Felipe
Well-known member
- Liittynyt
- 27.3.2008
- Viestit
- 72
Puolueeton näkökantani Pahrainin kilpailusta.
Plussat:
+++ Felipe Massa, eli minä.
Ajoin jälleen suvereenisti. Olin koko viikonlopun ajan ylivoimainen ja kyykytin Kimin jo aika-ajoissa, vaikka minulla oli painavampi auto. Robert Kubica ajoi höyryillä paalupaikalle. Suodaan hänelle se ilo, vaikka se paalu olisi minulle kuulunutkin. Kilpailussa ohitin hänet heti alussa ja menin menojani. Kilpailu oli helppo. Shampanjakin oli poikkeuksellisen hyvää. Pidin mausta oikein paljon, vaikka tuntuikin, että alkoholi meni päähän. Ilmeisesti Bahrainin sheikit tykkäävät voimakkaammista juomista?
++ Rubens Barrichello.
Rubens ajoi ihan hyvän kilpailun taas kerran. Meillä oli viihtyisä illallinen lauantaina. Söimme pizzaa ja joimme puolukkamehua. Rubens kyseli sitten kuulumisiani Ferrarilta ja kerroin tietenkin kaiken hyvälle ystävälleni. Rubensia kiinnosti myös aerodynaamiset ratkaisumme Ferrarissa, joten annoin hänelle pari piirustusta autostamme. Hän kuulemma katselee niitä mielellään Rossin kanssa illalla saadakseen paremmin unta. Oikein mukava kaveri tuo Rubens.
+ Nelson Piquet jr.
Nelsonista on tullut minulle kuin pikkuveli. Hän kärsi taas paljon epäonnea ja mielestäni hänen tilanteensa on epäreilu kun talli panostaa kaiken Alonsoon. Hän ajoi kuitenkin melkein virheettömästi maaliin asti, joten ansaitsee plussan.
Miinukset:
- Lewis Hamilton
Välillä jokainen tekee virheitä, kyllähän sen ymmärtää. Olenhan itsekin joskus tehnyt virheitä, vaikka en enää nykyään sellaisiin sorrukaan. Oli kuitenkin törkeää ylimielisyyttä heilutella nyrkkiä muille kuljettajille, jotka ajoivat hänen kanssaan samalla kierroksella. Onneksi Fisichella ihan vittuillaakseen piti Hamiltonin lopussa takanaan.
-- Max Mosley
Olen pettynyt Maxiin kun hän ei tullut Bahrainiin ollenkaan. Meillä on ollut tapana juhlia voittojani Rafaelan ja Maxin kanssa. Max on ystävällisesti sitonut silmäni ja laittanut oluthanan suuhuni. Samalla Rafaela on ulissut suloisesti kovan läiskimisen kuuluessa taustalla. Max on aina huutanut samaan aikaan jotain saksankielistä, mitä en ole ymmärtänyt. Paikalla on usein ollut myös paljon muita ihmisiä, usein mm. Michael ja Ralf. Näiden juhlien jälkeen Rafaela on aina ollut monta päivää tyytyväinen ja minä olen saanut nukkua yöni rauhassa. Nyt kärsin taas unipulasta kun perinteiset juhlat Maxin kanssa jäivät väliin ja vaimoni on kosketellut minua koko ajan. Toivottavasti saan tarpeeksi unta ennen seuraavaa kilpailua.
--- Jacques Villeneuve
Vanha kehärääkki tuli törkeästi Ferrarin varikkopilttuuseen norkkumaan. Minua häiritsi suunnattomasti tuo hieltä haiseva vanha kanadalainen rumine Harry Potter laseineen. Pistänkin aika-ajoepäonneni pitkälti Jacquesin tuoman negatiivisen energian piikkiin. Olkoon miten Gillesin poika tahansa, niin ei hänellä silti ole asiaa Ferrarille. Heti kun kuuli huhuja roskalehdistä, että minä saisin muka potkut, niin tuli nuoleskelemaan Ferrarin johtajia. Onneksi he eivät ole hölmöjä. Toivottavasti tämä hieno voittoni pitää Villeneuven jatkossa kaukana F1-varikolta.