Tapahtumat ja sattumukset Tuntematon sotilas elokuvissa

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Nuita elokuvia on hyvin vaikea laittaa mihinkään järjestykseen. IMDB antaa Laineelle 7,9 pistettä, Mollbergille 7,5 ja Louhimiehelle 8,4. Jotenkin mää tykkään eniten Mollbergin näkemyksestä. Laineen ja Louhimiehen filmit menevät mielessäni varsin tasan. Vaikka aika syökin filmejä Laineen tappioksi.

Louhimiehen versio on mielestäni aivan liian Rokka-keskeinen. Eero Aho tekee vaikuttavan roolin Rokkana, mutta liika oli liikaa. Linnan romaanin ulkopuolelta keksityt Rokan kotikohtaukset hieman hämmensivät.

Laineessa Rokka tuli elokuvaan ajassa 1:00, Mollbergissa klo 1:13 ja Louhimiehessä klo 00:36.

Monta tuttua kohtausta puuttuu Louhimiehen versiosta, mutta ne nähtäneen tulevassa TV-sarjassa? Mm. Mäkilän osuus oli hyvin vähäinen. Kuin myös Riitaojan. Ja muutaman muunkin.
 

maradona

Resistive User
Liittynyt
6.3.2005
Viestit
4616
Sijainti
Me seisotaan hattu kourassa maailman reunalla
Laineen ja Mollbergin versiot ovat aikansa lapsia. Oliko se nyt 1955 vai mikä se vuosi jolloin Laineen versio ilmestyi, siihen aikaan voisi kuvitella olleen tilausta tällaisele sankarilliselle selviytymistarinalle, ja sellaiselle mitä joskus tällä foorumilla on kutsuttu "rillumareiksi". 30 vuotta myöhemmin Mollbergilla oli kyyninen näkökulma, jossa ei kaihdettu tuoda esiin negatiivisia puolia sen enempää etulinjan taistelijoista kuin korkeammista upseereista.

Ehkä etenkin näiden kahden version erot näkyvät roolihahmojen välisissä suhteissa. Laineen versiossa on vähän sellaisia kohtauksia, jossa ylipäätään mikään hahmo osoittaisi halveksuntaa tai suuttumusta jotain toista hahmoa kohtaan, kun taas Mollbergin versiossa niitä suorastaan viljellään. Jälleen, 50-luvulla on arvatenkin nähty tärkeänä tuoda esiin kansan yhtenäisyyttä toisen maailmansodan myrskyjen keskellä. 80-luvulla ristiriidat olivat sallitumpia.

Laineen versiossa jää vähän kummastuttamaan nykykatsojaa, että tyhjästäkö ne kaikki luodit ja kranaatit ynnä muut tulevat, vihollisia kun ei näy oikein yhdessäkään kohtauksessa. Ei vihollisia toki Mollberginkaan versiossa joka kohtauksessa näe.

Molemmilla elokuvilla on omat merkityksensä ja yhteiskunnalliset viitekehyksensä, joihin ne on tuotettu, ja siksi kumpaa tahansa voi pitää toista parempiana. Mutta kun minulta kysytään suosikkiani, niin vastaan Mollbergin. En ole nähnyt vielä Louhimiehen versiota, ehkä palaan asiaan jos/kun saan aikaiseksi käydä sen katsomassa.
 

Örfil

Guest
Mollbergin elokuvan aikaan on ollut mahdotonta tehdä jatkosodasta realistista elokuvaa ilman poliittista miellyttävyyskerrointa nousevan auringon ilmansuuntaan. Kaikki taiteilijat yms. tuohon aikaan olivat niin valveutuneita että.
 
Ylös