Poliittinen syksy on vaihtumassa alkutalveen, ja olemme saaneet seurata toinen toistaan ätäkämpiä ehdotuksia maamme kehittämiseksi. Kokoomus sai kaikki varpailleen ehdottamalla, että ensimmäinen sairauslomapäivä olisi palkaton. Kokoomus on pyrkinyt profiloitumaan ”työväenpuolueeksi” ja julistanut useamman vuoden, että vastakkainasettelun aika on ohi. Uuden työväenpuolueen uskottavuus on retuperällä, kun puolue ehdottelee käytännössä sairausveroa.
Hullumpi ajatus olisi ainoastaan köyhyysvero, jota maksettaisiin, jos olisi jäämässä työttömäksi. 1 000 euron kertakorvauksena maksettava köyhyysvero ”kannustaisi pysymään työelämässä”.
Kokoomus ei ole ainoa, joka on päästellyt aivopieruja. Iisalmen kaupunginvaltuustoon yrittävä perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Olavi Nousiainen kieltäisi aborttien tekemisen eli raskauden keskeyttämiset. Nousiaisen mukaan näin ratkaistaisiin Suomea uhkaava kestävyysvaje, joka johtuu väestön ikääntymisestä.
Ajatusta voisi viedä pidemmälle. Kaikki lapset, jotka pelastuisivat, merkittäisiin punaisella käsinauhalla, jotta tietäisimme, keistä on kysymys. Tietenkin näillä pelastuneilla olisi velvollisuus tehdä hanttihommia minimipalkalla loppuelämänsä, kiitollisuudenvelasta.
Olisi epämoraalista olla työttömänä, kun töitä varten on elämään pelastettu. Nousiaisen ehdotushan pitää lähtökohtaisesti sisällään ajatuksen siitä, että kaikista pelastetuista tulisi kunnon veronmaksajia. Jos kaikki julkisuus on vaaleissa hyvää julkisuutta, niin Nousiainen sai osansa.
Keskusta on halunnut tarjota kuntauudistuksen vastalääkkeeksi maakuntamallia. Maakuntien kokoisiin kuntayhtymiin valittaisiin päättäjät suorilla vaaleilla. Toisin sanoen aluehallinnosta tehtäisiin kaksiportainen, olisi maakunta- ja kunnanvaltuusto.
Keskusta väittää, että uudistus ei lisäisi byrokratiaa, mutta arkijärki haraa vastaa. Jos valtuutettujen määrä kaksinkertaistetaan, ja lätkäistään päälle aimo annos lautakuntia, niin mitä muuta tapahtuu kuin byrokratia lisääntyy?
Maakunnissa toimii nyt useita organisaatioita, kuten sairaanhoitopiiri, erityishuoltopiiri, koulutuskuntayhtymä ja maakuntien liitto. Keskustan mukaan nämä vain yksinkertaisesti laitettaisiin maakuntamallissa yhteen. Jos asia todella olisi näin yksinkertainen, niin mikä muuttuisi?
Sosiaalidemokraattien ääntenkalasteluehdotus oli vanhuspalvelulaki, jossa olisi määrätty, kuinka monta hoitajaa pitää olla yhtä vanhusta kohti. Valtakunnallinen suuntaus vanhustenhoidossa on menossa kohti avopalveluita ja vanhusten omaa aktivointia. SDP:n ehdotus vesittäisi hyvää suuntausta ja voisi jopa johtaa osittaiseen palaamiseen laitosmalliin. Määrä ei takaa laatua.
Puolueiden ehdotusten kritisoiminen on kuin potkisi maassa makaavaa. Liian helppoa ja ei kovin antoisaa. Surullisinta on, että todellisia ratkaisumalleja kestävyysvajeeseen ja velkaantumiseen ei esitetä. Parhaimmillaankin puolueet vain raapivat pintaa.
Esko Aho sai monien vihat niskaan vuonna 1999 esittelemällä työreformin, jossa olisi uudistettu monella tavalla suomalaista yhteiskuntaa. Etujakin olisi leikattu ja työnteosta tehty kannustavampaa.
Sittemmin monet työreformin ajatukset on toteutettu, vaikka Keskusta joutui hallitusyhteistyön takaamiseksi sanoutumaan siitä virallisesti irti. Ahoa on sittemmin syytetty monesta. Työreformi oli kuitenkin aikaansa edellä.
Mikä puolue näissä vaaleissa tarjoaa uskottavaa kokonaisnäkemystä Suomen kehittämiseksi?
Kirjoittaja on Savon Sanomien Ylä-Savon aluetoimittaja.
