Kerronpa tässä nyt 90-luvun alussa sattuneesta kaatumisesta, joka tapahtui Padasjoen SM-osakilpailussa ja lajina kaksipyöräiset, eli enduro.
Ei tuo kaatuminen nyt ollut pahin, siis loukkaantumisen kannalta, mutta tilanne taisi olla kuitenkin vaarallisin joka omalle kohdalle on osunut ja lopputulos tuosta kaatumisesta olisi voinut olla ihan mitä tahansa...Ja nimenomaan tuo kaatuminen siis on vielä aivan kirkkasti mielessäni vielä jopa yli 10 vuotta tapahtuneen jälkeen vaikka kaatumisia on varmasti jopa satoja...
Eli olin ajanut kilpaa enduroa jo useamman vuoden ja ensimmäistä kertaa urallani sattui niin, että rakas isoveljeni sattui saamaan numeroa pienemmän lähtönumeron kuin minä. Ennen kisaa jo psyykkasin veljeäni, että tulen ajamaan hänet kiinni ek:lla
Ensimmäinen ek ja veljeni starttaa 30sekuntia minun edelläni pätkälle.
Asetun odottamaan omaa vuoroani. Lähettäjä ilmoittaa: "viisitoista sekuntia" ja pulssi kohoaa. Hetken päästä alkaa lähtölaskenta, viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi, AJA!
Ajan koko alku erikoiskokeen todella repien ja agressiivisesti ja ajo tuntuu todella hyvältä. Noin 5 minuutin ajon jälkeen tunnen jo edelläni startanneen isoveljeni pyörästä tulevat pakokaasun hajut. Tuosta hajusta ei voinut erehtyä, sillä käytämme samaa öljyä bensan seassa ja jokaisella eri öljyseoksella on oma ominaishajunsa, vai pitäisikö sanoa jopa tuoksunsa wink
Jokatapauksessa nyt tiesin että olen saavuttanut veljeäni pätkän alkutaipaleella, koska muutaman mutkan jälkeen osuu silmääni jo aamun kosteassa ilmassa leijumaan jäänyt savupilvikin. Tästä innostuneena verenmaku senkuin lisääntyy suussani ja piiskaan pyörääni vielä entistäkin agressiivisemmin. Nyt ajan jo aivan riskirajoilla.
Eteeni aukeaa erittäin kapea, mutta kuitenkin nopea polku jonka kummankin puolen kasvaa tiheätä, nuorta männikköä.
Alussa on muutama erittäin nopea mutka, joissa vain pieni kaasun nosto riittää. Kelaan vauhtia aina vaan lisää ja männyt vilisee sivuillani. Vaihde on vitosella tai kutosella ja kaasukahva on käännetty täysin auki asentoon. Siirrän vielä vartaloani entistä enemmän takalokasuojan päälle ja lasken päätänikin hieman alemmas jotta pyörä kelaisi vielä hieman lisää vauhtia.
Hetken päästä alkaa pyörä hieman jakamaan, mutta en ole moisesta huolestunut, sillä siihen on jo tottunut ja yleensä tuo jakaminen loppuu kun vain muistaa pitää kaasun samassa asennossa eikä rupea hölläilemään. Mutta tällä kertaa tuo jakaminen ei loppunutkaan, sillä kapealla polulla takapyörä osuu ilmeisesti kannon nypykkään josta sitten alkaakin tapahtua!
Reagointiaikaa ei jää kun pyörä on jo takapyörä kohti taivasta osoittaen menossa suoraan kohti tuota tiheää männikköä. Vauhti ei kerinnyt tuosta putoamaan juuri mitään ja en uskalla edes ajatella paljonko oli vauhtia kun kaikki tuo tapahtui. Tilanne oli kuitenkin sellainen, jota oli aina pelännyt tapahtuvan silloin kun vauhti kapealla metsäpolulla on noin kova.
Monta asiaa kuitenkin kerkesi käymään mielessä kun sinne ryteikköön poistuttiin ja odotti sitä kivuliainta kolausta. Hetken ryminän ja pyörimisen jälkeen havahduin makaavani maassa. Tunnustelin kroppaani todetakseni että ovatko kaikki luut ehjiä. Missään ei tuntunut kipua ja muistan jopa kiittäneeni sitä jotakin suojelusenkeliä joka mukanani oli.
Nostan pyöräni tutkiakseni sen kunnon ja voiko sillä vielä jatkaa kisaa. Silloin tulee ensimmäinen vihlaisu jota en ollut huomannut. Peukalo antaa merkkejä saamastaan kolauksesta. Onneksi kuitenkin kyseessä on vain venähdys ja kämmenselkä on vain hieman turvoksissa.
Yllätyksekseni huomaan pyörän selvinneen uskomattoman pienillä vaurioilla. Ohjaustanko aivan mutkalla, alumiininen rungon taka-osa kierossa, lampun ympärysmuovit rikki...eli pyörä on jopa ajettavassa kunnossa vielä!
Hetken vielä keräilen "romuja" ja lähden köröttelemään kohti erikoiskokeen maalia. Nyt ei ole kiire enää mihinkään
Huoltopaikallle saavuttuani, ilmoitan huoltojoukoille keskeyttäväni tähän, sillä ohjaustanko on niin kiero ja aikaa ei ole vaihtaa uuttakaan. Lisäksi peukaloa kivistää ja on vaikea puristaa ohjaustangosta. Mutta eivätpä huoltojoukot suostuneet olemaan samaa mieltä vaan väänsivät pitkällä rautatangolla ohjaustangon lähes suoraksi ja löivät selkään tokasten: "käyvin konein ei poika keskeytetä!" wink
Jatkoin kisaa siis vielä ja seuraavalla ek:lla olin jo pyyhkinyt tuon pahan ulosajon pois mielestäni. Yllätyksekseni ajoin seuraavalla pätkällä ek:n neljänneksi nopeimman ajan, kipeällä peukalolla ja muutenkin hieman lintalla pelillä
Sitten ek 3:lla sainkin jo veljeni ajettua kiinni, mutta kisani päättyi pian tämän jälkeen toiseen kovavauhtiseen ulosajoon jossa pyörä koki sen viimeisen niitin kisan jatkamisen osalta
Keskeyttämisen jälkeen manasin Padasjokea ja kirosin että taloa en tästä kunnasta ottaisi vaikka ilmatteeks annettais.
Vuosi tämän jälkeen kuitenkin oltiin taas Padasjoella kisaamassa ja tälläkertaa urani joko parhaalla tai toiseksi parhaalla kisallani. Eli ei se sittenkään niin paha kunta ollutkaan!
<small>[ 24-07-2003, 16:54: Message edited by: Jape ]</small>
