Suomessa islamilaisen äärijärjestön solu(?)

AMS82

Well-known member
Liittynyt
13.12.2002
Viestit
1641
Sijainti
Turku
Vahvistettuja tietoja solun toiminnasta Suomessa ei ole, mutta mahdollisesti tässä on nyt ensimmäinen konkreettinen osoitus siitä, ettei Suomikaan ole välttämättä mikään ääriliikkeiltä vapaa saareke. Kovinkaan laajamittaiseksi toimintaa ei näiden nyt saatujen viitteiden perusteella varmasti voi väittää.


Tämä siis HS:n verkkosivulta, osoitetta ei saa näkymään oikein.
---------------------------
Yle: Suomesta yhteyksiä terrorismista epäiltyyn järjestöön
Julkaistu 21:00
Päivitetty 21:26

tulosta juttu
lähetä linkki

Suomessa toimiva ääri-islamilainen ryhmä on Ylen tv-uutisten mukaan saanut tukea terrorismista epäillyltä järjestöltä. Näin sanoo pitkään Suomessa asunut kurdivaikuttaja tv-uutisten perjantai-iltaisessa haastattelussa.
Suojelupoliisi (Supo) tutkii asiaa.

Tv-uutisissa haastatellun Abdoulmajid Hakkin mukaan Suomessa toimii solu, jolla on aktiivista toimintaa muun muassa Varsinais-Suomessa ja usealla eri paikkakunnalla. Solun jäseninä on ainakin 30 kurdia, joista osalla on taistelukoulutus.
Jäsenillä on puolestaan yhteyksiä ainakin 15 terroristijärjestöön.

Hakkin mukaan ryhmän jäsenet hakivat viime vuonna rahaa Norjasta suoraan Ansar al-Islam -järjestön johtajalta mullah Krekarilta. Häntä on Hakkin tietojen mukaan käynyt tapaamassa kolme solun jäsentä, jotka ovat samalla saaneet 8 000–9 000 euroa pimeää rahaa.
Hakkin omien kurdiverkostojensa kautta saamien tietojen mukaan Suomessa asuvat jäsenet saavat käskyjä suoraan Krekarilta tai hänen alaisiltaan esimerkiksi internetin keskustelusivujen kautta.
Keväällä suunnitelmissa on hänen mukaansa ollut, että eräs solun jäsen lähtisi tekemään itsemurhaiskua.

Krekaria on epäilty yhteyksistä terroristijärjestö al-Qaidaan. Suojelupoliisin mukaan viitteitä tämäntyyppisestä liikehdinnästä on tullut esiin, ja kaikki tiedot tarkistetaan.
Supon terrorismin torjunnan päällikkö Paavo Selin korosti Ylen tv-uutisille, että tämänhetkisten tietojen mukaan Suomeen ei kohdistu terrori-iskun uhkaa.

STT
-----------------------------

Myös verkkouutiset uutisoi aiheesta ja sen taustoista:
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=61130
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Suomi nyt on ollut hyvä agenttien kohtauspaikka jo vuosiakymmeniä. Täällä lintukodossa on hyvä suunnitella ja puuhastella suurempia...
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Niin kauan ei tunnu millään osapuolella olevan ongelmia kun homma pysyy matalalla profiililla. Ei ole yhtään yllättävä uutinen, oikeastaan millään muotoa. Mikäli Suomessa ruvettaisiin aktiivisiin toimiin, ei täällä enää saisi rauhassa hoitaa tapaamisia ym. mikä taas vaikeuttaisi toimintaa. Nykyistä paljastusta en pidä riskinä Suomen turvallisuuden kannalta, olemme aivan liian pieni ja syrjäinen kansa vailla strategista merkitystä.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Uutis-Ankkako kuitenkin kyseessä:
Ansar al-Islam -järjestön johtaja
mullah Krekar on edustajansa mukaan
huvittunut väitteestä, jonka mukaan hän
olisi rahoittanut Suomessa toimivaa
ääri-islamilaista ryhmää. (YLE)
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
Tässä linkki englanninkieliseen artikkeliin joka valottaa mikä tilanne Krekarin asiassa on. Norjan viranomaiset ovat luopuneet terrorismisyytteistä todisteiden puutteessa. Käsittääkseni Norjan viranomaiset kuitenkin yrittävät saada Krekarin karkoitettua maasta ennen vuodenvaihdetta. Hänen vaimollaan ja neljällä lapsellaan on Norjan kansalaisuus. Krekar on kuitenkin haastanut Norjan valtion oikeuteen ja vaatii miljoonakorvausta.

Tässä heppu:
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Rupeeko nää nahistelemaan keskenään...

Se voi vaikuttaa Suomen sisälläkin :frown:

Suomessa asuvien kurdien yhteyksistä terroristijärjestö Ansar al-Islamiin kertovien tietojen takana voi olla kurdien sisäisiä ristiriitoja, sanoo suojelupoliisin terrorismin torjuntayksikön päällikkö Paavo Selin.

Myös kurdien tilanteeseen perehtynyt Turun yliopiston analyytikko Christian Jokinen arvelee, että perjantaina esille tulleiden tietojen taustalla voi olla omia intressejä.
 
Ylös