006: 1.
2005: 1.

Tiimipäälliköiden lista:

2011: 3.
2010: 1.
2009: 4.
2008: 2.

En tiedä, mikä olisi tämä kaivattu oikea arvio, mutta siitä näyttäisi olevan F1-varikolla konsensus, ettei Alonso ole sarjan paras kuljettaja.
 
Viimeksi muokattu:

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8430
Sijainti
Vantaa
1: mistäs sinä sen tiedät?
2: mistäs sinä sen tiedät?

Okei, molemmissa väittämissä on perää, mutta ne eivät ole niin ehdottomia kuin annat ymmärtää. Schumin maine luotiin keinotekoisesti. Hänen takanaan oli suurimmat resurssit ja ehdoton ykköskuljettajan asema, kaikki tehtiin vain hänen menestyksensä eteen, toki siksi että siinä sivussa myös talli menestyy. Se oli valittu strategia joka toimi hyvin, mutta antoi samalla täysin epärealistisen kuvan Schumista kuljettajana. Siihen kuvaan uskoneet eivät nyt millään voi uskoa tätä, joten nyt on ikää muka niin paljon ja niin huono auto että se selittää kaiken. Ei selitä. Nämä seikat selittävät vain osan. Suurempi osa on kuitenkin sitä, että Schumi ei todellisuudessa koskaan ollut likimainkaan niin hyvä kuin kuviteltiin.

Katsos, ei ole sattumaa että Briatore loi Schumin brändin ja kehitti sen systeemin joka sai Schumin näennäisesti loistamaan lähes läpi uransa, jopa niin että se ostettiin Benettonilta Ferrarille. Ferrari ei todellisuudessa hankkinut vain Schumia, vaan koko paketin. Ne tekijät jotka olivat tämän systeemin taustalla eivät vain enää ole olemassa Mersun tiimissä joka toimii, Brawnia lukuunottamatta, eri ihmisten voimin ja paljon pienemmillä resursseilla, eikä tässä vaiheessa Schumin uraa ole muutenkaan enää mielekästä rakentaa kaikkea yhden pian eläköityvän kuljettajan varaan. Ja tulos - samalla paljastunut totuus - Schumin kohdalla on nyt tämä.

Pakko myös lisätä että samankaltaisesta systeemistä nauttii nyt Alonso, kuten myös samanlaisesta vääristyneestä kuvasta hänen kyvyistään. Erityisen herkkiä näille kuvitelmille tuntuvat olevan median edustajat jotka varikolla pörräävät. Ehkäpä siksi että he saavat leipänsä F1-tarinoista, joten objektiivinen ja todellinen tutkiva journalismi ei ole muotia. Eivät he tee juttuja tämän foorumin fanaatikoille ja heidän kaltaisilleen ympäri maailman joita on vain kourallinen, vaan suurille massoille jotka katsovat vain kisan, ehkä joskus aika-ajonkin, ja yhdistävät mielissään median keksimiä tarinoita ja sponsoreiden brändejä. Tätä varten tämä show oikeasti pyörii ja tätä tarkoitusta varten eräitä nostetaan keinotekoisesti ja toisia alennetaan.
Ensin kysenalaistat minun tietämykseni, jonka jälkeen kerrot faktoina omia juttuja. Oot kyllä aikamoinen hhahh :D

Alonso sitä ja alonso tätä, alonso sitä ja alonso tätä, Alonso sitä ja Alonso tätä. Voitko jättää yhden ketjun ilman päätöntä Alonso vihaa?
 

Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
On aina vaikuttavaa aloittaa viesti sanoilla "Mistäs sinä sen tiedät", sitten diskreditoida journalistit ja lopuksi kertoa faktana jotain, minkä on pitkälti näiden journojen tarinoista päätellyt. Huikeaa pseudo-objektiivisuutta yhdistettynä siihen, että antaa ymmärtää tietävänsä enemmän kuin muut. Seassa on ihan hyviä pointteja, mutta tällä argumentoinnilla voidaan väittää valkoinen mustaksi.
Joo, tän takia en (eikä varmaan moni muukaan) ole tätä kirjoittanut, mutta ehdottomasti mukavaa kun Calvin sen sanoi. Ja tämä kaikki tietysti sen takia kun olen Calvinin kanssa samaa mieltä niistä asioista joista on vain mielipiteitä muttei tietoa..
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Joo, tän takia en (eikä varmaan moni muukaan) ole tätä kirjoittanut, mutta ehdottomasti mukavaa kun Calvin sen sanoi. Ja tämä kaikki tietysti sen takia kun olen Calvinin kanssa samaa mieltä niistä asioista joista on vain mielipiteitä muttei tietoa..
Sanon nyt selvemmin sen, mitä yritin: mielipiteelle on olemassa hyviä perusteluja. Esitystapa vaan lähtee siitä, että muut kannat asiaan ovat yksiselitteisesti vääriä ja joukkopsykoosissa olevien houkkien hajatelmia.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Pitäisi kai puuttua offtopikkiin ja metakeskusteluun, mutta Bobbiksen sanoissa on nyt vinha perä.
 

M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
Jumankekka...Täälläkin kiistellään Alonsosta. :mad:

No, kertoo varmaan Nicon loppukaudesta oleellisen; ei oikein mitään kerrottavaa. Schumi alkoi päästä lähemmäksi vauhdillisesti.

Ensi kaudella Nicolla on uransa suurin mahdollisuus. Jos onnistuu Hämiksen kaatamisessa, ei voida enää haukkua keskinkertaiseksi.

Todella mielenkiintoinen tutkapari. Toivon ja luulen, että Nico saa uuden piristysruiskeen kilpailukykyisestä tallikaverista. :thumbup:
 

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700
Nyt on pakko sukeltaa syvemmälle offtopicin ihmeelliseen maailmaan, mut mitä ihmettä tarkoittaa termi "tutkapari" formuloissa?? Mitä sillä haetaan? Esim. jääkiekossa sen ymmärtää, ku on kyseessä 100% joukkuepeli, joka kulminoituu kahden kolmen pelaajan kuvioihin, mut formuloissa tallikaverit? täh? hohhoijjaa :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:

Weksi

Well-known member
Liittynyt
18.9.2012
Viestit
609
Sijainti
Finland
Nyt on pakko sukeltaa syvemmälle offtopicin ihmeelliseen maailmaan, mut mitä ihmettä tarkoittaa termi "tutkapari" formuloissa?? Mitä sillä haetaan? Esim. jääkiekossa sen ymmärtää, ku on kyseessä 100% joukkuepeli, joka kulminoituu kahden kolmen pelaajan kuvioihin, mut formuloissa tallikaverit? täh? hohhoijjaa :rolleyes:
nooh eikös Alonso ja Massa ole tutkapari? Massa hidastaa muita ja alonso ajelee voittoihin :p Näin teoreettisesti sanottuna
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Ens kausi on Rosbergille kyllä vedanjakaja.

Oi sitä riemua jos Hamilton saakin kuokkaan :D Vaikken kyl Nico-fani ookkaan.:thumbfh:
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Tutkapari-termi ei kyllä sovi formuloihin lainkaan. Termihän tarkoittaa sitä, että kaksi samalla tavoitteella varustettua tekijää on jatkuvasti tietoisia siitä, missä toinen menee ja on menossa, jolloin usein tuntuu, että siellä on jokin maaginen yhteys, johon ei tarvita edes katsetta.
 

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Jumankekka...Täälläkin kiistellään Alonsosta. :mad:

No, kertoo varmaan Nicon loppukaudesta oleellisen; ei oikein mitään kerrottavaa. Schumi alkoi päästä lähemmäksi vauhdillisesti.

Ensi kaudella Nicolla on uransa suurin mahdollisuus. Jos onnistuu Hämiksen kaatamisessa, ei voida enää haukkua keskinkertaiseksi.

Todella mielenkiintoinen tutkapari. Toivon ja luulen, että Nico saa uuden piristysruiskeen kilpailukykyisestä tallikaverista. :thumbup:
Hamiltonin olisi pitänyt "asiantuntijoiden" mukaan murskata Button. Ei murskannut. Väittäisin että Button oli täysin Hamiltonin tasolla, normaali variaatio huomioiden. Samoin pitäisi nyt murskata Rosberg, vaan enpä usko että niin tapahtuu, mutta katsellaan.

Kävi mitä kävi suhteessa Rosbergiin, Hamiltonin maine ei siitä kärsi koska se ei riipu todellisista suorituksista vaan elää omaa elämäänsä.
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
17-3 aika-ajot ja Lewis olisi murskanuut Buttonin ilman Mclarenin epäluotettavuutta. Otti vissiin pahemmin turpaan aika-ajoissa, kuin Kovalainen, mutta Mclaren on tekemässä tosta tusinakuskista ykköskuskia. Lol.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Silti Button saa vaan jatkaa uraansa F1:ssä eteenpäin ja eteenpäin.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös