Ruupenit Kiimasta!

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Jo oli valmiiksi ärsytys päällä kun ennen kisaa katsoo MotoGP-kisoja. Yleensä kun Kalliolla menee fiduks niin menee myös formulapuolella. Ja meni.

1) Heikki Kovalainen. Syytä olis vaihtaa nimeä vähitellen. Kovaa ei ole kuin pää uutta opiskellessa. 'Enää en väistele Lewista radalla' toitotti Heguli. Juu, ei väistellytkään radalla vaan väisti ihan talliin asti sitä. Ettei vaan lurahda öljyt tai hätäpaskat Lyyiksen ajolinjoille. Alonso tuli alussa ohi ja jätti Heikkiä koppimopo-Rellulla sekunnilla per kierros. Ei Heikki, ei todellakaan näin.:thumbfh:

2) Felipe Massa. Kevyemmällä autolla aika-ajossa kuin muut ja mikä tulos? Säälittävä kolmas sija. Mutta vielä säälittävämpää oli Sössö-Feelun selittely ohituksestaan Räikkösestä kisan lopussa. Olis nyt jumalauta sanonut että: Kiitos Kimi ja pitänyt turpansa kiinni. Nyt sössös ja sihisi kuin kyyn pesä siellä jostakin 'Only strong moment in the race' ja miten pääsi Kimin ohi.

3) Bridgestone. Jumaleisson jos BS:llä olisi yksinoikeus maailman kortonkin tuotantoon kuten on formula ykkösiin. Siinä olis ihmettelemistä miten toiset ei saa kumeja toimimaan ja toisilla taas ne murenisi siihen hepin varteen. Ja Kovalaisella olis jo 12 lasta kun kun vähän väliä puhkeisi kumi. Onko siellä suunnittelutiimissä joku gubbe joka tekee puupyöriä hevoskärryihin? Siltä se nimittäin vaikuttaa. Ferrarin nokasta vois hyvin myydä stintin ajetut eturenkaat ihka uusina.

4) Force India. Ensi vuoden auton 3 testirupeama pidettiin Kiinassa. Singaporeen törmäystestien ja Fujin aerodynamiikka testien jälken pääpaino oli elektroniikan testaamisessa. Hyvin näytti toimivan se uusi TURVA-AUTONAPPI. Turva-auto nopeutta körötellyt Siankallo sai tehtyä Hämiltonille melkoise etumatkan Kimiä pidätellessä. Sutil taas sutas autonsa parkkiin lähelle varikkoa, josta varikkohenkilöstö saa treeniä ens kaudeksi kun joutuupi vähän työntelemään autoa. Mutta kuvitelkaa mielessänne Force India ja KERS! :D Veikkaan että makkaraa saa paistettua ens kaudella katteissa aika mukavasti. Samallahan lataa kännykänakunkin pelkästään jättämällä se ponttoonin päälle 3 minuutiksi. Ja kuskithan pukeutuvat ensikaudella maadoitettuun Ursuitin sukelluskumipukuun. Eipähän kärähdä kuin sormet ja nenä. Kannattais jo valmiiksi kysellä joutaisko Moskovasta johdinautolaitteet tallille lainaksi kaudeksi 2009.

5) Ferrari. Kauden ratkaisukisat käynnissä ja talli floppaa pahemmin kuin Lehmann & Bro. Mitä helvettiä ne jemmaa sitä Todtia sinne takahuoneeseen kellonsa kanssa. Muurille istumaan ja pistämään homma toimimaan. Italianpellet voisi keskittyä saamaan Grande Punton sähköt toimimaan ja jättää noi formulahommat muitten maitten nerojen huoleksi. Kädet ja suut käyvät ja lehdistö haukkuu kuskeja, mutta vika on kyllä ihan siellä saapasmaan sisällä. Luca The Monte Carlo Molo vaati kaksoisvoittoja loppukauden kisoista. Vielä ei ole yhtään tullut eikä tule noin hitaalla autolla. Soon näköjään Ferrarilla sama juttu kuin Tunturi Sportin virityksessä: Viritys on onnistunut jos suorituskyky tippuu alla 10%.

6) BMW-Sauber. Varmuuden vuoksi piti saada Kubica pois mestaruustaistosta että päästään kehittämään jo ensi vuoden autoa. Näin ei voimavaroja kulu enää 'turhaan' tämän kauden auton kehittämiseen. Helppoahan se on kun kääntää vaan siivet väärinpäin. Oli jo tiukkaa päästä mukaan Q2:seen ja Q3:sta ei kannattanut edes haaveilla. Kun vielä päälle otettiin Hinttapuli-Nickille lähtöpaikkarangaistus, niin eipähän liikoja tarvii sunnuntaina jännittää.

7) Nico Rosberg. Ihan yhtä hyvä kuin Nick, vaikka ei edes Chewbacca-parta kasva vielä. Sarjassamme surkea suoritus surkeassa kisassa. Tallikaveri ajeli lähes ympyrää Nicon ympärillä. Vahvaa kahvia vain nyt, niin saat sen Singaporen krapulan talttumaan ennen Tsau Paula:n kisaa. Ei ihme että jatkaa Williamsilla. Yhtä kovia suorituksia tullut kauden aikana. Ja nyt kun RBS:kin on valtion tuella, niin tuskin syytävät yhtä paljon rahaa tiimii. Paitti elleivät tee kuten Wall St. pankit jotka jakavat valtion tukimiljardit suoraan johtajilleen bonuksina.:rolleyes::thumbfh:

8) Fernando Alonso. Saa yhden positiivisuus-Ruupenin. On kyllä ihan enstex parhaimmat noi Alonson kommentit Hamiltonista. Ja pikku rahalla saa Flavionkin vielä heittämään muutaman ämpärillisen lokaa samaan suuntaan. Lisäksi kun ajoi vielä hienon kisan, niin Hymy-Ruupeni on Diazilla!
 

Vertti

Well-known member
Liittynyt
16.3.2008
Viestit
1533
Sijainti
Helsinki
Kyllä. Erittäin hyvät mielestäni. Niin hyvät, että piti ekaa kertaa kommentoida. :alppu:
 

Sini Massa

Felipe Massa
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
169
Sijainti
Salo
Moe Szyslak sanoi:
8) Fernando Alonso. Saa yhden positiivisuus-Ruupenin. On kyllä ihan enstex parhaimmat noi Alonson kommentit Hamiltonista. Ja pikku rahalla saa Flavionkin vielä heittämään muutaman ämpärillisen lokaa samaan suuntaan. Lisäksi kun ajoi vielä hienon kisan, niin Hymy-Ruupeni on Diazilla!
:thumbup:
 

gin

Aikuisten leikisti
Liittynyt
17.3.2008
Viestit
580
Sijainti
JJ:n pelihousut
Hahhah jooo heh, Massa. Kiemurteli minkä ehti ja sihisi jotain olleensa nopea kisan lopussa ja pari sekuntia myöhemmin Kimi hymähtää, että tietää mitä talli odottaa häneltä ja että kaikki näki mitä tapahtui :D:D

Alonso :thumbup::thumbup:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Jos saa omia tuotoksia (siis ei niitä vessaanpyttyyn väännettyjä) kommentoida, niin mua huvitti suuresti toi Heikin talliin väistö, kun oli just kehunut ettei väistele enää Lyyistä radalla.:D:D:D

Pikkasen jo muuten jännittää mitä Force India testaa Tsau Paulassa???
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Nostan mielikuvitushattuni korkealle! :alppu: Oli todella hyvät ruupenit tapahtumaköyhästä kisasta huolimatta. :ahem:
 

Krikke

Yleinen höntsäilijä
Liittynyt
25.1.2006
Viestit
755
Sijainti
Selostuskopin katossa
Nyt vasta uskallan tulla kommentoimaan tänne. :eek:

Nää on kyllä ihan parhautta. :D Kisan taphtumiin suhteutettuna olis ollu parempi, että gp:n uusintalähetyksen ajan oltas näytetty ruupeneita. ;) :alppu:1,3,4 ja 5 reväytytti täydellisesti. :alppu:
Toivottavasti Persliljan gp:n jälkeen saadaan semmoset kausiruupenit, että tippuu tuolilta. ;)
 
Ylös