Rallin B-ryhmä jutustelu

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6555
Henkalla oli niitä pahoja bensansyöttöongelmia Walesissa, sen jälkeen joitain spinnejä ja ojassakäyntejä, sekä se Kielderin pikakaato vielä kirsikkana kakun päälle.
Skotlannissa kaatui. TV-koosteessa sanotaan että Castle O'erin pätkällä mutta pätkätuloksissa seuraavalla Kilburn Hillin pätkällä on jäänyt 30 sekuntia joten varmaan pakko olla se.

 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6555
Muistaakseni Pondin vauhdista putoamista viimeisenä yönä selitettiin sillä, että Pirellillä oli tarjota alle huomattavasti paremmat renkaat viimeisen yön olosuhteisiin kuin Michelinillä ja Pondilla ei ollut näin enää mitään aseita taistella Lancioita vastaan. Hieno ajo joka tapauksessa

Henkalla oli niitä pahoja bensansyöttöongelmia Walesissa, sen jälkeen joitain spinnejä ja ojassakäyntejä, sekä se Kielderin pikakaato vielä kirsikkana kakun päälle. Mikkola 1981 ja Vatanen 1984 muuten ehtivät kanssa kaataa matkalla voittoon, eli sinällään RAC:ssa kaataminen saattoi olla vain ja ainoastaan hyvä enne lopputuloksen kannalta 80-luvulla.
Tässä ajetaan lumista Grizedalea ihan rallin lopulla. Selostaja mainitsee että Pondilla on väärät renkaat. 12. autona paikalle tulevan Toivosen kohdalla mainitaan taas että välillä hävisi etuveto, ja mekaaninen ahdin ja vaihdelaatikko on jouduttu vaihtamaan.

 

Tatke

Well-known member
Liittynyt
8.12.2010
Viestit
158
Audimiehistä Walterilla PDK lootineen ei näköjään metsäpätkillä mitään palaa Hannun kanssa niin kauan kun leikkiä kesti.
 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6555
Audimiehistä Walterilla PDK lootineen ei näköjään metsäpätkillä mitään palaa Hannun kanssa niin kauan kun leikkiä kesti.
Röhrl ei tykännyt ajaa pimeää kisaa. Yleensä pystyi harjoittelemaan pitkiäkin pätkä ulkomuistiin. Edellinen RAC oli 1979, joten tässäkin mielessä antoi tasoitusta muille, jotka olivat sahanneet näitä metsiä (pun not intended!!!) RAC:n lisäksi myös Brittein sarjassa.
 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6555
Pari muuta havaintoa noista pätkäajoista:

- Grundel ajoi kovaa Walesin metsissä ennen kuin kajautti ulos
- Mikkola oli enää 3 sekuntia johdossa Alenia kun Audi hajosi.
 

Tatke

Well-known member
Liittynyt
8.12.2010
Viestit
158
Pari muuta havaintoa noista pätkäajoista:

- Grundel ajoi kovaa Walesin metsissä ennen kuin kajautti ulos
- Mikkola oli enää 3 sekuntia johdossa Alenia kun Audi hajosi.

Ainakin VM:n raportin mukaan Mikkolan Audista oli ylärekisterin kierrokset kateissa jo hyvissä ajoin ennen keskeytystä.

Selittää osaltaan hyytynyttä vauhtia.
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
669
Skotlannissa kaatui. TV-koosteessa sanotaan että Castle O'erin pätkällä mutta pätkätuloksissa seuraavalla Kilburn Hillin pätkällä on jäänyt 30 sekuntia joten varmaan pakko olla se
Aivan, hyvä huomio! Kielderin metsistä oltiinkin jo ehditty tulla pois. Eli siis sama kohtalokas pätkä Skotlannissa, jonne päättyi myös Mikon ralli (tai nilkuttihan se vielä sen pätkän maaliin jos ihan tarkkoja ollaan).

Röhrl ei tykännyt ajaa pimeää kisaa. Yleensä pystyi harjoittelemaan pitkiäkin pätkä ulkomuistiin. Edellinen RAC oli 1979, joten tässäkin mielessä antoi tasoitusta muille, jotka olivat sahanneet näitä metsiä (pun not intended!!!) RAC:n lisäksi myös Brittein sarjassa.
Jep. Hannu olisi voinut ajaa rallin läpi vaikka silmät kiinni, mutta Walterilla ei ollut koskaan mitään kiinnostusta opetella RAC:n metkuja. Sinällään jännä juttu, että Walter edes suostui lähtemään RAC:hen testaamaan jotain uutta vaihdelaatikkoa. Luulisi, että siihen olisi hyvin saanut ihanan Moutoninkin heitettyä ajamaan vielä viimeinen MM-ralli Audille ja näin kaikkien aikojen naiskuskille myös yksi MM-ralli plakkariin siipi-Quattrolla. Ja en yhtään liioittele kun sanon, että Mouton olisi voinutkin olla kova luu 1985 RAC:ssa. Paljon kovempi kuin Röhrl. Toisin kuin Walter, Michèlehän suorastaan rakasti RAC:ta ja piti sitä haastatteluiden perusteella suosikkirallinaan MM-sarjassa. Moutonin mielestä pimeät rallit olivat juuri sitä "oikeaa rallia". Kaikilla kuskeilla oli paljon ongelmia ja Mouton olisi voinutkin tasaisella ajolla täräyttää pöytään oikein jättipommin.

1985 Norsunluurannikko Audin "auton vaihto kesken rallin" huijauksineen (siinä jää jo Toyotan turbovilpitkin kyllä toiseksi), oli kyllä kaiken kaikkiaan melkoinen antikliimaksi Moutonin ja Audin legendaariselle yhteistyölle. Voitto 1985 RAC:sta S1:llä olisi taas ollut sellainen huipennus, josta puhuttaisiin vielä sadan vuoden päästäkin...ainakin melkein.
 

DC

No passport till 1958
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
2557
Sijainti
Campo Dell'Oro, baarin puolella
Hannu olisi voinut ajaa rallin läpi vaikka silmät kiinni
Hannun rekordi RAC:sta 1978-1985 on jokseenkin pöyristyttävä; voitto tai kakkostila - paitsi sitten 1985 kärjestä tekniikan takia sivuun. Ja vielä 1988 Mazdalla viimeisenä päivänä johtoasemasta auringon häikäisemänä ulos tieltä. Jos veikata pitää, niin ei Hannulle olisi 1985 kukaan pärjännyt. Salonen varauksin, mutta en usko, että edes maaginen Alen-Toivonen duo olisi tähän pystynyt.

Mitä tuohon Alenin ulkoiluun ja sen jälkeisiin tilanteisiin tulee, niin hyvä nosto Ayrton-Analta, että silloin ei tosiaan paljon tilanteita maaliviivan jälkeen ewrc:stä tarkistettu. Henkkakin tuli tosiaan ainakin osan viimeisestä lenkistä ajojärjestyksessä niin kaukana, että Markulle ja Pondille mikään reaaliaikainen tilanne tuskin on edes huoltoon ehtinyt - kisakeskuksen lehdistöhuoneesta, jossa kilpailun tarina yleisölle luotiin - puhumattakaan. Jos en ihan väärin ole käsittänyt, niin RAC:n kaltaisissa pitkissä kisoissa ajojärjestys saattoi elää kokoomataukojen välillä, ja esim. Sundström oli ulosajohetkellä ensimmäisenä autona reitillä vaikkei missään virallisessa ajojärjestyksessä olekaan toki ensimmäisenä reitille lähtenyt.
 
Viimeksi muokattu:

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
227
Sijainti
pk.seutu
Kun tarkastelee 85 RAC:n tapahtumia ja kisan kulkua, ei voi välttyä ajatukselta että siinä oli kaikki saumat siihen, mikä nähtiin vuotta myöhemmin. Eli neloisvoittoon. Missä järjestyksessä Toivonen, Alen, Mikkola ja Salonen sitten olisivat tulleet maaliin? Ja kenelle olisi jäänyt käteen mustapekka, eli neljäs sija?
Mikkola, mr RAC. Rekordi kisasta huima, osasi tosiaan ajaa läpi vaikka silmät ummessa.
Salonen, mestaruuden ratkettua flow-tila ei ehkä ollut enää samalla tavalla tapissa kuin kesällä, mutta menohaluja varmasti riitti. Ammattikuski lähtee aina voittamaan.
Lancia-miehet, Alen ja Toivonen. Otettiinko tässä kilpailussa ensimmäiset stepit sille kamppailulle, minkä piti jatkua seuraavalla kaudella, aina Olympus ralliin saakka, eli tallin sisäiselle battlelle. Fiat/Lancia veteraanin ja moottoriurheilun ehkä lahjakkaimman ja nopeimman kuljettajan kamppailulle.
 
Viimeksi muokattu:

rallifakiiri

Well-known member
Liittynyt
27.6.2011
Viestit
56
Hannu Mikkola kertoi mulle viime vuonna, kuinka aina tykkäsi ajaa Englannissa. Siksi hän ajoi MM-sarjan lisäksi myös Englannin avointa rallisarjaa. Hannulla oli myös näppinsä pelissä siinä, että Audi ja David Sutton Cars aloittivat yhteistyön, Englannissahan Hannu ajoi Suttonin Audeilla.
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
669
Hannu Mikkola kertoi mulle viime vuonna, kuinka aina tykkäsi ajaa Englannissa. Siksi hän ajoi MM-sarjan lisäksi myös Englannin avointa rallisarjaa. Hannulla oli myös näppinsä pelissä siinä, että Audi ja David Sutton Cars aloittivat yhteistyön, Englannissahan Hannu ajoi Suttonin Audeilla.

Hannusta, Englannin avoimista ja Suttonin Audista puheen ollen...yksi Hannun kovimmista voitoista ikinä täytyy olla 1982 Scottish Rally. Ykköspätkä pakilla maaliin, kuusi ja puoli minuuttia aikatappiota (ja viimeinen sija rallissa)....mutta Hannu laski vain kylmänrauhallisesti huollossa, että sekunti/km kun on loppurallin nopeampi kuin muut, niin sehän riittää voittoon. Ja riittihän se.

Ja sitten taas toisaalta se kuinka Vatanen käski mustaa "Ultimate Escorttia" tuossa kisassa on kyllä jotain ihan ultimate taidetta. Vanha sotaratsu vietiin viimeisiä kertoja oikein kunnolla äärirajoille.
(Tämä sama pitkä Elibankin mutka on muuten juurikin se Markun 1988 paikka.)

Toivonen, Vatanen, Mikkola, Blomqvist, Eklund, McRae, Brookes...ei ollut ollenkaan huonot lähtölistat näissä 80-luvun alun Englannin avoimissa. Siinä jää kyllä moni saman aikakauden MM-ralli kauas taakse lähtölistoiltaan.

Osuin Hannun kanssa samaan katselupaikkaan 2002 Waltikka-rallissa. Hannu oli tullut seuraamaan hyvän ystävänsä Timo Salosen comebackkia ralliauton rattiin N-ryhmän Mitsulla. Siinä väki yritti, laihoin tuloksin, saada Hannunkin innostumaan tekemään vielä 60-vuotis comeback Jyskälään. Veikkaan, että aika kovaa olisi kyllä mennyt vielä kuusikymppisenäkin Jyskälässä ja olisi voinut Saloselle tulla kiire.
 

anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1228
Salonen, mestaruuden ratkettua flow-tila ei ehkä ollut enää samalla tavalla tapissa kuin kesällä, mutta menohaluja varmasti riitti. Ammattikuski lähtee aina voittamaan.
Tässä ennen starttia Salonen kertoo, että todennäköisesti jättävät kisan kesken tiistai-iltana:
 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6555
Salonen tosiaan kritisoi aika vahvasti rankkaa reittiä ja aikataulua.

On hyvä ottaa spekulointeihin mukaan että Lancia ja Metro oli uusia autoja lastentauteineen, Pösöillä taas oli vähemmän teknisiä ongelmia RAC:ssa näiden kolmen vuoden aikana. Siipi-Audista en sitten osaa sanoa että kuinka luotettava vehje se olisi ollut koko rallia ajatellen.
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
227
Sijainti
pk.seutu
Kisa kesti muistaakseni viisi tai kuusi päivää ja pahimmillaan lepoaika vuorokaudessa jäi muutamaan tuntiin. VM:n kisaraportin mukaan olosuhteet olivat niin kaameat, että autot luistelivat tieltä kolmenkympin nopeudessa. Kuskit joutuivat aivan äärimmäisen koville. Voidaan tietysti esittää kysymys, menikö jo vähän yli? Onko tuollainen enää mitään kilvanajoa?
 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6555
Kirjoitin reitistä sepustuksen blogiini keväällä


Aiemmin olen listannut suomeksi millainen tuo reittiaikataulu oli

Sunnuntai-Maanantai
8:00 lähtö, puistopätkiä Englannissa
16:00 tauko
18:00 pätkiä Etelä-Walesissa
2:00 tauko
5:00 pätkiä Pohjois-walesissa
19:30 tauko

Tiistai-Torstai
10:00 pätkiä Yorkshiressa
23:30 tauko
3:00 pätkiä Kielderissä ja Skotlannissa
13:00 tauko
20:30 lisää pätkiä Kielderissä ja Skotlannissa
3:30 tauko
5:00 järvialueen, mm. Grizedalen pätkät
15:10 maali

Kyllähän Suurajoissakin ajettiin tuohon aikaan lauantaiaamusta sunnuntaipäivään vain parilla muutaman tunnin tauolla, ja Brittein sarjan kisat on olleet vastaavia rypistyksiä. Tässä erona vain oli, että ajettiin kaksi sellaista kisaa peräkkäin. Ralli oli pimeä ja lunta satoi, alla oli monen sadan hevosvoiman B-ryhmäläiset. Toisaalta sitten jossain Kielderin kohdalla eroja ruvettiin mittaamaan kalenterilla ja olennaisempaa oli vaan selvitä pätkät läpi kuin yrittää ajaa sekunnista. Videoltakin näkee että ajaminen on aikamoista pumppaamista. Hyvänä esimerkkinä Kankkunen, jolla oli aikaa pysähtyä pariksi minuutiksi hinaamaan Alen ojasta rallin lopulla. Toisaalta sitäkin ihmeellisempää on, miten kärkikolmikko on voinut olla vielä 12 sekunnin sisällä muutama pätkä ennen maalia.

Muissa tuon ajan kisoissa harvemmin oli noin raakaa reittiä, Korsikallakin oli yötauot ja Montessa saatettiin huilata Monacossa kokonainen vuorokausi ennen viimeistä yötä (samaa konseptia käytetty myös Akropoliissa ja San Remossa).
 

DC

No passport till 1958
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
2557
Sijainti
Campo Dell'Oro, baarin puolella
Jos en ihan väärin muistele, niin tuo 1985 oli myös ensimmäinen vuosi kun RAC:n reittiä kritisoitiin noin voimakkaasti. Ehkä tuossa vaiheessa oli saavutettu tekniikankin osalta sellainen rajapyykki, ettei touhu ollut enää tuossa muodossa "kivaa". Tosin, Tony Pond taisi hyvin penseästi suhtautua lähinnä suomalaisleiristä tulleeseen kritiikkiin toteamalla jotain tyyliin "suomalaiset haluavat näköjään tulla tänne vain nukkumaan". Seuraavana vuonna, kun reittiä oli FISA:n vaatimusten mukaisesti siistitty, Pond puolestaan kritisoi rallia liian lyhyeksi.
 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6555
1984 reitillä olikin vielä yksi yötauko enemmän, sunnuntain ja maanantain välissä.
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
669
Kyllä 1985 RAC on varmasti se kisa vaikeustasoltaan johon kaikkia muita kisoja lähdetään vertaamaan. Ja nimenomaan siis kun koko kuvioon yhdistetään autot, olosuhteet, aikataulu ja kilpailun taso. Tuollaisen kisan voiton arvo on minulle melkein enemmän kuin voittaa 10 MM-rallia putkeen jossain 2009 MM-sarjassa. Yksittäisten kisojen arvosta vielä...Markkuhan kanssa jutteli jossain haastattelussa, että jonain vuosina Monten voitto olisi ollut hänelle kovempi juttu kuin voittaa maailmanmestaruus.

Muissa tuon ajan kisoissa harvemmin oli noin raakaa reittiä, Korsikallakin oli yötauot
Korsikasta on kuitenkin sanottava vielä sen verran, että toisin kuin RAC:n liukasteluissa, siellä on ratin vääntäminen ollut kyllä sitten todella paljon fyysisempää touhua. Kun B-ryhmän tykeillä on revitty menemään Jyskälä päivässä kuivalla assulla, raskaalla ohjauksella, tietä joka kääntyy käytännössä koko aika...on siinä touhussa saattanut aika pian tulla yötaukoa ikävä jo keskellä kirkasta päivääkin.

G-voimatkin on vähän erilaisia kun jossain RAC:ssa. 50 kilometrin Korsikan pätkä on käytännössä non-stop rasitusta keholle. Lepotaukoja (suoria) pätkillä ei juuri ole ...jatkuvasti pysähdytään tai käännytään johonkin. B-ryhmäläisellä on vielä sekin, että suoran täytyy olla jo vähän pidempi, että siinä oikeasti kerkeää vetämään henkeä.

Tässä hyvä klippi 1986 Korsikalta, joka kuvastaa tuota g-voimien rasitusta kuivalla assulla. Ponsin kypärä paiskautuu ja liimautuu täysin sivuikkunaa vasten vasurissa kuvaajan kohdalla:

Tuollaista settiä se 30-40 minuuttia non-stop, niin saattaa siinä olla vähän niska kipeänä pätkän jälkeen.
 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6555
Kyllä yksittäisillä kisoilla oli ennen isompi painoarvo. Monte, Safari ja RAC varmaan ne isoimman mediahuomion kohteet.

Korsikalla G-voimia teettää mutkien lisäksi se, että käytännössä koko ajan kiihdytetään tai jarrutetaan 0-100 alueella, ja nopeudet muuttuu asvaltilla nopeasti. Vastavuoroisesti Jyskälässä nopeudet ei välttämättä hirveästi putoa satasen alle risteysten välissä.

Jokaisella kisalla oli tuohon aikaan oma haasteensa. Toki Safarikin oli melkoinen haaste kun autolla ajettiin kovaa vauhtia tuhansia kilometrejä vs. perinteinen siirtymä-pikataival-vaihtelu.
 

AnttiL

It Gets Faster Now!
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
6555
Jyskälä 1985 ajettiin koko rallin aikana (PE-SU, yksi yötauko) 458 erikoiskoekilometriä
RAC 1985 ajettiin SU-MA aikana 402 erikoiskoekilometriä.
Korsika 1986 ajettiin ekan päivän aikana 415 erikoiskoekilometriä
 
Ylös