Rallin MM-sarjan televisiolähetykset Suomessa kautta-aikojen

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Laitetaan vielä äärimmäisen pitkästä aikaa ja toista kertaa näillä näkymin yleensäkin päivitettynä rallin televisioituja lähetyksiä kaudelta 1987 seuraavassa viestissä. Kilpailut näytettiin YLE:n ja TV3:n puolella.

Lähetysten suhteen voi olla myös virheitäkin, mutta tässä tulee ainakin joitakin lähetyksiä mitä näytettiin kun nyt mukana ovat myös Urheilukakkosen tai tuona vuonna ohjelman murrosvaiheen myötä alkuvaiheessa vuotta 1987 myös Eturivi-ohjelman nimellä tunnetussa urheiluohjelman lähetykset:

Monte Carlo: Tästä kilpailusta nähtiin TV2:ssa sittenkin lopulta kaiken jälkeen Urheilukakkosella tai Eturivissä hieman tilanteen ja nimeltä muuttumassa olleen ohjelman mukaan, 8.2.1987 oma ohjelmaosuus koosteena klo 19.30-20.30.

Ruotsi: Tästä kilpailusta nähtiin TV2:ssa sittenkin lopulta kaiken jälkeen Urheilukakkosella tai Eturivissä hieman tilanteen ja nimeltä muuttumassa olleen ohjelman mukaan, 8.3.1987 oma ohjelmaosuus koosteena klo 19.30-20.30.

Portugali: Tästä kilpailusta nähtiin TV2:ssa sittenkin lopulta kaiken jälkeen Urheilukakkosella tai Eturivissä hieman tilanteen ja nimeltä muuttumassa olleen ohjelman mukaan, 22.3.1987 oma ohjelmaosuus koosteena klo 19.30-20.30.

Safari: Näytettiin Formula Rallyn osana TV3:ssa 18.4 klo 19-20. Myöhemmin näytettiin päätöspäivänä hyvin lyhyt kooste päivän tapahtumista kanavan ohjelmalähetyksenä päätteeksi.

Korsika: Tiettävästi ei näytetty.

Akropolis: Tiettävästi ei näytetty.

Olympus: Näytettiin kaksi päivää myöhemmin TV3:ssa päätöspäivän jälkeen Formula Rallyssa HTV:n ohjelmablokissa. Ohjelmablokki kesti 2 tuntia mistä Olympukseen kului tunnin verran.

Uusi-Seelanti: Näytettiin TV1:ssä noin viikon verran kilpailun jälkeen selostajana Erkki Vanhanen klo 18.15-18.45.

Heinäkuussa YLE näytti myös Kemoran ajot ja lisäksi tuli myös Rallin Maailmasta-ohjelma missä näytettiin materiaalia suurilta osin Yhdysvaltain ja Uuden-Seelannin ralleista ja lisäksi koko alkukauden ralleista lähetyksen loppuosalta.

Argentiina: Näytettiin TV2:ssa klo 20-20.30 5.8 selostajana Seppo Kannas. Lisäksi päätöspäivänä rallista tuli lyhyt yhteenveto.

Jyväskylän Suurajot: 27.8 nähtiin klo 17.25-18.30 ensimmäinen osuus ja 28.8 nähtiin klo 18.25-19.30 toinen osuus.

Kolmas osuus nähtiin 29.8 klo 19.55-20.30 ja viimeisenä kilpailupäivänä 30.8 maaliintulo ja voittotunnelmat nähtiin klo 13.30-14.35. Kaikki lähetykset tulivat ainakin tiettävästi TV2:n puolelta ja äänessä oli Matti Kyllönen.

Norsunluurannikko: Kilpailusta nähtiin 2.10 TV3:ssa Formula Rallyn lähetys klo 21.20-21.55 ja lisäksi 3.10 Sporttispurtissa oli asiaa samasta rallista klo 15.15-16.15.

San Remo: Kilpailusta nähtiin 17.10 TV3:ssa tunnin osuus Formula Rallyssa klo 15.15-16.15. Alunperin ohjelmapaikalla piti olla Sporttispurtti, mutta sitä siirettiin tunnilla eteenpäin.

RAC-ralli: Kilpailusta nähtiin osuuksia 28.11 TV3:n Sporttispurtissa ja varsinainen kilpailun lähetys tuli yllättäen omana ohjelmanaan tavallisen Formula Rallyn sijaan 2.12 TV3:ssa klo 21.20-21.55.

Tämän kaiken lisäksi YLE lähetti myös oman Pariisi-Dakar Ralli Special-nimellä kulkeneen ohjelman tammikuussa 1987, muistaakseni juuri 8.1.1987 ja mikäli sitä ei jostakin syystä tuolloin olisi näytetty TV2:n myöhäisillan tai jopa myöhäisyön lähetyksenä suunniteltuna tunnin koosteena niin muussa tapauksessa se nähtiin hyvin pienenä tunnelmakoosteena.

Erkki Vanhanen, Pentti Salmi ja Kalevi Korpelan selostivat juurikin noissa yksissä viimeisissä Urheilukakkosen tai Eturivin nimellä kulkeneissa, alkujaan pelkästään Urheilukakkosen nimellä kulkeneissa urheiluohjelmissa tuon rallin helmikuun tai maaliskuun 1987 aikana mikäli se ei olisi jo tullut omana ohjelmanaan. Pitkälti tuon erikoisohjelman pohjalta sitten jossakin vaiheessa vuotta 1987 sitten YLE aloitti uuden ja selvästi jotenkin tunnetumman ohjelmasarjansa Rallin Maailmasta joka sitten olikin tunnetumpi.

Kotimaisten kanavien lisäksi taivaskanavien katselijoilla eli nimenomaan Sky Channelin katsojilla oli vuonna 1987 hieno vuosi kun kaikista ralleista tuli kunnolla televisioituja koostelähetyksiä.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Vuosien 1985-1987 Rallin MM-sarjan televisiointeihin on jälleen löytynyt uutta materiaalia tarkistusten jälkeen. Enin osa tästä tietenkin on HTV:n uutta materiaalia ja vähän mukana on myös YLE:n lähetyksiä.

Päivitän ne uudet jutut kyseisten kausien viesteihin seuraavasta viestistä eteenpäin.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Laitetaan uutta päivitystä kauden 1985 Rallin MM-sarjan kilpailuhin ja niiden lähetyksiin. Tällä kertaa uutena mukaan tulee joihinkin ralleihin päivitystä kun niiden erittäin epäselvät tai olemattomiksi luulemani HTV:n tiedot tulevat nyt päivitettyä.

Tässä päivitetty lista:

Monte Carlo: Kilpailua ei YLE tainnut näyttää juuri mitenkään, mutta HTV näytti kilpailusta koosteen 27.1 klo 19-20.

Ruotsi: TV2 näytti kilpailun klo 19.15-20.30 Urheilukakkosella 17.2. Lisäksi HTV näytti 24.2 Urheilumaailmassa koosteen klo 19.20-20.30.

Portugali: TV2 näytti rallin koosteen päätöspäivänä klo 19.20-20.30 ja lisäksi TV2:n Urheilukakkosella nähtiin vuorokautta myöhemmin 10.3.1985 rallin päättymisestä vielä tunnelmapätkiä klo 19.30-20.30 ohjelman toisella osiolla.

Safari-ralli: MTV1 näytti jälleen koosteen Sunnuntaitelevisiossa satelliittikuvan välityksellä selostajana Matti Kyllönen klo 18-18.45.

Korsika: HTV näytti tunnin mittaisen koosteen rallista 6.6 klo 22-23.

Akropolis: 29.5 näytettiin TV2:ssa klo 18.55-19.30 Matti Kyllösen selostama kooste siihen asti. Rallin päätöspäivänä Kyllönen selosti vielä 15 minuuttia päivän lähetyksen päätteeksi rallia.

Uusi-Seelanti: Elokuun ensimmäisenä päivänä kilpailusta tuli 15 minuutin kooste TV2:ssa selostajana Matti Kyllönen jälleen päivän ohjelmalähetyksen päätteeksi.

Argentiina: 8.8 TV1 näytti klo 19-19.15 15 minuutin mittaisen koosteen Matti Kyllösen selostamana kilpailusta ja Argentiinasta nähtiin muuta materiaalia varsin paljon Ari Vatasen loukkaantumisen johdosta.

Jyväskylän Suurajot: 23.8 nähtiin TV2:ssa klo 16.30-17, 19.30-19.50 ja 23.15-23.35 rallia kolmeen kertaan. 24.8 nähtiin kaksi osuutta rallista klo 17.45-18.25 ja 23.20-23.40. 25.8 nähtiin klo 11.30-12 rallia ja lisäksi rallin päätös klo 19.55-20.30. Radion puolella 10-11.30 joka päivä seurattiin hajanaisesti muiden ohjelmien seassa ja ralliradio oli klo 11.30-12.30 joka päivä paitsi rallin päätöspäivänä ralliradio alkoi poikkeuksellisesti jo klo 10.30 yhtenäisen lähetyksen vuoksi. Klo 11.30:n jälkeen ralia seurattiin ajoittain hajanaisesti aina rallin päätökseen asti. Kilpailua selostivat radiossa Seppo Kauppi ja Jouko Färd.

San Remo: HTV näytti avauspäivänä eli 29.9 klo 18-18.25 rallin tunnelmia ja muutoin YLE näytti kilpailun puolen tunnin koosteena kilpailun viikkoa kisan päättymisestä TV1:n puolella. Tämän kaiken lisäksi vastoin aiemmin luulemaani HTV:n omassa vuoden 1985 RAC-ralli Special-ohjelmassa nähtiin 18.12.1985 vähintään osuuksia rallista ja muutoin korkeintaan 26 minuuttia ja 40 sekuntia kun ohjelman mitta muutenkin oli 80 minuuttia klo 22.10-23.30 näkyneessä ohjelmassa.

Norsunluurannikko: Ei näytetty tapahtuma-aikaan mitenkään muuten, mutta HTV:n omassa vuoden 1985 RAC-ralli Special-ohjelmassa nähtiin 18.12.1985 vähintään osuuksia rallista ja muutoin korkeintaan 26 minuuttia ja 40 sekuntia kun ohjelman mitta muutenkin oli 80 minuuttia klo 22.10-23.30 näkyneessä ohjelmassa.

RAC-ralli: Näytettiin uusien tietojen pohjalta kyllä päätöspäivänä mielestäni Henri Toivosen yllättäen voitettua rallin HTV:llä päätöserikoiskokeen koosteen, muun rallin pikakoosteen ja Henkan haastattelun muodossa tuoreeltaan tai ainakin melkein tuoreeltaan maalissa kilpailun järjestäjien määrittelemällä maalialueella kilpailun jälkeen, mutta varmasti HTV:llä nähtiin viimeistään 18.12.1985 RAC-ralli Special-ohjelma jossa tämä ralli sai vähintään 26 minuuttia ja 40 sekuntia ruutuaikaa.

Muistaakseni kuitenkin päärallina tämä ohjelma sai tietenkin huomattavasti enemmän ruutuaikaa, jopa ehkä yli tunninkin kuin San Remon ralli ja Norsunluurannikon ralli jotka ohjelmassa muutenkin esiintyivät varsinkin ensimainitun rallin osalta vain tunnelmakoosteen muodossa enimmäkseen ja jälkimainitun osalta oli sentään sen 10-15 minuuttia ainakin ajokuvaa ja 1-2 haastattelua muistaakseni Juha Kankkusen osalta. Joka tapauksessa RAC-ralli Special nähtiin HTV:llä klo 22.10-23.30.

Tämän lisäksi TV2 oli näyttänyt aiemmin tietenkin vielä 8.12.1985 jo aiemmin mainitun Rallin MM-Sarjan 1985 ja Formula 1:sten 1985 Vuosikoosteen Matti Lammin selostuksella Urheilukakkosella.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Laitetaan päivitystä kauden 1986 ralleista päivitettyä tietoa HTV:n näyttämistä ralleista Uuden-Seelannin rallin tietojen löydyttyä.

Tässä siis päivitettyä otantaa kaudesta:

Monte Carlo: TV2 näytti aiemmin luulemani, rallin avauspäivänä päivän ohjelmalähetyksen päätteeksi lähetetyn 25 minuutin koosteen lisäksi 19.1.1986 rallin toisena päivänä Urheilukakkosen koosteen rallin toisen kilpailupäivän parhaista paloista klo 19.35-20.30. Pari päivää kilpailun jälkeen TV2 lähetti jälleen koosteen klo 18-18.30 koko rallin tapahtumista.

Ruotsi: 16.2 rallin päätöspäivänä nähtiin Urheilukakkosen kooste klo 17.30-18.10 TV2:ssa.

Portugali: TV2 näytti rallin päätöspäivänä 25 minuutin koosteen Urheilukakkosella klo 16.35-17. Tämän lisäksi HTV näytti 30.3 klo 15.25-16.30 koko rallin koosteen.

Safari-ralli: MTV1 näytti Sunnuntaitelevisiossa satelliittilähetyksenä kuvaa Safarilta ja kilpailua selosti tutun Matti Kyllösen sijaan Timo Pulkkinen klo 18-19. 30.4 Safari-rallista nähtiin myös HTV:llä kooste Huippu-urheilu Specialin ensimmäisellä tunnilla klo 19-20 ja jälkimmäinen tunti keskittyi NHL:n sen hetken kovimpiin tilanteisiin.

Korsika: Alustavasti mikään kanava ei aikonut lähettää kilpailua, mutta Henri Toivosen yllättävä menehtyminen Ranskan rotkoon tuotti hetkessä materiaalia eri kanaville.

Akropolis: Ei tiettävästi näytetty.

Uusi-Seelanti: Aiemmin luulin tätä kilpailua näyttämättömäksi ralliksi lainkaan, mutta HTV näytti tämän kilpailun lopulta melkein kolme viikkoa kilpailun jälkeen 27.7.1986 klo 19-19.45 olleena 45 minuutin koosteena.

Argentiina: TV1 näytti kilpailun koosteen kaksi päivää kilpailun jälkeen klo 22.10-23.10 tunnin mittaisena ja HTV näytti kilpailusta oman osuuden 13.8 klo 22.30-0.20 näkyneessä Sky Channelin ohjelmassa ennen Indycaria ja NASCAR-ajoja.

Jyväskylän Suurajot: TV2 näytti 5.9 klo 16.55-18, 20-20.20 ja 23.20-23.40 rallia ensimmäisen päivän osalta. 6.9 rallia näkyi TV2:ssa klo 20-20.30 ja 7.9 päätöspäivänä klo 17-17.40.

Norsunluuranniko: Tiettävästi ei näytetty.

San Remo: Näytettiin viimeistään kaksi päivää kilpailun jälkeen TV2:ssa klo 18.05-19.15. Korsikan tapaan poikkeuselliset tapahtumat rallin osalta toivat myöhemminkin paljon ruutuaikaa tälle rallille.

RAC-ralli: YLE ei tiettävästi lähettänyt kilpailua, mutta HTV näytti kilpailun 7.12 klo 17.45-18.30 monta päivää kilpailun jälkeen.

Olympus: HTV televisioi keskellä yötä rallin päätösosuudet klo 1.30-2.30. YLE havahtui kauden aikana moneen otteeseen ja muutenkin kauden lähestyessä loppuaan mainostamansa päätösosakilpailun televisiointiin aivan liian myöhään ja siten se ratkaisi asian erikoisella tavalla. Rinnakkaisohjelmassa kuultiin keskellä yötä viimeinen EK suorana lähetyksenä ja lisäksi kuultiin vielä maaliin saapuminen ja lopputunnelmat kilpailusta. Lisäksi radion yllätyslähetyksessä kerrattiin Olympusrallin silloisia tapahtumia siihen asti ja kuultiin muidenkin kilpailijoiden maaliintuloa yölähetyksessä.

Rinnakkaisen päivän ensimmäiset ohjelmat joutuivat perääntymään sillä kooste kesti kertauksineen ja voittotunnelmien uusintoineen aina klo 6.40:n ja klo 7:n väliseen aikaan asti aamulla. HTV näytti vielä 14.12 rallin pitkän koosteen rallista klo 17.45-18.30. Samassa lähetyksessä nähtiin myös Rallivuosi 86:n nimellä kulkenut HTV:n oma kausikooste.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Laitetaan vielä kolmatta kertaa näillä näkymin yleensäkin päivitettynä rallin televisioituja lähetyksiä kaudelta 1987 seuraavassa viestissä. Kilpailut näytettiin YLE:n ja TV3:n puolella.

Lähetysten suhteen voi olla edelleen myös virheitäkin, mutta tässä tulee ainakin joitakin lähetyksiä mitä näytettiin kun nyt mukana ovat myös Urheilukakkosen tai tuona vuonna ohjelman murrosvaiheen myötä alkuvaiheessa vuotta 1987 myös Eturivi-ohjelman nimellä tunnetussa urheiluohjelman lähetykset:

Monte Carlo: Tästä kilpailusta nähtiin TV2:ssa sittenkin lopulta kaiken jälkeen Urheilukakkosella tai Eturivissä hieman tilanteen ja nimeltä muuttumassa olleen ohjelman mukaan, 8.2.1987 oma ohjelmaosuus koosteena klo 19.30-20.30.

Ruotsi: Tästä kilpailusta nähtiin TV2:ssa sittenkin lopulta kaiken jälkeen Urheilukakkosella tai Eturivissä hieman tilanteen ja nimeltä muuttumassa olleen ohjelman mukaan, 8.3.1987 oma ohjelmaosuus koosteena klo 19.30-20.30.

Portugali: Tästä kilpailusta nähtiin TV2:ssa sittenkin lopulta kaiken jälkeen Urheilukakkosella tai Eturivissä hieman tilanteen ja nimeltä muuttumassa olleen ohjelman mukaan, 22.3.1987 oma ohjelmaosuus koosteena klo 19.30-20.30.

Safari: Näytettiin Formula Rallyn osana TV3:ssa 18.4 klo 19-20. Myöhemmin näytettiin päätöspäivänä hyvin lyhyt kooste päivän tapahtumista kanavan ohjelmalähetyksenä päätteeksi.

Korsika: Tiettävästi ei näytetty.

Akropolis: Tiettävästi ei näytetty.

Olympus: Näytettiin kaksi päivää myöhemmin TV3:ssa päätöspäivän jälkeen Formula Rallyssa HTV:n ohjelmablokissa. Ohjelmablokki kesti 2 tuntia mistä Olympukseen kului tunnin verran.

Uusi-Seelanti: Näytettiin TV1:ssä noin viikon verran kilpailun jälkeen selostajana Erkki Vanhanen klo 18.15-18.45.

Heinäkuussa YLE näytti myös Kemoran ajot ja lisäksi tuli myös Rallin Maailmasta-ohjelma missä näytettiin materiaalia suurilta osin Yhdysvaltain ja Uuden-Seelannin ralleista ja lisäksi koko alkukauden ralleista lähetyksen loppuosalta.

Argentiina: Näytettiin TV2:ssa klo 20-20.30 5.8 selostajana Seppo Kannas. Lisäksi päätöspäivänä rallista tuli lyhyt yhteenveto.

Jyväskylän Suurajot: 27.8 nähtiin klo 17.25-18.30 ensimmäinen osuus ja 28.8 nähtiin klo 18.25-19.30 toinen osuus.

Kolmas osuus nähtiin 29.8 klo 19.55-20.30 ja viimeisenä kilpailupäivänä 30.8 maaliintulo ja voittotunnelmat nähtiin klo 13.30-14.35. Kaikki lähetykset tulivat ainakin tiettävästi TV2:n puolelta ja äänessä oli Matti Kyllönen.

Norsunluurannikko: Kilpailusta nähtiin 2.10 TV3:ssa Formula Rallyn lähetys klo 21.20-21.55 ja lisäksi 3.10 Sporttispurtissa oli asiaa samasta rallista klo 15.15-16.15. Rallin Maailmasta-ohjelmassa 28.11.1987 nähtiin klo 13.15-13.40 välisenä aikana hieman lisää materiaalia tästä rallista.

San Remo: Kilpailusta nähtiin 17.10 TV3:ssa tunnin osuus Formula Rallyssa klo 15.15-16.15. Alunperin ohjelmapaikalla piti olla Sporttispurtti, mutta sitä siirettiin tunnilla eteenpäin. Rallin Maailmasta-ohjelmassa 28.11.1987 nähtiin klo 13.15-13.40 välisenä aikana hieman lisää materiaalia tästä rallista.

RAC-ralli: Kilpailusta nähtiin osuuksia 28.11 TV3:n Sporttispurtissa ja varsinainen kilpailun lähetys tuli yllättäen omana ohjelmanaan tavallisen Formula Rallyn sijaan 2.12 TV3:ssa klo 21.20-21.55. YLE näytti lopulta kuitenkin tästä rallista oman lähetyksensä Rallin Maailmasta-ohjelman muodossa 28.11.1987 klo 13.10-13.45 TV1:ssä selostajana tutut Erkki Vanhanen, Pentti Salmi ja Kalevi Korpela ja samassa ohjelmassa nähtiin rajoitetusti materiaalia myös Norsunluunrannikon rallista ja San Remon rallista.

Tämän kaiken lisäksi YLE lähetti myös oman Pariisi-Dakar Ralli Special-nimellä kulkeneen ohjelman tammikuussa 1987, muistaakseni juuri 8.1.1987 ja mikäli sitä ei jostakin syystä tuolloin olisi näytetty TV2:n myöhäisillan tai jopa myöhäisyön lähetyksenä suunniteltuna tunnin koosteena niin muussa tapauksessa se nähtiin hyvin pienenä tunnelmakoosteena.

Erkki Vanhanen, Pentti Salmi ja Kalevi Korpelan selostivat juurikin noissa yksissä viimeisissä Urheilukakkosen tai Eturivin nimellä kulkeneissa, alkujaan pelkästään Urheilukakkosen nimellä kulkeneissa urheiluohjelmissa tuon rallin helmikuun tai maaliskuun 1987 aikana mikäli se ei olisi jo tullut omana ohjelmanaan. Pitkälti tuon erikoisohjelman pohjalta sitten jossakin vaiheessa vuotta 1987 sitten YLE aloitti uuden ja selvästi jotenkin tunnetumman ohjelmasarjansa Rallin Maailmasta joka sitten olikin tunnetumpi.

Kotimaisten kanavien lisäksi taivaskanavien katselijoilla eli nimenomaan Sky Channelin katsojilla oli vuonna 1987 hieno vuosi kun kaikista ralleista tuli kunnolla televisioituja koostelähetyksiä.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Vuoden 1991 Yleisradion Rallin MM-Sarjan tv-lähetyksiin on löytynyt ainakin yksi lähetys lisää kokonaan uutena aiempaan verrattuna.

Oikeastaan tämä ohjelma oli jälleen yksi Rallin Maailmasta Special-ohjelma.

Kyseinen Rallin Maailmasta RAC Special-ohjelma nähtiin tuoreeltaan RAC-rallin päätteeksi 27.11.1991 TV2:ssa klo 19-19.30. Lähetysaika saattoi olla pidempikin, aina klo 20 asti vaikka alustavasti tietenkin jo klo 19.30:n jälkeen piti alkaa muita ohjelmia TV2:ssa.

Paljoakaan en ohjelmasta tähän hätään muista, mutta ainakin tietääkseni viimeisiä tai aivan viimeistä mahdollista erikoiskoetta näytettiin pitkän aikaa ja tuoreen maailmanmestarin eli Juha Kankkusen kommentteja ainakin saatiin lähetykseen mukaan.

Näillä näkymin siis vaikka Rallin Maailmasta-ohjelma sellaisenaan loppui jo vuoden 1991 alkupuolella niin Rallin Maailmasta Special-ohjelmat jatkoivat vielä joitakin kertoja sarjan perintöä aina vuoteen 1993 asti koska ennen Rallin Maailmasta RAC Special-ohjelmaa sitä edeltäen YLE oli näyttänyt lokakuussa 1991 Rallin Maailmasta Special-ohjelmassa Faaraoiden Ralli 1991:n yllätyslähetyksenä.

Rallin Maailmasta Special-ohjelmat eivät lisäksi Rallin Maailmasta-ohjelman tapaan olleet aina tai melkein aina sidottuja näkymään vain pelkästään TV1:llä missä niitä yleensä tuli vaan niitä nähtiin myös TV2:ssa siinä missä Rallin Maailmasta-ohjelman aikaan ohjelman näkyminen TV2:ssa sen säännöllisen esittämisen aikoihin oli lähinnä poikkeustapaus niiden tietenkin tullessa melkein aina vain TV1:ssä ja alustavasti tietenkin aina pelkästään TV1:ssä ainakin ennakoissa sen ohjelman varsinaisen historian aikana vuosina 1987-1991.

Harmittavasti kuitenkaan en löytänyt Rallin Maailmasta RAC Specialia vuodelta 1992 vaikka sekin on kyllä tullut aikanaan televisiosta samoin kuin vuoden 1992 ja 1993 Ruotsin rallin vastaava Rallin Maailmasta Special-ohjelma.
 
Viimeksi muokattu:

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5266
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Harmittavasti kuitenkaan en löytänyt Rallin Maailmasta RAC Specialia vuodelta 1992 vaikka sekin on kyllä tullut aikanaan televisiosta samoin kuin vuoden 1992 ja 1993 Ruotsin rallin vastaava Rallin Maailmasta Special-ohjelma.
Äkkiseltään ei ainakaan marraskuun lopun 1992 tv-ohjelmista löytynyt tuota RAC Specialia.

Tuli junnuna melko tarkasti napattua VHS:lle kaikki ralliaiheiset lähetykset mitä valtakunnan kahdesta tai kolmesta verkosta tuli, mutta nuo 1992 ja 1993 Ruotsin ralli-lähetykset on kyllä menneet ihan ohi.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Äkkiseltään ei ainakaan marraskuun lopun 1992 tv-ohjelmista löytynyt tuota RAC Specialia.

Tuli junnuna melko tarkasti napattua VHS:lle kaikki ralliaiheiset lähetykset mitä valtakunnan kahdesta tai kolmesta verkosta tuli, mutta nuo 1992 ja 1993 Ruotsin ralli-lähetykset on kyllä menneet ihan ohi.
Aikanaan ne tulivat varsin yllättäen.

Toisaalta tämän toikin alkupuolella viestissä numero 14 Don Viton maininnoista 1992 RAC:n ja 1993 Ruotsin rallin osalta olisin kiinnostunut tietämään ainakin sen nyt kun katsoin noita pitkästa aikaa, että ovatko ne kenties juurikin noita Rallin Maailmasta Specialin lähetyksiä vai ovatko ne kenties jonkun muun videofirman kuvatuotantolähetyksiä noista ralleista?

Ainakin Rallin Maailmasta Specialin lähetysten ollessa kyseessä olisi ainakin pieni ja mukava sensaatio nähdä ne mahdollisesti uudestaan hyvin pitkästä aikaa elleivät ne sitten tietenkin ole jotain muuta.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4723
Sijainti
Event horizon

Molemmat näyttävät olevan Oy Video Flash Ltd tuotantoa.
 
Böö

Well-known member
Liittynyt
21.5.2009
Viestit
966
YLE: ?-2006 ja 2019 – 2022
MTV3: 2007-2013
Nelonen: 2014 - 2018

Katoppas vaan! Jatkan kyllä All Liven tilaajana, mutta ei haittaa ollenkaan, että Ylekin näyttää jatkossa mm-rallia. :thumbup:

https://yle.fi/urheilu/3-10536634?origin=rss
MM-ralli palaa Ylelle pitkällä sopimuksella, Ylen ja WRC:n solmima sopimus on mallia 2+2 vuotta.
:)
https://yle.fi/urheilu/3-11100609

Tomi Tuominen siirtyy CMorelta Ylelle rallireportteriksi.
Minusta taas loistava juttu. Tuominen on ilmaisussaan selkeä, omaa vankan lajitaustan ja on kaiken hyvän lisäksi mainio haastattelija. Uskoisin Tuomisen nimenomaan olevan kykenevä tuottamaan lähetyksiin sitä kuuluisaa lisäarvoa.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
YLE: ?-2006 ja 2019 – 2020, (2021 - 2022?)
MTV3: 2007-2013
Nelonen: 2014 - 2018

MM-ralli palaa Ylelle pitkällä sopimuksella, Ylen ja WRC:n solmima sopimus on mallia 2+2 vuotta.
:)
Muuten ihan hyvä viesti, mutta televisiopuolelta YLE:n suurempi aloitusvuosi rallin televisioinnista unohtui ja sehän tietenkin oli vuosi 1965 Jyväskylän Suurajoista 3 tunnin ja 10 minuutin voimin kun tätä ennen vuosina 1958-1964 rallitelevisoinnit olivat paljon lyhyempiä ja satunnaisempia ainakin vuoteen 1962 asti ymmärtääkseni ellei sitten niistä näytetty vain filmikatsauksia.

Vuosina 1963 ja 1964 tulevaisuuden laajempaa televisiointia silmällä pitäen Jyväskylän Suurajot olivat sisällytetty lähetyksiltään päivän alkuun, tilanteen mukaan päivän loppuun tai sitten aina osaksi vähän pidempää ja laajempaa Urheiluruutua kun se mahdollisuus vain tuli eteen.

Tosin tuo laajamittaisempi aloitus tosiaan koskee vain Jyväskylän Suurajojen näyttöä kun näinä vuosina en ennen vuotta 1973 olleita MM-rallien tai EM-ralleja käytännössä MM:n arvoisina sinänsä ole ehtinyt missään välin kunnolla tutkia tai välillä vuoden 1973 jälkeisiä ralleja 1970-luvulta televisioituina aina päivittää.

Käytännössä televisiointi kuitenkin keskittyi Suomen ja Ruotsin ralleihin erittäin pitkän aikaa vaikka ei ihan aivan täysin tuntematonta ollut näyttää jotenkin erittäin satunnaisesti Monte Carlon tai RAC:n rallista jotakin mikä nyt äkkiseltään erittäin hämärästi muistaen 1970-luvulta lähtien vähän laajeni Safarin lähetyksillä rallista puhuttaessa.

Lisäksi televisiopuolelta unohdit mainita HTV:n vuosien 1978-1987, MTV:n vuosien 1983-1986 Sunnuntaitelevision lähetykset ja Kolmostelevision vuosien 1987-1990 ajan lähetykset.

YLE tosin palasi kyllä lähetyksiin viime vuonna joten kyse lienee rallin jatkamisesta YLE:n kanavilla pidemmällä sopimuksella?:)
 
Viimeksi muokattu:

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8421
Sijainti
Helsinki
Muistan lukeneeni, että MTV ei halunnut näyttää 90-luvun puolivälin jälkeen ralleja. Kyseessä on jo ISC-promoottirin oikeudet, jotka olivat heillä ja ne YLE tarttui soppariin. Onko tästä lisätietoa?
 
Böö

Well-known member
Liittynyt
21.5.2009
Viestit
966
;)
https://yle.fi/urheilu/3-11171453

"Rallin MM-sarja jatkaa Ylen kanavilla kauden 2022 loppuun asti. Yle on jo aiemmin solminut WRC:n kanssa kahden vuoden sopimuksen MM-rallin esitysoikeuksista ja sopimusta on päätetty nyt jatkaa kattamaan myös kaudet 2021–2022."

"Jyväskylän MM-ralli täyttää ensi kesänä 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Yle näyttää kilpailun kaikki erikoiskokeet suorina lähetyksinä Yle Areenassa. Lisäksi tarjolla on tv-erikoiskokeita TV2:ssa."

Aivan loistava uutinen, hienoa Yle!
 
Ylös